millon

se maha alkaa näkyyn ku oon ny 11 toista viikolla menos ja haluis et alkas jo kasvaan...??? kuin kauan saan vielä odottaa?
4624
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

aika on pitkä sanotaan!!! Itsekkin kovin odotin mahan kasvua noilla viikoilla mutta varsinaisesti näkyviin se tuli vasta 19-20 viikoilla . Nyt rv24 ja vatsa on sellainen kiva pieni eikä haittaa vielä mitenkään liikkumista, äitiysvaatteita olen kyllä jo käyttänyt jonkin aikaa. Joten jaksa odotella rauhassa, kyllä se sieltä tulee esiin. Onnellista odotusta sinulle :-)

Äänestä

selvästi esille viikolla 16 ja 17, mutta vieläkin niin pieni että löysillä vaatteilla saa peitetty. Ehkä se tulee näkyväksi mahaksi vasta noin 25 viikolla.

Äänestä
  • Itse olen koko raskauden ajan ollut TODELLA pienikokoinen, myös mahan suhteen. Painoa on tullut tähän mennessä 4 kiloa ja maha on muutenkin tosi pieni viikkoihin nähden. Mutta toisaalta olen kuullut, että esikoista odottaessa maha saattaa olla loppuun asti hyvin pieni, kun taas toisessa raskaudessa maha voi alkaa näkymään jo viikolla 10 (vähän ehkä liioitellen).
    Joten en ota mitään turhaa stressiä mahani pienuudesta, koska vauva voi kuitenkin hyvin, ja se on pääasia! :)

    Äänestä

Hei!
Miun massu alkoi näkymään tuossa viikon 24 paikkeilla. Nyt mennään viikolla 35, eikä massu onneksi liian iso ole vieläkään, pystyy esim. poimimaan tavaroita lattialta, sitomaan kengännauhat ja silleen. Painoa tullut vajaat 7kg.

Vaikka se massun näkymisen odottelu voi tuntuakin hiiirmu pitkältä, niin väitän kyllä, että mitä pidempään pysyy massu kohtuullisen kokoisena, sen helpompi äidille. En tiiä, että johtuuko oman masun koosta vai mistä, mutta minnuu ei ole juurikaan turvottanut, närästänyt tai edes kuumottanut näilläkään helteillä. Muksulla kuitenkin kaikki hyvin ja sehän on pääasia :)!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


neiti=) kirjoitti:

se maha alkaa näkyyn ku oon ny 11 toista viikolla menos ja haluis et alkas jo kasvaan...??? kuin kauan saan vielä odottaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu