Minulla on nytten hieman yli kuukauden ajan jatkunnut tälläinen päänsärky, tuntuu ehkä vähän enemmän vasemmalla puolella koska siellä on sellainen kohta johon pistelee välillä inhottavasti. Huimausta on myös kokoajan joka päivä, yleensä enemmän kuin nousee seisomaan.
Mahakipujakin on, mutta oksentannut en ole vielä kertaakaan. Yöt saan suhteellisen hyvin nukuttua.
Silmätkin ovat välillä vähän kipeät, samoin korvat. Poskien jotkin lihakset tuntuvat että olisivat puutuneet välillä. Muutamana aamuna nytten kun olen herännyt oikea käteni on ollut puutunut. Tietokonetta käytän 5-10h päivässä ja hartiat ovat kyllä ihan jumissa ja natisee kun niitä pyörittelee. Lääkärissä kävin ja sanoi että olisi jännityspäänsärkyä mutta en tiedä voiko siihen luottaa. Migreeniä on myös joskus todettu samoin paniikkihäiriö. Mitä minun nytten kannattaisi tehdä ja voiko kyseessä olla aivokasvain? Kiitos jo näin etukäteen.
Huimaus, pahoinvointi, päänsärky....
15
33066
Vastaukset
- Pelokas :(
Niin ja se piti vielä lisätä että olen ollut aika väsynnyt nyt tässä tällä viikolla.
- jotenkin
vaan jännittynyt niskaseudulta. Aika paljon olet päätteellä. Minä istun korkeintaan tunnin ja joudun levolle päänsäryn takia. Ja se poskenseudun kireys voi johtua jännityksestä tai vaikka purentaviasta. En kyllä ole lääkäri mutta siihen poskiseudun jäykkyyteen ja niskakipuun sain (sirdalud) merkkisiä jotka kyllä poisti jännitystä-tilalle tuli tosi väsynyt ja uupunut olo.Migreeniä on kyllä minullakin epäilty-mutta ne rankimmat päänsäryt tulee ihan kun on tullakseen esim.näin helteellä. Joten olen varalle saanut kalliita migreeni pillereitä kovimman päätuskan varalle. Yhtään en ole vielä viimekesän jälkeen tarvinnu migreenilääkkeitä, pelkka burana on auttanut.
- jotenkin
Minulla korvissa välillä tukkeutumisen tunne, senkinolen saanut hoidettua korvahuuhdonnassa terv.keskuksessa ja auttoi, kuulinkin paremmin. Sitten ailahtelevat verenpaineet?
- Pelokas :(
Verenpaineet olivat hyvät lääkärin mukaan.
- samis3
Ihan kuulostaa jännitysniskaoireilta. En huolestuisi kovasti, ihan tutuilta vaikuttavat :)
- _pipsa_87
Mulla on täsmälleen samat oireet ku sulla mua huimaa koko ajan tai siis olo on niinku olis humalassa koko ajan kuulostaako tutulta? sitten pää oli alussa kipee enemmän tolta vasemmalta puolelta niinku ohimolta tai korvan yläpuolelta mut nyt muuttunu sellaseks et puristavaks et tuntuu molemmilla ohimoilla ,niinku ihanku joku puristais mun päätä, ja silmät on kipeet ja vähän valon arat,ja pahoinvointia on melkeimpä päivittäin. niska on kipeenä ja hartiat kipeenä ja mun hartiat rutisee sillei niinku säki sanoit.. ja nyt on jalat ja kädet ihan heikot mikä kyllä varmaan johtunee mun heikosta syömisestä täs lähi aikoina mutta kuitenkin...mä itekki oon miettiny jotain aivokasvainta mutta oon tullu siihen tulokseen että tää on migreeniä ja jännityspään särkyä =) lääkärissä ravasin usein sanoi ettei sitä aivo kasvainta kannata miettiä,nii juu ja mullaki on paniikkihäiriö todettu =) että taitaapi mennä senki piikkiin =D mut silti en voi kieltää ettenkö olis huolissani välillä aina tulee se aivokasvain kummittelemaan mun mieleen nyt taas varsinki koska mulla oli sellane jaksa että särki päätä yhtee menoo jotai 8 viikkoo huimausta oli ja pahoinvointia jne sit eräänä aamuna oksensin ja kaikki oireet katos mutta nyt on tullu taas takasin ne pysy poissa jotain 3 viikkoo et ensitte tiedä mikä mättää taas =( kaippa sitä pitäs lääkärii mennä taas valittaa.. mutta nii sitä vielä piti sanoo että mulla alko tää päänsärky taas sillei että mul tuli yht äkkiä tosi heikko olo ja kädet tärisi tai siis vapisi ja paha olo sitten alko pää kipu että mä luulen että toi on migreeniä vai mitä sanotte?
- ...
Tuskin myöskään nää helteet yhtään helpottaa, kun miettii koko ajan sitä, mikä vaivaa ja unohtaa syödä ja juoda kunnolla. Mulla ainakin huimaus helpottaa heti kun on viileämpää. Paniikkihäiriön oireena pahin on epätodellinen olo, joka pahenee kun välillä meinaa mennä voima käsistä.
- pelokas myöskin :(
Mä olen myös potenut samoja oireita ja juuri alkanut pelätä jotain syöpää tai aivokalvontulehdusta tai jotain.. Viime aikoina on meinaan juuri huimannut päivittäin ja nyt olen alkanut voida pahoin myös. Väsyttää paljon ja tuntuu kuin ei olisi hereillä ollenkaan välillä. Pääkin on kipeä juuri vasemmalta puolen ja vasen poski myös tuntuu samalla tavalla puutuneelta usein. Korvissakin jotain häikkää. Ja sit on vielä kylmä lähes koko ajan, vähän tuntuu siltä, että pään sisällä olisi kylmää. Kuulostaa ehkä hullulta, mutten osaa kuvailla muuetn.. Epäilys on alkanut kalvaa pelokasta mieltä.. Oletko käynyt lääkäriltä tiedustelemassa mikä se voisi olla?
- tyttö84_
Mulla oli ihan samat oireet ja kaikki testit ja pääkuvat otettiin..niska/hartiat jumissa..sirdaludia ja panacodia! hierontaa sitten.. yhä edelleenkin vielä samoja vaivoja mutta sirdaludi rentouttaa lihaksia! toinen syy oli sitten hyvänlaatuinen asentohuimaus..hierojalla tehtiin manooveri ja sen voi tehdä itsekkin jos vaivat toistuu..näistä olen kyllä itse avun saanut :D ..olihan tämä aikamoista..tuntui et kuolee!!! toivottavasti saatte avun.. :) :) paranemisia!
- Pelkää
tyttö84_ kirjoitti:

kauheeta, kipee joka paikka, päätä särkee ja huimaa. Tuntuu et joku ois pahasti pielessä mutta ei tiedä turvauduin tyttö84 tietoon. Tuli heti parempi...lukuunottamatta edelleen puskevaa päänsärkyä. Muuten hyvä, oon kyllä tällä viikolla vedelly kaikellaista :/ jäi vähän. Toi.. juu näin pääsi käymään.
On edes vähän parempi käydä nukkumaan virustakin on liikkellä ja diapetes on "varoitus" on kaikenlaista. Elämä on rankkaa. - Pelkää
tyttö84_ kirjoitti:
Mulla oli ihan samat oireet ja kaikki testit ja pääkuvat otettiin..niska/hartiat jumissa..sirdaludia ja panacodia! hierontaa sitten.. yhä edelleenkin vielä samoja vaivoja mutta sirdaludi rentouttaa lihaksia! toinen syy oli sitten hyvänlaatuinen asentohuimaus..hierojalla tehtiin manooveri ja sen voi tehdä itsekkin jos vaivat toistuu..näistä olen kyllä itse avun saanut :D ..olihan tämä aikamoista..tuntui et kuolee!!! toivottavasti saatte avun.. :) :) paranemisia!
Onhan mulla ennenkin ollut mm. tyypillistä kiristystä hartioissa ja kaikkialla toivon että olisi vaan nivelvaivoista johtuvia lisiä. :ss kaise menee yrittää hieroo .. jtn ://
- myös pelokas
Mulla päänsärky on myös vasemmalla puolella, päälaella. Samal puolel myös huimauksen tunne...ja paineen tunne.
Pahoinvointia lähes kokoajan, syömiset ja juomiset ei vaikuta millään lailla.
Fysioterapiassa ja hierojalla käynyt, mutta kumpikin sanonut hartiat ja niskan olevan ok, ei kireyksiä.
Eikä niistä ole siis apuakaan juuri ollut =(
Mulla myös puhe kummallista, sanon mitä sattuu, esim. kuvassa punaisia kukkia, sanon keltaisiksi.
Ja korvat vinkuu, ja välistä tukkoisen oloiset.
Mietin joko ensi viikolla hakeutuisin pääkuviin, ruvennut kasvaimet kummittelemaan.
Mutta lohduttaa, kun kohtalontovereita.- Rönkä
Mulla n.2kk kova huimaus alati ja pahoinvointi kaamea.Lääkärissä olen käynyt 6 krt.Pari antibioottikuuria.yskänlääkettä ja kortisonikuuri(pari vko oli kova yskä ja olen astmaatikko,verenpainetauti myös)Terveyskeskuslääkärit eivät ymmärrä eivätkä haluakaan.Yksityislääkäri oli viimeisin.Keuhko-ja poskiontelokuvat,verikokeet,sydänfilmin mm otatti,vko.n päästä uusi lääkäriaika.Odottelen toiveikkaina vastauksia.Verenpainelääkitys kuulema liian kova?niskat?olen aivan epätoivoinen!
- Niskaongelma!
Rönkä kirjoitti:

Pääsin itse lamaavasta niskahartiajäykkyydestä treenamalla eroon. Olen 24v nainen. Tätä ennen oli usean kuukauden jakso jolloin huimasi,päätä särki, oksetti ja väsytti. Tunsin jopa rintakipuja ja oireista johtuvaa paniikkia. Aloin treenata niskaa ja hartioita 2kg käsipainoilla, erilaisia liikeratoja tekemällä (sivulta kaaressa ylös, kädet edessä suorina ylös/alas ym.)Ohjeita löytynee netistä, itse sain ne hierojalta. Treenin aikana paina leuka lujasti rintaan kiinni ja jännitä ensisijaisesti vatsalihaksia, ei selän lihaksia. Itsellä auttoi huomattavasti, tein treenin usean kerran päivässä. Tähän lisättynä venyttely keskittyen jännittyneisiin alueisiin.
Jos treeni ei auta niin fysioterapeutin usean käyntikerran hieronnat ja kylmähoidot. Hieronnan kuuluu sattua muuten siitä ei ole paljonkaan hyötyä.
On uskomatonta miten niskahartiavaivat voivat aiheuttaa todella monenlaisia oireita..Jos vaivasi johtuvat niskoista ei kannata panikoida..siihen ei kuole!:) Liikunta auttaa!
Koneella istuminen, alkoholi tai tupakointi pahentaa. Itsellä kesti usea kuukausi ennenkuin tunsin oloni suht normaaliksi!
Tsemppiä! - saman kokenut
Niskaongelma! kirjoitti:

Tsemppiä!Silti kannattaa tutkituttaa kunnolla, vaikka muilla olisi samoja oireita..
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa216845Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi5562333- 1471887
- 871281
HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa981085Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.91981- 72980
- 33863
Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E10843Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon159796