Halipula

Mitä pitäis tehdä, kun mies kaipaa halia. Mies ei lyö ei juo kohtelee vaimoaan kunnioituksella ei ole nössö vaan jämäkkä rehti suomalainen mies. mutta yksi puuttuu. Hali. Vaimo muistuttaa kylmää kalaa, ei tule lähelle eikä kaipaa lämpöä ja läheisyyttä. Olisko syytä jo suunnata tuntosarvet muualle. Voiko läheisyyteen oppia.
61508
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

siirryt seuraavaan

Äänestä

Ennen tuntosarvien muualle suuntaamista.
Nämä lemppausneuvojat ovat niitä,joilla ei tule koskaan olemaan pienoisintakaan yritystä ongelmien ylittämiseksi omissa suhteissaan.

Äänestä

Mun ainakin tosi vaikea näyttää tunteitani ja olla toisen ihmisen lähellä. Kai se juontaa juurensa lapsuuteen ja kotiin. Vanhemmat olivat työnarkomaaneja ja vaikka varmasti toisiansa rakastavat niin tuollaiset hellyydenosoitukset ovat oikeastaan täysin puuttuneet. Itse yritän nyt "väkisin" opetella tällaista läheisyyttä. Hankalaa se on, mutta uskon sen olevan sen arvoista. Puhu naiselle ensin. Voihan se olla että hän ei ole asiaa tajunnut tai yrittää kyllä, mutta tarvitsee aikaa. Tietysti jos tämäkään ei auta niin on se hyvä syy lempata nainen. Ei tuollainen toimi pitkällä tähtäimellä, jos itse läheisyyttä kaipaa.

Äänestä
  • kirjoititpa hienosti. Kiitos! Jäin miettimään yhtäkkiä sitä miten vaikea on ymmärtää ihmistä, jolla on vaikeuksia näyttää tunteita ja olla lähellä. Ja vielä. Yrität väkisin opetella tällaista läheisyyttä. Miten tällainen henkilö vaikka nainen haluaa toisen suhtautuvan itseensä?

    Äänestä

Voin todeta minä naisena ihan saman asian. Kaikki fyysinen on kadonnut. Hyvä mies muuten, on vain unohtanut vaimonsa. Joskus todella ihmetyttää. Tulee sellainen pattitilanne. Ei tiedä mitä ajatella, saatikka tehdä. Koetetaan jaksaa ystäväni. Mielestäni ei kuitenkaan kannata hätiköitä.

Äänestä

että se johtaa sexiin välittömästi...jotkut naiset ei halua sen takia ja kun pitävät etäisyyttä ei jaksa aina olla kiinni kuin takiainen...eikä se tarkoita että olisi kuitenkaan kylmä...juttele vaimosi kanssa ja kerro että haluat olla lähellä ja yritä sopia yhdessä asioista vaihtamalla ei parane...jätä ne omaan arvoon...tiedän kyllä mistä puhun ...kivaa jaksamista Teille molemmille minulta...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Big man kirjoitti:

Mitä pitäis tehdä, kun mies kaipaa halia. Mies ei lyö ei juo kohtelee vaimoaan kunnioituksella ei ole nössö vaan jämäkkä rehti suomalainen mies. mutta yksi puuttuu. Hali. Vaimo muistuttaa kylmää kalaa, ei tule lähelle eikä kaipaa lämpöä ja läheisyyttä. Olisko syytä jo suunnata tuntosarvet muualle. Voiko läheisyyteen oppia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu