Nuoret, joita kiusataan, kannattaa lukea tämä.
Olen 35 vuotias mies Helsingistä, minua alettiin kiusata ala-asteella, kolmannella luokalla. Kiusaaminen oli henkisen väkivallan lisäksi erittäin fyysistä, eli sain jatkuvasti kunnolla turpaani. Syyt tähän olivat ylipainoni lisäksi, siinä että kouluni ja asuinalueeni oli niin sanottua eliittialuetta ja minähän olin todella köyhästä perheestä. Kiusaaminen aiheutti koulumenestykseni romahtamisen, hyvä kun pääsin peruskoulusta pois. Olen kuitenkin aina ollut älykäs. Kiusaamistani harjoittivat myös osa opettajistani. Kiusaamista jatkuikin siihen asti, kunnes lopetin ammattikoulun ja vaihdoin paikkakuntaa.
Ja yllätys, yllätys! Kiitän koko sydämestäni kiusaajiani, koska he kasvattivat luonnettani kovalla kädellä. Näyttämisen haluni on kovaa luokkaa.
Ammattikoulun jälkeen vaihdoin paikkakuntaa ja menin töihin, menestyin, harrastin urheilua. Itsetuntoni kasvoi suorastaan huippulukemiin. Armeija-aikana minua arvostettiin, sain ystäviä, naisistakaan ei ollut pulaa. Minut valittiin reserviupseerikouluun. Elämäni oli muuttunut täysin.
Armeijan jälkeen jatkoin opiskeluja, menin naimisiin, sain kolme hienoa poikalasta. Etenin urallani. Nyt olen toimitusjohtaja, tienaan vähintään 100 000€ joka vuosi. On omakotitalo, kesämökki, kallis auto ja purjevene. On oikeita ystäviä ja sisältöä elämässä. Nautin elämästäni ja vaikka muistelen "menetettyjä" nuoruusvuosiani, päivääkään en vaihtaisi pois. Ne ovat tehneet minusta sen mikä olen.
Kuinka ollakkaan, maailma on pieni. Pikkupomona ollessani tuli entinen kiusaajani minusta tietämättä työhaastatteluun, kaveri poistui tilaisuudesta kymmenen minuutin kuluttua naama punaisena. Menin isoksi pomoksi toiseen firmaan, siellä sattui olemaan töissä, kuinka ollakaan, toinen kiusaajani. Hän otti lopputilin itse erään keskustelun jälkeen. Erään yrityskaupan yhteydessä pääsin kyykyttämään kolmatta oikein kunnolla. Kosto on suloista, itsehän toimillaan tekivät minusta äärimmäisen aggressiivisen ja suorastaan vittumaisen persoonan. Jokainen kiusaajistani, joka osaa nettiä selata tai lehtiä lukea, tietää tänä päivänä kenellä menee lujaa. Olen helvetin ylpeä itsestäni.
Vaikka minusta on tullut kaikin puolin kova jätkä, en ole ikinä kyennyt kenellekään myöntämään sitä, että olen ollut koulukiusattu. En silloin kun minua kiusattiin, enkä vielä tänä päivänäkään. Toivottavasti tuleva sukupolvi on tässä suhteessa rohkeampi ja viisaampi.
Neuvoni on kuitenkin. Älkää luhistuko, uskokaa itseenne. Mikä ei tapa se vahvistaa. Päivänne koittaa vielä, tavalla tai toisella, jos niin itse haluatte.
Olen 35 vuotias mies Helsingistä, minua alettiin kiusata ala-asteella, kolmannella luokalla. Kiusaaminen oli henkisen väkivallan lisäksi erittäin fyysistä, eli sain jatkuvasti kunnolla turpaani. Syyt tähän olivat ylipainoni lisäksi, siinä että kouluni ja asuinalueeni oli niin sanottua eliittialuetta ja minähän olin todella köyhästä perheestä. Kiusaaminen aiheutti koulumenestykseni romahtamisen, hyvä kun pääsin peruskoulusta pois. Olen kuitenkin aina ollut älykäs. Kiusaamistani harjoittivat myös osa opettajistani. Kiusaamista jatkuikin siihen asti, kunnes lopetin ammattikoulun ja vaihdoin paikkakuntaa.
Ja yllätys, yllätys! Kiitän koko sydämestäni kiusaajiani, koska he kasvattivat luonnettani kovalla kädellä. Näyttämisen haluni on kovaa luokkaa.
Ammattikoulun jälkeen vaihdoin paikkakuntaa ja menin töihin, menestyin, harrastin urheilua. Itsetuntoni kasvoi suorastaan huippulukemiin. Armeija-aikana minua arvostettiin, sain ystäviä, naisistakaan ei ollut pulaa. Minut valittiin reserviupseerikouluun. Elämäni oli muuttunut täysin.
Armeijan jälkeen jatkoin opiskeluja, menin naimisiin, sain kolme hienoa poikalasta. Etenin urallani. Nyt olen toimitusjohtaja, tienaan vähintään 100 000€ joka vuosi. On omakotitalo, kesämökki, kallis auto ja purjevene. On oikeita ystäviä ja sisältöä elämässä. Nautin elämästäni ja vaikka muistelen "menetettyjä" nuoruusvuosiani, päivääkään en vaihtaisi pois. Ne ovat tehneet minusta sen mikä olen.
Kuinka ollakkaan, maailma on pieni. Pikkupomona ollessani tuli entinen kiusaajani minusta tietämättä työhaastatteluun, kaveri poistui tilaisuudesta kymmenen minuutin kuluttua naama punaisena. Menin isoksi pomoksi toiseen firmaan, siellä sattui olemaan töissä, kuinka ollakaan, toinen kiusaajani. Hän otti lopputilin itse erään keskustelun jälkeen. Erään yrityskaupan yhteydessä pääsin kyykyttämään kolmatta oikein kunnolla. Kosto on suloista, itsehän toimillaan tekivät minusta äärimmäisen aggressiivisen ja suorastaan vittumaisen persoonan. Jokainen kiusaajistani, joka osaa nettiä selata tai lehtiä lukea, tietää tänä päivänä kenellä menee lujaa. Olen helvetin ylpeä itsestäni.
Vaikka minusta on tullut kaikin puolin kova jätkä, en ole ikinä kyennyt kenellekään myöntämään sitä, että olen ollut koulukiusattu. En silloin kun minua kiusattiin, enkä vielä tänä päivänäkään. Toivottavasti tuleva sukupolvi on tässä suhteessa rohkeampi ja viisaampi.
Neuvoni on kuitenkin. Älkää luhistuko, uskokaa itseenne. Mikä ei tapa se vahvistaa. Päivänne koittaa vielä, tavalla tai toisella, jos niin itse haluatte.
Vastaukset 3
Vanhimmat
taitaa vielä vaivata tuo juttu, kun oot täällä palstalla riehumassa. Ei uskois aikuisesta ihmisestä.
Niin, olet oikeassa. Kiusaaminen vaikuttaa uhrin koko loppuelämään. Kyse on vain siitä, miten se vaikuttaa. Itse olen hyväksynyt elämäni sellaisena kuin se on ja on ollut.
Kävin tällä palstalla eilen ensimmäisen ja nyt viimeisen kerran.
Jollekin saattoi olla apua tästä aikuisen miehen kokemuksesta ja elämä jatkuu vielä pitkään.
Miksi olet sitten nykyisin yhä "vittumainen persoona", kun elämäsi menee jo hyvin?
Saattaa olla että tuo kommentti olikin taholtasi vain huumoria ja ymmärsin sen kokonaan väärin, mutta sinulla tuntuu silti tekstistäsi päätellen olevan edelleen huono olla. Näin ainakin ymmärsin asian... Kiusaajille saa ja pitääkin kostaa (!!!), mutta ethän pura huonoa oloasi lisänä kehenkään sivulliseen? Esim. lapsiisi tai johonkin henkilöön työpaikalla? Kovahan sinä olet ja ihan selkeästi selviytyjä-tyyppi, mutta eiväthän nuo kiusaamisvuodet tehneet kuitenkaan sinusta täysin tunteetonta? Olet selvinnyt paljosta ja saat olla siitä itseesi oikein tyytyväinen, mutta kai ymmärrät hakea apua, jos tunnet sitä todella tarvitsevasi? Eivät henkiset haavat parane itsestään. Ne ainoastaan lieventyvät jonkin verran ajan kuluessa, mutta eivät kokonaan parane! Sinä ansaitset saada mahdollisuuden kokemuksiesi käsittelyyn ja olosi helpottamiseen. Olet saavuttanut elämässäsi paljon, mutta lopullinen mielenrauha tapahtumista on enää saavuttamatta. Kertomuksesi oli hyvin mielenkiintoinen ja nokkelan tiiviisti kirjoitettu. Uskon sinun todella olevan älykäs, mutta mieti vielä kertaalleen, oletko itsellesi rehellinen. Raskaita asioita ei vain voi lakaista maton alle. Kukaan ihminen ei siihen kykene.
Jaksamisia.