Onkohan täällä paljonkin kohtalotovereita, jotka ovat mammalomalla vauvan kanssa ja mies on ihan koko ajan töissä!? Itselläni on kyllä ystäviä ja tekemistä riittää, mutta se ei korvaan isän/puolison poissaoloa. Mies lähtee töihin joka aamu jo paljon ennen meidän heräämistämme ja tulee, kun vauva (ja usein minäkin) ollaan jo nukkumassa. Viikonloput hän on ainakin osittain kotona, se on hyvä se. Mutta tuntuu ettei se riitä. Tiedän, että töissäkin pitää käydä ja rahaa tarvitaan, mutta mittani alkaa olla täynnä tätä järjettömyyttä. Minä olen ilman kunnon suhdetta ja vauva ilman kunnon isää. Tai kunnollinen isä olisi, mutta yhteistä aikaa en. Tuntuu, etten enää jaksa. Olen jo miettinyt lähtemistä monen monta kertaa, mutten tiedä olisiko sekään oikea ratkaisu. Miehellä ja minulla on niin erilainen katsomus tässä asiassa, etten tiedä voiko tästä pidemmän päälle tulla yhtään mitään. Muutosta ei tule, tuntuu kuin puhuisin tyhjille seinille, jos asiasta mainitsen. Aina hän vain sanoo, että pian kerkeän olla kotona enemmän. Mutta sitä ei vain tule, ehkei koskaan!? Onko joku lähtenyt tässä tilanteessa, kuka jäänyt ja mitä sen jälkeen on tapahtunut!? Kiitos teille itse kokeneille, jotka jaksatte vastata.
Isi poissa
Nippeli
7507
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
»..pian kerkeän olla kotona enemmän»
Pian voi olla liian myöhäistä..
parempi että on töissä kuin kapakoissa tai vieraissa naisissa. Mutta tottahan se on että jos kokee kasvattavansa lasta yksin, se on raskasta! Puhu tunteistasi miehellesi, puhu ja puhu aina uudestaan... ehkä se siitä helpottaa. Ei ne asiat ainakaan vaikenemalla parane! Meillä puheet meni perille ja tietysti elämänkokemuksen kautta molemmat ollaan kasvettu. Nyt mies on yhtä paljo lasten kanssa kun minäkin. Voimia sinulle ja jaksamista! En muuta neuvoa osaa antaa kuin että jos mies on muuten hyvä niin ei kannata erota, tämä maa on jo täynnä rikkinäisiä perheitä! Kun vaan miehen silmät aukeaa että elämässä on muutakin kuin työ...
Mun mies lähtee töihin kans ennen kun me pojan kans herätään. Joskus saattaa käydä niin, että olen lämmittämässä pulloa ja mies on vielä kotona. Silloin vaihdetaan muutama sana ja seuraavaksi nähdäänkin illalla. Mies on tehnyt töitä nyt pari kuukautta iltamyöhään saakka. Välillä ollut töissä viikonloppuisinki. Onneksi sillä alkaa kohta kesäloma. On aika raskasta olla päivät kahdestaan lapsen kanssa. Illalla ei sitten viitsi paljon mieheltä vaatia, kun on ollut pitkän päivän töissä ja ihan naatti. Nää työkiireet lähinnä johtuu siitä, että pääsis jäämään lomalle ajoissa. Urakkahommat on vähän tollasia. No tulee niitä aikoja jolloin se pääsee neljältäkin =D Nyt vaan nautitaan pojan kans ihanista ilmoista ja käydään tapaamassa tuttuja.
Niin ja mieti vielä tuota lähtemistä pari kertaa. Silloinhan lapsi ei näkis isää senkään vertaa. Meillä keskusteltiin viimeksi viime yönä siitä, että haluaisin miehen olevan kotona meidän kanssa enemmän. Meillä on vielä niin, että miehellä tyttö edellisestä liitosta ja hän asuu meillä. Tulee kotiin äitinsä luota kohta, joten meillä on tasan viikko aikaa olla yhdessä miehen kans. Niin ja mies ei ole piettänyt isyyslomaa päivääkään. Silloin kun päästiin sairaalasta kotiin niin piti muutaman pekkasen. Et silleen. Sen verran olen saanut puhuttua, että pitää sitä isyyslomaa sitten syksyllä. Jonkinlaisen lupauksen asialle olen saanut :)
Rahattomuus on toisaalta sellainen stressitekijä, että siitäkin se ero ja riitaa vasta voikin tulla, joten en syyllistäisi miestä työnteosta. Tiedän kyllä tunteen, kun on yksin lasten kanssa, mutta taustalla on kuitenkin puoliso, jota ei sitten ole, jos erotaan ja suurin menettäjä siinä on tietenkin lapsi.
Meidän aamulause on "isi lähtee töihin". Minun oma ensimmäinen lauseeni oli "isi töihin autolla". Kuvaavaa?
Niin... meilläkin mies tekee kovasti töitä, tulosvastuullisessa asemassa, ikuinen "kohta helpottaa" -tilanne. En tosin purnaa. Mies kokee pitävänsä huolta perheestään ja tekevänsä työtä meidän hyväksemme (upea mies ja ihana isä kotona ollessaan), soittaa töistä monta kertaa päivässä ja antaa ymmärtää että olemme mielessä. Hän antaa perheelleen taloudellisen turvallisuuden ja minulle mahdollisuuden etsiä ja tehdä sellaista työtä jota haluan tehdä, riippumatta palkkatasosta.
Näen sen niin että niin kauan kuin tämä vaihe on päällä, pidän itseni tyytyväisenä parhaani mukaan ja miehen kotonaolo silloin tällöin on aina ylimääräistä plussaa, hän kuitenkin haluaa olla kotona ja rakastaa perhettään. Jossain vaiheessa tilanne kuitenkin aina muuttuu. Jos itsellä on tyytymätön olo, voi etsiä asioita joista nauttii ja tehdä niitä, miehen läsnäolo ei ratkaisen pahaa oloa. Pure hammasta. Mikään ei kestä ikuisesti, sinnittele mukana ja mieti vaihtoehtoa; jos lähdet, olet pahimmassa tapauksessa yhä onnettomampi ja päälle päätteeksi elätät lastanne pääasiassa yksin sen hoivaamisen lisäksi. Tekisit miehenkin osuuden. Jos haluatte olla yhdessä, mielenosoituksellinen ero ei ratkaise mitään.
Yksi neuvo kaikkeen; mieti ensiksi mitä tahdot saavuttaa, sitten miten siihen päästään. Mielihalujen mukaan toimiminen suurissa asioissa harvemmin toimii, ne ovat hetkellisiä.
***
nainen hoitaa lapsia ja mies tuo leivän pöytään ...
joillakin varmasti enemmänkin. mitäs jos äitsykät ajattelisitte itsekin töihinmenoa, olisi teilläkin oma elämä siinä :)
Kyllä se on vaikeaa äidillekin. Jatkuva ikävä lapsia ja riittämättömyyden tunne. Mieheni on pienipalkkaisessa työssä ja itse hoitoalalla kolmivuorotyössä. Lapset 3 ja 7 vuotiaita.
Se on oltava töissä, toinen vaihtoehto on sanoa itsensä irti ja kävellä sossun luukulle ruikuttamaan. Kun olisikin jokin välimuoto... Olen kuullut osittaisesta hoitovapaasta. Kellään kokemuksia??