Eksyin tänne sivuille, kun oon nyt ollut jonku pätkää porukassa pyörätuolimiehen kanssa.
Me tapasimme pubisssa ja lähdimme samoille jatkoille ja meillä alkoi juttu luistaa hyvin. Tehtiin treffit heti seuraavalle päivälle. Käytiin kahvilla ja ajelulla ja niin se asia eteni. Elikä mun mielestä tässä ei oo eroa onko vammaa tai ei.
Siis minulle hän ei ole vammainen vaan ensisijaisesti ihminen ja mieluisa miesystävä.
Olen kyllä tässä hiljalleen tipahdellut pilvilinnoista, koska lähi-ihmisten käytös on ollut yllättävän röyhkeää. Varsinkin meidän sukupuolielämä on jotenkin oikeutettu kahvipöytäkeskustelu. Ja minun pitäisi olla selittämässä kuinka aktit onnistuu niinkin vakavasti vammautuneen miehen kanssa.
No onnistuu, kun puhuttiin asioista, mutta mielestäni se on meidän yksityisasia.
Jotenkin minua järkytti sellainen asia, että ns. terveet ystäväni pitävät miesystävääni jotenkin erityisen onnekkaana, kun hän nyt minut sai ns. terveen naisen. Ei kukaan tunnu tajuavan minun epävarmuutta itsestäni, kelpaanko minä hänelle, kuinka varma hän on tunteistaan tai kuinka vakavissaan suhteessamme.
Minusta on ylipäätään onnekasta, jos löytää ihmisen, jonka kanssa on hyvä olla.
Jotenkin vain toivoisin, että oltaisiin kaikki Ihmisiä toisillemme.
Me tapasimme pubisssa ja lähdimme samoille jatkoille ja meillä alkoi juttu luistaa hyvin. Tehtiin treffit heti seuraavalle päivälle. Käytiin kahvilla ja ajelulla ja niin se asia eteni. Elikä mun mielestä tässä ei oo eroa onko vammaa tai ei.
Siis minulle hän ei ole vammainen vaan ensisijaisesti ihminen ja mieluisa miesystävä.
Olen kyllä tässä hiljalleen tipahdellut pilvilinnoista, koska lähi-ihmisten käytös on ollut yllättävän röyhkeää. Varsinkin meidän sukupuolielämä on jotenkin oikeutettu kahvipöytäkeskustelu. Ja minun pitäisi olla selittämässä kuinka aktit onnistuu niinkin vakavasti vammautuneen miehen kanssa.
No onnistuu, kun puhuttiin asioista, mutta mielestäni se on meidän yksityisasia.
Jotenkin minua järkytti sellainen asia, että ns. terveet ystäväni pitävät miesystävääni jotenkin erityisen onnekkaana, kun hän nyt minut sai ns. terveen naisen. Ei kukaan tunnu tajuavan minun epävarmuutta itsestäni, kelpaanko minä hänelle, kuinka varma hän on tunteistaan tai kuinka vakavissaan suhteessamme.
Minusta on ylipäätään onnekasta, jos löytää ihmisen, jonka kanssa on hyvä olla.
Jotenkin vain toivoisin, että oltaisiin kaikki Ihmisiä toisillemme.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kiitos sinulle kirjeestäsi, onhan vammaisen omalla puolellakin joskus jopa sukulaisia joiden mielestä vammaisella ei ole oikeutta omaan elämään ja kun se tulee suvusta, niin se vammainenkin asennoituu kaikkeen torjusvasti vaikka on olemassa kaltaisiasi kultaisia ihmisiä olemassa.
Kiitos sinulle.
Olipa tekstisi mukavaa luettavaa,sinulla on inhimilliset arvot paikallaan!
Olen itse "vammainen" ja liitossa "terveen" miehen kanssa mutta toivon ettemme lajittelisi toisiamme tällä lailla.
Toivoisin juuri kaltaistasi suhtautumista ihmisiltä,uskon että minäkään en ole miehelleni "vammainen",vaan nainen jonka kanssa hän haluaa elää.
En useinkaan edes muista olevani vammainen,(vaikka pyörätuolilla liikunkin,vajavaisuuteni huomaan portaisiin törmätessäni tai vaikkapa lapsen tuijottaessa pyörätuoliani erityisen hartaasti.
Aikanaan nuorempana kun silloin tällöin harrastin yhden yön pysäkkejä ravintolaillan päätteeksi,saattoi usein käydä niin että koko tapaamis ym.episodin aikana ei tullut pyörätuoli puheeksi ollenkaan.
Tällaista muistelen lämmöllä.
Tässä kommenttia teille molemmille. Ja muutakin turinaa...
MäsäMies:En kai minä ole sen erityisemmin kultainen. Tottahan ihmissuhteesta saan itsekin.
Juulia:Me kyllä puhuttiin pyörätuolista samana iltana, kun tavattiin, mutta niin paljon muustakin. Se on helppo uskoa, että miehesi on kanssasi siksi, että olet hänelle Nainen.
Ja kaiken tän päälle. Tänään oli erityisen paskapäivä. Mies oli alkanut juoda. Ja mulla menee hermot. Sitten se luuleminen siihen päälle, että tää juttu loppuu pyörätuolin takia. Ei sen takia lopu, mutta mä en kestä älytöntä juomista. Ja siihen tää kyllä voi loppuakin. Siihen juomiseen siis.
Tässä nyt jokunen kuukausi mennyt, että onhan tää välillä vaikeata, mutta mikäpä ei olisi. Yhteenmuuttoa ei suunnitella.
Juulia, kertoisitko, onko teihin sitten parina suhtauduttu jotenkin omituisesti?
MäsäMies, mitenköhän minun käy, kun tänä kesänä ollaan ajateltu käydä myös miesystäväni sukulaisissa ja vanhempien luona?
Itkettää, kun en saa tuota yhtä tajuamaan, että tuo juominen tekee hänet vammaiseksi ja minut myös.
Ollaan edelleen Ihmisiä!
Kyselit onko meihin suhtauduttu parina jotenkin kummallisesti...rupesin ihan miettimään.
Ystävämme eivät ole,ainakaan en ole huomannut.
Työkaverini kyllä ovat joskus puhuneet siihen malliin että mieheni on erityisen kultainen,on niin auttavainen ym.
Tottahan se toki on,mieheni on kultainen :)
"Anoppini" suhtautuu myös tavallisesti,on iloinen kun poikansa löysi kivan naisen.
Sinun täytyy vähän jaksaa jankuttaa sitä että suhdettanne ei karille aja pyörätuoli,miehelläsi voi olla aikaisempia pahoja kokemuksia jotka saavat hänet pelkäämään jätetyksi tulemista.
Toivottavasti miehesi pääsisi pullosta irti,hyvää kesää jokatapauksessa!
Ei teille välttämättä huonosti käy miehesi suvun kanssa.
Se on joillakin ihmisillä vaan "geeneissä" järjestää omat asiansa päin persettä ja sillä varjolla sitten tehdä yhden oikeasti ulkopuolisen ihmisen asema tosi paskaksi, sitä voidaan kutsua jopa puolueelliseksi, että yhdeltä kieletään, eikä anneta mansikoista edes karoja
Itsellä ainakin on kyky eroittaa massassa ne kultahiput ja niillä on paikka sydämmessä varmasi ikuisesti - kumpa joku näistä lukisi tämän
Vaikka ihmisellä olisi sata ystävää,
niin yksi ainoa mulkvisti pilaa koko päivän.
Tästä syystä usein tuntuu ettei kivoja ihmisiä ole olemassakaan.
Onhan se aika yleistä että molempien perheet on aika skeptisiä, että ovatko nyt ihan varmoja kun suhde on kuitenkin jossain määrin enemmän symbioottinen kuin normaalisti. Alkoholimista sen verran että se on vakava sairaus,joka vaatii ennen kaikkea miehesi halun parantua.Kun aloititte suhteen ahdistiko tms. sinua esim. vessaan auttaminen ym.?Ja kyl niit ihmisii näköjään kiinnostaa se seksielämä mut sanokaa vaan et hyvin menee piste.
