KUOLEMAN KOHDATESSA

jolle puhua.

Minut kutstuttiin kahville. Ja otin kutsun vastaan.
Kahvitellessa tunsin suurta surua siitä, että eräs omaiseni on kuolemaisillaan. Ja aloin kertoa siitä.
Niin minulle sanottiin, että ei nyt puhuta siitä. Tuntui että menin lukkoon, että näinkö ihmiset kaikkoaa jos kuolemasta puhuu.

Sanottiin vielä jälestä päinkin, kun puhelimessa yritin kertoa eräälle pariskunnalle joka oli mukana kahvilla, että heidät pitää jättää rauhaan.

Minusta tuntui hyvin vaikealta. Ja tuntui, että tämä maailma on aivan liian pinnallinen, ja että mitään ei sasis tuntea.
Ei edes näin vaikean asian kohdatessa, ja että ihminen on niin yksin juuri slloin, kun tarvis eniten tukea, siis näin suurten asioiden edessä ja surun kohdatessa. Kun tuntee, että tarvis tukea, ja jotakin mihin, mihin sais nojata, että jaksais tällaisten asioiden kohdatessa.

Missähän on se rakkaus, josta raamattu kertoo?
13805
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kävikö mistään ilmi miksei asiasta sopinut puhua?

Äänestä
  • "miksi
    näin? 6.7.2006 klo 01.15

    Kävikö mistään ilmi miksei asiasta sopinut puhua"

    V: Ei, ei ollenkaan. Enkä jaksanut kysyä. Tunsin vaan itseni tyrmätyksi.
    Enkä jaksanut juuri sen jälkeen yirttääkään puhua tästä asiasta, enkä edes surra asiaa. Menin jotenkin lukkoon.

    Äänestä

  • Miksi, kirjoitti:

    "miksi

    kaikki keskustelijat vanhoillislestadiolaisia?
    Voihan se olla että ei uskolla ollut mitään tekemistä asian kanssa, tilanne oli vain sellainen ettei "jaksettu" asiasta puhua. Harmillista. :( Jaksamisia!

    Äänestä

  • oliko kirjoitti:

    "huonoon huutoon" Näiden asioiden vuoksi. Haluaisin siis olla neutraali sen vuoksi.
    Koska näen, että täällä ihmiset keksii vaikka mitä.

    Äänestä

Niin kauan kun on elämää on myös toivoa. Miksi surra etukäteen kun omaisesi oli vielä elossa. Silloin on rukouksen aika.

Äänestä
  • kyllä on hyvä valmistautua luopumiseen.Jos ihminen on terminaalivaiheessa eli saattohoidossa, ei elämää (lähes poikkeuksetta) jatku hänellä kauaa. Pistä omalle kohdalle, jos läheisesi olisi kuoleman rajalla _etkö surisi ja tuntisi tarvetta puhua.

    Tottakai on tuolloin tärkeää puhua tunteistaan, ajatuksistaan, ja jakaa niitä toisten kanssa. Se helpottaa omaa oloa.

    Voi olla että osalle kuolema on vaikea käsite, pelottava, ja siitä ei osata puhua.

    Äänestä

ei-veeällille.
varsinkin sellaisille, jotka ovat paneutuneet juuri tuollaisiin tilanteisiin, esmes lut.kirkon ihmisille tai muille ns. sydämenkristityille.
harvoin varmaan tavallinen vl haluaa puhua noin vakavista asioista. ehkä puhujat?
mutta hae hyvä ystävä apua. nuo on vaikeita paikkoja elämässä, kun lähiomainen tai ystävä on lähdössä pois lopullisesti...
sulla taitaa olla vanhemmat?
minun isäni kuoli ennen joulua.

Äänestä
  • mitä? "Harvoin tavallinen vl haluaa puhua noin vakavasta asiasta"?? Nyt en ymmärrä mitä luulet ymmärtäväs. Aivan käsittämätöntä luokittelua.

    Ei muuta voi sanoa, ko että vaiha palstaa. Mitä ihmettä roikut täällä. Perusta oma itsekeskeisten palsta. vai oletko vahingossa väärällä palstalla?
    Siis mulla harvoin kuohahtaa, mutta nyt kyllä menee yli.

    Jotenki tuli todella semmonen tunne, että joillain ihmisillä ei ole mitään rajaa. Ihan tosissaan kirjottaa puuta heinää.

    Äänestä

  • hä? kirjoitti:

    mitä? "Harvoin tavallinen vl haluaa puhua noin vakavasta asiasta"?? Nyt en ymmärrä mitä luulet ymmärtäväs. Aivan käsittämätöntä luokittelua.

    Ei muuta voi sanoa, ko että vaiha palstaa. Mitä ihmettä roikut täällä. Perusta oma itsekeskeisten palsta. vai oletko vahingossa väärällä palstalla?
    Siis mulla harvoin kuohahtaa, mutta nyt kyllä menee yli.

    Jotenki tuli todella semmonen tunne, että joillain ihmisillä ei ole mitään rajaa. Ihan tosissaan kirjottaa puuta heinää.

    Tottakai vl:t puhuvat kuolemasta, koko ajan. Vl-uskohan perustuukin siihen, että kuoleman jälkeen päästään taivaaseen. Siihen on sitten keinona kilvoitella uskontiellä synninpoispanijana ja evankeliumi uskoen omalle kohdalleen viimeiseen asti. Eikö?
    Minä puhuin siitä terapeuttisesta puhumisesta, mitä ihminen kaipaa suruissaan ja ikävissään, murheissaan ja masennuksissaan. Siihen ei välttämättä rivi-vl pysty.
    Joillakin voi tunteet olla sellaisia ettei niihin ole tavallisella kanssatallaajalla mitään annettavaa lohduksi.
    Hyvä jos olen väärässä. Oikein hyvä.
    En vaihda palstaa.

    Äänestä

puhua kuolemasta, koska se sattuu omaan sydämeen. Jokainenhan tietää kerran kuolevansa. Onko itse asiaa käsitellyt, vai onko se liian arka aihe... Myös kuoleman kohdatessa on vaikea kohdata omaisia, koska "ei tiedä, mitä sanoisi".

Oikeasti sanoilla ei juuri ole merkitystä. Voi sanoa vaan: voi voi... tai rukoillaan, jos ei mutta osaa sanoa. Ei omainen yleensä odotakaan sanojen runsautta. Haluas, vierellä istuminen, arkiasioissa auttaminen, voivat olla tärkeämpiä. Ja kuuntelemisen lahja, silloin kun omainen haluaa puhua.

Jos haluat, voin kirjoittaa sinulle enemmän sähköpostitse (mikä on osoitteesi), mutta voin myös rukoilla täällä kotona sinun puolestasi.

Kuoliko omaisesi? Vai paraniko kuitekin vielä? Tarkoitan, onko suru ajankohtainen vai jo pois mennyt, iloksi muuttumut? Oliko /onko omaisesi uskossa Jeesukseen?

Voimia ja Taivaan isän siunausta!!!

Äänestä
  • ja ei hän koskaan tule sairaalasta kotiin enää.

    Odottelen tässä, että koska tulee se suruvieti, että häntä ei enää ole. Koska hän on niin huono.

    Kyllä hän on uskovainen.

    Äänestä

  • hän saa saattohoitoa kirjoitti:

    ja ei hän koskaan tule sairaalasta kotiin enää.

    Odottelen tässä, että koska tulee se suruvieti, että häntä ei enää ole. Koska hän on niin huono.

    Kyllä hän on uskovainen.

    Kiitos Herralle myös siitä, että saat aikaa jättää jäähyväiset täällä ajassa, ennen kuin taas Taivaassa tapaatte. Vietä aikaa tuon läheisesi kanssa nyt, kun siihen on vielä mahdollisuus.

    Sitten kun kutsu käy, jää valtava kaipaus, mahdollisesti syyllisyys (joka on normaali tunne). Jumala ei ketään syytä, oma sydän tai vihollinen saattaa syyttää.

    Ihanaa on se, että tietää tämän ihmisen pääsevän taivaaseen, ei jää epäselväksi. Silloin surun taakka on hieman kevyempi kantaa. Hyvät muistot lohduttavat myös.

    Itseltäni kuoli läheinen vähän aikaa sitten. Hän kuoli yllättäen, enkä ehtinyt jättää jäähyväisiä. Monta asiaa jäi kertomatta. Mutta Jumalan kädessä on jokasen elämä, eikä mitään tapahdu Hänen sallimattaan.

    Apostolien teot 7:

    26 "Ja hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat,
    27 että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää-hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä."

    Toivottavasti löydät ihmisiä, jotka osaavat lohduttaa sinua. Ole siunattu.

    Äänestä

edes vähän kirjoitella, nin sekin helpotta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ei ole oikein ketään kirjoitti:

jolle puhua.

Minut kutstuttiin kahville. Ja otin kutsun vastaan.
Kahvitellessa tunsin suurta surua siitä, että eräs omaiseni on kuolemaisillaan. Ja aloin kertoa siitä.
Niin minulle sanottiin, että ei nyt puhuta siitä. Tuntui että menin lukkoon, että näinkö ihmiset kaikkoaa jos kuolemasta puhuu.

Sanottiin vielä jälestä päinkin, kun puhelimessa yritin kertoa eräälle pariskunnalle joka oli mukana kahvilla, että heidät pitää jättää rauhaan.

Minusta tuntui hyvin vaikealta. Ja tuntui, että tämä maailma on aivan liian pinnallinen, ja että mitään ei sasis tuntea.
Ei edes näin vaikean asian kohdatessa, ja että ihminen on niin yksin juuri slloin, kun tarvis eniten tukea, siis näin suurten asioiden edessä ja surun kohdatessa. Kun tuntee, että tarvis tukea, ja jotakin mihin, mihin sais nojata, että jaksais tällaisten asioiden kohdatessa.

Missähän on se rakkaus, josta raamattu kertoo?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu