Oltiin sitten eilen katsomassa Gunnareita areenalla. Tästä säästä olen kyllä nauttinut, mutta siellä ihmispaljoudessa oli todella kuuma istua, hiki virtasi.. ja ilma tuntui muutenkin huonolta. Tosin onneksi vaan sen kuumuuden takia, eikä esim. tupakansavun. Siinä sitten jännäiltiin mitä vauva tuumaa rokkikeikasta ja eipä tuo ollut moksiskaan, liekö edes huomasi olevansa keikalla vai kuunteliko sitten vaan niin keskittyneenä :D Isukki pohti saiko sinne synnytyssaliin ottaa musiikkia ja päätti, että vauvan ekaksi kuulema biisi olisi sweet child o´mine x)
Jos jollakulla on myös mies, joka pitää lompsaa takataskussa isoissakin tapahtumissa, niin muistakaapa ottaa se lompakko käsilaukkuunne jatkossa. Minä usein säilytän laukussani miehen lompsaa ja kännyä jos ollaan jossain väenpaljoudessa, mutta eilen koko asia ei tullut mieleenkään ja sillä aikaa kun lähtiessä kävin pikapikaa wc:ssä, miehen lompsa oli lähtenyt taskusta "kävelemään" hänen siinä mua odotellessaan. Joku oli "törmännyt" häneen ja hän manasi sitä, että kun yleensä on tarkkana että lompsan tuntee taskusta muttei heti hoksannut yhdistää törmäystä mahdolliseen taskuvarkaaseen ja kun oli kuulemma peffakin puutunut istumisesta, niin ei tuntenut lompakon katoamista :D Jaksaa hymyilyttää, kun siellä ei ollut rahaa kuin 5e (minä kävin automaatilla ennen keikkaa). Tuskinpa heti kuolletetuista pankkikorteista kenellekään iloa kerkesi olla. Ja onneksi känny säilyi.
Oli myös aika tunnelmallista ajella kotiin Helsingistä lähtiessä pilkkopimeää ja matkalla alkoi nousta aurinko. Nukkumaan käytiinkin vasta puoli viiden aikaan ja äsken tuli herättyä. Ja jee, äippäpakkaus tuli jo postissa! Kunhan tuo mies herää niin pitää lähteä sitä hakemaan ja penkomaan :D
Jos jollakulla on myös mies, joka pitää lompsaa takataskussa isoissakin tapahtumissa, niin muistakaapa ottaa se lompakko käsilaukkuunne jatkossa. Minä usein säilytän laukussani miehen lompsaa ja kännyä jos ollaan jossain väenpaljoudessa, mutta eilen koko asia ei tullut mieleenkään ja sillä aikaa kun lähtiessä kävin pikapikaa wc:ssä, miehen lompsa oli lähtenyt taskusta "kävelemään" hänen siinä mua odotellessaan. Joku oli "törmännyt" häneen ja hän manasi sitä, että kun yleensä on tarkkana että lompsan tuntee taskusta muttei heti hoksannut yhdistää törmäystä mahdolliseen taskuvarkaaseen ja kun oli kuulemma peffakin puutunut istumisesta, niin ei tuntenut lompakon katoamista :D Jaksaa hymyilyttää, kun siellä ei ollut rahaa kuin 5e (minä kävin automaatilla ennen keikkaa). Tuskinpa heti kuolletetuista pankkikorteista kenellekään iloa kerkesi olla. Ja onneksi känny säilyi.
Oli myös aika tunnelmallista ajella kotiin Helsingistä lähtiessä pilkkopimeää ja matkalla alkoi nousta aurinko. Nukkumaan käytiinkin vasta puoli viiden aikaan ja äsken tuli herättyä. Ja jee, äippäpakkaus tuli jo postissa! Kunhan tuo mies herää niin pitää lähteä sitä hakemaan ja penkomaan :D
Vastaukset 49
Vanhimmat
juntit pitää lompakkoaan takataskussa.
Mut pienen pieni lompsa ja sopivanmalliset housut niin se ei sieltä junttimaisesti pullota :P Mitä nyt tosin tarkkasilmäiselle näkyi.
Mut onpas teillä ihmisillä ihan helvetin tylsä ja säälittävä elämä kun pitää taas päätänne aukoa. Kyllä muakin itkettäis ja olisin katkera jos olisin tuollainen elämääni kyllästynyt säälittävä nettipalstailija.
kun noin reagoit antamaani kommenttiin. ja se jos mikä on säälittävää/tylsää kun täällä täytyy elämäänsä muille tilittää. hohhoijaa ja haukotus. kyllä se jo itkettää...
..säälittäviä, jotka täällä keskenään kuulumisia vaihtavat. Jos se on sun mielestä niin säälittävää, niin mitä helvettiä edes pyörit tällä palstalla. Kyllä toi on säälittävintä tuo sinun käytös, mutta etköhän sen itsekin pohjimmiltasi tajua.
on tämä nettielämä ainut, kun ei kavereita muuten ole. Enkä yhtään ihmettele, miksei, besserwissereiltä ne kaikkoavat nopsaan=)
Kyllä täällä on taas näitä elämäänsä kyllästyneitä katkeroituneita ihmisiä :(
Mitä se kenenkään elämää haittaa jos joku kertoilee tänne omia kuulumisiaan, ei niitä ole pakko lukea jos noin kovaa ottaa pannuun.
Jihuulta piti kysyä että olikos hyvä keikka?
Harmittaa kun ei miehen kanssa viitsitty ostaa lippuja kun mulla ollu supistelujen kanssa vähän onegelmia ja nyt rv36 5 ja automatkaakin olis tullu sellaset 5-6 tuntia,en oikein jaksa olla niin kauaa istuaalteen enää.
Kuulin radio-cityltä että ne olivat soittaneet siel jotain Hanoi Rocksin biisiäkin?
Joku bändin jäsenistä soitti pianoa ja totesin miehelle, että kuulostaa ihan dont you ever leave me babelta.. no sehän se sitten olikin, siinä hetken päästä se hoksattiin :D
voi miten olisin halunnut olla siellä. No mä oon aina yksin autolla ajaessani luukkuttanut gunnareita aikasta lujalla,joten se saa nyt korvata menetetyn keikan:)
Minun mielestäni oli ainakin mukava lukea.itse en ollut edes tullut ajatelleeksi etä joku sellaisen mahan kanssa kykenisi/jaksaisi lähteä tällaisilla helteillä jinnekkin keikalle kykkimäöän, mutta näköjään vaan jaksaa ja ilmeisesti kykenikin olla :)toivottavasti oli todella hauskaa ja juuri tällaisia juttuja on minun mielestäni kiva lukea,jos jotakuta i kiinnosta olkoot sitten lukematta tai ainakaan ilkeilemättä kyseisille ihmisille.
Kun monet ihmiset huvittuneen näköisenä vilkuilivat massua, vaikka sitä monet ovat aikaan nähden pieneksi sanoneetkin :D Onneksi ei tarvinnut jonottaa vaan sisälle pääsi melkein heti ja tosiaan istuen oli hyvä seurata, seistä en jaksa ei-raskaanakaan hirveän kauaa :)
Ja näin normaalisti en ole tosta kuumuudesta kärsinyt, mutta siellä sisällä oli todella lämmintä mutta tietysti kun kuumalla ilmalla hirveä määrä ihmisiä yhdessä paikkaa niin nouseehan se lämpötila. Ja sitten kun piti ilta olla aika pitkälti juomatta niin se vesikin olis viilentänyt, mutta onnistuin pyrkimyksessäni eikä tarvinnut käydä veskissä gunnareitten esiintyessä :D
olin hikoilemassa ja odottelemassa että Axel ja pojat suvaitsee tulla lavalle :) Oli tosi hyvä keikka! Kaikki hyvät (no..vanhat :)) biisit soittivat läpi, sen päälle pari uudempaa joita en tunnistannut. Miehellä on hyvä ääni, edelleenkin!Muakin vähän jännitti maha-asukin puolesta miten se reagoi. Mut ei mittään :) Ne pyrot ja räjäytykset vähän hirvitti, ettei baby saisi sydäriä,mut ei mittään hätää. Kaik hyvin. Tänään oli sopivasti aamusella heti lääkäri äitiyspolilla, että pääsi tsekkaamaan. Niin..mä on rv:lla 29.