Tuo juominen ei ole puolustus tai hyväksyttävää millään tapaa sen kummemmin vammaiselle kuin terveellekkään. Itse en ole tuolissa, ja vaikka olenkin yksin ja kaipaan terveen naisen seuraa, niin ei minulla ole syytä pitää mitää miestä väkevämpää kaapissa. Vältän jopa sokeripitoistakin - ne ku ei oo hyviä ollenkaan.
Alkoholi ei tosiaan ole mikään syy mistäänja sitä voi käyttää syyksi jos haluaa jättää.
Mutta kiitos sinulle silti kultasydän, että olet vammaisen kanssa, ei kait se terveenkään kanssa oleminen aina helppoa ole
Ajattelitko, että käyttäisin johonkin syyksi? Ei tarvi, mulla heilahtaa oma henkinen elämä juopottelujen kans. Omien ja muiden.
Nytkin tuntuu, että ihan hajalla ja paskana. Siis minä, muka niinku terve.
Siitä, että en mun miesystävää pidä mitenkään "kamalan vammasena", mutta toi alkoholi ei sovi yhtään. Se tekee vammaisen kenestä vaan.
On meillä kipuja kaikilla , vammoja sielussa, vammoja ruumiissa.
Alkoholin ylenmääränen käyttö on pilannut, tuhonnut, niin paljon mun elämästä, että en jaksa sitä.
Tää sivu on kyllä syvältä. Aivan turhanaikaista jaottelua.
Minä kai tässä vammasempi olen, kun en edes juopottelua kestä. Jalat kantaa, mutta sydän ei jaksa...
En haluaisi lopettaa tätä suhdetta, mutta oman pääni takia on ehkä pakko.
Ja jos ehdotan lopettamista, syy on muka hänen liikuntarajoitteisuus. Ja minä olen huono ihminen ja asennevammainen.
Mulla on kohta hermot levällään ja sitten meitä on kaksi vammaista. Tai on jo varmaan nytkin, toiset vammat näkyy liikkumisessa, toiset pitempään poristessa.
Äsken soitti. Sanoin, ett ei ikinä tuu saamaan mitään säälipisteitä multa. Kyll tässä elämässä on varmasti jokaisella oma henkilökohtainen helvettinsä.
Oletteko puhuneet juomisesta kunnolla, niin ettei kumpikaan ole suuttunut tai menettänyt muuten vaan hermojaan..
Onko mies ennen juonut? Mikä on syynä siihen nyt?
Niinkuin joku muukin sanoi, painota sitä, että vamma tai pyörätuoli ei ole esteenä seurustelulle, VAAN viinakset.
Toivottavasti kaikki selviää!
varsinkin myöhemmin vammautuneella miellä on erityisen tärkeetä, että vehkeet on säästynyt, kun niin monella tapaturmaisesti vammautuneella on muisto luontaisesti toimivasta "pikkuveljestä".Ja mitä kertomukset onkaan aijäporukassa, Taas alkoholismi on sairaus mikä ei yleensä ei parane kun uskoon tulemalla, mikä taas voi olla ihan samanlainen shokki kun alkoholismi, niin tai jos toinen osapuoli itse uskovainen niin sittehän se hyvä asia. Kummassakin persoonallisuus muuttuu ja läheinen muuttuu vieraaksi. Itse oon vihkiintynyt tohon oluen kanssa läträämiseen ja lähipiiri on saanut tuntea sen vaikutuksen, mutta en ole ajatellut vielä uskoon tulemista.
No ei se alkoholi aina niin pahasta ole kun ei vaan mene ihan överiksi. Mikäs sen mukavanpaa, varsinkin kesällä, kun muutamat huurteiset. Suosittelen että läträä vaan sen oluen kanssa kohtuudella äläkä edes mieti mitään uskoon tulemista...se on pahenpi asia :)