kertokaa hoitajat minulle että...olen todella kiinnostunut sairaanhoidon alasta ja lähdenkin lukemaan lähihoitajaksi heti kun koulu loppuu ja sitten sairaanhoitajaksi (jos vain pääsen) mutta olen miettinyt kun olen aika herkkä luonteeltani.Itken melko helposti varsinkin kun nään toisen itkevän.Onko siitä haittaa alalla? Vai tottuuko siihen ajan mittaan kun näkee potilaiden surevan tai heidän omaisien?Entäs jos kuolee vaikka jokin nuori potilas niin jääkö teitä hoitajia surettamaan vai vaaditaanko hoitajilta jotenkin kylmää asennetta ja luonnetta? Tämän haluaisin tietää...
Kertokaa hoitajat
mulle etttä...
173755
1Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
...tarvi olla kova, tunteeton. kyllä sitä kokemuksen myötä oppii ettei heti pillahda itkuun, mutta tietysti tunteita pitääkin olla. jos esim. joku nuori potilas kuolee niin taatusti koko henkilökunta siitä jollain tavalla liikuttuu, toiset enemmän ja toiset vähemmän. tunteita saa (kohtuudella) näyttää mutta ne ei saa vaikuttaa päätöksiin.
tsemppiä, pärjäät kyllä :)
Tuon halusinkin kuulla...luulin että olen herkkä ja potilas joutuu suunnilleen lohduttamaan mua:-)No ei vaiskaan mutta luulen myös että kokemuksen kautta oppii hallitsemaan tunteitaan.Ihanaa kun kuulin tuollaisen vastauksen nimittäin tätä olen miettinyt tosi usein:-)
että sovinko sairaanhoitajaksi yleisesti.Haluan auttaa ihmisia,minua kiinnostaa lääketiede ja yleisestikin hyvinvointi ja tulen hyvin toimeen kaikenikäisten ihmisten kanssa.Olen kuitenkin herkkä myös muilla alueilla.Minua pelottaa nähdä ruumis ja alan vapista jos nään oksennusta...tiedän että olen aika yliherkkä ja moni ajatteleekin että no sitten on turha haaveilla hoitoalasta mutta esim.s-hoitokoulussa niin heittääkö ne heti ulos sieltä jos pyörtyy ruumiinavauksessa tai tuleeko muille hoitajille koskaan ällö olo kun joku täysin pilkkoutunut ruumis makaa jossain tai potilas oksentaa.Veri ei tee minulle pahaa tai haavat/leikkaukset.Oppiiko kokemuksen kautta myös tällaisiin asioihin.(tiedän että kysymykset on aika tyhmiä)Hoitoala on vain haaveammattini ja siksi pelkäänkin että kaikki vähänkin pelottavat asiat estää alalle pärjäämisen:)
Herkkyys on vain hyvästä mutta kiltteys ei hoitoalalle sovi.
Yleensä "kiltit tytöt" ovat niitä joiden hermot eivät kestä v***umaisia naisia työpaikallaan.
Hoitoalalla tarvitaan nykyään munaa ja selkärankaa.
Hoitoalalla vaaditaan kyllä empaattisuutta, mutta potilaan olotiloihin ei saa itse mennä liikaa tunteella mukaan. Joskus sekin on auttamita kun olet itse varman oloinen, jos esim. potilas on ahdistuneen olinen tms. Jos olet liikaa tunteella mukana et pysty auttamaan.
Myös asiakkaiden/potilaiden kaikkia murheita ei voi alata miettimään liikaa, koka kun kohtaat päivässä monta avuntarpeessa olevaa, palat työssä aika äkkiä loppuun, jos mietit liian tarkkaan kaikkien murheita.
Varmati kuolema on sellainen juttu, että se koskettaa jokaista myös hoitajia. Suru on hyvä käsitellä, mielummin kun olla "kovassa" roolissa. Jos ei sillä hetkellä pysty niin sitten jälkikäteen.
Kaikki tietysti kokee asiat yksilölliesti toiset vaan on lunteeltaan herkempiä kun toiset ja hyvä, että kaikki erilaisia. Kaikkeen tottuu ajankanssa.
Menestystä vaan opiskeluun.
minä sanoisin, että sopiva herkkyys on hyvästä, mutta ajattelen kuitenkin, että hoitajan pitää pysyä vahvana, ja esim. potilaan kuollessa omaisella tulee olla sellainen tunne, että voi tukeutua hoitajaan. Potilas/omainen ei missään nimessä saa hoitaa hoitajaa. Minuakin opiskelun alkuvaiheessa mietitytti tuo kuolema, mutta ymmärrän ja hyväksyn sen, että se on osa minun työtäni ja itse olen ammattini valinnut. Muutenkin käsitykseni hoitoalasta on todella muuttunut jos vertaan ajatuksiani hoitoalasta ennen opsikelua tähän päivään. Uskon, että sinusta tulee hyvä hoitaja, ja pääset epäilyjesi/pelkojesi yli. Hyvää kesää sinulle.:)
Jäin miettimään miksi haluat opiskella ensin lähihoitajaksi ja sen jälkeen sairaanhoitajaksi. Suosittelen että haet suoraan sh:n koulutukseen. Olen itse lähihoitaja ja ajoittain kironnut sitä miksi en olisi hakenut suoraan sh:ksi, koska työ on aika pitkälti samanlaista kuin lähihoitajan työ. Vaikka olisit lh ja lähtisit sen jälkeen opiskelemaan sh:ksi, et saa (ainakaan varsinais-suomessa) mitään vapautuksia esim. pesuista.
Herkkyys on vain plussaa kunhan se ei mene liiallisuuksiin. Uskon, että totut oksennuksen näkemiseen yms. epämiellyttäviin juttuihin
jos on käynyt vain peruskoulun, niin ei voi hakea ammattikorkeakouluun. Ei kai kukaan muuten ensin opiskelisi lähihoitajaksi..?
Kiitos kaikille hienoista kommenteista! Olen samaa mieltä että kaikkeen tottuu ajan kanssa... mutta mun mielestä ensin täytyy käydä lähihoitajakoulutus ja sit pääsee vasta Ammattikorkeaan lukee sairaanhoitajaksi??Olenko väärässä?? Mutta oli kiva kuulla mielipiteitä ja siinä o9len myös samaa mieltä että hoitajan pitää pystyä tukemaan potilasta ja potilaan pitää saada tukea hoitajalta.Se on sitten alanvaihto jos siihen en pysty mutta pystyn jos tarpeeksi haluan:) Hyvää kesää kaikille!
Hei!
En halua pilata ammattihaaveitasi, mutta unohda koko asia. Tiedän, että sinulla nousee ajatus näyttämisestä. Työ on raskasta, epäsäännöllistä vuorotyötä ja palkkaa siitä ei makseta juuri nimeksikään. Tuntuuhan se hienolta laittaa valkoinen takki päälle, mutta olet lääkärin juoksutyttö/poika.
työ on kuitenkin haaveammattini ja haluan nimenomaan auttaa ihmisiä ja sairaanhoitajan työ on juuri muuten minulle sopiva.Tiedän että palkka on huono mutta jos työ on antoisaa niin minusta se on tärkeämpää kuin esim.opiskella ensin monta vuotta jotakin alaa mistä ei pidä ja on siinä sen takia että on hyvä palkka.Mielummin teen mieleistäni työtä vaikka sitten huonommalla palkalla ja saanhan opiskella myöhemin vaikka ensihoitajaksi,terveydenhoitajaksi tai kätilöksi jos minua huvittaa.tiedän että se on vuorotyötä ja raskasta mutta mikään muu ala ei minua kiinnosta:-) Lääkäriksi en taas haluaisi enkä olla johtavassa asemassa,mielummin teen mitä käsketään.
Hei taas!
Ei ollut tarkoitus pilata unelmaasi. Jos aiot käydä 3.vuotta lähihoitajaksi jatkaa sairaanhoitajaksi 3.5 vuotta eli yhteensä 6.5 vuotta. Et saa lähihoitaja tutkinnosta mitään hyvitystä, sillä olen keskustellut tämän putken käyneistä. Itse kävin 2.5 vuotta sairaanhoitajaksi ja erikoistumis sen päälle. sain vielä hallinnonpätevyyden, mutta sinulle ei enää tule sitä eli vielä vuosi päälle. Palkka on kohtuuttoman pieni ja jos vielä joudut ottamaan lainaa. Älä anna tämän pilata unelmaasi, mutta on palkka pieni ja älä kuvittele saavasi hienoa työtä, sillä p. haju ja nosteleminen ei ainakaan
näin 17. vuoden jälkeen houkuttele. Hienoa, että mietit tarkkaan asiaa. Kätilöitä ja terveydenhoitajia on tällä hetkellä liikaa. Mieti
tarkoin, miksihän? 1878e ja verot pois. Olen vielä 100e vähimmäispalkan yläpuolella.
Itse olen opiskellut hoitoalalle, mutta jos vielä voisin valita hakisin optikon koulutukseen. Siisti kiva hoitoalan työ ja palkka paljon parempi.
Olen aina ymmärtänyt ja luullut ettö ensin opiskellaan ammattikoulussa 3 tai 2 vuotta(riippuen onko ylioppilas vai ei) lähihoitajaksi jonka jälkeen voi suuntautua sairaanhoito ja huolenpito tai ensihoito ja mitä kaikkea niitä on ja se linja mihin nyt sit päättääkään jatkaa kestää 1 vuoden.Eli yhteensä 3 tai 4 vuotta koko hommaa opiskellaan...olenko väärässä?? Voinko sitten päästä jotenkin nopeammin sairaanhoitajaksi...kertokaa ihmeessä jos se on mahdollista??mutta näin olen aina luullut.Ja hei Jaki olen nyt joutunut teininä jo katselemaan paskanhajua ja hoitamaan vanhaa Alzhaimer vaariani:Olen sen joutunut auttamaan paskalle ja pesulle...ei kivaa hommaa mutta en tiedä miksi silti haluan tehdä sitä työtä.
Lähihoitaja EI OLE sairaanhoitaja, vaikka olisi suuntaunut sairaanhoitoon ja huolenpitoon, aivan samoin kuin ensihoitoon suuntautunut lähihoitaja ei ole ensihoitaja ;) Sairaanhoitajan (samoin kuin ensihoitajan) tutkinto on ammattiKORKEAkoulututkinto, kun taas lähihoitaja-koulutus käydään ammattikoulussa. AmmattiKORKEAkouluun päästäkseen on oltava joko ylioppilas tai ammattikoulun käynyt.
Otapa asioista itse selvää. Esim googleta, juttele opon kanssa tai käy vaikkapa mollin sivuilla lukemassa ammattikuvauksia, niin säästyt monilta väärinkäsityksiltä ja turhilta kysymyksiltä =)
Joo kyllä nyt kannattaisi jutella opon kanssa ja hankkia tietoa alan koulutuksista. Lähihoitaja ja sairaanhoitaja on eri ammatteja ja koulutusvaatimukset on myös erilaisia. Työpaikkoja on erilaisia ja joissakin paikoissa työtehtävät voi olla samanlaisia mutta sairaanhoitaja on kuitenkin aina se jolla on kokonaisvastuu hoitotyöstä. On myös työpaikkoja joissa sairaanhoitajien työt ovat täysin erilaisia kuin lähihoitajan työ.
Olen itse opiskellut ensin lähihoitajaksi 2,5 vuotta ja sitten 3 vuotta sairaanhoitajaksi (tuolloin sain vielä hyvitystä 1/2 vuotta). Lähihoitajakoulutus oli täysin läpihuutojuttu. Liian helppoja tenttejä, liian helppoja kirjallisia tehtäviä jne ja luokkakavereina paljon haihattelevia teinejä ja vanhempia ammatinvaihtajia jotka eivät olleet sopeutuneet juuri mihinkään elämäsään. Sairaanhoitajakoulussa (AMK) pääsi vasta kunnolla opiskelemaan ja vaatimukset olivat ihan toista luokkaa kuin lähärikoulussa.
Nuorena ja opiskellessa palkka-asiat eivät välttämättä vielä tunnu kovin tärkeiltä kun ei sitä vielä kunnolla tajua miten paljon elämiseen oikeesti tarvitsee rahaa. Halvassa opiskelijakämpässä on vielä ihan helppoa tulla toimeen eikä puuro paljoa maksa. Toisin on siinä vaiheessa kun asuminen pienessä luukussa ei enää kiinnosta ja lapsetkin vaativat jo enemmän tilaa. Ruuaksi haluaa hieman monipuolisempaa ja terveellisempää kuin opiskeluaikoina ja olisi kiva että voisi harrastaa, matkustaa ym edes välillä. Valitettavasti sairaanhoitajan palkalla elämä on pelkkää sinnittelyä ja kun tarpeeksi monta vuotta sinnittelee ei enää paskan hajut kiinnosta. Minäkin hoidin mummoani ennen hoitoalalle päätymistä mutta kyllä työnteko on vähän eri juttu kuin oman mummon tai papan auttaminen.
Niin ja siitä tunnepuolesta vielä. On hyvä elää tunteitaan ja herkkyys voi olla hyvästäkin jos herkkyys tarkoittaa myös herkkyyttä aistia potilaan tunteita kuten esim pelkoja ym. Hoitaja saa itkeä mutta vanha sanonta sanoo ettei hoitaja kuitenkaan itke enempää kuin autettava.
Oon ollu alalla vuoden nyt. Alussa tuntui että itkin jokaista potilasta,joka kuoli osastolla. Mutta nyt olen oppinut käsittelemään tunteita niin, että en näytä niitä potilaan/omaisten/hoitajakollegoiden läsnäollessa.
En ole todellakaan tunteeton hoitaja, olen vain huomannut että asioita pystyy käsittelemään paremmin pitämällä itsensä koossa mahdollisimman pitkään ja sitten surra jos suremista on.
Eräs tilanne kesäkuun lopulta jäi mieleeni. Työpäivän päätteeksi oli erään läheisen sukulaiseni hautajaiset. Hoitaessani aamulla töissä erästä kuolevaa potilasta suru pyrki heti pintaan. Annoin tulla itkun potilaanlaiton jälkeen ja sain työkaveriltani ihanasti tukea tällä hetkellä.
Hoitaja ei saa missään nimessä olla tunteeton, joten on hyvä jos tuntuu tuolta mitä kirjoitit