Mitä armo on?

Ansaitsematon rakkaus, minun osakseni tullut.

Jumala rakasti langennutta lastaan niin paljon, että antoi ainoan Poikansa syntiuhriksi hänen puolestaan. Armon voi saada osakseen vain yhdellä tavalla, se on uskomalla Jumalan Poikaan Jeesukseen.

Joh. 6:51   Minä olen se elävä leipä, joka on tullut alas taivaasta. Jos joku syö tätä leipää, hän elää iankaikkisesti. Ja se leipä, jonka minä annan, on minun lihani, maailman elämän puolesta."

Joh. 6:52   Silloin juutalaiset riitelivät keskenään sanoen: "Kuinka tämä voi antaa lihansa meille syötäväksi?"

Joh. 6:53   Niin Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille:

ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne.

Ja jeesuksenuskossa uskovat Kastetaan Jeesuksen kärsimisen, kuoleman ja ylösnousemuksen osallisuuteen.

Mark. 16:15   Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.

Mark. 16:16   Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

Kasteen armoliitto merkitsee jokapäiväistä ja jokahetkistä kuolemaa pois synnistä, yhdessä Kristuksen kanssa.

Room. 6:3   Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?

Room. 6:4   Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niin kuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.

Room. 6:5   Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa,

Jeesuksenuskossa Jeesus on syntisen vanhurskaus, ja syntisen synnit on heitetty Jeesuksen päälle.
Jeesuksenuskoista kutsutaan sen vuoksi vanhurskaaksi, vaikka ainoastaan Jumala on vanhurskas.

Kun vanhurskas lahjoittaa syntiselle oman vanhurskautensa LAHJANA, sitä kutsutaan vanhurskaudeksi.

Suuret määrät ihmisiä vaeltavat selkä köyryssä koko ikänsä yrittäessään monin eri tavoin toimien tulla Jumalan hyväksymiksi.

Tätä kutsutaan puolestaan uskonnollisuudeksi.

Ilm. 14:12   Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.
281525
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Kun vanhurskas lahjoittaa syntiselle oman vanhurskautensa LAHJANA, ...

sitä kutsutaan vanhurskauttamiseksi.

Äänestä

Kol. 2:20-3:3   

Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallitte määrätä itsellenne säädöksiä:

"Älä tartu, älä maista, älä koske!"
- sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta -ihmisten käskyjen ja oppien mukaan?

Tällä kaikella tosin on viisauden maine

- itsevalitun jumalanpalveluksen ja
- nöyryyden vuoksi ja
- sentähden, ettei se ruumista säästä;

mutta se on ilman mitään arvoa, ja

- se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi.

Jos te siis olette herätetyt Kristuksen kanssa, niin etsikää sitä, mikä on ylhäällä, jossa Kristus on, istuen Jumalan oikealla puolella.
Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä.

Sillä te olette kuolleet, ja teidän elämänne on
- kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa;

Äänestä

kilvoitus.

1.Tim.6
Ja suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa.
7 Sillä me emme ole maailmaan mitään tuoneet, emme myös voi täältä mitään viedä;
8 mutta kun meillä on elatus ja vaatteet, niin tyytykäämme niihin.
9 Mutta ne, jotka rikastua tahtovat, lankeavat kiusaukseen ja paulaan ja moniin mielettömiin ja vahingollisiin himoihin, jotka upottavat ihmiset turmioon ja kadotukseen.
10 Sillä rahan himo on kaiken pahan juuri; sitä haluten monet ovat eksyneet pois uskosta ja lävistäneet itsensä monella tuskalla.
11 Mutta sinä, Jumalan ihminen, pakene semmoista, ja tavoita vanhurskautta, jumalisuutta, uskoa, rakkautta, kärsivällisyyttä, hiljaisuutta.
12 Kilvoittele hyvä uskon kilvoitus, tartu kiinni iankaikkiseen elämään, johon olet kutsuttu ja johon hyvällä tunnustuksella olet tunnustautunut monen todistajan edessä.
13 Jumalan edessä, joka kaikki eläväksi tekee, ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka Pontius Pilatuksen edessä todisti, tunnustaen hyvän tunnustuksen, minä kehoitan sinua,
14 että tahrattomasti ja moitteettomasti pidät käskyn meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ilmestymiseen saakka,
15 jonka aikanansa on antava meidän nähdä se autuas ja ainoa valtias, kuningasten Kuningas ja herrain Herra,

Äänestä
  • Ethän sinä tiedä USKON kilvoittelusta mitään, ellet tiedä - mikä usko on.

    Tässä kohdassa on moni elämän tiellä aloittanut on mennyt harhapoluille, langennut omaan vanhurskauteen. Usko ja teot ovat menneet täysin sekaisin, sekä merkitykseltään, että käsitteinä.

    Kerropa minulle nyt ensiksi mitä Raamattu tarkoittaa, puhuessaan uskosta? Miten ja millä tavoin usko ja kilvoitus korreloivat keskenään?

    Äänestä

  • Näitä suututtaa ilmainen armo.

    Se ei tietenkään perkeleelle sovi, siitä puhuminen.
    Elämään sisälle pääsemiseksi Jeesus panee ehdoksi, "pidä käskyt".

    Tutustu Lutherin Galatalaisirjeen selitykseen, siinä sinullekin selviää, mitä hyvä uskon kilvoitus ja käskyjen pitäminen on. Vallan muuta, jota sinä meille myyt.

    Tämä asia on pahasti hukassa laodikealaisessa kristillisyydessä.

    Äänestä

  • P. Majaus kirjoitti:

    Ethän sinä tiedä USKON kilvoittelusta mitään, ellet tiedä - mikä usko on.

    Tässä kohdassa on moni elämän tiellä aloittanut on mennyt harhapoluille, langennut omaan vanhurskauteen. Usko ja teot ovat menneet täysin sekaisin, sekä merkitykseltään, että käsitteinä.

    Kerropa minulle nyt ensiksi mitä Raamattu tarkoittaa, puhuessaan uskosta? Miten ja millä tavoin usko ja kilvoitus korreloivat keskenään?

    saarnaansa pitää. Paavalillekko?

    sinulle, joka olet täynnä sappea ja kavaluutta on turha todistaa uskostaan, sillä pilkka ja iva olisivat palkkana.

    Silloin, kun Herra antoi minulle kehoituksen tulla tälle palstalle töihin, Hän kertoi, että täällä on ovelasti rakennettuja rakennelmia, niin ovelasti, että moni menee ansaan.
    Jeesus kertoi niiden rakennelmien sortuvan ja sortuminen on suuri ja kauhistuttaa rakentajat.

    Armo on tarjolla ja siitä alkava uusi elämä, sen saa lahjana Jumalalta.
    Joka ikinen Jeesukseen uskova muuttuu ja hänestä tulee Sanan tekijä, ilolla ja riemulla.
    Joka ikinen Jeesukseen uskova saa vapauden ja voiman elämäänsä.
    Kenekään Jeesukseen uskovan, ei tarvitse ikinä olla kateellinen ja katkera, koska Jeesus vei ne synnit ristille ja siitä seuraa vapautus uskoville.

    Tutki hedelmäsi.

    Äänestä

  • Malar kirjoitti:

    Sappi on sinussa itsessäsi.

    Äänestä

  • Agrippa kirjoitti:

    Sappi on sinussa itsessäsi.

    tule Jeesuksen luokse!

    Tuossa töitteni lomassa olen miettinyt sinua Agrippa. Ehkä olet kokenut jotakin vaikeaa ja se on tehnyt sinusta hyökkäävän. Oletko joutunut painostetuksi syntien tähden ja onko sinua painostettu muuttamaan itse itseäsi. Jos niin on, on se ollut sinulle liian raskasta ja olet hakenut "evankeliumin", jonka ajattelet olevan oikean ja joka on helppo ja antaa sinulle vapauden toimia tahtosi mukaan, ilman painostuksia.

    Olet kuitenkin joutunut syrjäkujille ja allikkoon, koska jos ja huom. tämä on vain minun oletukseni, olet lähtenyt irtiottoon lainalla tienaavien joukosta ja mennyt armon piiriin, joka ei elä ja tee sinusta uutta.

    Sinulla on nyt mahdollisuus tehdä parannus ja uskoa evankeliumin ilosanoma ja tietää se, että Jeesus luo uuttaa.

    Varmasti sinä etsit Jeesusta ja haluat olla Hänen kanssaan, mutta sinä olet harhautunut omiin tekoihin. Ymmärräthän, että Jeesus ei pilkkaa eikä ivaa, vaan eksyneitäkin Hän etsii ja rakastaa.

    Agrippa, sinä olet eksyksissä, puhu siitä Jeesukselle, Hän kuulee.

    Kun saat tulla Jeesuksen luokse, olet saava uuden elämän, joka tekee sinusta vapaan ja valoisan ja tuo lihallisuus jää pienemmälle, eikä sinun ikinä tarvitse itseäsi tai muita halveksia, vaan rakkaus voittaa kaikessa.
    Jos sinulla on vaikka ihmissuhde ongelmia, niin Jeesus auttaa sinut Sanansa ohjauksella tasapainoon ja saat rakkauden lähimmäisiin, rakkauden joka voittaa kaiken.

    Yksikään meistä ei ole synnitön, mutta Jumalan armo riittää meille syntisille ja siitä armosta me paranemme ja pääsemme Hengen johdatukseen ja haluamme tehdä Jumalan rakkauden tekoja.
    Itsessämme emme omista sitä rakkautta, joka kaikessa antaa omastaan, se on Jumalan lahja meille.

    Sovitaan niin, että vaikka emme tällä hetkellä olekkaan samassa kehityksen ja kasvun vaiheessa, voimme silti keskustella keskenämme, kuin aikuiset, sivistyneet ihmiset.

    Olen maailman onnellisin mies.

    Onko se sinusta huono asia?

    Pakkohan minu on sanoa valvovana kristittynä selkeästi jos näen jonkun rakentajaressukan rakentamassa omista aineistaan tikapuita taivaaseen. Se kun on sellainen urakka että valmiiksi ei tule koskaan. Nyt saisi armon Jumalalta aivan lahjana, kun vain uskoisi, jos on jo kerran Kastettu.

