Käykö langallisille "laajakaista"-palveluille uusien GPRS-, Flash-OFDM-, WiMax-tekniikoiden myötä kohta samalla tavalla kuin lankapuhelimelle?
Luulisi olevan järjetöntä maksaa yhteen paikkaan sidotusta yhteydestä samaa hintaa kuin nykyaikaisesta mobiililiittymästä.
Luulisi olevan järjetöntä maksaa yhteen paikkaan sidotusta yhteydestä samaa hintaa kuin nykyaikaisesta mobiililiittymästä.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Kuka hullu enää haluaa hankkia kotiinsa kunnallisen vesijohtoverkon liittymää. Järvestä ja joestahan saa vettä ilman, että sitoutuu yhteen paikkaan.
...okei okei, mobiiliverkot ei vaan vielä ole kovin kattavia - jossain vaiheessa kyllä. Helpompi radioaaltoja on lähettää kuin kuparia kaivaa maahan.
Outo vertaus mutta noin hassuna ajatuksenahan se käytännössä tarkoittaisi sitä että joku tarjoaisi juoksevan veden liikkuvaan kalustoon kannettavana halvemmalla kuin kiinteistöön. Kyllä minäkin vaihtaisin välittömästi.
Toisaalta ne kuparit on kaivettu maahan aikoja sitten ja maksettu moneen kertaan puhelinliittymänä. Osa maksaa nyt toisikertaan nettiyhteytenä.
Kuparin syrjäyttää kuitenkin kuitu. Siirtonopeusvaaatimukset kasvavat huimaa vauhtia eikä kupari tai lagaton pysty vaatimuksia täyttämään.
Viimeinen kymmenen metriä saattaa sitten olla langatontakin. Lyhyille matkoilla langattomastakin saadaan suuria nopeuksia.
Kaikki tietävät millainen loppu on ahneilla. Alkaa käydä aika vähiin jos meinaa parantaa osaamistaan niin että pystyisi edes pitämään asemansa.
Tuhannen taalan kysymys: Mitä paikalliset puhelinlaitokset aikoo sitten tehdä kun tämäkin bisnes on ryssitty?
Sinulta puuttuu perustietoa.
Ei kännykätkään ole lagattomia kuin muutaman sata metriä eli lähimpään tuki asemaan menee langattomana, sitten kännykkäpuhelu siirtyy AINA kulkemaan kupari/valokaapelia pitkin.
Ja sama asia on ja tulee aina olemaan nettiyhteyksissä, on langaton vain lähimpään tukiasemaan loppumatkan kulkee AINA kupari/valokaalia pitkin.
>Tuhannen taalan kysymys: Mitä paikalliset puhelinlaitokset aikoo sitten tehdä kun tämäkin bisnes on ryssitty?<
-Puhelinlaitokset rahastaa jatkossakin kupari/valokaapeleiden sekä tukiasemiensa käytöstä kuten tähänkin saakka ovat tehneet.
>...puuttuu perustietoa.
Keneltähän sitä nyt puuttuu?
Miten luulet puhelinyhtiöiden pääsevän rahastamaan välistä kun Digita rakentaa maankattavan Flash-OFDM-verkon vuoden 2007 aikana?
Siinä verkossa toimii vain radio-Tv lähetykset.
...asia pahasti hukassa.
>Siinä verkossa toimii...
http://www.telecomredux.com/index.php?option=com_content&task=view&id=1253&Itemid=35
>Keneltähän sitä nyt puuttuu?< ?????
- Digita rakentaa 450MHz Flash-OFDM-verkon vuoden 2007-aikana ainostaan harvaan asetuille alueille, jotta heillekin tulee mahdollisuus saada nettiyhteys, toki vuosien myötä verkko rakennettaneen koko maata kattavaksi, verkossa tulee olemaan nopeutena vain 512 kbit/s ja hitaampikin jos tukiasemassa on paljon liittymiä eli on hidas.
HUOM:
Digita ainoastaan RAKENTAA ko.verkon, verkon käytön ja verkkoon liittymiset ja laskutukset hoitaa edelleenkin operaattorit jotka myös hinnoittelee verkon käytön itse, taitaa nettiyhteys olla kalliimpaa tuossa 450MHz Flash-OFDM-verkossa nykyisiin nettiyhteyksiin verrattuna.
Ehei ei asia noin ole!
Kun tuo NMT-puhelimilta vapaaksi jäänyt verkko aikanaan valmistuu se käytöstä käydään tarjouskilpailu jonka perusteella valitaan USEITA operaattoreita joille verkko vuokrataan eli nykyiset operaattorit jatkossakin rahastavat tuonkin verkon käyttäjiä.
>...nykyiset operaattorit jatkossakin rahastavat...
Kun käydään tarjouskilpailu niin mikä takaa että sen voittaa nykyiset operaattorit? Olettaen että meilläkin kilpailu sallitaan viimeinkin kuten markkinatalousmaissa.
>Kun käydään tarjouskilpailu niin mikä takaa että sen voittaa nykyiset operaattorit?<
-Etkö vieläkään tajua, edita rakentaa tukiasemat tukiasemien jälkeen liikenne kulkee kaapeleita pitkin ja ne kaapelit omistaa edelleenkin puhelinyhtiöt jotka laskuttaa kaapeleissaan kulkevasta liikenteestä.
Ei tuokaan ole langaton nettiyhteys kuin ainoastaan kotikoneelta tukiasemaan saakka loppumatka kulkee kaapeleita pitkin kuten nykyäänkin.
>Etkö vieläkään tajua...
Ja paikalliset puhelinyhtiöt omistaa runkoverkon kaapeloinnin vai? :)
Yleensä kaikkialla paikalliset puhelinyhtiöt omistaa alueellaan olevat keskukset ja kaapeloinnit taloihin.
>...omistaa alueellaan olevat keskukset ja kaapeloinnit taloihin.
Ja mihinkähän NIITÄ sitten tarvitaan vaikkapa Digitan Flash-OFDM liittymässä? :)
>Digita ainoastaan RAKENTAA ko.verkon
Miten voidaan taata että paikalliset puhelinyhtiöt ei valtaa tätä Digitan verkkoakin?
Kai jostain kilpailuviraston pykälistä löytyy konsti millä kielletään hallitsevan markkina-aseman hyväksikäyttö?
http://www.tietoviikko.fi/doc.te?f_id=928772
Meidän kilpailuvirasto vaan nukkuu "Ruususen unta". Miksi?
Ruotsissa on ihan eri meininki muutenkin noilla operaattoreilla. Siellä mm. valtio omistaa vissiinkin kaikennäköistä, ja siksi siellä päsmäröidään ihan oudosti. mm. ADSL yhteyttä varten on PAKKO tilata lankapuhelin...
Ei hyvä verrokkimaa tässä tapauksessa.
Tosin siellä saa myös paikoin 100/100 Mbit/s ethernet-liittymiä samaan hintaan kuin täällä 2/1 Mbit/s ADSL:n. Täällä vastaava maksaa tuhansia euroja kuussa, jos ylipäätään kuitua onnistuu saamaan.
Suomessa on vastaavanlaiset HMV-päätökset tehty Ficoran toimesta aikoja sitten.
Muistelisin että Suomessakin saa paikoin (hyvin harvassa) 100 Mbit/s yhteyksiä "kohtuu" hintaan, muistini voi toki pettää enkä nyt jaksa lähteä asiaa tarkistamaan.
Ainakin 10 Mbit/s yhteyksiä on tarjolla ihan ADSL:lle kilpailukykyisin hinnoin useammissakin paikoissa, ei "haja-asutusalueilla". Taloyhtiöön tuodaa yhteys kuidulla, joka sitten jaetaan asuntoihin. Jos taloyhtiön kaapelointi on cat5-luokkaa niin 100 Mbit/s yhteydet olisi helposti toteutettivissa. Se on sitten eri asia kuka haluaa yhteyttä tarjota ja mihin hintaan (tai paremminkin kuka on valmis maksamaan ja kuinka paljon?). Kyllähän 100 Mbit/s olisi "kiva" en vain ihan heti keksi palveluita minkä käyttöön tarvittaisiin tuollaista nopeutta. Ip-tv:kin toimii alhaisemmallakin nopeudella (torrentit voi samantien unohtaa)
Linkin takaa löytyy ihan mielenkiintoinen tutkimus valokaapeliyhteyksistä:
www.lvm.fi/oliver/upl491-Julkaisuja 33_2005.pdf
Ruotsista sen verran että kohtuu huono vertauskohde laajakaistojen osalta, kuten jo aikaisemmin mainittiin. Markkina-asetelmat ja lainsäädäntö erilainen, kytkyjä puhelinliittymään ja ohjaussopimuksiin yms. Monestihan kuulee "itkua" että kun Ruotsissa on niin ja niin halvat hinnat. Hyvin paikallisesti voi saada liittymän oikein edullisella hinnalla mutta niin saa Suomessakin. Pitää myös muistaa että Ruotsissa valtio osallistui operaattoreiden laajakaistan rakennuskustannuksiin mm. verohelpotuksin. Kuinka paljon veronmaksajat = laajakaista asiakkaat ovat maksaneet/maksavat veroissa "piilo" hintaa?
Liikenne ja viestintäministeriön tutkimus
EU-maiden laajakaistahinnat 2005:
http://www.mintc.fi/oliver/upl139-Julkaisuja_2_2006.pdf
Käykääpä lukaisemassa jos kiinnostaa. Ei mielestäni näytä hinnoittelu ollekaan pahalta Suomen osalta, maassa jossa muut kustannukset ovat yleensä hintavertailujen toisessa päässä (ruoka,bensa, yms.)
>...Ruotsissa valtio osallistui operaattoreiden laajakaistan rakennuskustannuksiin...
Entäs Japanissa? Valtio EI ole osallistunut kustannuksiin millään tavalla vaan luonut kilpailevaa tarjontaa. Ja hyvin näyttää kaupalliset ISP:t pysyvän leikissä mukana.
http://www.bbapply.com/
Siis 50 Mbps suunnilleen sama kuin täällä 0,5 Mbps. Siis 100 (sata) kertainen kaista samalla hinnalla!!!
Siellä kuitenkin on palkat, kiinteistökulut, jne eri kalliita mitä meillä.
Joten eiköhän kuitenkin laiteta se "unilukkari" asialle sinne kilpailuvirastoon?
Hintoja en ole vertaillut mutta laitetaan tähän pieni "vinkki" mistä johtuu.
-clip-
Japanin pinta-ala on vain vähän Suomea suurempi, noin 378 000 neliökilometriä. Asukkaita sen sijaan on 127 miljoonaa, mikä tekee maasta väkiluvun mukaan laskettuna maailman seitsemänneksi suurimman. Lähes kaikki japanilaiset asuvat neljällä pääsaarella eli Hokkaidolla, Honshulla, Shikokulla ja Kyushulla. Japanin väestöntiheys on maailman suurimpia: yhdellä neliökilometrillä asuu keskimäärin 335 ihmistä. Suomen vastaava luku on vain 17 asukasta neliökilometrillä. Japanin todellinen asukastiheys on vielä korkeampi sillä maasta on 3/4 vuoristoa ja 2/3 metsää.
-clip-
Lähde: Suomen suurlähetystö, Tokio
Verrataanpa esimerkiksi pääkaupunkeja:
Tokio:
Väestöntiheys 13 415 as/km² (asukkaita 8 336 599)
Helsinki:
Väestöntiheys 3 049,6 as/km² (asukkaita 562 570)
Siis Tokion väestötiheys on noin siis noin nelinkertainen Helsinkiin verrattuna ja se mahdollistaa satakertaisen kaistan samalla hinnalla, vai? Älä nyt viitsi.
Ainoa asia mihin tuo väestötiheys kustannuksissa vaikuttaa on kaapelin mitta. Kaikki muut vehkeet (dslamit, runkokytkimet, reitittimet, jne) on ihan samat oli ihmisiä tiheässä tai harvassa. Ja mihin unohtui Tokion korkeampi palkkataso ja HUOMATTAVASTI korkeampi vuokrataso?
Koeta keksiä parempi "vinkki" mistä johtuu.:)
Teidän selitykset alkaa olla sellaisia että ei tosiaan tiedä itkiskö vai naurais. Olisitte edes hiljaa ja keräisitte sitä rahaa vaan kun se kerran vielä on mahdollista. Loppu siihen tulee ennen kuin uskottekaan.
>...kustannuksissa vaikuttaa on kaapelin mitta.
Noinhan se varmaan menee mutta voisko joku jolla on tietoa niin vähän selvittää tätä ADSL:n kustannusrakennetta kun nuo kuukausimaksut tosiaan tuntuu vähän kohtuuttomilta nykytekniikalla eivätkä ole esim viimeisen vuoden aikana juurikaan pudonneet vaikka tekniikka halventuu kapasiteettiin nähden samaa tahtia kuin muutenkin elektroniikassa.
Ylivoimaisesti suurin kustannus lienee mainonta mutta entäpä oikeat kustannukset? Siis kaapelointi, runkoverkko, reititys, ylläpitohuolto, laskutus jne miten ne jakautuvat kokonaiskuntannuksissa?
Eikä sitten mitään "mutua" vaan ihan oikeaa, tarkistettavissa olevaa numerotietoa.