Mahaa juu vilkuiltiin, jotkut ei saanneet katsettaan irti. Puhekupla pään päällä; mitä TOIKIN täällä tekee...
Harmi, että sun miehen lompakko vietiin. Huonoa säkää :/ On se aina ruljanssi kun kortteja joutuu kuolettelemaan. Onneksi ei mennyt paljon rahaa.
Toivottelen sulle kaikkea hyvää Jihuu :)ja tiätysti jaksamista näihin helteisiin...meille kaikille pallomahoille.
Onneks ei mennyt kuin 5e. Mun mieheltä vietiin lompakko IKEASSA. Meni monta sataa euroa rahaa ja visa, pankkikortti, ajokortti yms. Hän oli ostamassa sieltä meille koko makkarin kalustoa lipastoista ja petareista asti. Mies oli pakannu kaikki kamat kärryyn...ja sitä oli paljon...kassa oli ottanut kaikki viivakoodit ja kas kummaa, lompsa kadoksissa. Ei ole sen jälkeen pitänyt lompakkoa taskussa....virheistä oppii.
Sweet child o'mine kertoo luksushuorasta. Mutta ammattihan se on sekin siinä missä vaikka juoppo.
Harmi vaan että laulun sanoissa ei puhuta mitään huoraamisesta, voivoi. Kyllä on ihan v--tun vaikeaa joillakin.
Älä nyt vedä hernettä nenään. Äläkä ainakaan kiroile!
Sä olet 22, mä vanhempi. Muistatko, kun Slash ja Axl Rose oli vielä väleissä? Entäs kun Axl meni oikeasti vihille November Rainin musavideokuvauksissa Stephaniensa kanssa ja erosi pian? Armon vuosi -92 ja me yläasteikäisinä luokkaretkellä Ruotsissa imimme kaiken, minkä Gunnareista saimme irti. N.K.O.T.B:n seuraava vaihe. Satun myös muistamaan monen Gunnari-biisin taustatarinan.
Lou Reedin "Perfect Day" kertoo heroiiniriippuvuudesta. Eaglesin "Hotel California" on hullujen huone Etelä-Californiassa. Monella näennäisesti viattomalla kappaleella on taustatarina - onnellisia ne, jotka eivät niitä tiedä. Itse en siis kuuntelisi Sweet Childia synnytyslaitoksella sen vuoksi, kun tiedän taustat sanojen takaa. Mutta suvaitsevaisuus olkoon elämänarvomme: saa kai siellä kuunnella vaikka Pornojenkkaa!
Mulle ei todellakaan ole merkitystä sillä, mistä se biisi kertoo, kun sanat on kauniit ja vaikkei olisikaan (lukuunottamatta nyt ehkä niitä räppibiisejä missä hoetaan f-sanaa) niin eipä tuota itsekään tule aina sanoituksia kuunneltua, niin lapsi tuskin saa traumoja jos kuuntelee englanninkielisiä biisejä laidasta laitaan niinkuin tasan tulee kuulemaan.
Ja kun biisin nimi on sweet child o´mine, musta on ihan turhaa jonkun alkaa naljailla siitä, kun olen sanonut että mies ajatteli sitä vauvalle soittaa. Ajatus oli mielestäni tosi kaunis, olipa biisin tausta tekijöitten mielestä mikä tahansa, sillä ei ole mulle pätkänkään väliä :D Joten jonkun pornojenkan vertaaminen ei lienee ihan verrattavissa, joskaan en varmaksi tiedä mutta jos biisin nimi on pornojenkka, niin sanoitukset varmaankin suomalaiset tuntien sen mukaiset. On se kumma, jos ihmisiä aletaan jo senkin perusteella arvostella, mitä biisejä kuuntelee ja soittaa lapselleen, jos biisillä nyt on sitten joku "siveetön" tausta.. heh, uskomatonta..
Läpä lällää... Taisit painostaa itse miestäsi ko biisin valintaan. Se olisi kuitenkin halunnut itse soittaa Baarikärpäsen tai muita juoppolauluja!