    Jos ei ole vielä Kastettu, niin uskon tultua turhia viivyttelemättä Kasteelle, jotta synnit pyyhitään pois. Näin Ananiaskin Paavalille opetti, ja Paavali oli kuuliainen.

    Lestadiolaiset ovat sen sijaan valehdelleet, että (Saulus) Paavali sai synninpäästön Ananiann kätten päälle panemisen kautta, mutta sellainen puhe on valhetta, ja vastoin Jumalan sanaa. Sellaiset selittelyt ovat vastoin Paavalin omaa todistusta, joka on kirjoitettuna Pyhässä Raamatussa.

    Ap. t. 22:12   Ja eräs mies, hurskas lain mukaan, nimeltä Ananias, josta kaikki siellä asuvat juutalaiset todistivat hyvää,
    Ap. t. 22:13   tuli minun tyköni, astui eteeni ja sanoi minulle: 'Saul, veljeni, saa näkösi jälleen.' Ja sillä hetkellä minä sain näköni ja katsoin häneen.

    Ap. t. 22:14   Niin hän sanoi: 'Meidän isiemme Jumala on valinnut sinut tuntemaan hänen tahtonsa ja näkemään Vanhurskaan ja kuulemaan hänen suunsa äänen;
    Ap. t. 22:15   sillä sinä olet oleva hänen todistajansa kaikkien ihmisten edessä, sen todistaja, mitä olet nähnyt ja kuullut.

    Ap. t. 22:16   Ja nyt, mitä viivyttelet?
    ******************************************
    *) - Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.'

    kirjoitit minulle melkeinpä rauhan hengessä.

    Voit uskoa, että olen Jeesuksen oma ja minut on lapsena kastettu ja aikuisena, sen jälkeen, kun tunnustin Jeesuksen Herrakseni, sain Henki kasteen ja armolahjat.

    Sinä olet kehoittanut minua lukemaan sen Galatalaiskirjeen ja ehkäpä käyn sen ostamassa, mutta yleensä en kenenkään Raamatun selityksistä piittää, en edes Lutherin, vaan piittaan siitä, että Pyhä Henki avaa minulle Sanaa.
    Martti Luther toimi uskon puhdistajan nimikkeellä aikana jolloin oli jos mitä anekauppaa ja aikana jolloin harvat osasivat itse edes lukea, mutta tänään elämme ajassa, jossa meillä on oikeus aivan syödä Jumalan Sanaa lukemalla itse ja pyytämällä Pyhää Henkeä avamaan Sanaa.

    Olisiko liikaa pyydetty, jos pikkasen vihjaat mikä Galatalaiskirjeessä on riidanaiheena. Yritin täältä netistä katsella siitä keskusteluja, mutta en onnistunut löytämään. Sinä varmasti tiedät mistä sellaisen löytäisi.

    Äänestä

  • tuossa kirjoitti:

    saarnaansa pitää. Paavalillekko?

    Olen ulkopuolinen.

    Majaus puhuu selvästi teille, jotka täällä koko ajan taisteletta paavalilaista uskoa vastaan.

    Äänestä

  • Malar kirjoitti:

    sinulle, joka olet täynnä sappea ja kavaluutta on turha todistaa uskostaan, sillä pilkka ja iva olisivat palkkana.

    Silloin, kun Herra antoi minulle kehoituksen tulla tälle palstalle töihin, Hän kertoi, että täällä on ovelasti rakennettuja rakennelmia, niin ovelasti, että moni menee ansaan.
    Jeesus kertoi niiden rakennelmien sortuvan ja sortuminen on suuri ja kauhistuttaa rakentajat.

    Armo on tarjolla ja siitä alkava uusi elämä, sen saa lahjana Jumalalta.
    Joka ikinen Jeesukseen uskova muuttuu ja hänestä tulee Sanan tekijä, ilolla ja riemulla.
    Joka ikinen Jeesukseen uskova saa vapauden ja voiman elämäänsä.
    Kenekään Jeesukseen uskovan, ei tarvitse ikinä olla kateellinen ja katkera, koska Jeesus vei ne synnit ristille ja siitä seuraa vapautus uskoville.

    Tutki hedelmäsi.

    Herra lähetti Malarin?
    Tuomitsemaan ja haukkumaan??
    Missä perustelut??
    Se herra lienee alimmaisessa taivaassa.

    Äänestä

  • Malar kirjoitti:

    tule Jeesuksen luokse!

    Tuossa töitteni lomassa olen miettinyt sinua Agrippa. Ehkä olet kokenut jotakin vaikeaa ja se on tehnyt sinusta hyökkäävän. Oletko joutunut painostetuksi syntien tähden ja onko sinua painostettu muuttamaan itse itseäsi. Jos niin on, on se ollut sinulle liian raskasta ja olet hakenut "evankeliumin", jonka ajattelet olevan oikean ja joka on helppo ja antaa sinulle vapauden toimia tahtosi mukaan, ilman painostuksia.

    Olet kuitenkin joutunut syrjäkujille ja allikkoon, koska jos ja huom. tämä on vain minun oletukseni, olet lähtenyt irtiottoon lainalla tienaavien joukosta ja mennyt armon piiriin, joka ei elä ja tee sinusta uutta.

    Sinulla on nyt mahdollisuus tehdä parannus ja uskoa evankeliumin ilosanoma ja tietää se, että Jeesus luo uuttaa.

    Varmasti sinä etsit Jeesusta ja haluat olla Hänen kanssaan, mutta sinä olet harhautunut omiin tekoihin. Ymmärräthän, että Jeesus ei pilkkaa eikä ivaa, vaan eksyneitäkin Hän etsii ja rakastaa.

    Agrippa, sinä olet eksyksissä, puhu siitä Jeesukselle, Hän kuulee.

    Kun saat tulla Jeesuksen luokse, olet saava uuden elämän, joka tekee sinusta vapaan ja valoisan ja tuo lihallisuus jää pienemmälle, eikä sinun ikinä tarvitse itseäsi tai muita halveksia, vaan rakkaus voittaa kaikessa.
    Jos sinulla on vaikka ihmissuhde ongelmia, niin Jeesus auttaa sinut Sanansa ohjauksella tasapainoon ja saat rakkauden lähimmäisiin, rakkauden joka voittaa kaiken.

    Yksikään meistä ei ole synnitön, mutta Jumalan armo riittää meille syntisille ja siitä armosta me paranemme ja pääsemme Hengen johdatukseen ja haluamme tehdä Jumalan rakkauden tekoja.
    Itsessämme emme omista sitä rakkautta, joka kaikessa antaa omastaan, se on Jumalan lahja meille.

    Sovitaan niin, että vaikka emme tällä hetkellä olekkaan samassa kehityksen ja kasvun vaiheessa, voimme silti keskustella keskenämme, kuin aikuiset, sivistyneet ihmiset.

    Malar kirjotti
    >>armon piiriin, joka ei elä ja tee sinusta uutta.>>>

    Armo ei tee uutta?!
    Kuka tuollaista oppia sorvaa? Jehovantodistaja,
    adventisti, mormoni, ääri-SRK:lainen?????

    "Mä elän laupeudesta ja armon antimista, en ansainnut mä autuuttas, se tuotiin taivahista.."

    Äänestä

  • ,että kirjoitti:

    kirjoitit minulle melkeinpä rauhan hengessä.

    Voit uskoa, että olen Jeesuksen oma ja minut on lapsena kastettu ja aikuisena, sen jälkeen, kun tunnustin Jeesuksen Herrakseni, sain Henki kasteen ja armolahjat.

    Sinä olet kehoittanut minua lukemaan sen Galatalaiskirjeen ja ehkäpä käyn sen ostamassa, mutta yleensä en kenenkään Raamatun selityksistä piittää, en edes Lutherin, vaan piittaan siitä, että Pyhä Henki avaa minulle Sanaa.
    Martti Luther toimi uskon puhdistajan nimikkeellä aikana jolloin oli jos mitä anekauppaa ja aikana jolloin harvat osasivat itse edes lukea, mutta tänään elämme ajassa, jossa meillä on oikeus aivan syödä Jumalan Sanaa lukemalla itse ja pyytämällä Pyhää Henkeä avamaan Sanaa.

    Olisiko liikaa pyydetty, jos pikkasen vihjaat mikä Galatalaiskirjeessä on riidanaiheena. Yritin täältä netistä katsella siitä keskusteluja, mutta en onnistunut löytämään. Sinä varmasti tiedät mistä sellaisen löytäisi.

    Mahdatko sinä Malar imeä voimaa itsesuggestiosta?

    Jos et tiedä, mikä galatalaiskirjeessä on riidan aiheena, kovin mykkä Pyhä Henki on sinun sydämessäsi ollut.

    Onko siellä Pyhää Henkeä ollenkaan, jos perusasiat ovat tuntematta ja kokematta.

    Äänestä

  • Ristin viholliselta??? kirjoitti:

    Mahdatko sinä Malar imeä voimaa itsesuggestiosta?

    Jos et tiedä, mikä galatalaiskirjeessä on riidan aiheena, kovin mykkä Pyhä Henki on sinun sydämessäsi ollut.

    Onko siellä Pyhää Henkeä ollenkaan, jos perusasiat ovat tuntematta ja kokematta.

    perusasia tietää, mistä ihmiset keskenään saikkaa. Minä en todella tiedä, mistä kukakin täällä saikkaa ja tappelee. Käyn töideni ohessa kirjoittamassa tänne ja useinkaan en lue kirjoituksia ja sitäpaitsi olen ollut täällä lestadiolaispalstalla vain muutaman päivän töissä ja näin ollen teidän tappelunne ovat minulle tuntemattomia.

    Usko Jeesukseen on perusasia ja Jeesus ei ole oppiriita taisteluissa mukana, sillä Hän tietää mikä on totuus ja totuus ei pala tulessakaan.

    Miksi sinulle on noin vaikeaa kertoa, mistä ihmiset sen Galatalaiskirjeen ympärillä tappelevat.

    Voit pitää minua minkälaisena haluat, mutta voit kuitenkin vastata kysymyksiin, etkä aina haukkua ja mollata. Ethän vain tee tuota perheellesi. Jos teet, niin sanonpa, että taidat olla todella onnettoman perheen jäsen.

    Sinun olisi hyvä saada puhua jonkun viisaan ihmisen kanssa. Onko sinulla uskon yhtisöä ja voitko keskustella siellä.
    Opettele hillitsemään itseäsi, sillä mistään et kunniaa saa tuolla käytöksellä.

    Äänestä

  • vihan kohteena kirjoitti:

    Malar kirjotti
    >>armon piiriin, joka ei elä ja tee sinusta uutta.>>>

    Armo ei tee uutta?!
    Kuka tuollaista oppia sorvaa? Jehovantodistaja,
    adventisti, mormoni, ääri-SRK:lainen?????

    "Mä elän laupeudesta ja armon antimista, en ansainnut mä autuuttas, se tuotiin taivahista.."

    Eikö armo mielestäsi ole niin suuri asia, että sen ansioton saaja muuttuu siitä lahjasta.

    Kerroit tuolla aikaisemmin, että tekeepä syntiä mitä tahansa on armosta pelastettu. Sinä olet siinä niin pahasti harhassa, kuin ihminen voi olla, sillä uudesti syntynyt ei saata syntiä tehdä, muistathan että Raamattu noin sanoo.

    Armosta, jonka saamme Jumalalta Hänen oman aivoituksensa ja päätöksensä mukaan, ei voi olla seuraamatta hyvä kehitys saajalle.
    Sinulla kuitenkaan ei tapahdu kehitystä ja Hengen Hedelmät ovat syntymättä, eikö se sinua herätä miettimään, että oletko harhassa.

    Äänestä

  • Malar kirjoitti:

    perusasia tietää, mistä ihmiset keskenään saikkaa. Minä en todella tiedä, mistä kukakin täällä saikkaa ja tappelee. Käyn töideni ohessa kirjoittamassa tänne ja useinkaan en lue kirjoituksia ja sitäpaitsi olen ollut täällä lestadiolaispalstalla vain muutaman päivän töissä ja näin ollen teidän tappelunne ovat minulle tuntemattomia.

    Usko Jeesukseen on perusasia ja Jeesus ei ole oppiriita taisteluissa mukana, sillä Hän tietää mikä on totuus ja totuus ei pala tulessakaan.

    Miksi sinulle on noin vaikeaa kertoa, mistä ihmiset sen Galatalaiskirjeen ympärillä tappelevat.

    Voit pitää minua minkälaisena haluat, mutta voit kuitenkin vastata kysymyksiin, etkä aina haukkua ja mollata. Ethän vain tee tuota perheellesi. Jos teet, niin sanonpa, että taidat olla todella onnettoman perheen jäsen.

    Sinun olisi hyvä saada puhua jonkun viisaan ihmisen kanssa. Onko sinulla uskon yhtisöä ja voitko keskustella siellä.
    Opettele hillitsemään itseäsi, sillä mistään et kunniaa saa tuolla käytöksellä.

    Mikäli et galatalaiskirjeen sisältöä tunne, sitä suuremmalla syyyllä käytä jo sordinoa.

    Äänestä

  • Malar kirjoitti:

    Eikö armo mielestäsi ole niin suuri asia, että sen ansioton saaja muuttuu siitä lahjasta.

    Kerroit tuolla aikaisemmin, että tekeepä syntiä mitä tahansa on armosta pelastettu. Sinä olet siinä niin pahasti harhassa, kuin ihminen voi olla, sillä uudesti syntynyt ei saata syntiä tehdä, muistathan että Raamattu noin sanoo.

    Armosta, jonka saamme Jumalalta Hänen oman aivoituksensa ja päätöksensä mukaan, ei voi olla seuraamatta hyvä kehitys saajalle.
    Sinulla kuitenkaan ei tapahdu kehitystä ja Hengen Hedelmät ovat syntymättä, eikö se sinua herätä miettimään, että oletko harhassa.

    Sinussa puhuu vainon ja vanhurskauden vihollisen ääni.
    Sinä olit täällä toisella nimellä aikaisemmin.

    Äänestä

  • eriseuraisia kirjoitti:

    Sinussa puhuu vainon ja vanhurskauden vihollisen ääni.
    Sinä olit täällä toisella nimellä aikaisemmin.

    mutta sinussa itsessäsi on jotakin vialla, sillä et kykene aikuismaiseen käytökseen ja olen puolestasi todella surullinen, sillä tuollainen elämä kuluttaa sinua ja läheisiäsi.

    Sinä tulkitset asioita oudosti, ikään kuin mielikuvituksesi pääsisi antamaan sinulle turhaa ja vääristynyttä tietoa. En todella ole sinun, enkä kenenkään vihollinen, eikä minulle ole ketään vihollisia, mutta rakkaita lähimmäisiä sitäkin enemmän.

    Jeesus antaa meille omilleen niin hyvän mielen, että ei kertakaikkiaan haluta haukkua toisia, ei edes sinua, vaikka lyönti lyönnin jälkeen tulee.

