Hei, kertokaa te, jotka ette ole mustasukkaisia, millaista semmoinen elämä on. Mainostakaa mustasukattomuutta, niin tekisi mieli tavoitella minunkin sitä elin- ja olotilaa.
Onko totta, että he, jotka ovat vapaita mustasukkaisuudesta, ovat saaneet kokea lapsena olevansa rakastettuja?
Onko totta, että he, jotka ovat vapaita mustasukkaisuudesta, ovat saaneet kokea lapsena olevansa rakastettuja?
Vastaukset 4
Vanhimmat
noin mene, minua rakastettiin lapsena mutta olen ollut joissakin suhteissa sairaalloisen mustasukkainen. Yhtäkkiä vain tajusin että se syö minua itseäni, ja jos toinen haluaa pettää, niin hän löytää siihen tilaisuuden , ja vahtimiseni ei siihen vaikuta. Lisäksi mustasukkaisuus rumentaa ihmisen.
Ja joka kerta kun sain mustasukkaisuuskohtauksen niin kaduin sitä jälkeenpäin.Eli ei kannata.
Myöskin toinen oppii sanomaan, mitä haluat kuulla, koska pelkää mustasukkaisuuskohtauksiasi, joten se mitä toinen puhuu, ei ole edes totta, miksi edes tivata siis asioita.
kyllä minua varmaankin lapsuudessa rakastettiin, mutta väärällä tavalla. olen samaa mieltä edellisen kanssa...mustasukkaisen mielikuvitus on rajaton ja siinä satuttaa itseään paljon paljon enemmän kuin "kohdetta". mustasukkaisuushan on sama asia kuin toisesta välittäminen, mutta sen pitää olla tervettä.
Tuo sun teoriasi ei pidä paikkaansa. Olen ei-toivottu lapsi ja sen aina tietänyt, enkä ole tippaakaan mustasukkainen, en ole ollut edes silloin kun siihen olisi ollut aihetta. Olen sitä mieltä että jos mies haluaa toisen kanssa mennä niin menköön mutta takaisin ei ole tulemista, ja olen aina suhteen alussa tehnyt sen asian selväksi että pettämistä en siedä vaan se on kerrasta poikki. En vatvo toisen menemisiä ja menen itse kuten haluan, olen täysi-ikäinen ihminen joka itse päättää omasta elämstään, niin on myös mies. En siedä mustasukkaista miestä, olen kerran ollut suhteessa jossa mies oli heti "nyrkit pystyssä" jos joku vaikka vislasi perääni tjsp.
Ei se mustasukaton elämä varmasti sen kummempaa muuten ole mutta onpahan yksi murhe vähemmän vatvottavana.
Minä en pidä itseäni mustasukkaisena ihmisenä. Olen seurustellut nykyisen avomieheni kanssa pian kuusi vuotta, ja näiden vuosien aikana olen pari kertaa ollut mustasukkainen, ensimmäisen kerran olin mustasukkainen hänen opiskelukaveristaan, toisella kerralla kesätyökaverista. Molempina kertoina kerroin asiasta miehelleni, ja selvitimme asiat. Turhaan olin mustasukkainen, sillä toinen naisista oli naimisissa ja toisen oli vain ystävä, josta tuli minunkin ystävä.
Kaitpa tämä elämäni on ihan tavallista. Voin tehdä mitä haluan ja antaa myös miehelleni vapauden tehdä mitä haluaa ilman, että joudun pohtimaan missä hän on, kenen kanssa ja mitä hän tekee. Voin käyttää energiani muuhun kuin kyttäämiseen, taskujen penkomiseen, tekstiviestien salaa lukemiseen ja muuhun vainoharhaiseen toimintaan. Voin viettää ystävieni kanssa tyttöjen iltaa samalla kun pojat on keskenään jossakin ilman, että minun täytyy soitella miehelleni tarkistussoittoja jatkuvasti. Mieheni saa kirjoittaa sähköpostia ilman, että kuvittelen sen menevän hänen salarakkaalleen. Eikä minun aina tarvitse kysellä, kuka soitti tai viestitti kun mieheni puhelin piippaa.
Onhan meilläkin ongelmia, eikä minun elämäni ole täydellistä, mutta mustasukkaisuuden kanssa meillä ei taistella. Emme kumpikaan ole mustasukkaisia luonteeltamme, mutta en tiedä johtuuko se siitä, että meidät on rakastettu lapsina. Tulemme kuitenkin molemmat ehjistä ja rakastavaisista kodeista, vanhempamme ovat vielä naimisissa keskenään, ja molempien kotona rakkautta on osoitettu - ja osoitetaan vieläkin.