Naantali

Tänään ilmestyneessä Vene-lehdessä Suomen Veneilyliitto on huolissaan Naantalin tapahtuvan veneilyn vähenemisestä siltojen estettyä korkeiden >16.5 m veneiden tulon pienvenesatamaan.
Naantalin venematkailun vähentymisen syyt ovat paljon kauempana kuin siltojen valmistumisessa. Matkailu eli huippusesonkiaan -70-85 lukujen välisenä aikana. Rannan kävijämääriin vaikutti alkuaikoina paljon se, ettei Turussa ollut paikkoja, jossa iltaa olisi voinut viettää meren rannalla. Turku tyhjeni kesäksi. Ravintolalaivojen tulo Aurajokeen vähensi tarvetta lähetä Naantaliin, oluen sai laivan kannella ulkona ja taksikulut säästyivät.

”Kuolinisku” veneilylle Naantaliin tehtiin, kun satamamaksut nostettiin -80 luvulla nykyisen 15-20 € välille. Vene-lehdessä Naantali julistettiin boikottiin, joka vaikuttaa edelleen. Saman aikaan Muumi Maailma teki tuloaan ja ravintoloiden ruokalistat vaihtuivat ”nauraviin nakkeihin ja muusiin” samalla kun vakoiset pöytäliinat poistuivat.

Naantali havittelee aikaa, jolloin miehet pukeutuivat tumman pukuun ja naisilla oli pitkät puvut kun veneistä käveltiin Kaivohuoneelle syömään rapuja ja kuuntelemaan kotimaisia artisteja.

Hyvät matkailun ammattilaiset, tutustukaan historiaan, jotta voitte ymmärtää tätä päivää ja suunnitella tulevaisuutta.

Saariston palvelujen kehittyminen useilla hyvillä ravintoloilla, vähensi tarvetta purjehtia ”pussinperälle” Naantaliin, hyviä ruokapaikkoja löytyy kaikkialta saaristosta.
3919
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Niin oikeassa, niin oikeassa..
Olisin halunnut vielä puuttua tuohon Muumimaailmaan. Onhan se oiva paikka jos on pieniä lapsia.. Mutta kuinka moni veneilijä haluaa lähteä moiseen hulabaloohon: yleensä veneilijät etsivät suht rauhallisia paikkoja, missä olisi aika hyvät palvelut. Omasta mielestäni Muumimaailma tappoi kaiken halun mennä Naantaliin vaikkakin olisi pieniä lapsia. Ennen niin kaunis sekä rauhallinen Kailon silta ja saari ovat nyt täynnä turisteja jotka menevät eestaas. Eipä siinä paljoa huvita olla enää esim siltapaikalla, jossa ennen oli aika mukavaa yöpyä. Ravintolat tosiaan olivat myös ennen tasokkaampia, kuten edellinen kirjoittaja mainitsi. Kurjaa :/

Äänestä
  • Ottaen huomioon, etteivät kaikki veneilijät hae hiljaista rauhaa vaan erilaisten paikkojen koluamista, näkemistä ja ihmisten tapaamista.
    On muistettava, että meitä on moneksi, toista pännii kun joku meluaa myöhälle yöhön ja toista kun aamulla kolina alkaa ennen kuin kosteus kannelta on ehtinyt haihtumaan. Suotakoon se meille kaikille. Nirppanokkaisuus pois mereltä!
    Ajat muuttuvat!

    Äänestä

  • Erilainenko kirjoitti:

    Ottaen huomioon, etteivät kaikki veneilijät hae hiljaista rauhaa vaan erilaisten paikkojen koluamista, näkemistä ja ihmisten tapaamista.
    On muistettava, että meitä on moneksi, toista pännii kun joku meluaa myöhälle yöhön ja toista kun aamulla kolina alkaa ennen kuin kosteus kannelta on ehtinyt haihtumaan. Suotakoon se meille kaikille. Nirppanokkaisuus pois mereltä!
    Ajat muuttuvat!

    Lukutaidottomuus kunniaan. "yleensä" == "Ei kaikki, mutta aika moni". Ja tottakai ihmisiä on moneksi - niinhän yritinkin selittää aiemmassa viestissä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vanha veneilijä kirjoitti:

Tänään ilmestyneessä Vene-lehdessä Suomen Veneilyliitto on huolissaan Naantalin tapahtuvan veneilyn vähenemisestä siltojen estettyä korkeiden >16.5 m veneiden tulon pienvenesatamaan.
Naantalin venematkailun vähentymisen syyt ovat paljon kauempana kuin siltojen valmistumisessa. Matkailu eli huippusesonkiaan -70-85 lukujen välisenä aikana. Rannan kävijämääriin vaikutti alkuaikoina paljon se, ettei Turussa ollut paikkoja, jossa iltaa olisi voinut viettää meren rannalla. Turku tyhjeni kesäksi. Ravintolalaivojen tulo Aurajokeen vähensi tarvetta lähetä Naantaliin, oluen sai laivan kannella ulkona ja taksikulut säästyivät.

”Kuolinisku” veneilylle Naantaliin tehtiin, kun satamamaksut nostettiin -80 luvulla nykyisen 15-20 € välille. Vene-lehdessä Naantali julistettiin boikottiin, joka vaikuttaa edelleen. Saman aikaan Muumi Maailma teki tuloaan ja ravintoloiden ruokalistat vaihtuivat ”nauraviin nakkeihin ja muusiin” samalla kun vakoiset pöytäliinat poistuivat.

Naantali havittelee aikaa, jolloin miehet pukeutuivat tumman pukuun ja naisilla oli pitkät puvut kun veneistä käveltiin Kaivohuoneelle syömään rapuja ja kuuntelemaan kotimaisia artisteja.

Hyvät matkailun ammattilaiset, tutustukaan historiaan, jotta voitte ymmärtää tätä päivää ja suunnitella tulevaisuutta.

Saariston palvelujen kehittyminen useilla hyvillä ravintoloilla, vähensi tarvetta purjehtia ”pussinperälle” Naantaliin, hyviä ruokapaikkoja löytyy kaikkialta saaristosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu