Onko kokemusta

Onko teillä kokemusta 2-tyypindiabeteksen hoitamisesta yksityisellä lääkäriasemalla. Esim Mehiläinen tai Diacori. Millaisia kustannuksia on esimerkiksi ollut. Tällä hetkellä sairautta hoidetaan paikallisella terveysasemalla ja aikamoista pyrokratiaa on toistaiseksi ollut. Julkisessa terveydenhuollossa on aikamoiset jonot. Useita viikkoja on saanut odotella lääkärinjuttusille pääsyä.
2612
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Turhaa varmaan maksaisit yksityisellä puolella D2 diabeteksen hoidosta. D2 ei ole niin kiireellistä, koska siitä ei tule mitään oireita lyhyessä ajassa.

Äänestä

rupeaa ärsyttämään, ettei vuosikausiin oteta muita verikokeita kuin pitkäaikainen sokeri. Kun olin vielä töissä, työterveyslääkäri lähetti minut sisätautien poliklinikalle diabeteslääkärille. Lääkäri tutki tosi tarkkaan, otettiin monenmoisia verikokeita, muun muassa maksakokeet. Maksa-arvot olikin korkealla, joten tutkittiin maksakin tarkemmin. Tunsin olevani hyvässä hoidossa. Nyt olen eläkkeellä ja julkisen terveydenhoidon armoilla. En edes ymmärrä omalääkäriäni, taitaa olla venäläinen. Vaivoja on kaikenlaisia, osa varmaan johtuu diabeteksesta. Jalkoja ei tutkita, siis onko tuntoa vielä. Verenpaine mitataan ja sydäntä kuunnellaan. Syksyllä katson, jos menen yksityiselle, joko Mehiläisen diabeteslääkärille tai Pääkaupunkiseudun diabetesyhdistyksen neuvolan diabeteslääkärille. Diabetesyhdistyksen lääkärin palkkio on 60 euroa. Kai kuulut diabetesyhdistykseen?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mies32Hki kirjoitti:

Onko teillä kokemusta 2-tyypindiabeteksen hoitamisesta yksityisellä lääkäriasemalla. Esim Mehiläinen tai Diacori. Millaisia kustannuksia on esimerkiksi ollut. Tällä hetkellä sairautta hoidetaan paikallisella terveysasemalla ja aikamoista pyrokratiaa on toistaiseksi ollut. Julkisessa terveydenhuollossa on aikamoiset jonot. Useita viikkoja on saanut odotella lääkärinjuttusille pääsyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu