Olen 27-vuotias nainen. Kärsin parikymppisenä n. 5 vuotta kestäneen masennuksen, jonka aikana tein töitä normaalisti, joten tilani ei ollut kovin paha kuitenkaan. Nyt pari vuotta olo siltä osin ollut hyvä, en ole tuntenut itseäni masentuneeksi, joskus kausittain vain väsyneeksi. Tilalle sen sijaan on tullut pakon omaiset ajatukset ja pelot. Esim. pelkään olla ruuhkabussissa, luulen, etten pääse oikealla pysäkillä ulos, enkä voi ajatella muuta koko 30min työmatkan aikana. Ahdistun ihmispaljoudessa muutenkin. Jos soitan miehelleni tai vanhemmilleni eivätkä he vastaa, menen paniikkiin ja uskon heidän kuolleen. Yöllä saatan herätä paniikinomaiseen pelkoon, joka ei lopu, enkä tiedä mistä se on alkanut. Puoliunessa nään myös todentuntuisia "harhoja" esim. vieraita ihmisiä makuuhuoneessa. Pelkotila ei hellitä, vaikka harhat katoavat.
Jos näen kaukana esim. omistajansa vierellä vapaana liikkuvan koiran, menen paniikkiin, että se käy kimppuuni (näin ei ole käynyt koskaan).
Esiintymistä (kuuluu työhöni satunnaisesti) olen alkanut pelätä kuollakseni, niin paljon, etten oikeasti saa ääntä kuuluviin ja sydän lyö tuhatta ja sataa, tunnen pyörtyväni. Sama olo saattaa iskeä vaikka työpaikan kahvilassa kesken oman puheeni, kun tajuntaani iskee se, että minulla on monta kuuntelijaa.
Saatan pelätä koko päivän, että jätin asuntoni ulko-oven (kerrostalossa!!) auki tai kahvinkeittimen päälle, olen jopa väittänyt sairastuneeni jotta pääsen kotiin tarkastamaan tilanteen.
Mitä tämä voi olla, paniikkihäiriötä? Jotain vakavampaa? Kuinka paniikkihäiriötä hoidetaan? Kiitos kaikille.

Vastaukset 4
Vanhimmat
hei! Sinulla on nyt vain paniikihäiriö iskenyt noin voimakkaana..elämässäsi jokin muutos?
Mielestäni olisi hyvä jos kääntyisit erikoislääkärin puoleen joka aivan varmasti osaa auttaa sinua ja määrätä sinulle sopivan lääkityksen ettei sinun tarvitse kaikkea asioita jännittää/panikoida..aivan turhaan..Tiedän itsestäni että ne kaikki pelot tuntuvat tosi todelta ja todella pelkää kaikkea...Yritä jaksaa ja hyvää kesän jatkoa.....
en todellakaan halua pelotella mutta lohdutukseksi sanon että tuo ei vielä ole paniikkihäiriötä vaan pelkkää stressaamista. Kannattaa silti kävässä lekurilla ja miettiä mikä on se pää stressin aiheuttaja, se voi olla mitättömän tuntuinenkin tai suuri mutta ihmisellä on harmillinen kyky jättää se alitajuntaan. itselä alkoi stressistä paniikkihäiriö 2 vuotta sitten ja oireet kyllä huomaat kun ne tulee. (toivottavasti ei)olisinpa itse huomannut nuo "varotusmerkit" ajoissa. kummallista kyllä moni luulee että paniikkihäiriö/kohtaukset alkaa yleensä ihmisten ilmoilla, näin ei kuitenkaan ole koska siellä sulla on muuta ajateltavaa kun tutkia itseä. minulla eka kohtaus tuli yksin kotona kun tutkin omia elintoimintoja ja siitä lähti, ei kannata yrittää vaikuttaa tahdosta riippumattomiin elintoimintoihin kuten hengitykseen, pulssiin, verenpaineeseen, lihasjännitykseen yms. ps. älähän stressaa valmiissa maailmassa ja hymyä huuleen, et elä täällä kenenkään muun iloksi vaan itsesi vuoksi (bon jovi it s my live)
..Itsellä on kanssa noita asioita mitkä jää vaivaamaan.. Esim ulko-ovi on yksi. Juuri tyyliin jäät miettimään jotain asiaa ja sit se alkaa ahdistamaan.. Itse syyllistävät tunteet on itsellä pahimpia. Aivan kuin tekisit väärin jotakin. Eihän tämä kivaa ole mutta yritetään pärjäillä ja hoitaa nämä vaivat pois
Lukenut monien naisten saavan tuontapaisia oireita juuri 26-28-vuotiaina allekirjoittanut mukaan lukien.
Varaa aika työterveyslääkärille tai terkkariin. Printtaa vaikka aloituksesi teksti lääkärille luettavaksi. Ihan totta!
Silloin kun ikäisenäsi koin noita oireita, paniikkihäiriötä ei oikein vielä tunnettu. Näin myöhemmin ajateltuna ne olivat alkua kohtauksille.
Mitä aiemmin tartut tilanteeseen ja otat sen hallintaasi, sitä helpomalla pääset tulevaisuudessa. Ts. kykenet elämään kohtauksetonta elämää ja se on aika iso juttu sellainen. :)