Olimme perheen kanssa majoittuneena paikalliseen hotelliin, taitaa olla ainoa paikkakunnalla. Hotellin vieressä oli tyhjyyttään huutava tori, jossa oli esiintymislava. Kaunis kesäinen aamu eikä ristinsielua näkyvissä. Kysäsin hotellista, mistä saisimme mansikoita. Ohjeet olisivat johtaneet jonnekin Taulumäen perukoille.
Pientä PR;ää, hyvät varkautelaiset päättäjät, olisi torin järjestäminen myös siellä, missä on ostovoimaa, nimittäin matkailijoiden yöpymispaikan lähellä. Kertoivat, että joskus tori oli ollut myös Päiviönsaarella. Liekö ollut poliittinen päätös siirtää tori pois torin paikalta. Ainakin kesäisin luulisi olevan kiitollisia asiakkaita ostamassa ja nauttimassa kesän antimista.
Pientä PR;ää, hyvät varkautelaiset päättäjät, olisi torin järjestäminen myös siellä, missä on ostovoimaa, nimittäin matkailijoiden yöpymispaikan lähellä. Kertoivat, että joskus tori oli ollut myös Päiviönsaarella. Liekö ollut poliittinen päätös siirtää tori pois torin paikalta. Ainakin kesäisin luulisi olevan kiitollisia asiakkaita ostamassa ja nauttimassa kesän antimista.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Varkaudessa pidetään Oscarin vieressä toria tiistai-iltaisin (iltatori) ja muina viikonpäivinä nykyään Taulumäen torilla käytännön syistä. Päiviönsaaren tori on kyllä mukava ja lähellä teitä matkailijoita mutta tori sopii (=mahtuu) paremmin Taulumäelle. En ota itse kantaa siihen, pitäisikö aloittaa jälleen riitely siitä, missä torin paikka on, kannattajia löytyy molemmista leireistä.
Jos hotellin respa ei osaa neuvoa teitä Taulumäen torille niin harmin paikka. Sinne on nimittäin vain sillan ylitys ja kävelypainotteista Kauppakatu lähes loppuun saakka. Kadun varrella olisi ollut useita kauppoja ja kahviloita jotka olisivat varmasti mielihyvin palvelleet teitä matkalaisia.
Matkailijat ovat varmasti tervetulleita Varkauteen - hotellin talossa on myös matkailuneuvonta josta olisi voinut kysyä neuvoa. Tervetuloa uudestaan paremmalla onnella.
Siellähän se tori on ja matkaa kaksi kilometriä.
Varkauden"päättäjät" ovat jo pitkään olleet ns. hanurista. Harvinaisen tyhmää ja oma hyväistä ja täysin häpeämätöntä porukkaa.
että tärkeintähän on se, että tori palvelee parhaiten asukkaita itseään. Kyllä mielestäni varkautelaiset käyttävät toria enemmän kuin matkalaiset. Taulumäen torilla on kyllä huomattavasti enemmän tilaa järjestää toria ja kyllähän sen torin pitää keskustassa olla, eikä päiviönsaari ole enää se keskusta näinä päivinä.
Nimenomaan juuri se ainoa hotelli ja hinnat ovat sen mukaiset, kyllä ovat muuallakin ihmetelleet, kun hinnoista on puhuttu.
Tori on auki tietysti aamupäivisin ja siellähän myyvät vain ne torimyyjät, jotka paikalle vaivautuvat.
Ei siinä hotellisa katsota olevan mitään ostovoimaa, kuka hullu nyt omilla rahoillaan sinne menisi. Ainoastaan työmatkalaiset siellä yöpyvät työnantajan piikkiin.