Kysyin tätä kysymystä aikaisemmin, mutta ehkäpä kaikki vastaajat olivat suviseuroissa. (: En saanut itse vanhoillislestadiolaisilta tähän vastausta.
Olen miettiny pitkään, ni vastatkaapa te vanhoilliset tähän, jos vaan jaksasitta.
Kun vanhoillislestadiolaisuuden perustaja on Lars Levi Laestadius (1800-1861)
ja Kristinuskon keskeinen hahmo ja perustaja on Jeesus Nasaretilainen, joka evankeliumien mukaan eli Israelin alueella ensimmäisen vuosisadan alussa. Kristinuskon leviäminen käynnistyi pian evankeliumeissa esitetyn Jeesuksen ristiinnaulitsemisen jälkeen noin vuonna 30jKr
Niin millä perustein näin ollen Vanhoillislestadiolaisuus on ainoa oikea uskonto?
Älkääkä vastatko, että vanhoillislestadiolaisuus on maailman teille antama nimi ja täten Jeesus on oikeasti teidän uskonne perustanut, koska nimenomaisesti Kristinusko on Jeesuksen peruja ja täten usko, jossa raamatussa puhutaan.
Jos sanotte, että vl usko on ainoa oikea usko, väheksytte sekä kaikkia kristinuskon alle kuuluvia haaroja, että kristinuskoa ja sitä kautta myös itse Jeesusta Kristusta.
Haluaisin myös kiinnittää huomiota siihen, että raamatussa puhutaan aina "Kristityistä". En aina jaksa ymmmärtää Kristittyjen pitkämielisyyttä, että he haluavat pitää alaisuudessaan (tai hyväksyä on oikeampi sana) uskontoa, joka raa´asti sulkee pois kaikki muut Kristinuskon alle jäävät uskonnot ja pitää ainoastaan itseään taivaskelpoisena. Sehän vaikuttaa, kuin asioita ynnää, että Kristityt ovat vainottuja/pilkattuja myös suurimmin osin vanhoillislestadiolaisten toimesta?
Olen miettiny pitkään, ni vastatkaapa te vanhoilliset tähän, jos vaan jaksasitta.
Kun vanhoillislestadiolaisuuden perustaja on Lars Levi Laestadius (1800-1861)
ja Kristinuskon keskeinen hahmo ja perustaja on Jeesus Nasaretilainen, joka evankeliumien mukaan eli Israelin alueella ensimmäisen vuosisadan alussa. Kristinuskon leviäminen käynnistyi pian evankeliumeissa esitetyn Jeesuksen ristiinnaulitsemisen jälkeen noin vuonna 30jKr
Niin millä perustein näin ollen Vanhoillislestadiolaisuus on ainoa oikea uskonto?
Älkääkä vastatko, että vanhoillislestadiolaisuus on maailman teille antama nimi ja täten Jeesus on oikeasti teidän uskonne perustanut, koska nimenomaisesti Kristinusko on Jeesuksen peruja ja täten usko, jossa raamatussa puhutaan.
Jos sanotte, että vl usko on ainoa oikea usko, väheksytte sekä kaikkia kristinuskon alle kuuluvia haaroja, että kristinuskoa ja sitä kautta myös itse Jeesusta Kristusta.
Haluaisin myös kiinnittää huomiota siihen, että raamatussa puhutaan aina "Kristityistä". En aina jaksa ymmmärtää Kristittyjen pitkämielisyyttä, että he haluavat pitää alaisuudessaan (tai hyväksyä on oikeampi sana) uskontoa, joka raa´asti sulkee pois kaikki muut Kristinuskon alle jäävät uskonnot ja pitää ainoastaan itseään taivaskelpoisena. Sehän vaikuttaa, kuin asioita ynnää, että Kristityt ovat vainottuja/pilkattuja myös suurimmin osin vanhoillislestadiolaisten toimesta?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Hyvä kysymys, tai siis hyvin esitetty ja hyviä pointteja. Haluan myös vastauksen tuohon.
ite en sen kummemmin ala spekuloimaan vastausta kysymykseesi, vaan esitän vastakysymyksen: Miksi kysyt netistä mieltäsi askarruttavaa asiaa? Etkö kenties tiedä että avoimessa foorumissa kuten Suomi24, sulle voidaan vastata ihan mitä mieleen tulee? Mikset kysyisi suoraan joltakulta v-lestadiolaiselta?
No tämähän on ihan vapaasti oma valintani, minä vain tahdon kysyä asiaa täällä, anonyymisti jokaiselta.
Minulle on ihan sama, kuinka ihmiset siihen vastaavat, kyllähän minä aikuisena ihmisenä kykenen erottamaan jyvät akanoista (toivoisin niin ü)
Ja olen minä sitä suoraan kysynyt, mutta suoraa vastausta en kasvokkain saanut, joten näimpä sitten.
T.Vera
Lars Levi Lestadius ei perusanut uskomme.
Ei perustanu, hän oli vain yksi saarnaaja muiden joukossa, samoin kuin Luther. Lestadius sai parannuksen armon niin kutsutulta lapin Marjalta. Uskomme on jatkunut maan aikojen alusta nykypäivään asti. Uskovaisten joukko on ollut aina suhteellisen pieni täällä maan päällä.
Oikea Raamatullinen Jumalan vanhurskaus siirtyy uskovaiselta toiselle, josta vanhurskas on myös elävä (Room.1:17).
Sanot siis toisin sanoen, että Jeesus Kristus nasaretilainen perusti teidän uskonne, tämän "vanhoillislestadiolaisuuden", joka vain on maailman antama nimi?
Mitne käy Weha Kristinuskon ja sen opetusten?Rammatun sanan?
Sekö ei oikeaa uskoa kerro?
>>>Älkääkä vastatko, että vanhoillislestadiolaisuus on maailman teille antama nimi ja täten Jeesus on oikeasti teidän uskonne perustanut, koska nimenomaisesti Kristinusko on Jeesuksen peruja ja täten usko, jossa raamatussa puhutaan.
Jos sanotte, että vl usko on ainoa oikea usko, väheksytte sekä kaikkia kristinuskon alle kuuluvia haaroja, että kristinuskoa ja sitä kautta myös itse Jeesusta Kristusta.
Turhaanko tuon kohdan tuohon laitoin?
Lisäksi minua sangen kovin ihmetyttää, että Jeesus käskee antamaan oimastaan köyhille ja tekemään kaikille kaikkialla maailmassa hyvää. Kristityt tekevät arvokasta lähetystyötä, vievät lohtua lohduttomille maailman ääriin, antavat omistaan vähimmätkin (oikeamieliset Kristityt) ja vanhoillislestadiolaiset eivät muuten tikkua ristiin tee kun omaan pussiinsa, vai onko tämäkin vain liikaa järkeilyä?
lähetystyötä niinkuin Jumala ovia avaa...Mutta on myös Pyhän Hengen virka, jonka Jeesus omilleen antoi. Joka tätä virkaa ei tunnusta, ei ole oikeassa uskossa.
1.Joh.4:6. Me olemme Jumalasta: ja joka Jumalan tuntee, hän kuulee meitä; joka ei Jumalasta ole, ei hän kuule meitä. Siitä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen.
Eikö mielestäsi vl tee mitään hyvää? Olkoonpa sitten niin.Minun kaltaisiani liene muitakin, jotka laittavat rahaa monenlaisiin keräyksiin liikken ulkopuolellakin.Uskonjulistus ja hyväntekeminen ei ole sama asia, sillä hyväntekemisellä ei kukaan tule autuaaksi, mutta evakeliumin julistuksen vastaanottamisella kyllä pelastuu .Se usko , joka Jumalan valtakunnassa vaikuttaa, on maailman alusta asti ollut mailmassa ja on tälläkin hetkellä.Se koostuu Jumalan lapsista, jotka uskovat raamatun mukaisesti, ovat yhdessä uskossa ja rakkaudessa keskenään.Etsi ja rukoile Jumalalta valkeutta, että Hän kirkastaisi sinulle valtakuntansa.Jumala vastaa omassatunnossasi rukoukseesi, jos kaipaat oman sielusi pelastusta . Jos tämä hätä on sielussasi, et jää miettimään onko se vl vai mikä, vaan sinä tarraudut kiinni armoa ja anteeksiantavaa evankeliumia vastaanottamaan oman sielusi pelastukseksi Jumalan valtakunnan palvelijoilta.Sillä tämä on se armojärjestys ollut maailman alusta alkaen,että Isän rakastaman ja hyväillyn tuhlaajalapsen Jumalan omat pesevät ja pukevat häävaatteisiin.
Enhän minä (kai) ole sanonut, ettei vl tee mitään hyvää, varmasti tekee. Uskova ihminen, joka omaa oikeanlaisen uskon sydämellään, ei kykene tekemään itse mitään, hän kieltää itsensä, eikä muuta teekkään, kuin hyvää Jeesuksen Kristuksen seuraajana.
En edes ole koskaan ajatellut, rakas vl mummi, että hyväntekemisellä tulisi autuaaksi, mutta jos Jeesusta lähtee seuraamaan koko sydämestään, hän "koulii" sinut Jumalan lapseksi, seuraamaan Häntä ja tekemään, kuin Hän teki täällä kulkiessaan: Hyvää työtä, ihan jokaiselle ihmiselle, Hän rakasti kaikkia.
Usko on ,muuttumaton, se ei muutu ajan mukana, eikä virran, se perustuu raamatun sanaan, yksinomaan. Siinä on uskovalle kaikki ja kun sitä lukee, se pääsee vaikuttamaan ja avaa ihmiselle oikeanlaisen ymmärryksen ja tien.
"Etsi ja rukoile Jumalalta valkeutta, että Hän kirkastaisi sinulle valtakuntansa.Jumala vastaa omassatunnossasi rukoukseesi, jos kaipaat oman sielusi pelastusta . Jos tämä hätä on sielussasi, et jää miettimään onko se vl vai mikä, vaan sinä tarraudut kiinni armoa ja anteeksiantavaa evankeliumia vastaanottamaan oman sielusi pelastukseksi Jumalan valtakunnan palvelijoilta."
Minä olen Jumalan löytänyt, seuraan Jeesusta ja uskon, että minun syntini on ristillä sovitettu. Minulla on rauha, rakas vl mummi, rauha, jossa minun on hyvä olla.
En vain uskovana ihmisenä ymmärrä, miksi joku sulkisi toisen pois Jumalan valtakunnasta, kun minä en tunnusta olevani niin ihmeellinen, että kykenisin piirtämään rajoja Jumalan valtakunnalle.
Toivon sydämmestäni, että kun uskossa vaellatte, jaksaisitte toimia jokaisessa tilanteessa, kuin uskovalle kuuluu. Onhan meillä jokaisella lupa kompastua, mutta Jumalan armo, se on suuri ja sen vaikutukset näkyvät niin sanoissamme, kuin teoissammekin. Siunausta kaikille.
..ei voi perustella väitettäsi, kuten oheisen linkin kirjoittaja totesi.http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000017507460
on suomalainen pimeydestä voimansa saava eriseura, joka täysin härskisti opettaa lukuisia Raamatun vastaisia harhaoppeja.
Varo!
puhuu kristityistä, Aabrahamin lapsista ym. Mutta olennaista on, että usko ja oppi oli sama.
4. Sillä jos se, joka teidän tykönne tulee, toisesta Jesuksesta teille saarnaa, josta emme saarnanneet, taikka jos te toisen hengen saatte, jota ette ole saaneet, eli toisen evankeliumin, jota ette ole ottaneet vastaan, niin te sen oikein kärsitte.
Vl-uskovaiset ovat vl-uskovaisia, eikä Jeesukseen uskovaisia.
Vl-uskovaiset uskovat kuten vl-uskossa opetetaan.
Kristityt uskovat kuten Raamattu opettaa.
Vl-uskovaiset uskovat pääsevänsä iänkaikkiseen elämään vl-seurakunnan kautta (vl-seurakunta on tie iänkaikkiseen elämään).
kristityt sen sijaan uskovat pääsevänsä iänkaikkiseen elämään Jeesuksen kautta (Jeesus on tie iänkaikkiseen elämään).
Koska vl-uskovaiset uskovat ensisijaisesti vl-uskoon, eikä Jeesukseen, siksi he kutsuvat itseänsä vl-uskovaisiksi ja puhuvat vanhoillislestadiolaisesta uskosta ,
jotta he erottuisivat kristityistä, jotka ensisijaisesti uskovat Jeesukseen ja puhuvat Jeesuksesta.
Kirjoita jatkossa oikealla tavalla "iankaikkiseen elämään". Ei siis iänkaikkiseen elämään.
Kirjoitat ihan asiaa, mutta tuo tarttuu silmään.
Kiitos sulle aloittaja, kun otit tämän aiheen puheeksi - sitä minäkin tuolla halusin kysyä, mutta se meni vähän epäsopuisaksi. Sinä sen sijaan sait melko asiallisen keskustelun aikaiseksi.
Mietin itse vähän lisää.
Vähän ennen ristiinnaulitsemistaan Jeesus rukoili - Johannes merkitsi muistiin:
17:20 Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun,
17:21 että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.
17:22 Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä -
Tuolta se lähetystehtävä alkaa ja jatkuu Hänen takaisintuloonsa saakka. Ketkä vaan Jeesukseen uskovat toisilta uskovilta kuulemansa sanan perusteella, tulevat olemaan yhtä keskinäisessä rakkaudessa. Niitä Jumalan lapsia.
Siellä perillä kerran ei tulla kysymään, jotta minkä nimiseen kristilliseen yhteisöön sinä kuuluit, mihin niistä n. 30 000:sta kirkosta, lahkosta tms. sinä kuuluit. Ei, siellä katsotaan vain, omistitko sinä Jeesuksen sovitustyön ristillä omaksesi henkilökohtaisesti.