Olen itsekin luopunut "sosiaalisesta" kuvaamisesta. Lapseni syntyessä jätin tarkoituksella kameran kotiin. Nyt parhaimmat kuvani ovat muistikuvani lapseni syntymästä.
http://www.digitoday.fi/page.php?page_id=15&news_id=20069132
http://www.digitoday.fi/page.php?page_id=15&news_id=20069132
Vastaukset 6
Vanhimmat
Eivät ole ottaneet minusta yhtään kuvaa, ikinä. Koulukuvia ei lunastettu, jne. Kaikki on tallessa (?) kauniina muistoina. (tähän väliin alkaa taas hermostuttamaan) Niitä kuvia olisivat voineet ottaa vaikka minua varten! Olis mukava kattella miltä näytti pienenä. No, helpottipahan edes vähän tämä kirjottaminen.
No kyllä joku tolkku pitäisi olla. Kyllä on jossakin vikaa jos ei ole antaa ainuttakaan kuvaa jälkipolville.
"Oletteko törmänneet ihmiseen, joka ei ehdi nauttia lomasta tai suuresta juhlasta, koska hänellä on niin kiire ikuistaa se valokuvaksi?"
Minulle se valokuvaaminen siellä lomalla on se tapa miten rentoudun ja nautin lomasta.
Ihan kuten nyt alkavalla lomallanikin tarkoituksena on valokuvata niin paljon, kuin kerkiän koska nautin siitä ja pystyn rentoutumaan ja unohtamaan työasiat/kiireet kuvatessani.
--
http://www.pbase.com/whig/
Artekkelissa luki:
>Vaarana – eikä tämä oikeasti ehkä ole kovin vaarallista – on se, että aletaan havainnoida maailmaa vain mahdollisina kuvina. Ammattikuvaajalle tai intohimoisesti valokuvausta harrastavalle se voi olla ainoa tapa nähdä, ja hyvä niin. Jos taas perusnäppäilijä, muistojen tallentaja, ei enää voi viettää lapsensa ristiäisiä tai häitä ilman kameraa, jotakin olennaista jää häneltä kokematta.
<
Minäkin nautin valokuvaamisesta. Mutta jos minun pitäisi keskittyä esimerkiksi lapseni ylioppilasjuhliin, en ota kuin pari kuvaa koska itse asia, juhla, menee muuten ohi.
Miksi sitten kamera on keksitty?
Entäpä, jos muisti pettääkin. Niinkuin on vanhemmalla iällä mahdollista(aivot herkkä alue ihmisellä). Moni on nuoruudestaan saanut uudelleen kiinni katselemalla vanhoja valokuvia.Puhun tosiasiasta.
Et tainnut ymmärtää artikkelin ideaa. Harmi.