..kuten todettua, jotain surullista on kaltaistesi ihmisten taustalla. Ilmeisesti olet katkeroinut jotain alkoholisoitunutta ihmistä kohtaan, kun hoet tuota juoppojuttua ja sinua ottaa päähän, että jotkut ihmiset eivät pistä koko elämäänsä ja perhettään viinan edelle. Ja etenkin tuo sua suututtaa, että mun mies ajatteli tuosta biisistä tuolla tavoin - voi harmi kun en joutunut edes asiasta vihjailemaan, kun itse en koko biisin nimeä edes hoksannut, mikä olikin niin liikuttavaa että mies sen siten ajatteli.. Mutta ehkä joskus se terapia sinullakin auttaa ja saat elämäsi järjestykseen, jotta ei tartte olla haukkumassa muita kateellisena ja katkerana.
Pätemisen tarvetta? Ku tuli niin paljon tuota biisihistoriaa tuossa... Minun mielestä on hienoa, että joilleki biiseille voi luoda oman merkityksensä, jos se just kuuluu johonki hienoon elämäntilanteeseen niinku syntymään. Eli ei tarkoittaa just sitä mitä kirjoittaja tarkoittaa. Esim. haluaisin, että minun hautajaisissa soitetaan yhtä lempibiisiäni, joka ei kyllä millään tavalla viittaa kuolemaan. Tottakai on silti kiva tietää mistä biisissä alunperin on kyse, mutta ei tärkeintä. Musiikki on niin tunneperäinen asia...
Pääkaupunkiseudulla asuvana tiedän, ettei lompakkoa kannata lainkaan pitää takataskussa. Täällä se lähtee helposti kävelemään ihan missä tahansa, sen verran on porukkaa, että se on helppo viedä kenenkään huomaamatta. Aika monet mihet pitävät nykyään lompakkoa etutaskussa juuri tästä syystä.
Asuttiin itsekin siellä se reilu pari vuotta.. Mutta miehillä se on vähän hankalaa, jos ei satu etutaskuun menemään kunnolla ja kun heillä ei ole käsilaukkuakaan minne sitä laittaa :D No mutta nytpähän on kantapään kautta tuokin koettu.
Siis oli kiva kuulla, että keikka oli hyvä :-)
Ja oli varmaan mukavaa ajella yöllä kotiin, kun aurinko nousi...
Itse ollaan harrastettu tuota yöllä ajelua Savonlinnasta
Joensuuhun vähän erilaisilta festareilta :-)
Mutta ikävä tuo lompakko-juttu.
Onhan noista varastuksista/katoamisista aina oma vaivansa :-(
Kylläpäs taas jotkut jaksoi heti aloittaa "länkytyksen..."
No, huvinsa kullakin ;-)
ei tee hyvää lapsen kehitykselle, vaikka vanhemmat kuinka siitä itse pitäisivät. Klassinen musiikki sen sijaan rauhoittaa hermoja, ruokkii älyä ym. On tutkimuksia aiheesta, joten en suosittele synnärille mitään gunnareita hetimiten. Ette te näin ulkoakäsin itse pysty tulkitsemaan sitä mikä vauvalle on hyväksi.
En suosittele mitään rokkikeikkoja tai muutakaan rämäpäämeinikiä kun pienokainen kehittyy kohdussa.
Hyvää odotuksen jatkoa kuitenkin! Hyväähän te varmasti lapsellenne haluatte, vaikka konsertissa olittekin:)
..niitä tutkimuksia olisi nähtävillä?
kumma että kiellettäisiin sellaisen musiikinkin kuuntelu mikä itsestä tuntuu hyvältä kun melkein kaikki ruoka-aineetkin on kielletty....pistähän linkkiä missä tällästä tutkimusta on tehty että olisi pahaksi vauvalle...taitaa olla sun korvien välissä kehitelty ajatus
Olisikohan tosiaan hyväksi masuvauvalle jos soittaisin jotain klassista musiikkia hampaat irvessä kun se kuulostaisi mielestäni niiiini puuduttavalta ja kamalalta? Sen sijaan kun kuuntelee itselleen mieluista musiikkia, sehän tuntuu myös kropassa asti hyvältä ja tutkitustihan äidin hyvän olon tunne myös välittyy vauvaan ;) Ja on tosiaan aiemminkin testattu, että kun vauva vilkkaasti potkiskelee, niin rokkia soimaan laitettaessa rauhoittuu heti. Tämäkin vauva on ihan ensimmäistä kertaa täällä maailmassa, joten tuskinpa sillä vielä on mielipidettä siitä, että klassinen olisi automaattisesti mieluisampaa kuin rokki :D Eli niin kauan kuin vauva ei ole moksiskaan rockmusiikista vaan ennemminkin tuntuu tykkäävän siitä, niin kauan hän sitä tulee täällä kuuntelemaan. Onhan se nytkin sitä kuullut jo alkuraskaudesta lähtien, joten tottumuskysymys taitaa tämäkin pitkälti olla :D
Olet aivan oikeassa=) en minäkään alkaisi mitään klassista musiikkia kuuntelemaan kun en siitä edes pidä. Nautitaan nyt edes siitä musiikista mistä itse pidämme kun muutenkin pitää tarkkailla syömisiä ja tekemisiä koko raskauden ajan, ei se musiikki voi vauvaa vahingoittaa:D
Näinhän se on, että kukin tekee kuten haluaa. Ylivilkkaita lapsia onkin nykyään valtaosa luokan oppilaista, jotta silleesti..
Kyllä me rokkarit sitten ollaan häiriintyneitä! xD
Kyllä se ylivilkkaus ja kaikki muukin johtuu tasan varmasti jostain muusta kuin musiikista, herranen aika sentään.. Omassa korvassani iskelmämusiikkikin kuulostaa ihan järkyttävältä - ei mitään melodiaa vaan saman jumputuksen toistoa, mutten silti väitä että aiheuttaisi kehitysongelmia ihmisille..! Ihmiset kuulee musiikin yksilöllisesti ja toisen korvissa joku musiikkilaji on kamalan kuuloista ja toiselle taas suurin nautinto.
Mutta tämä on taas näitä väitteitä kuten sekin, että väkivaltaiset elokuvat lietsovat ihmisiä väkivaltaiseen käytökseen jne.. tasapainoinen ihminen ei niistäkään mihinkään järky ja ihmisen musiikkimakukin alkaa kehittyä pienestä pitäen, eikä sitä kukaan voi määrätä, että joku yksi ja ainoa musiikkilaji ainoastaan on oikea jokaiselle. Mutta eihän tätä voi nämä kiihkoilijat ymmärtää, kun heidän mielestään joku asia on paha niin sitten se on. Jos on ahdasmielinen, niin näköjään on. Mutta jos aidosti on huolissaan jostain lasten ylivilkkaudesta, kannattaisi keskittyä niihin todellisiin syihin mitkä aiheuttavat sitä ja kaikkia muitakin käytöshäiriöitä. Musiikki se ei tasan varmasti ole.
musiikkihan se varmasti niistä lapsista on ylivilkkaita tehnyt... ihan samanlailla voi klassinen musiikkikin sitten aiheuttaa kuvaamisia oireita vauvalle jos vähän rankempi musiikki mielestäsi niin tekee.
Juu, kyllä se Tarkkaavaisuus- ja ylivilkkausoireyhtymä eli ADHD johtuu ihan muusta kuin musiikista...
Perinnöllisyys on usein syynä kyseiseen "tautiin".
Muista syistä parhaiten tunnettuja ovat sikiöaikaiset ja vastasyntyneisyyskauden aivoverenkiertohäiriöt sekä infektiot.
Myös äidin raskaudenaikainen tupakointi ja alkoholinkäyttö lisäävät ADHD-riskiä.
Kuitenkin vain pienessä osassa ADHD-tapauksista on todettavissa jokin ulkoinen syy.
teitä. Klassinen musiikki rauhoittaa, kehittää älyä ja tunne-elämän tasaisuutta.
Eihän teidän ole pakko kuunnella klassista, ellei se yhtään kiinnosta, mutta ehkä ei kannata niin kovalla kuunnella rokkia tai heviä kun mitä konserteissa kuuluu. En ihmettele, että jotkut katsovat vähän pahalla isovatsaisia naisia, jotka käyvät festareilla ja muilla melupaikoilla.
Mutta kaikki eivät vain halua ymmärtää. Yksi raskaana oleva nainenkin puolusteli tupakointiaan sillä, että hänelle itselleen olisi tullut niin kova stressi sen lopettamisesta, joten päätti sitten kessutella koko raskauden ajan. En kuitenkaan nyt vertaa, että remumusa on yhtä paha kun tupakointi, mutta sen tiedän, että hyvää sellaisen kuunteleminen ei hermoille tee- halusittepa sitä tai ette.
ADHD-lapsia. Sellaisia rasavillejä lapsia on reippaasti enemmän nykyään kuin ennen. Kysykää vaikka opettajan työtä tekeviltä.
Oletkohan ikinä käynyt hartwall areenalla? Itse en ole käynyt klubikeikoilla metelin ja tärinän takia, mutta on ihan erilaista käydä kuuntelemassa rokkikeikkaa isolla areenalla. Korvatulpat meinasin varuilta ottaa mukaan, mutta unohdin ne reissusta, mutta eipä korvissa tuntunut keikan jälkeenkään (klubikeikkojen jälkeen mulla soi aina korvat jos ei tulppia). Sitäpaitsi, ihan vaan tiedoksesi, että se musiikki ei kuulu massuun samalla volyymilla kuin omiin korviini. Kukaan ei mua katsonut keikalla pahalla, vaan hymyillen - johtunee siitä, että keikalla oli nimenomaan kyseisestä musiikkilajista pitäviä.
Ja tuo sun väitös on edelleenkin perätön, että rokkimusan kuuntelu ei tekisi hyvää hermoille. En kai kuuntelisi sellaista musiikkia, joka saa minut hermostuneeksi, vaan nimenomaan sellaista, mikä rentouttaa ja kuulostaa ihanalta. Naurettavaa väittää rokkia remumusaksi sen takia, että se on erilaista tyylilajia kuin joku klassinen.
Ja edelleenkin - vauvat eivät varmasti tykkää automaattisesti klassisesta musiikista! Hekin ovat jo yksilöllisiä ihmisiä.
Ja todentotta, toi sun tupakointivertauksesi on ihan naurettava, sitä ei voi verrata vähääkään johonkin musiikkiin.
Mutta turhahan tästä on sulle sanoa, kun et näköjään ymmärrä mitään muuta kuin omat tuntemuksesi etkä käsitä, että ihmiset ovat erilaisia ja makuasiat erilaisia. Se on iso menetys kyllä, kun on kapeakatseinen, surullista.
Olen käynyt Hartwall-arenalla ja sen takia tiedänkin miten kova melu siellä on.
Nämä asiat, joita olen esittänyt eivät ole omia väitteitäni. Ehkä joskus jos luet asioista, huomaat että vauvoille ja sikiöille suositellaan kuunneltavaksi mm. Mozartia. Tuskin siitä syystä, että minä siitä musiikista pitäisin:)
Juu, jotta morjesta vaan. Tämä palsta taitaakin olla teiniäitien valloittama..
Heh, ja sinulla sitten on faktatietoa siitä asiasta, että rokkimusiikin kuunteleminen ei tee hyvää hermoille?
Heh, ei hyvää päivää....
tuntuu vähän vanhanaikaiselta, huvittavalta ja jotain menneiden aikojen luokkajakoa suosivalta tuo ajatus klassisen musiikin "älyä kehittävästä" vaikutuksesta. ääh. eiköhän ne ajat ole jo menneet, jolloin sivistyneet kuuntelivat klassista ja olivat olevinaan kovin fiksuja, ja rahvas taas kuunteli omaa musiikkiaan.. sori, mutta tuollainen "jako" minulle tuli tuosta ensimmäisenä mieleen. =)
ps. meillä 5kk tyttö ainakin innostuu heti, kun kuunnellaan jotain vähän raskaampaa kappaletta.
Kylläpä oli paljon teinejä siellä gunnareitten keikallakin.. johan itse bändin jäsenetkin on niin teinejä että, eihän rokista voi aikuiset tykätä xD
Ja jos vauva alkaisi itkeä kun hänelle soitettaisiin mozartia, niin mielestäsi sitä pitäisi vaan soittaa kun se on jonkun suosituksen mukainen, siitä huolimatta että vauva viihtyisi oikein mainiosti kuunnellen rokkia. No, minä aion edelleenkin kuunnella rokkia jatkossakin, niin raskaana kuin vauvan syntymän jälkeenkin kun tiedän aivan varmaksi, ettei mikään musiikkilaji vaikuta lapsen kehitykseen millään tavoin vaan kehitykseen vaikuttaa perustarpeitten tyydyttäminen, kasvuympäristö ja perimä. Ja mozart ei meillä tule soimaan joittenkin ahdasmielisten ihmisten näkemysten vuoksi.
Joo, jatka sinä vaan ahdasmielisyyden polulla tarpomistasi.
Mistä olet saanut tiedon, että kyseiset asiat pätevät sikiön ollessa kohdussa?
Sitten kun vauva on syntynyt, niin sitten on eri asia esimerkisi tuon klassisen musiikin kanssa.
Mies oli ostanut liput jo keväällä. Minua tuo mökä hirvitti. Ajattelin kauhuissani, että mitähän se kaksosilleni tekee. Liikehtivät levottomasti kohdussa. Kuitenkin tapahtuma oli sen verran lyhyt 9 kk:een verrattuna, että eiköhän kerta menettele. Seuraavana päivänä oli äippäpoli ja kaikki näytti hyvältä. Ei varmaan kerrasta ylivilkkaita tullut...
Rokin ja metallimusiikin piikkiinkö sen pistät :D
Tuo oli ehkä hauskin ja hullunkurisin puolustuspuhe omille käsitteille mitä olen tältä palstalta lukenut!
Riippuisko siitäkin, missä kohtaa keikalla oli, että miten meteli kuuluu minnekin? Me olimme areenalla toiseksi ylimmällä penkkirivillä eikä musiikki kuulostanut kovalta. Ja kuuntelenhan itsekin musiikkia välillä kovallaan, niin se ei siltä osin kyllä eronnut. Ja kuten tosiaan sanoin, meidän vauveli oli ihan rauhakseen - johtuisko siitäkin, että on tottunut rokkiin. Ja olitko keikalla itsekin musiikista diggailevana vai oliko ensimmäisiä kertoja kun vauvat kuulivat rokkia..?
Psykologian opettajani kertoi tämän lukiossa ollessani. Tuo kommentti oli verrattavissa siihen psykologiseen tutkimukseen, jossa aikoinaan Amerikassa tutkittiin mustien ja valkoisten lasten älykkyyseroja. Lapsille näytettiin pennosta ja käskettiin piirtää se paperille. Valkoiset lapset piirsivät paperille kolikon oikeassa koossa kun taas mustat piirsivät kolikon isokokoisena. Tulos ----> mustat lapset ovat tyhmempiä koska kolikko on todellisuudessa pieni. Myöhemmin todettiin, että kolikon kokoon saattoikin vaikuttaa enemmän se, että mustille lapsille tuo oli rahasummana suuri kun valkoisille merkityksettömämpi. Tämä taas vaikutti suoraan kolikon kokoon piirrettäessä :D
Eli on voimme siis todeta, että kaikki luokan rauhallisimmat, älykkäimmät ja taiteellisimmat ovat klassisen musiikin tuotosta. Verrokkiryhmänä ovat siis käytöshäiriöiset ja rauhattomat jotka ovat saaneet sitten rankenpaa musiikkia rauhallisen sijaan. Ei kai se nyt näin yksinkertaista voi olla?
Johan täällä nyt on outoja väitteitä :)
Olen myös ollut areenalla rokkikeikalla ja se todella vaikuttaa missä on paikat. Oltiin aika alhaalla ja korvissa soi keikan jälkeen,mutta hauskaa oli (en ollut silloin raskaana)
Vai että ADHD,no mun poika 4v. on varmaan sitten ylivilkas ja hermostunut ja kenties vielä vajaaälyinenkin kun olen hänelle rokkia odotusaikana soittanut, nykyäänkin hän kuuntelee mielummin rokkia kun lastenlauluja.
