KAUHUKUVAT EIVÄT OLE TOTTA
Pentutehtailijaksi tituleerattu Eira Nokelainen tuntee jääneensä median ja viranomaisten jalkoihin.
Jos median antamat kauhukuvat olisivat totta, olisin laittanut kiireesti pääni pensaaseen enkä todellakaan olisi kehdannut ruveta taistelemaan asiasta, sanoo ylisuurta koiratarhaa Valkealassa pitänyt Eira Nokelainen. 55-vuotiaan Nokelaisen hallusta löytyi viime marraskuussa tehdyssä eläinsuojelutarkastuksessa 135 koiraa. Lukuisista kehoituksista huolimatta hän ei vähentänyt koirien määrää salitulle tasolle. Kun koirat lopulta otettiin huostaan ennen juhannusta, niitä oli 111. Koiria on kuvattu huonosti hoidetuiksi, sairaiksi ja aliravituiksi. Ne ovat nyt eläinsuojeluyhdistyksen hallussa.
-Tuntuu aivan käsittämättömältä, että minut on tuomittu eläinsuojelurikoksesta. Mistä tahansa muusta, mutta että tästä, tappouhkauksia saanut Nokelainen sanoo.
- Koirat eivät aina olleet ihan näyttelykunnossa, mutta mitään hätää niillä ei täällä ollut.
Nokelainen tuntee jääneensä median ja viranomaisten jalkoihin. Hänellä ei mielestään ole ollut mahdollisuutta kertoa omaa käsitykstään asioiden kulusta.
KOIRANELÄMÄ ILMAN KOIRIA
Valkealassa ylisuurta koiratarhaa pitänyt ja valtiolle koiransa menettänyt Eira Nokeilainen sanoo elävänsä painajaisessa. Tässä hänen tarinansa.
Ylisuurta koiratarhaa Valkealassa pitänyt Eira Nokelainen istuu ruskeassa nahkasohvassa alistuneen oloisena. Hän on tullut piipahtamaan kotonaan parin tunnin ajomatkan päästä Kangasniemeltä, jossa hän on viettänyt koko kesän.
Koiria talossa ei enää ole.
- En pysty olemaan täällä ilman koiria. Jokainen nurkka muistuttaa minua niistä, Nokelainen sanoo entiseen kauppaan rakennetussa 200 neliön talossaan.
Nokelaisen selän takana retkottaa iso, sympaattisen näköinen pehmoapina.
- Pitää minulla aina joku karvainen olla, Nokelainen sanoo ja hymyilee.
Hymynhäivähdykset ovat kuitenkin harvassa. Nokelaisen kesä on ollut painajaismainen. Hän tuntee olevansa voimaton viranomaisten ja median edessä. Hänellä ei ole mielestään ole ollut tilaisuutta korjata väitteitä ja huhuja, joita hänestä liikkuu. Nokelaisen mukaan väitteistä suuri osa on vahvasti liioiteltuja.
- Jos median antamat kauhukuvat olisivat totta, olisin laittanut kiireesti pääni pensaaseen enkä todellakaan olisi kehdannut ruveta taistelemaan asiasta. Hän kiistää olevansa pentutehtailija.
- Jos minä pentujen myynnillä olisin rahaa tehnyt, niin en kai minä näin asuisi? Hän sanoo ja katselee ympärilleen vaatimattomassa asunnossa, jossa koirien jättämät jäljet ovat vielä aistittavissa.
- Minulta meni 1800-1900 euroa kuukaudessa koirien ruokaan ja lääkärissä käynteihin. Jäin joka kuukausi 30-40 euroa miinukselle pentujen myynnistä huolimatta, Nokelainen laskee.
Hän on saanut kannustavia viestejä joiltakin koiraihmisiltä, mutta myös lukuisia tappouhkauksia ja haukkujen sävyttämiä puheluja - niinikään koiraihmisiltä.
- Sisältö on ollut suurin piirtein tämä: *******en akka, kun olet kohdellut koiria huonosti, Nokelainen kertaa.
- Kamalalta tuntuu.
Eira Nokelainen piti Valkealan Anttilan kylässä ylisuurta koiratarhaa useamman vuoden. Viime marraskuussa tehdyssä eläinsuojelutarkastuksessa hänen hallustaan löytyi 135 koiraa. Viranomaiset kehoittivat Nokelaista useita kertoja vähentämään koirien määrää. Tarkastajat totesivat, että koirat asuivat liian ahtaissa ja epähygienisissä oloissa ja joituivat siksi kärsimään.
- Minulla olisi ollut oikeus pitää 60:ta koiraa. Liikaa niitä sis oli, sen minä myönnän. Mutta en saanut ylimääräisiä koiria millään kaupaksi - en, vaikka olisin ilmaiseksi antanut - eikä minulla ollut sydäntä lopettaa niitä, Nokelainen sanoo.
- Mietin kokoajan, miten minä määrää vähentäisin. Minun piti monta kertaa soittaa eläinsuojeluyhdistykselle ja ehdottaa yhteistyötä, mutta aina se vaan jäi. Täällä alkoi joka aamu sellainen rumba koirien kanssa, ettei ollut olevinaan aikaa.
Koirien hoitaminen vei Nokelaisen ja hänen miesystävänsä ajan ympärivuorokautisesti.
Koirat - joiden määrä oli pudonnut 111:een - otettiin lopulta huostaan 21. kesäkuuta ja vietiin Kouvolan seudun eläinsuojeluyhdistyksen (KSEY) hoiviin Anjalankosken Ummeljoelle, jossa ne vieläkin ovat.
- Kaikki sellaiset lopetettiin, joissa näytti olevan jotakin vialla. Moni kuoli turhaan, Nokelainen väittää.
- Siinä meni 3-vuotias kiinanpalatsikoira Alkamin, jolta eläinlääkäri oli poistanut toisen silmän. Hoito oli vielä kesken. En myöskään käsitä, miksei 9-vuotiaan collien Annan annettu elää. Se oli virkeä koira.
Nokelaisen käsityksen mukaan osa koirista lopetettiin jo hänen pihallaan.
- En voinut katsoa, mitne kaikki tapahtui. Ilmiesesti ne saivat piikin. Jouduin shokkiin.
Nokelainen olisi toivonut, että huostaanotto olisi tapahtunut eri tavalla
- Olisin ollut valmis neuvottelemaan asiasta ja sopimaan jotakin... Olisin ollut valmis kompromisseihin.
Nokelainen myöntää, että joidenkin pitkäturkkisten karvat olivat takussa ja joku ontui synnynnäistä vikaa jalassaan.
- Ehkeivät ne ihan priima- tai näyttelykunnossa aina olleet, mutta ihan tyytyväisiä ja iloisia koiria ne olivat.
Eira Nokelainen tuomittii käräjäoikeudessa 60 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja viiden vuoden koiria koskevaan eläintenpitokieltoon. Oikeus katsoi koirien kärsimyksen naisen syyksi. Toimintaa pidettiin osaksi tahallisena ja osaksi törkeänä huolimattomuutena.
- Minusta tuntuu, että koirat haluttiin minulta jostakin muusta kun eläinsuojelullisista syistä, Nokelainen epäilee.
Hovioikeus alensi eläintenpitokiellon kahteen vuoteen ja totesi, että Nokelainen on kykenevä huolehtimaan koirista, jos koirien lukumäärä vastaa tiloja ja olosuhteita, jotka hän pystyy niille järjestämään.
- Hovioikeuden päätöksen jälkeen toivo juuri näiden koirien saamisesta takaisin meni lopullisesti, Nokelainen sanoo ja laskee katseen käsiinsä.
- Luulen, että ainakin Riko, Tara, Titta, Liisa, Pipsa, Moona ja Tappi ovat sellaisia, etteivät ne enää sopeudu uusiin koteihin. Minua huolestuttaa myös se, että monet pennuista ovat jo kasvaneet niin isoiksi. Ne pitäisi saada pian sijoitettua.
Nokelainen ei ole päässyt katsomaan valtiolle tuomittuja koiria huostaanoton jälkeen.
- Olisin voinut mennä vaikka kymmeneksi vuodeksi linnaan, jos olisin saanut olla siellä koirien kanssa, hän sanoo puoliksi leikillään, puoliksi tosissaan.
- Tuo papereissa lukeva sana "eläinsuojelurikos" tuntuu uskomattomalta. Minut voisi tuomita melkein mistä tahansa muusta rikosesta, mutta ei tuosta.
Nokelaisen miesystvä antaa tukea:
- Olisitte nähneet, miten koirat seurasivat Eiraa joka paikkaan. aivan kun pitkä häälaahus olisi tullut hänen perässään koko ajan. Paskapuhetta, etteikö niistä olisi hyvää huolta pidetty.
Nokelaista on voimakkaasti tukenut myös ystävätär Minna Lasanen, joka tutustui Nokelaiseen viisi vuotta sitten ostettuaan tältä koiran.
- Eira ei ole paha ihminen. Koirista hän piti hyvää huolta. Olen nähnyt sen, hän sanoo.
Oikeudessakin todistanut ystävätär - joka haastatteluhetkellä on läsnä muistuttamassa kaikista epäkohdista, jotka meinaavat kertomuksesta unohtua - on tukenut Nokelaista pitkin kesää.
- Kaikki mediassa olleet tiedot siitä, että koirat olisivat olleet aliravittuja, huonokuntoisia ja sairaita, ovat valhetta, Lasanen painottaa.
Lasanen menetti oman koiransa Pertin huostaanoton yhteydessä, sillä se oli silloin Nokelaisella hoidossa.
- Yhdellä koiristani oli juoksuaika ja halusin Pertin - jolle KSEY näkyy antaneen uudeksi nimeksi Pekko - pois meiltä siksi aikaa, Lasanen selventää.
Niin, juoksuaika. Miten ihmeessä Eira Nokelainen pysyi kärryillä, millä nartulla milloinkin oli juoksu ja kuka rupesi odottamaan pentuja kenellekin?
- Tiesin tarkalleen, kenellä oli juoksu ja koska pentujen piti syntyä. Joskus sattui yllätyksiä, mutta harvemmin, Nokelainen sanoo.
Hän muistuttaa, että talossa on yhdeksän huonetta ja ulkona iso 420 neliön tarha, joten hän pystyi pitämään tietyt koirat erossa toisistaan tarvittaessa.
Yöt Nokelainen nukkui koirien kanssa. Joskus niitä tungeksi makuuhuoneessa jopa 30 kerrallaan.
- Kaveri sai nukkua toisessa huoneessa, sillä hän kärsii uniapneasta. Hänen käyttämänsä laite häiritsi minua, mutta eivät koirat, Nokelainen naurahtaa.
Kun hän puhuu koirista, silmät syttyvät hetkeksi.
- Ne olivat kaikki yksilöitä. Erotin hyvin esimerkiksi kaikki seitsemän valkoista länsiylämaanterrieriä toisistaan. Minusta ne olivat kaikki eri näköisiä, pieniä persoonallisuuksia, Nokelainen sanoo. Hän sanoo muistavansa jokaisen nimen ja syntymäajan.
Kangasniemellä syntynyt Nokelainen asui ennen Valkealaa muun muassa Koskassa, Virojoella ja Pyhtäällä. Hänellä ei ole lapsia. Kun hän muutti Valkealaan 1999, hänellä oli viitisenkymmentä koiraa.
Nokelainen oli perheensä ainoa lapsi ja vietti kesät mummolassa lehmien ja hevosten keskellä.
- Koiria meillä on aina ollut. Vanhempani olivat sitä mieltä, että ne tekivät ainoalle lapselle hyvää.
Nyt, 55-vuotiaana, Nokelainen elää ensimmäistä kertaa ilman koiria. Paikkakunnalla liikkuvat huhut tosin kertovat, että hän olisi jo hankkinut uusia. Nokelainen vilkaisee kysyjää epäuskoisena.
- En kai minä nyt niin typerä ole. Yksi kissa tästä talossa voi löytyä, ei muuta, hän puuskahtaa.
Huhut kertovat myös, että Nokelainen olisi yrittänyt ostaa uusia pentuja eri nimellä. Varoituksia on levitetty muun muassa tekstiviesteillä.
- täyttä puppua. Kaupunkitarinoita, Nokelainen sanoo.
Nokelainen aikoo valittaa päätöksestä korkeimpaan okeuteen.
- Katsotaan tämä nyt loppuun asti, kun tämä tähän on mennyt, hän sanoo väsyneen oloisena.
Nokelainen sanoo olevansa huolestunut paitsi koiriensa kohtalosta myös omasta mielenterveydestään.
- Olen joutunut syömään rauhoittavia ja verenpainelääkkeitä. Sitähän sanotaan, että koirat auttavat korkeaan verenpaineeseen.
Kun oikeuden langettama koiria koskeva eläintenpitokielto päättyy, Nokelainen aikoo hankkia uusia koiria.
- Mutta en niin paljon kun ennen, hän tähdentää.
- Sellainen 20-30 olisi ihanteellinen määrä. Enkä minä sen enempää jaksa hoitaakaan enää parin vuoden kuluttua, kun olen jo 57-vuotias.
Kuvatekstit:
"Riistäytyi käsistä. Eira Nokelaisen koiramäärä alkoi kasvaa, kun hän otti erään ystävättärensä koirat hoiviinsa. Pentuja alkoi tulla, eivätkä kaikki menneet kaupaksi."
"Koti ilman koiria - Koirat ovat pyyteettömiä ja aina iloisia. Täällä kävi melkoinen putina, kun olin niiden kanssa yksin. Juttelin niille koko ajan ja minusta tuntui, että ne tajuavat kaiken, ylisuurta koiratarhaa pitänyt Eira Nokelainen (vas.) sanoo. Tukena ystävätär Minna Lasanen."
"Koti ilman koiria. Eira Nokelainen kaipaa koiriaan. - Erityisen huolissani olen mastiffi Adasta, jota lehtijutuissa on sanottu masentuneeksi, Nokelainen sanoo."
Pentutehtailijaksi tituleerattu Eira Nokelainen tuntee jääneensä median ja viranomaisten jalkoihin.
Jos median antamat kauhukuvat olisivat totta, olisin laittanut kiireesti pääni pensaaseen enkä todellakaan olisi kehdannut ruveta taistelemaan asiasta, sanoo ylisuurta koiratarhaa Valkealassa pitänyt Eira Nokelainen. 55-vuotiaan Nokelaisen hallusta löytyi viime marraskuussa tehdyssä eläinsuojelutarkastuksessa 135 koiraa. Lukuisista kehoituksista huolimatta hän ei vähentänyt koirien määrää salitulle tasolle. Kun koirat lopulta otettiin huostaan ennen juhannusta, niitä oli 111. Koiria on kuvattu huonosti hoidetuiksi, sairaiksi ja aliravituiksi. Ne ovat nyt eläinsuojeluyhdistyksen hallussa.
-Tuntuu aivan käsittämättömältä, että minut on tuomittu eläinsuojelurikoksesta. Mistä tahansa muusta, mutta että tästä, tappouhkauksia saanut Nokelainen sanoo.
- Koirat eivät aina olleet ihan näyttelykunnossa, mutta mitään hätää niillä ei täällä ollut.
Nokelainen tuntee jääneensä median ja viranomaisten jalkoihin. Hänellä ei mielestään ole ollut mahdollisuutta kertoa omaa käsitykstään asioiden kulusta.
KOIRANELÄMÄ ILMAN KOIRIA
Valkealassa ylisuurta koiratarhaa pitänyt ja valtiolle koiransa menettänyt Eira Nokeilainen sanoo elävänsä painajaisessa. Tässä hänen tarinansa.
Ylisuurta koiratarhaa Valkealassa pitänyt Eira Nokelainen istuu ruskeassa nahkasohvassa alistuneen oloisena. Hän on tullut piipahtamaan kotonaan parin tunnin ajomatkan päästä Kangasniemeltä, jossa hän on viettänyt koko kesän.
Koiria talossa ei enää ole.
- En pysty olemaan täällä ilman koiria. Jokainen nurkka muistuttaa minua niistä, Nokelainen sanoo entiseen kauppaan rakennetussa 200 neliön talossaan.
Nokelaisen selän takana retkottaa iso, sympaattisen näköinen pehmoapina.
- Pitää minulla aina joku karvainen olla, Nokelainen sanoo ja hymyilee.
Hymynhäivähdykset ovat kuitenkin harvassa. Nokelaisen kesä on ollut painajaismainen. Hän tuntee olevansa voimaton viranomaisten ja median edessä. Hänellä ei ole mielestään ole ollut tilaisuutta korjata väitteitä ja huhuja, joita hänestä liikkuu. Nokelaisen mukaan väitteistä suuri osa on vahvasti liioiteltuja.
- Jos median antamat kauhukuvat olisivat totta, olisin laittanut kiireesti pääni pensaaseen enkä todellakaan olisi kehdannut ruveta taistelemaan asiasta. Hän kiistää olevansa pentutehtailija.
- Jos minä pentujen myynnillä olisin rahaa tehnyt, niin en kai minä näin asuisi? Hän sanoo ja katselee ympärilleen vaatimattomassa asunnossa, jossa koirien jättämät jäljet ovat vielä aistittavissa.
- Minulta meni 1800-1900 euroa kuukaudessa koirien ruokaan ja lääkärissä käynteihin. Jäin joka kuukausi 30-40 euroa miinukselle pentujen myynnistä huolimatta, Nokelainen laskee.
Hän on saanut kannustavia viestejä joiltakin koiraihmisiltä, mutta myös lukuisia tappouhkauksia ja haukkujen sävyttämiä puheluja - niinikään koiraihmisiltä.
- Sisältö on ollut suurin piirtein tämä: *******en akka, kun olet kohdellut koiria huonosti, Nokelainen kertaa.
- Kamalalta tuntuu.
Eira Nokelainen piti Valkealan Anttilan kylässä ylisuurta koiratarhaa useamman vuoden. Viime marraskuussa tehdyssä eläinsuojelutarkastuksessa hänen hallustaan löytyi 135 koiraa. Viranomaiset kehoittivat Nokelaista useita kertoja vähentämään koirien määrää. Tarkastajat totesivat, että koirat asuivat liian ahtaissa ja epähygienisissä oloissa ja joituivat siksi kärsimään.
- Minulla olisi ollut oikeus pitää 60:ta koiraa. Liikaa niitä sis oli, sen minä myönnän. Mutta en saanut ylimääräisiä koiria millään kaupaksi - en, vaikka olisin ilmaiseksi antanut - eikä minulla ollut sydäntä lopettaa niitä, Nokelainen sanoo.
- Mietin kokoajan, miten minä määrää vähentäisin. Minun piti monta kertaa soittaa eläinsuojeluyhdistykselle ja ehdottaa yhteistyötä, mutta aina se vaan jäi. Täällä alkoi joka aamu sellainen rumba koirien kanssa, ettei ollut olevinaan aikaa.
Koirien hoitaminen vei Nokelaisen ja hänen miesystävänsä ajan ympärivuorokautisesti.
Koirat - joiden määrä oli pudonnut 111:een - otettiin lopulta huostaan 21. kesäkuuta ja vietiin Kouvolan seudun eläinsuojeluyhdistyksen (KSEY) hoiviin Anjalankosken Ummeljoelle, jossa ne vieläkin ovat.
- Kaikki sellaiset lopetettiin, joissa näytti olevan jotakin vialla. Moni kuoli turhaan, Nokelainen väittää.
- Siinä meni 3-vuotias kiinanpalatsikoira Alkamin, jolta eläinlääkäri oli poistanut toisen silmän. Hoito oli vielä kesken. En myöskään käsitä, miksei 9-vuotiaan collien Annan annettu elää. Se oli virkeä koira.
Nokelaisen käsityksen mukaan osa koirista lopetettiin jo hänen pihallaan.
- En voinut katsoa, mitne kaikki tapahtui. Ilmiesesti ne saivat piikin. Jouduin shokkiin.
Nokelainen olisi toivonut, että huostaanotto olisi tapahtunut eri tavalla
- Olisin ollut valmis neuvottelemaan asiasta ja sopimaan jotakin... Olisin ollut valmis kompromisseihin.
Nokelainen myöntää, että joidenkin pitkäturkkisten karvat olivat takussa ja joku ontui synnynnäistä vikaa jalassaan.
- Ehkeivät ne ihan priima- tai näyttelykunnossa aina olleet, mutta ihan tyytyväisiä ja iloisia koiria ne olivat.
Eira Nokelainen tuomittii käräjäoikeudessa 60 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja viiden vuoden koiria koskevaan eläintenpitokieltoon. Oikeus katsoi koirien kärsimyksen naisen syyksi. Toimintaa pidettiin osaksi tahallisena ja osaksi törkeänä huolimattomuutena.
- Minusta tuntuu, että koirat haluttiin minulta jostakin muusta kun eläinsuojelullisista syistä, Nokelainen epäilee.
Hovioikeus alensi eläintenpitokiellon kahteen vuoteen ja totesi, että Nokelainen on kykenevä huolehtimaan koirista, jos koirien lukumäärä vastaa tiloja ja olosuhteita, jotka hän pystyy niille järjestämään.
- Hovioikeuden päätöksen jälkeen toivo juuri näiden koirien saamisesta takaisin meni lopullisesti, Nokelainen sanoo ja laskee katseen käsiinsä.
- Luulen, että ainakin Riko, Tara, Titta, Liisa, Pipsa, Moona ja Tappi ovat sellaisia, etteivät ne enää sopeudu uusiin koteihin. Minua huolestuttaa myös se, että monet pennuista ovat jo kasvaneet niin isoiksi. Ne pitäisi saada pian sijoitettua.
Nokelainen ei ole päässyt katsomaan valtiolle tuomittuja koiria huostaanoton jälkeen.
- Olisin voinut mennä vaikka kymmeneksi vuodeksi linnaan, jos olisin saanut olla siellä koirien kanssa, hän sanoo puoliksi leikillään, puoliksi tosissaan.
- Tuo papereissa lukeva sana "eläinsuojelurikos" tuntuu uskomattomalta. Minut voisi tuomita melkein mistä tahansa muusta rikosesta, mutta ei tuosta.
Nokelaisen miesystvä antaa tukea:
- Olisitte nähneet, miten koirat seurasivat Eiraa joka paikkaan. aivan kun pitkä häälaahus olisi tullut hänen perässään koko ajan. Paskapuhetta, etteikö niistä olisi hyvää huolta pidetty.
Nokelaista on voimakkaasti tukenut myös ystävätär Minna Lasanen, joka tutustui Nokelaiseen viisi vuotta sitten ostettuaan tältä koiran.
- Eira ei ole paha ihminen. Koirista hän piti hyvää huolta. Olen nähnyt sen, hän sanoo.
Oikeudessakin todistanut ystävätär - joka haastatteluhetkellä on läsnä muistuttamassa kaikista epäkohdista, jotka meinaavat kertomuksesta unohtua - on tukenut Nokelaista pitkin kesää.
- Kaikki mediassa olleet tiedot siitä, että koirat olisivat olleet aliravittuja, huonokuntoisia ja sairaita, ovat valhetta, Lasanen painottaa.
Lasanen menetti oman koiransa Pertin huostaanoton yhteydessä, sillä se oli silloin Nokelaisella hoidossa.
- Yhdellä koiristani oli juoksuaika ja halusin Pertin - jolle KSEY näkyy antaneen uudeksi nimeksi Pekko - pois meiltä siksi aikaa, Lasanen selventää.
Niin, juoksuaika. Miten ihmeessä Eira Nokelainen pysyi kärryillä, millä nartulla milloinkin oli juoksu ja kuka rupesi odottamaan pentuja kenellekin?
- Tiesin tarkalleen, kenellä oli juoksu ja koska pentujen piti syntyä. Joskus sattui yllätyksiä, mutta harvemmin, Nokelainen sanoo.
Hän muistuttaa, että talossa on yhdeksän huonetta ja ulkona iso 420 neliön tarha, joten hän pystyi pitämään tietyt koirat erossa toisistaan tarvittaessa.
Yöt Nokelainen nukkui koirien kanssa. Joskus niitä tungeksi makuuhuoneessa jopa 30 kerrallaan.
- Kaveri sai nukkua toisessa huoneessa, sillä hän kärsii uniapneasta. Hänen käyttämänsä laite häiritsi minua, mutta eivät koirat, Nokelainen naurahtaa.
Kun hän puhuu koirista, silmät syttyvät hetkeksi.
- Ne olivat kaikki yksilöitä. Erotin hyvin esimerkiksi kaikki seitsemän valkoista länsiylämaanterrieriä toisistaan. Minusta ne olivat kaikki eri näköisiä, pieniä persoonallisuuksia, Nokelainen sanoo. Hän sanoo muistavansa jokaisen nimen ja syntymäajan.
Kangasniemellä syntynyt Nokelainen asui ennen Valkealaa muun muassa Koskassa, Virojoella ja Pyhtäällä. Hänellä ei ole lapsia. Kun hän muutti Valkealaan 1999, hänellä oli viitisenkymmentä koiraa.
Nokelainen oli perheensä ainoa lapsi ja vietti kesät mummolassa lehmien ja hevosten keskellä.
- Koiria meillä on aina ollut. Vanhempani olivat sitä mieltä, että ne tekivät ainoalle lapselle hyvää.
Nyt, 55-vuotiaana, Nokelainen elää ensimmäistä kertaa ilman koiria. Paikkakunnalla liikkuvat huhut tosin kertovat, että hän olisi jo hankkinut uusia. Nokelainen vilkaisee kysyjää epäuskoisena.
- En kai minä nyt niin typerä ole. Yksi kissa tästä talossa voi löytyä, ei muuta, hän puuskahtaa.
Huhut kertovat myös, että Nokelainen olisi yrittänyt ostaa uusia pentuja eri nimellä. Varoituksia on levitetty muun muassa tekstiviesteillä.
- täyttä puppua. Kaupunkitarinoita, Nokelainen sanoo.
Nokelainen aikoo valittaa päätöksestä korkeimpaan okeuteen.
- Katsotaan tämä nyt loppuun asti, kun tämä tähän on mennyt, hän sanoo väsyneen oloisena.
Nokelainen sanoo olevansa huolestunut paitsi koiriensa kohtalosta myös omasta mielenterveydestään.
- Olen joutunut syömään rauhoittavia ja verenpainelääkkeitä. Sitähän sanotaan, että koirat auttavat korkeaan verenpaineeseen.
Kun oikeuden langettama koiria koskeva eläintenpitokielto päättyy, Nokelainen aikoo hankkia uusia koiria.
- Mutta en niin paljon kun ennen, hän tähdentää.
- Sellainen 20-30 olisi ihanteellinen määrä. Enkä minä sen enempää jaksa hoitaakaan enää parin vuoden kuluttua, kun olen jo 57-vuotias.
Kuvatekstit:
"Riistäytyi käsistä. Eira Nokelaisen koiramäärä alkoi kasvaa, kun hän otti erään ystävättärensä koirat hoiviinsa. Pentuja alkoi tulla, eivätkä kaikki menneet kaupaksi."
"Koti ilman koiria - Koirat ovat pyyteettömiä ja aina iloisia. Täällä kävi melkoinen putina, kun olin niiden kanssa yksin. Juttelin niille koko ajan ja minusta tuntui, että ne tajuavat kaiken, ylisuurta koiratarhaa pitänyt Eira Nokelainen (vas.) sanoo. Tukena ystävätär Minna Lasanen."
"Koti ilman koiria. Eira Nokelainen kaipaa koiriaan. - Erityisen huolissani olen mastiffi Adasta, jota lehtijutuissa on sanottu masentuneeksi, Nokelainen sanoo."
Vastaukset 6
Vanhimmat
Jaa-a, mitähän tuohonkin sanoisi. Sehän on kyllä ihan tiedossa, että lehdet liiottelevat asioita mielellään, ja PALJON. Toisaalta, ei kai oikeus turhaan tuomiota anna...
Tuota en kyllä voi käsittää, että sen toisen ihmisen koirakin on siinä mennyt samalla vähän kuin "puolivahingossa". Miten niin voi käydä?!?!?
Täytyy kyllä sanoa, että säälin tuota naista myös. Ja varsinkin koiria. Miksi ne piti pihalla lopettaa? Ne lopetuksetkaan ei todellakaan nimittäin aina ole asianmukaiset, vaikka olisivatkin viranomaisten toimesta. Kunnaneläinlääkärit ovat usein enimmäkseen tuotantoeläinlääkäreitä, ja laskevat ikään kuin kannattavuuden kannalta, uskon kyllä, että lopetukseen on mennyt ihan kunnon koiriakin.
Ja olen muuten kerran ollut näkemässä, kun huolestuneet ihmiset soittivat poliisin lopettamaan auton tölväisemän kissan. Mitä poliisi teki? Hakkasi kissaa pampulla, kunnes se kuoli. Ja voin kertoa, ettei kuollut, ekalla, tokalla eikä edes kymmenennellä lyönnillä.
Mutta tottakai joku satojen koirien lauma on liikaa. Mahtaako olla ihan täysjärkinen tuo nainen? Säälittää kyllä, kurjaa että tuommoiseen pisteeseen pääsi tuo asia. Ehkä jonkun olisi pitänyt puuttua siihen jo sen viidennenkymmenennen koiran kohdalla. Edes.
kun ei ole mittasuhteet nupissa kunnossa. vaikka huoneita ja tarhapinta-alaa olisi kuinka, liika on liikaa. ei kaksi ihmistä pysty hoitamaan reilusti yli sataa koiraa kuten koiria tulisi hoitaa.
en sympatioi YHTÄÄN.
kotkotukset. Mitä tulee collieen se lopetettiin myöhemmin sen henkinen olotila sekä fyysinen terveys oli retuperällä. Koira oli pyörtynyt koppiinsa ennen kuvausaamua 7-lehteen. Koiran suu oli ollut aivan järkyttävässä kunnossa. Kyllä monista niistä reppanoista lopetus oli paras vaihtoehto.
6 koiraa olisi yhdellä ihmisellä ennimmäismäärä, ilman että tarvitsee säännöllistä valvontaa ja tarkastuksia hygieniaviraston puolelta.
Miten ihmeessä Nokelaisen mainitsema "eläinlääkäri poisti silmän" -lekuri ei ole puuttunut, jos eukko alvariinsa hyppää jos jonkinmoisen koiran kanssa...
Kuinka monta koiraa maksimissaan on yhdellä ihmisellä lupa olla ilman erityislupia? Kyllä joku virallinen raja täytyy olla. Tietääkseni se on se 6...
Olin itse paikalla kun "ratsia" tehtiin, ystäväni on yhdistyksella töissä ja pyysi mukaansa. Itku oli päästä kun näin sen näyn. koiria oli mm. kaappeihin piilotettuina, ja SE HAJU! Monet meistä itkivät, koirilla märkiviä haavoja, ainakin pari kymmentä oli madottamatta, yhdellä madot näkyivät.
Aliravittujakin olivat, yhdeltä puuttui korvasta pala (hyytynyttä verta), lie tappeluissa mennyt.
Henkisestä terveydetä en edes halua puhua.
Oikeudenkäyntipöytäkirjoista saa kyllä ihan erilaisen käsityksen. Tapaus ei edes kovin vakavalta tuntunut. Koiria vaan oli liikaa ja omistaja ei yrityksestään huolimatta pystynyt niin suusta määrää hoitamaan.