    Sinä puhut niistä lapinmiehistä, mitä he ovat ja oletko heidän kanssaan ehkä riidoissa, sillä puheestasi saa kuvan, että he myös ovat tämän saman halveksunnan kohteena, mitä minä olen.
    Olen todella pahoillani puolestasi ja haluaisin, että sinä saisit tulla tuntemaan totuuden ja vapauden.

    Merkillistä puhetta vihollisista.

    Kristuksen lampaat pakenevat vierasta ääntä, koska tuntevat sen vieraaksi.
    Siinä ei ole mitään henkilökohtaista. Miksi enää uudelleen astua ikeen alle, kun käskijän sauva on jo murrettu.

    Äänestä

  • ,että kirjoitti:

    kirjoitit minulle melkeinpä rauhan hengessä.

    Voit uskoa, että olen Jeesuksen oma ja minut on lapsena kastettu ja aikuisena, sen jälkeen, kun tunnustin Jeesuksen Herrakseni, sain Henki kasteen ja armolahjat.

    Sinä olet kehoittanut minua lukemaan sen Galatalaiskirjeen ja ehkäpä käyn sen ostamassa, mutta yleensä en kenenkään Raamatun selityksistä piittää, en edes Lutherin, vaan piittaan siitä, että Pyhä Henki avaa minulle Sanaa.
    Martti Luther toimi uskon puhdistajan nimikkeellä aikana jolloin oli jos mitä anekauppaa ja aikana jolloin harvat osasivat itse edes lukea, mutta tänään elämme ajassa, jossa meillä on oikeus aivan syödä Jumalan Sanaa lukemalla itse ja pyytämällä Pyhää Henkeä avamaan Sanaa.

    Olisiko liikaa pyydetty, jos pikkasen vihjaat mikä Galatalaiskirjeessä on riidanaiheena. Yritin täältä netistä katsella siitä keskusteluja, mutta en onnistunut löytämään. Sinä varmasti tiedät mistä sellaisen löytäisi.

    Eikö se riitä että Kristus kerran sinut Kasteessa omakseen otti?

    Luterus sanoo että ihminen joka menee toisen kerran ksteelle, hän kieltää sillä teolla kasteensa. Näin on käynyt sinullekin.

    Siitä toisesta kasteesta pitäsi tehdä parannus armon ajassa jos haluat päästä kerran taivaaseen. Kristinusko tuntee vain yhden Pyhän Kasteen Isän Pojan ja Pyhän Hengwen nimeen, ei ollenkaan kahta kastetta.

    Äänestä

  • ,että kirjoitti:

    kirjoitit minulle melkeinpä rauhan hengessä.

    Voit uskoa, että olen Jeesuksen oma ja minut on lapsena kastettu ja aikuisena, sen jälkeen, kun tunnustin Jeesuksen Herrakseni, sain Henki kasteen ja armolahjat.

    Sinä olet kehoittanut minua lukemaan sen Galatalaiskirjeen ja ehkäpä käyn sen ostamassa, mutta yleensä en kenenkään Raamatun selityksistä piittää, en edes Lutherin, vaan piittaan siitä, että Pyhä Henki avaa minulle Sanaa.
    Martti Luther toimi uskon puhdistajan nimikkeellä aikana jolloin oli jos mitä anekauppaa ja aikana jolloin harvat osasivat itse edes lukea, mutta tänään elämme ajassa, jossa meillä on oikeus aivan syödä Jumalan Sanaa lukemalla itse ja pyytämällä Pyhää Henkeä avamaan Sanaa.

    Olisiko liikaa pyydetty, jos pikkasen vihjaat mikä Galatalaiskirjeessä on riidanaiheena. Yritin täältä netistä katsella siitä keskusteluja, mutta en onnistunut löytämään. Sinä varmasti tiedät mistä sellaisen löytäisi.

    voi eksytettyä kasteenuudistajaa.
    omanvanhurskauden työt, ne ovat rakentumattomalle kristitylle helppo houkutus.

    Äänestä

  • poloista eksytettyä kirjoitti:

    voi eksytettyä kasteenuudistajaa.
    omanvanhurskauden työt, ne ovat rakentumattomalle kristitylle helppo houkutus.

    En ole käynyt kahteen kertaan kasteella ja sitä ihmettelen, että mikä henki se tuollaista yrittää väittää.

    Kerroppa, mistä sait kuvan, että olen käynyt kahteen kertaan kasteella?

    Koska teissä on tuollaista kovuutta ja ivaamista, kiinnostuksen ja asiallisen juttelemisen sijasta, voitte alkaa miettiä, mikä on henki, joka saa ajatuksiinne väristyneitä viestejä, joita te sitten suollatte toinen toisillenne ja tietenkin meille, jotka emme kuulu samaan joukkoon kuin te.

    Te olette häpeäksi itsellenne. On muistettava, että Jumala ei ole kenenkään kiusattavissa, niin, että häpeä jää teidän päällenne, jos ette parannusta tee.
    Jumala ei ole antanut teille kehotusta mennä taistelemaan mihinkään uskon puolesta, vaan te teette sen aivan itse oman vapaan tahtonne valinnalla. Ja hedelmät ovat selkeästi näkyvissä, ne eivät ole Jeesuksessa kasvaneen hedelmiä.

    Kehoitan teitä lukemaan Raamattua ja katsomaan sieltä, oliko Jeesuksessa tuota ivallisuutta ja pilkallisuutta ja halua tuomita, jos itsekin toteatte, että ei ollut, tehkää parannus ja sen soveliaita Hedelmiä.

    Enpä enää ihmettele, että sanotaan uskovaisten usein masentuvan ja joutuvan uskonnon uhriksi.
    Keskenkasvuiset uskovaiset varmasti säikähtäisivät ja kauhistuisivat tuota jatkuvaa aliarviointia ja tuomitsemista. Kuka vastaa heistä, jotka tähtenne masentuvat, lopettakaa tuollainen käytös ja ottakaa lähimmäinen huomioon, niin kuin toivotte itsenne otettavan.

    Jeesus rakentaa rauhan yhteisöä ja sinne ei lihallisuus pääse.

    Äänestä

  • Armosta uskova kirjoitti:

    Merkillistä puhetta vihollisista.

    Kristuksen lampaat pakenevat vierasta ääntä, koska tuntevat sen vieraaksi.
    Siinä ei ole mitään henkilökohtaista. Miksi enää uudelleen astua ikeen alle, kun käskijän sauva on jo murrettu.

    Jos ääni on vieras, niin se johtuu siitä, että et tunne Jeesusta.

    Ei ole muuta ovea Jumalan valtakuntaan, kuin Jeesus Kristus, joka ainoana kykeni laumansa pelastamaan.
    Hän syntyi Pyhästä Hengestä ja Hänellä ei ollut perisyntiä, muuten Hän joutui käymään saman läpi, kuin me, jotka seuraamme Häntä.
    Hän kykeni kuitenkin synnitönnä lihassa olo aikansa elämään. Häntä pilkattiin ja syljettiin, mutta ei Hän suutansa avannut tuomitsijoiden edessä, vaan nöyrästi sieti kaiken.

    Kyllä Hän joskus kiivastuikin, mutta Isänsä puolesta. Hän kauhistui, kun Isälle rakennettu huone oli väärintekijöiden, rahan vaihtajien ja muiden väärässä hengessä olevien käsissä ja silloin Hän näytti kiivastuksensa.

    Samoin, kuin on tänään, Jumalalle rakennetut huoneet ovat usein väärähenkisten hallussa.

    Jumalan huoneessa tulisi vallita tasapuolisuus ja rakkaus, mutta vallitseeko?

    Käsin tehdyt temppelit, ovat ihmistä varten.
    Olsi tärkeää, että ihmisillä olisi paikka mihin mennä rauhoittumaan Jumalan eteen ja saamaan Sanaa syötäväkseen, mutta koska siellä on opettajia, jotka eivät ole Jumalan lähettämiä, on huone jos osin hyljätty.

    Tidätte valtion kirkon, jossa opetetaan ihmisoppeja usein ja siedetään syntiä ja valtion antamia säädöksiä ja näin on tehty sopimus vastavoiman kanssa.
    On suostuttu Jumalan Sanan vastaisiin sopimuksiin ja siitä ei ole seuraksena muuta kuin kaaos.

    Jumala Itse ei ikinä ole asunut käsin tehdyissä temppeleissä, vaan Hän on aina asunut uskovaisista koostuvassa Temppelissä, joka on sisäisesti uskovaisissa.
    Jos olisi maanpäällä Jumalan huone, jossa uskovaiset saisivat yhdessä rakentua, ilman jatkuvaa kahinointia vastavoiman kanssa, olisi Jumalan valtakunta todella niin vahva, että jokainen uskova olisi vapaa ja iloinen, sillä uskovaisen oikeuksiin kuuluu olla vapaa, iloinen ja terve.

    Sinä "armosta uskova", pyydä Jeesukselta anteeksi soimaamiset ja pyydä, että saat alkaa rakentajaksi. Repijiä on, heitä riittää joka paikassa, jossa vain Jeesuksen nimi mainitaankin.
    He ovat näitä itsensä suojelevia ja "omaa uskoaan" puolustavia ihmisiä. Ihmisiä, jotka eivät luota siihen, että Jeesus suojelee jokaisen omansa ja yksikään Jeesuksen lapsi ei hukkaan joudu.
    He, jotka jatkuvasti kahinoivat eivät usko.

    Äänestä

  • uskotko sinä? kirjoitti:

    Etkö tiennyt?

    Äänestä

  • Agrippa kirjoitti:

    Olen maailman onnellisin mies.

    Onko se sinusta huono asia?

    Pakkohan minu on sanoa valvovana kristittynä selkeästi jos näen jonkun rakentajaressukan rakentamassa omista aineistaan tikapuita taivaaseen. Se kun on sellainen urakka että valmiiksi ei tule koskaan. Nyt saisi armon Jumalalta aivan lahjana, kun vain uskoisi, jos on jo kerran Kastettu.

    Jos ei ole vielä Kastettu, niin uskon tultua turhia viivyttelemättä Kasteelle, jotta synnit pyyhitään pois. Näin Ananiaskin Paavalille opetti, ja Paavali oli kuuliainen.

    Lestadiolaiset ovat sen sijaan valehdelleet, että (Saulus) Paavali sai synninpäästön Ananiann kätten päälle panemisen kautta, mutta sellainen puhe on valhetta, ja vastoin Jumalan sanaa. Sellaiset selittelyt ovat vastoin Paavalin omaa todistusta, joka on kirjoitettuna Pyhässä Raamatussa.

    Ap. t. 22:12   Ja eräs mies, hurskas lain mukaan, nimeltä Ananias, josta kaikki siellä asuvat juutalaiset todistivat hyvää,
    Ap. t. 22:13   tuli minun tyköni, astui eteeni ja sanoi minulle: 'Saul, veljeni, saa näkösi jälleen.' Ja sillä hetkellä minä sain näköni ja katsoin häneen.

    Ap. t. 22:14   Niin hän sanoi: 'Meidän isiemme Jumala on valinnut sinut tuntemaan hänen tahtonsa ja näkemään Vanhurskaan ja kuulemaan hänen suunsa äänen;
    Ap. t. 22:15   sillä sinä olet oleva hänen todistajansa kaikkien ihmisten edessä, sen todistaja, mitä olet nähnyt ja kuullut.

    Ap. t. 22:16   Ja nyt, mitä viivyttelet?
    ******************************************
    *) - Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.'
    ******************************************

    Näytät siltä kuin olisit tehnyt rauhan vihollisen kanssa.
    Valvot väärissä asioissa, toisen uskon vahtina.
    Luotat kasteeseen ja sen väärin ymmärrettyihin selityksiin.
    Selität ja uskot riettaanlailla. Paavali sai synnit anteeksi Ananiaan kättenpäälle panemisen kautta, niin kuin raamattu sen meille todistaa. Taidat olla ainut joka sinun lailla selittää.

    Äänestä

  • Akrippa kirjoitti:

    Kuinka kehtaat Kristusta järkiressukaksi sanoa?
    En voi lakata ihmettelemästä kuinka pimeätä porukkaa kirjoittajissa on. Ysinkertaisesti armo ei ole avautunut.

    Joh. 12:42   Kuitenkin useat hallitusmiehistäkin uskoivat häneen,

    - mutta fariseusten tähden he eivät sitä tunnustaneet, etteivät joutuisi synagoogasta erotetuiksi.

    Joh. 12:43   Sillä he rakastivat ihmiskunniaa enemmän kuin Jumalan kunniaa.

    Joh. 12:44   Mutta Jeesus huusi ja sanoi: "Joka uskoo minuun, se ei usko minuun, vaan häneen, joka on minut lähettänyt.
    Joh. 12:45   Ja joka näkee minut, näkee hänet, joka on minut lähettänyt.

    Joh. 12:46   Minä olen tullut valkeudeksi maailmaan, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen.

    Joh. 12:47   Ja jos joku kuulee minun sanani eikä niitä noudata, niin häntä en minä tuomitse; sillä en minä ole tullut maailmaa tuomitsemaan, vaan pelastamaan maailman.

    Joh. 12:48   Joka katsoo minut ylen
    eikä ota vastaan minun sanojani,
    hänellä on tuomitsijansa:

    - se sana, jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

P. Majaus kirjoitti:

Ansaitsematon rakkaus, minun osakseni tullut.

Jumala rakasti langennutta lastaan niin paljon, että antoi ainoan Poikansa syntiuhriksi hänen puolestaan. Armon voi saada osakseen vain yhdellä tavalla, se on uskomalla Jumalan Poikaan Jeesukseen.

Joh. 6:51   Minä olen se elävä leipä, joka on tullut alas taivaasta. Jos joku syö tätä leipää, hän elää iankaikkisesti. Ja se leipä, jonka minä annan, on minun lihani, maailman elämän puolesta."

Joh. 6:52   Silloin juutalaiset riitelivät keskenään sanoen: "Kuinka tämä voi antaa lihansa meille syötäväksi?"

Joh. 6:53   Niin Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille:

ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne.

Ja jeesuksenuskossa uskovat Kastetaan Jeesuksen kärsimisen, kuoleman ja ylösnousemuksen osallisuuteen.

Mark. 16:15   Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.

Mark. 16:16   Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

Kasteen armoliitto merkitsee jokapäiväistä ja jokahetkistä kuolemaa pois synnistä, yhdessä Kristuksen kanssa.

Room. 6:3   Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?

Room. 6:4   Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niin kuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.

Room. 6:5   Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa,

Jeesuksenuskossa Jeesus on syntisen vanhurskaus, ja syntisen synnit on heitetty Jeesuksen päälle.
Jeesuksenuskoista kutsutaan sen vuoksi vanhurskaaksi, vaikka ainoastaan Jumala on vanhurskas.

Kun vanhurskas lahjoittaa syntiselle oman vanhurskautensa LAHJANA, sitä kutsutaan vanhurskaudeksi.

Suuret määrät ihmisiä vaeltavat selkä köyryssä koko ikänsä yrittäessään monin eri tavoin toimien tulla Jumalan hyväksymiksi.

Tätä kutsutaan puolestaan uskonnollisuudeksi.

Ilm. 14:12   Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu