eräs ystäväni teki abortin 14-vuotiaana.eihän tuossa iässä olisi mitenkään mahdollista pitää vauvaa.ja hän kuului niiden onnettomien joukkoon,johon e-pillerit eivät toimineet.itse hyväksyn abortin,jos todellakin on näin nuoresta iästä kyse.
teiniraskaudet
tau
254352
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
14-vuotiaan ei vielä tarvitsisi leikkiä aikuista; syödä e-pillereitä tai harrastaa seksiä.
Lain mukaan sekaantuu alakikäiseen, jos tuonikäisen kanssa harrastaa seksiä.
että löytyy myös niitä 14-vuotiaita poikia jotka harrastavat seksiä. Kaksi lasta ovat lain edessä tasaveroisia - kumpikaan ei voi saada sekaantumissyytettä. Vanhempien pitäisi tietää vähän paremmin mitä omat lapsensa puuhaavat, ja suojella heitä. Valitettavasti monet vanhemmat eivät välitä tehtävistään.. tai eivät osaa!
Joskus jo lapsen kasvatus pienestä pitäen on mennyt niin pieleen (ei ehkä yksinkertaisesti ole tiedetty miten kasvattaa, nämä ovat niitä suurien ikäluokkien vapaasti kasvatettuja lapsia joilla ei itsellään ole mitään tietoa selkeästä, turvallisesta kurista) ettei enää ole mahdollista hallita teini-ikäistä - sitä kun ei voi raahata kädestä, pitää kotiarestissa (ellei vahdi 24/7) tai kantaa kiukkuavana kaupasta kotiin.
Ja vielä terveydestä.. 14-vuotiaan ei tosiaan pitäisi syödä hormoneja. Mieluiten suositellaan ettei alle 18-vuotias söisi niitä, mutta gyne usein määrää niitä 16
En ole kuullut että gyne olisi määrännyt 14-vuotiaalle pillereitä, koska ne todella ovat haitallisia lapsen normaalille kehittymiselle, estämällä hormonipyrähdykset.. On tainnut olla tosi uppiniskainen pentu jos ei ole puhumalla selvinnyt gynen kanssa että olisi parempi vähän odottaa..
Naistentautien erikoislääkärit eivät tosiaankaan anna helpolla e-pillerireseptiä 14-vuotialle, mutta kouluterkkarit sen sijaan antavat 3 kk kokeilupaketteja ja sen jälkeen koululääkäri kirjoittaa reseptin.
Kyllä on kodin ja koulunkin kasvattava vastuu vajonnut alas! Ymmärrän sen, että yritetään estää teiniraskauksia, mutta pitäisi yleisemmin puhua siitä ja niistä ongelmista, mitä liian varhain aloitettu seksi tuo tulessaan.
Luin erään kouluterveydenhoitajan artikkelin yläaste-ikäisten seksistä. Siinä hän kertoi, että kouluterveydenhoitajana hän jakaa kodomeja ja huolehtii siitä, että jokainen haluava pääsee lääkärille saadakseen pillereitä, mutta äitinä hän ei tätä tekisi, eikä hyväksyisi.
tilanne. E- pillerit ei tehonneet ja raskaaksi -ja aborttiin- päädyttiin. Eipä ole iästä kiinni! Tuo tyttö ei olisi voinut paremmin hoitaa ehkäisyään, joten turha on moralisoida!
14-vuotiaana saa myös seksiä harrastaa kunhan kypsyys riittää. Itse aloitin vakituisen (samanikäisen) poikaystävän kanssa seksielämän kun olin juuri 15 vuotta täyttänyt ja silloin jo tuntui, että olisin jopa aiemminkin voinut aloittaa. Oli kyse lähinnä sen oikean kumppanin löytymisestä. Olimme yhdessä kaksi vuotta tämän pojan kanssa ja yhä muistelen häntä lämmöllä -paremmin ei olisi voinut seksielämä alkaa kuin lämpimässä ja rakastavassa suhteessa.
Tuollaset kokeilupaketithan vaan lietsovat sitä mielikuvaa, että kyllähän kaikki muutkin...
Ja mikä ihana painostuskeino yhtä epäkypsälle pojalle; eihän sulla ole mitään syytä olla antamatta, kun ei tule seurauksiakaan... Että aikuiset voi olla tyhmiä! Ja joillakin vaan on niin huono itsetunto, että ei voi sanoa ei, eikä se ole sen lapsen syy! Moni tarvitsee nimenomaan päinvastaista tukea olla ryhtymättä seksiin ennen aikojaan.
Kuka sen terkkarin käskee niitä antaa??? Joku lapsipornon kannattaja vai? Sairas mieli täytyy olla jos taudeilla ja ei toivotulla raskaudella oikeuttaa lapsen manipuloinnin liian varhaiseen seksielämään.
Eiköhän se kouluterv. hoitaja jaa niitä siksi, että joku laki joko pakottaa siihen tai sallii sen.
Kuulemani perusteella eivät terkkarit niiden jakamisesta innoissaan ole, mutta kai sitä sitten vaan on pakko tehdä tai lähtee hommat alta.
Lainsäätäjät ovat suuressa viisaudessaan katsoneet, että se on hyväksi ja sillä estettäisiin teiniraskauksia. Aika kaksipiipuinen juttu - toisaalta kai hyvä, mutta kyllä liian varhain aloitettu seksi tuo paljon huonoakin tullessaan.
Lainsäätäjää on tietysti hyvä syyttää, mutta itsepä me ne säätäjät eduskuntaan valitaan.
antaa pillerit vai kieltää ne? Jos seksiä kuitenkin harrastetaan, niin ei sitä estä se asia, ettei pillereitä saisi. Riskinä tässä on se, että teiniraskaudet vain lisääntyisivät, kun pillerit kiellettäisiin. Tässä vaiheessa on kuitenkin myöhäistä antaa enää asennekasvatusta.
Miksi 14-vuotiaalle ei olisi mitenkään mahdollista pitää vauvaa?
14 -vuotiaita? He ovat vasta oman aikuistumisensa alussa. Oma sisareni sai yllätysvauvan 18 -vuotiaana ja voin kertoa, että jopa sen ikäisenä hyvin rankkaa oli! Aivan uskomatonta, että täällä ihmiset, jotka eivät selvästi tiedä teiniäitiyden realiteeteista paljoakaan, latelevat kommentteja, joissa ihmetellään miksei 14 -vuotiaat ole valmiita äideiksi! Jopa 18 -vuotiaalle äitiyteen kypsyminen oli pitkä ja rankka prosessi. Vastuunkantoon toisesta ihmisestä ja yksinäisyyteen (muun muassa) voi nuori todellakin helposti uupua, vaikka tukiverkkoakin riittäisi. Tässä asiassa täytyy nuorille antaa realistista tietoutta ja tukea; heillä vasta niitä pilvilinnoja oman vauvan saamisesta onkin. Olisi tärkeää painottaa, että vanhemmuus ja kasvattaminen ovat niitä tärkeitä ja vaikeita asioita; eivät synnytys ja raskaus. Vanhemmuus muuttaa koko elämän -ja nuorilla erityisen radikaalisti!
TODELLA harva 14-vuotias on tarpeeksi kypsä siihen jumalattomaan vastuuseen.Kuinka moni 14-vuotias kantaa itsestäänkään vastuuta?
En itsekään ollut kuin 16 kun sain esikoiseni,ja vaikka olin nähnyt todella paljon vauvoja ja lapsia/lastenhoitoa yleensä,niin se vastuu omasta lapsesta säikäytti.Tajusin että olen äiti lopun elämääni,tajusin että joudun/saan huolehtimaan pienen ihmisen perustarpeista täysin.Myös se,että joudun/saan kasvattamaan lapsestani kunnon kansalaisen ja luomaan mahdollisimman tasapainoisen ja turvallisen kasvuympäristön.Kovin moni nuori ei olisi tälläisiin uhrauksiin valmis.Eikä kaikki nuoret näytä tajuavan,että vauvas ei ole kauaa vauva,vaan siitäkin kasvaa lapsi uhmineen ja murrosikineen.Tällöinkin hänestä on kannettava vastuu.
Riippuu varmaan aika paljon tilanteesta, minkä ikäinen on hyvä äiti. Tiedän 16- vuotiaita, joilla lasten hoito sujuu kuin tanssi ja kolmekymppisiä, joita ei lastenhoito paljoa kiinnosta. Kiinnostavampaa on lähipubissa tapahtuva perjantaiohjelma tai "kadonneen nuoruuden" metsästys. Ihmisiä on laidasta laitaan, niin ei kannattaisi aina olla niin hirveän kapeakatseinen. Iloista kesää kaiken ikäisille äideille!
Väite oli alunperin: "Eihän tuossa iässä olisi MITENKÄÄN mahdollista pitää vauvaa". Kuitenkin 14 vuotiaita löytyy, mailmalta runsaastikin, mutta myös meiltä Suomesta. Se on siis mahdollista.
Missä vaiheessa lapset ovat lapsia vain vaippapyllyinä? Sen jälkeen aletaan hossottamaan akateemisia taitoja koulua varten jossa ne itseasiassa pitäisi vasta opetella. Koulussa ja harrastuksissa tähdätään jo ammattii luja avauhtia valinnoilla. Tämä menee kaikki vanhempien piikkiin.
Mutta miten nuorista, teineistä tuli äkkiä niin aikuisia että vaikka vanhemmat säätelevät ja määräävät juuri opiskeluissa sun muissa ja käyttävät valtaansa niin samaiset lapset kirmaavat pitkin katuja öitä myöden ja kantavat seurustelukumppania toisensa perään kotiin yökylään ja ihan luvalla. Seksistä on tullut jokalapsen oikeus? Kuinka moni oiekasti muistaa kun on itse päässyt ripille ja joku kiva sukulainen on tokaissut illan hämärtyessä; mnyt sait sitten naimaluvan! Kuinka noloa se oli kun kaikki naureskelivat ja kuinka moni oiekasti oli edes ajatellut seksiä tosimielellä tuossa vaiheessa? Ainakin omassa kaveripiirissäni oli käsitys että peruskouluiässä seksiä harrastava oli jollakin tasolla kevytkenkäinen naisihminen. Pojat tehkööt mitä huvittaa ja yleensä itseään vanhempien tyttöjen kanssa..
Muistan ajan jolloin 17-vuotias oli vapaa menemään naimisiin tosin vanhempiensa luvalla. Käytännössä ne olivat useimmiten sellaisia vähän pakkoja nuo avioliitot ennemmin kuin silkkaa rakkautta ja onnea. Ehkä silloin seksin aloittaminenkin mielelttiin noille ikävuosille sillä silloin oli jo niin lähellä tuo aviosääty ja peruskoulun jälkeen alkoivat uudet aikuisemmat opinnot jolloin itsestä otettiin vastuuta enemmänkin?
Mutta milloin ihmeessä seksi alkoi siis olla lasten ajanvietettä? Ei ihan oikeasti nassikoiden lememkkäisiin suhteisiin kuulu seksi muulla tasolla kuin lyhyen nautinnon tuottajana ja ilmeisesti vielä toiselle osapuolelle enemmänkin ja toinen hakee sillä hyväksyntää ja ties mitä? En siis millään suostu uskomaan, että äkkiä 14-15-vuotiaat ovat valmiita harrastamaan seksiä minkään mittapuun mukaan järkevin perustein.
Nuorten lehtien kyssäripalstoilla edelleen on vakiotekstinä seksi. Useimmiten poikaystävä haluaa ja tyttö ei niinkään, onko pakko? Vakiona on kyssäri raskaudesta; onko mahdollista tulla raskaaksi ekakerralla? Mitä teen kun ei ollut ehkäisyä? Miten saan poikaystävän käyttämään kumia jne.. Ei anna todellakaan vastuullista kuvaa kummastakaan osapuolesta vaikka nuo jutu ovatkin vain osa ilmiötä niin kertovat millä tasolla toiminta kuitenkin pahimmillaan on.
Tiedän että omien tyttöjeni ikäiset lapset harrastavat seksiä ja säännöllisestikkin ja vanhempien "luvalla" tai äidin sillä näillä tytöillä ei kellään ole isää kuvioissa mukana - sattumaa? En vain voisi todella kuvitella omien lasten kohdalla samaa ja onneksi heillä on sama mielipide asiasta! Niin ja turha kirjoitella ettei äiti tiedä kaikkea, sillä äiti tietää usein paljon ellei kaiken oleellisen..
Teiniäitiys ja teiniabortit ovat seuraus jostakin ilmiöstä jota ei mielestäni edes pitäisi olal olemassa. Aina on ollut poikkeuksia, mutta milloin poikkeuksesta alkoi tulla sääntö ja sallittua jopa hyväksyttyä? Ei pahalla, mutta jos oma lapseni kokisi noista jomman kumman niin kyllä olisi vanhempana epäonnistunut olo!
Niin ja pillereistä; osahan hakee pillerit itseasiassa akneen tms toissijaisen ongelman hoitamiseksi. Jopa 13v voi ne saada pahaan akneen..
Olen samaa mieltä kanssasi siinä, että lapset tosiaan harrastavat liian nuorena seksiä.
Pahinta asiassa on vielä se, että niinkuin sanoit tyttöjä usein painostetaan siihen.
Seksivalistusta voisi lisätä, mutta muuten asiaan on valitettavasti aika vaikea vaikuttaa etenkin niin kauan kun seksi on läsnä koko ajan esimerkiksi mainoksissa ja elokuvissa.
Olet oikeassa - vähäpukeisia naisia on joka mainoksessa ja lööpissä, ja nimenomaan naisia. Seksillä taidetaan myydä jo polkupyörän sisäkumejakin.
Kun tässä sekstistisessä ympäristössä vielä pikkukundit katsovat pornoleffoja ja -kuvia ja ymmärrys ei kerro, että niiden antama kuva on vääristynyttä fantasiaa, eikä todellisuutta, niin kyllä nuoret ( ja etenkin liian nuoret) tytöt joutuvat koville. Murrosikäiset tytöt kirjoittelevat ja kyselevät erilaisilla palstoilla suu- tai anaaliseksistä. Huh, huh - mihin tämä maailma on oikein menossa. Ei tarvitse lainkaan ihmetellä, jos 13-14 vuotiaille pennuille käy vahinko. Kun on seksin aloittanut lapsena, läpikäynyt abortin tai abortteja, niin jotenkin tulee mieleen, että sellainen tyttö on jo parikymppisenä ns. loppuunajettu.
Vähän vaikeaa ajatella, että 14-vuotias voisi itse päättää, pitääkö lapsen tai teettääkö abortin. Onko sen ikäinen oikeastaan kypsä vielä kumpaakaan päätökseen? Onko vanhemilla oikeus sanoa se viimeinen sana tässä asiassa, vai kuka tekee päätöksen?
kohotus! Kun tytöllä on hyvä itsetunto ja määrätietoisuutta, hän osaa nauraa pikkupoikien typerille ehdotuksille.
Jos tytöt ovat epävarmoja, heidät on helppo johdatella tuollaiseen "jos sä rakastat mua, sä annat mulle". Jostain syystä nykyään tyttöjen itsetunto on niin nollilla että sitä rakkautta haetaan vaikka sillä että tulee kohdelluksi huonosti..
Itse aikanaan muistan miten itseltä ja parilta kaverilta rippikoulussa tavatut ihastukset, kahdella kaverillani jopa poikaystävät, yrittivät vinkua seksiä. Yksi antoi - poika jätti, koska "ei ollut valmis sitoutumaan". Ikää 15v..
Tätä ennen kuitenkin minä ja ystäväni olimme ehtineet nauraa itsemme tärviölle "omien" poikiemme typerälle idealle, sen jälkeen suuttua kun poika alkoi kiristää tuolla "jos rakastat.." ja sitten todeta että kuspäitä olivat kun pojat jättivät meidät koska emme antaneet. Eipä niille tainnut kukaan muukaan antaa ikäluokastamme :D mutta taisi toinen ainakin käydä pokaamassa 17-vuotiaan tytön joka sitten antoi 15-vuotiaalle pikkupojalle.
Emme kokeneet jääneemme mitään vaille.. Saivat pojat kasvaa henkisesti muutaman vuoden ennen kuin kaverini "poika" tuli kysymään että olisko viel kiinnostusta seurustella. Oli vähän tullut järkeä päähän, ja tyttö saneli säännöt seksille.. Eli milloin suhteessa se aloitettiin (useita kuukausia seurustelivat), ehkäisy jne..
..aloittaminen ei KULUTA nuorta naista. Tämä lause saa minut suuresti ihmettelemään: "Kun on seksin aloittanut lapsena, läpikäynyt abortin tai abortteja, niin jotenkin tulee mieleen, että sellainen tyttö on jo parikymppisenä ns. loppuunajettu." Ensinnäkään ei ole automaattista, että teini-ikäinen ei olisi vielä sukukypsä -useat eivät ole, mutta monet myös ovat! Abortit eivät liity myöskään automaattisesti tähän asiaan; lähellekään jokainen tyttö, joka aloittaa nuorena seksielämän, ei joudu kokemaan aborttia. Ja ennen kaikkea tytöstä ei missään tapauksessa tule LOPPUUNAJETTU! Tässä termissä piilee syvällä vanhakantainen "kiltin tytön" määritelmä.
Nuorelle täytyy luoda hyvää itsetuntoa; sen varassa hän itse osaa tehdä vastuuntuntoisen päätöksen niin seksin, kumppanin kuin ehkäisynkin suhteen. Nuoria tyttöjä ei saa syyllistää seksuaalisuudestaan, aloittaa seksielämän sitten 15- tai 25 -vuotiaana!
17-vuotias mennessäni ns. pakko avioon. Lapsi oli suunniteltu ja ehkäsy tarkoituksella jätetty pois.Lapsen syntyessä isä oli juuri päässyt armejasta. Nyt lapsia on neljä.Tuosta päivästä tuli juuri 30-vuotta ja olemme edelleen aviossa. Vihkivalat vannottiin juuri juhannuksena uudestaan suraavaa 30-vuotta varten. Joten voi se nuorenakin onnistua. Olemme kuin vastarakastuneet.
Ei kaikille nuorilla ole kotona sitä, mistä hyvä itsetunto kumpuaa. Ihan utopiaa tuollainen. Pitäisi nimenomaan joka paikassa korostaa sitä, että seksi ennen aikojaan on väärin, ihan sillä perusteella, että siitä tulee monelle nuorelle paha olo jälkeenpäin ja katumusta. Tarpeeksi kypsälle ei tule, eikä sitä voi tietää etukäteen kelle tulee, kelle ei. Eikä kukaan tartte lasta alle 18 vuotiaana, hyvänen aika! Seksiä on muutakin kuin yhdyntä, jos niin kovasti polttelee. Ja paljon parempaakin siinä vaiheessa, kun oma kroppa muuttuu vielä. Jos eka kerta jännittää, on liian nuori. Kun on harjoiteltu pehmeillä tavoilla pitkään, käy ehkäisystä huolehtiminen luonnostaan ja homma hoituu jännittämättä.
Tärkein pointti on se, että olisi seurusteltu vaikka ennen yhdyntää kauan, 16 vuotias 2 vuotta jne. Vain lapsi voi kuvitella, ettei nautintoa muuten saa kuin yhdynnässä tai että se olisi jotenkin parasta. Kokeilkaapas aikuiset, voi olla valaisevaa itsellekin, jos on kovin yhdyntäkeskeinen ihminen. Seksi on todellakin paljon paljon muuta kuin yhdyntä, rakkaudesta nyt puhumattakaan. Jos kumppanillesi ei sovi rakkaus ilman yhdyntää, niin sitten ei kyllä rakasta sinua, tosi yksinkertaista!
Yleinen käytäntö suojelee heikoimpia, kun ei tartte selitellä kenellekään miksi ei.
Sairasta ruveta lasten seksiä puolustamaan.
Hulluinta tässä on se, että ne kaverit, jotka aloitti seksielämän aikasin, on saaneet vauvan sillon tai vähän myöhemmin ja on yksinhuoltajina ja kuka minkäkinlaisissa ongelmissa. Minä "vanhuksena" seksielämän aloittanut elän onnellista perhe-elämää viiden toivotun lapsen ja ihanan miehen kanssa. Eipä harmita yhtään että kieltäydyin, vaikka silloin vähän mietinkin, tuleeko "pihtarin" maine.
Silloin sentää koulussakin kannustettiin tekemään tuo rakkaustesti ja lykkäämään seksiä, onneksi!
Mitä jos sitä itse vain kovasti haluaa? Ei ole huono nainen, jolla on huono tulevaisuus, jos tuntee voimakasta seksuaalista halua, ihan yhdyntään saakka!
Nuoria naisia ei saa seksuaalisuudestaan syyllistää. Tunnen useita ihmisiä, joille seksin häpeällisyyttä ja "hyvän naisen" mallia on opetettu kotona pienestä lähtien, ja he ovat ainoita, joilla on ollut seksin kanssa ongelmia läpi koko elämänsä!
oikeutta solmia kristillinen avioliitto kirkossa.
Eihän sillä ole mitään tekemistä seksin kanssa??
Naimalupa on yhtä kuin lupa mennä naimisiin.
Näin minulle ainakin 50-luvulla syntyneenä kerrottiin?
Eikä sana naida, pitäisi tarkoittaa seksiä? Sehän on kuin eläinten puuhaa. Eläimet sentään parittelevat.
Jos ihminen nai jonkun kanssa, ei siinä ole millään tavoin kyse rakkaudessa rakastelusta??
Näin minä asian ymmärrän.
ennen asioilla oli eri merkitys ja nykyään vähän toinen. Otappa huomioon, että esim suurin osa lapsista syntyy nykyään avioliiton ulkopuolella.
Itselleni tuo lupa-asia on ihan samoin aikanaan opetettu, mutta nykyisin sitä ei kukaan niin ymmärrä!
Yhdyntä ei ole viimeinen piste! Ja kuka huonosta naisesta on puhunut, hyvänen aika! Itsehän sinä tätä nyt esität!
Totta kai nuori haluaa, jos hormonit hyrrää. Jo lapsikin tuntee seksuaalista nautintoa. En minä itsekään ole nuoruusvaiheen yli aikuiseksi suoraan tupsahtanut. Tiedän ne ylitsepursuavan energiset ja hulvattomat ja myös ne surkeatakin surkeimmat päivät. Kaukana on se vastuuntunto ja aikuisuus, mitä seksielämässä väistämättä tarvitaan, että ongelmitta selvittäisiin. Ja se on NORMAALIA, koululaisten kuuluu olla sellaisia. He tarvitsevat tukea, sen on niin suuri lapsen saaneiden teiniäitien joukko todistanut. Todellisuus vauvan kanssa on kaukana kuvitelmista!
Mitä ihmettä puhut syyllistämisestä, kun kysymys on siitä, voiko joku yleinen standardi painostaa jokaista keskenkasvuista tyttöä haluamaan yhdyntää. Jokainen haluaa tietysti sitä mitä haluaa, vaan kun on niitä surullisia tapauksia paljon, joissa tyttö ei ole kehdannut sanoa ei kun on luullut kaikkien muidenkin jo olleen "sillee".
Mitä jonkun kouluterkkarin asia on ruveta pillereitä jakelemaan?? Seksiin kypsä ihminen pystyy kyllä hakemaan ne lääkäriltä, niin kuin normaalisti tehdään. Samoin seksiin kypsä ihminen kehtaa ostaa kortsupakkauksen joka suojaa sukupuolitaudeiltakin. Ja seksiin kypsä ihminen osaa lukea siitä paketin kyljestä käyttöohjeet. Vain lapsi ei osaa.
Seksitaudit sen kun leviää ja kouluterkkarit jakaa ehkäisypillereitä, voi pyhä jysäys! Sukupuolitaudit aiheuttavat vakavia seurauksia, lapsettomuus ehkä pariskunnilla yksi traagisin niistä.
Kyllä se vaan kuluttaa. Jos jo parikymppisenä on kaikki seksin saralta koettu ja ollut monia partnereita, niin mitä muutakaan se on. Ei se ole lainkaan vanhanaikainen asenne tai määritelmä.
Liian aikaisin aloitetut seksisuhteet ja useat partnerit lisäävät kohdunkaulan syövän riskiäkin. Tämä nyt on ainakin tieteellisesti todistettu tosiasia.
Ei seksi kuulu lapsille, ei vaikka kuinka pöksyissä polttelisi. Jos sitä nuorten tyttöjen itsetuntoa pitää kohottaa, niin ennemmin kohottaisin sitä siihen suuntaan, että pidättäytyminen seksistä ei tee hänestä luuseria, vaan että hän oppisi kunnoittamaan itseään naisena, jonka ei tarvitse ryhtyä kenen tahansa patjaksi.
ei 14-vuotiaalle mitkää aikuisten asiat kuulu! ja luultavasti kantaa omaa pahaa oloaan koko ajan mutta itse päätti. ja kärsikööt sit seuraukset!