Olen tälle masuasukille´kin soittanut pelkkää rokkia koska itse en muusta musiikista pidä.
Ja ketään äitiä ei pidä syyllistäen katsoa keikoilla tai festareilla eihän se vauva sitä musiikkia sinne vatsaan kuule samalla lailla kun äiti. Ihan höpö höpö juttuja. Pitäisköhän jonkun ottaa täällä taas järki käteen:)
musiikin kovalla kuunteluun sen verran että joku odottava äiti oli tuolla tekayn palstalla kysynyt itse tekaylta että voiko käydä tälläisissa konserteissa raskaana ollessa niin oli vastannut että itse ei ainakaan jättäisi menemättä, eli ei siitä ole vauvalle mitään haittaa vaikka joskus musa pikkusen kovemmalla kuuluukin, siellähän se on lapsiveden "alla" turvassa....
Ihan naurettavia väitteitä sulla. Jokainen ihminen on yksilö, niin varmasti vauva kun aikunenki. Jokaista miellyttää erilainen musiikki! Eikä musiikkimakua voi verrata mihinkään älykkyyteen! Sehän on ihan hullua ajatella niin...
Mulla ärsytti pienenä lapsena muutamat lastenlaulut ja kuuntelin paljon rockia, koska se tuntui hyvältä, eikä saanut minua mitenkään ylivilkkaaksi! =) Päinvastoin... kun iskä soitti kitaraa, se rauhoitti ja kuuntelin sitä todella keskittyneenä. Sen vuoksi musiikillinen harrastukseni on säilynyt tähän päivään asti, kun olen saanut kuunnella mitä haluan! Tykkäsin laulaa kuorossakin 7 vuotta, vaikka "rokkari" enemmän oonki.
Pitäsköhän sun siirtyä jonneki ahdasmielisten iäkkäiden rouvien palstalle, kun niin hermostuttaa täällä "teiniäitien" jutut?? Ärsyttää todella paljon nuin ylimieliset ihmiset, jotka kehtaa törkeitten kommenttien lisäksi arvostella muita iän perusteella!!!
Mun mielestä musiikkiasiassakin tulisi välttää liikaa asenteellisuutta. Näin opettajan näkökulmasta olisi hyvä, jos vanhemmat pystyisivät tarjoamaan lapselle monipuolista musiikkia sekä välttämään "rokki on paskaa" tai "klassinen musa on paskaa" -asennetta. On aika itsekästä alkaa ohjailemaan lapsen musiikkimakua ja asenteita omien kaltaisiksi, vaikka sitä enemmän ja vähemmän tuleekin tehtyä.
Olen kyllä itsekin kuullut tutkimuksista, joiden mukaan klassinen musiikki (erityisesti varhainen sellainen jossa on hyvä logiikka, esim. Bach ja Mozart) kehittäisi lasta älyllisesti. Ikävä kyllä en muista lähteitä. Neuvolassa kerrottiin, että jos lapselle soittaa kielikasetteja jo sikiövaiheessa, niin se edistää herkkyyttä vieraalle kielelle ja täten sen oppimista.
Ennen kaikkea olen kuitenkin sitä mieltä, että lapsilla on oikeus lastenkulttuuriin. Vaikka meitä aikuisia Hämähäkit ja muut ärsyttäisi, niin se on lapsille mieluista musiikkia ja sinällään tärkeää. Täytyy kyllä sanoa, etten minäkään haluaisi, että lapseni alkaisi kuunnella liian aikaisin sanoituksia, joissa petetään ja jätetään. Kaikki aikanaan!
Itse ajattelin ottaa laitokselle ehdottomasti mukaan klassista musiikkia. Se on hyväksi juuri minulle sekä puolisollenikin.
Halusin tarkentaa, että kyllä meilläkin kuunnellaan radioa normaalisti, eikä lapsi ymmärrä mitään esim. vieraskielisistä sanoituksista. Haluaisin kuitenkin antaa hänelle lapsuudessa tilaisuuden tutustua oman ikäistensä kulttuuriin, erityisesti musiikkiin. En siis ostaisi hänelle synttärilahjaksi tieten tahtoen mitään suomipoppia liian varhain. Mutta tämä on vain minun näkemykseni.