TMA

No perskeles... Tänä aamuna oli autossa puoli tuntia webasto päällä. Kun sitten istahdin autoon, niin eihän se ollut lämminnyt sen enempää moottorin kuin ohjaamonkaan puolelta. Pientä vikinää laite kyllä piti, mutta sitä 'kohinaa' ei kuulunut lainkaan. Siitä vaan dieseli vinkumaan kylmänä, vaikka vähän sydämestä raapaisikin. Kuitenkin tuo ainakin myöhemmin tuntui poltto kohisevan (ääni kuuluu sammutuksen jälkeen vielä hetken aikaa).

Sama on tapahtunut kerran aiemminkin, mutta silloin oli ilmeisesti tankki niin tyhjä, että webasto ei saanut polttoainetta. Ongelma ratkaisi bensa-asemalla käymisellä...

Olisiko kellään mitään ideoita, että mikä mahtaa olla ongelma? Pitää seurailla tilannetta, mutta aika ikävältä tuntuu, jos lämmitin ei toimi juuri silloin, kun sitä eniten tarvitsisi...
7297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Itselläni vastaava tilanne selvisi sillä, että vaihdoin uuden hehkutulpan. Alussa pumput käynnistyivät, mutta itse poltto ei. Pumput pyörivät n. 5 min., jonka jälkeen sammuivat. Näin siis Ardicissa. Uusi Berun tulppa maksoi 54 e.

Äänestä
  • Ahaa... Kiitoksia vinkistä, tuota täytyy kokeilla. Nyttemmin webasto on toiminut OK. Taidan pirauttaa tänään vielä Webasto-huoltoon ja kysellä sieltäkin. Kaiken kruunasi vielä se, kun sunnuntaina webasto tyhjäsi akun. Lämmitin jäi päälle jotain noin 40 minuutiksi, minkä jälkeen startti ei pyörähtänyt enää yhtään...

    Voiko olla, että akussa on jotain mätää, vai tyhjeneekö se tosiaankin noin äkkiä? Olen joskus aikaisemmin pitänyt webastoa päällä puoli tuntia ilman ongelmia. Laturilla lataamisen jälkeen tuntui, että mittaristonkin valot olisivat palaneet kirkkaammin kuin aiemmin. Mahtoiko sitten olla omaa vainoharhaisuutta, mutta emäntä ainakin oli samaa mieltä...

    Lyhyttä ajoa on tullut jonkin verran webaston käytön kanssa rinnakkain, mutta ei mielestäni kohtuuttomasti.

    Äänestä

  • TMA kirjoitti:

    Ahaa... Kiitoksia vinkistä, tuota täytyy kokeilla. Nyttemmin webasto on toiminut OK. Taidan pirauttaa tänään vielä Webasto-huoltoon ja kysellä sieltäkin. Kaiken kruunasi vielä se, kun sunnuntaina webasto tyhjäsi akun. Lämmitin jäi päälle jotain noin 40 minuutiksi, minkä jälkeen startti ei pyörähtänyt enää yhtään...

    Voiko olla, että akussa on jotain mätää, vai tyhjeneekö se tosiaankin noin äkkiä? Olen joskus aikaisemmin pitänyt webastoa päällä puoli tuntia ilman ongelmia. Laturilla lataamisen jälkeen tuntui, että mittaristonkin valot olisivat palaneet kirkkaammin kuin aiemmin. Mahtoiko sitten olla omaa vainoharhaisuutta, mutta emäntä ainakin oli samaa mieltä...

    Lyhyttä ajoa on tullut jonkin verran webaston käytön kanssa rinnakkain, mutta ei mielestäni kohtuuttomasti.

    sen verran et itellä "webasto" eli ei alkuperäinen mersun malli mut oon pityänyt jopa sen kaks tuntia päällä (puhallin asennossa 1) ja sen jälkeen on lähteny ihan hyvin käyntiin et kyl akussa vikaa taitaa olla !

    kuhan muistaa kans et nyrkkisääntönä : aja yhtä pitkään et laturi lataa , kuin mitä webasto ollu päällä ni akkukin on latautunut kunnolla =

    normaalisti riittää 1/2 tunnin webaston päällä olo aika joten puolentunninn työ matka ajo pitäisi riittää lataamaan akun suht ok kuntoon !!!

    Äänestä

  • w124-89 kirjoitti:

    Ahaa... Kiitos, tämähän taitaakin valaista tilannetta melkoisesti. Mulla on puhallin yleensä asennossa 4, mutta mahtaako sillä on valtavan valtaisaa merkitystä. Taitaa akku tosiaan olla menossa tms. Siihen viittaisi tuo mittariston valojen kirkastuminen akkulaturilla lataamisen jälkeen. Tosin valot on ollu himmeemmät auton ostamisesta asti (lokakuussa).

    Auto on otettu käyttöön (ensirekisteröinti) muistaakseni tammikuussa 2001. Pian siis tulee vasta kaksi vuotta ikää. Näinkö lyhyt ikä originaaliakulla sitten on? Webasto tietysti kyllä kai syö akkua. Auto on viikolla yleensä vain kaupunkiajossa, joten pikkuajoa kertyy kai luvattoman paljon webaston käyttöön suhteutettuna.

    Pitäisiköhän hankkia jokin kalliimpi akku ja harkita vähän noita lämmityskäytäntöjä uudelleen...

    on sulla ehdottomasti liian lujalla !!

    muistaakseni ohjekkin sanoo et korkeintaan kakkos-pykälässä !!
    se puhallin on meinaan hirmu sähkö-syöppö !!!!

    ei välttämättä mitään muuta vikaa ku et vaihdat sen siihen kakkos-nopeudelle puhalluksen ja kokeilet uudelleen (kuhan oot saanu sen akun jotenkin ees tayteen latinkiin

    Mullekin 230E:n myyjä sanoi, että pidä sitten puhallinta ykkösellä, meinaan kakkosella saattaa kuluttaa virtaa aikas paljon. En muista oliko myyjällä sitten kokemusta. Kyllä se jo ykköselläkin on sisätilan lämmittänyt mukavan lämpöiseksi.
    Autossa muuten on 88 Ah akku.

    Äänestä

  • w124-89 kirjoitti:

    on sulla ehdottomasti liian lujalla !!

    muistaakseni ohjekkin sanoo et korkeintaan kakkos-pykälässä !!
    se puhallin on meinaan hirmu sähkö-syöppö !!!!

    ei välttämättä mitään muuta vikaa ku et vaihdat sen siihen kakkos-nopeudelle puhalluksen ja kokeilet uudelleen (kuhan oot saanu sen akun jotenkin ees tayteen latinkiin

    No nyt selkiää asiat entisestään. Mähän olen ostanut tuon auton käytettynä. Siinä oli webasto valmiina, eikä mulla sellaisesta ole minkäänlaista aiempaa kokemusta. Ohjepapereita ei tullut mukana muuta kuin yksi liuska ajastimen käyttämisestä. Jonkun muistan vain jollakin näistä palstoista kirjoittaneen, että tuuletuslaitteen vivut pitäisi jättää tappiin, että auto lämpiää hyvin... Muistankohan sitten väärin. Olet kuitenkin varmasti oikeassa.

    Nyt laite toimii ihan OK. Eilen esimerkiksi pidin sitä 10-15 minuuttia (pikkupakkasella) päällä, tuuletuslaite ykkösellä. Auto ei tuossa ajassa vielä juuri lämmennyt sisältä, mutta moottori tuntui jo lämmenneen ja ilmastointilaite antaa heti lämmintä ilmaa.

    Summa summarum: loppuu ne pitkät lämmitykset ja/tai pikkuajot, puhallin ykköselle tai kakkoselle, akun vaihto ehkä lähiaikoina edessä (nykyinen on muistaakseni 75-79 Ah). Näin ei pitäisi ongelmia tulla.

    Soitin muuten eilen Webasto-huoltoon ja kyselin, että minkähän takia webasto kovalla pakkasella vain vikisi, eikä lähtenyt puhaltamaan. Vastaus oli, että pirustakos tuon tietää. Kysyin sitten, että pitääkös näille teettää jotain 'vuosihuoltoja' tai vastaavia. Vastaus: ei helkutti, nää on niin kalliita korjata, räimit menemään niin kauan että hajoaa ja kattotaan sitten. Tyyppi muuten tokaisi, että webasto voi tosiaan säännöllisessä käytössä ja pikkuajossa syödä akun kohtuunopeasti (harmi, ettei mittaristosta tai muualta näe akun varaustilaa helposti).

    Jeps, kiitos vain vinkeistä. Jos vaan se alkuperäinen ongelma (polton puuttuminen) ei palaa, niin ollaan ehkä selvillä vesille. Jos originaaliongelma toistuu, niin täytyy kokeilla sitä hehkutulpan vaihtoa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Webasto-ongelma kirjoitti:

No perskeles... Tänä aamuna oli autossa puoli tuntia webasto päällä. Kun sitten istahdin autoon, niin eihän se ollut lämminnyt sen enempää moottorin kuin ohjaamonkaan puolelta. Pientä vikinää laite kyllä piti, mutta sitä 'kohinaa' ei kuulunut lainkaan. Siitä vaan dieseli vinkumaan kylmänä, vaikka vähän sydämestä raapaisikin. Kuitenkin tuo ainakin myöhemmin tuntui poltto kohisevan (ääni kuuluu sammutuksen jälkeen vielä hetken aikaa).

Sama on tapahtunut kerran aiemminkin, mutta silloin oli ilmeisesti tankki niin tyhjä, että webasto ei saanut polttoainetta. Ongelma ratkaisi bensa-asemalla käymisellä...

Olisiko kellään mitään ideoita, että mikä mahtaa olla ongelma? Pitää seurailla tilannetta, mutta aika ikävältä tuntuu, jos lämmitin ei toimi juuri silloin, kun sitä eniten tarvitsisi...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu