Aikamies+Hasis

Tuossa aikani pällisteltyäni muitten kommentteja kannabiksen käyttämisestä olisin halunnut jakaa oman näkemykseni kanssanne.

Itse olen jo yli kolmen kympin ehtinyt, työssäkäyvä isä, jonka suhde alkoholiin on vähintäänkin kriittinen, jo ihan oman alkoholisti-isän takia.Mukavana lisänä olen perinyt uskomattoman kyvyn saada sellaisia "super-kankkusia", eli perinteisin keinoin on aika riskaabelia yrittää rentoutua. Parikymppisenä elin yhden kesän kannabiksen pauloissa ja jätin sen taakseni yli 7:ksi vuodeksi kunnes tuossa muutamia vuosia sitten tutustuin aineeseen uudelleen.
Olenkin ollut siitä edespäin satunnainen, onnellinen käyttäjä.
Mielestäni kannabiksen tarjoamaa rentoutusta on vaikea verrata mihinkään muuhun nautintoaineeseen.Ymmärrät asiat ihan eri tavalla, paljon syvemmin.Analysoit näkemiäsi ja kuulemiasi asioita tarkkaavaisesti.Kivut kaikkoavat ja jännitykset häviävät.Koet itsesi erittäin rauhalliseksi ja rentoutuneeksi.Esim. alkoholin kanssa tämä kaikki jää haaveeksi.

Aivan kuten minkä tahansa lääkkeen tai päihteenkin kanssa, myöskään kannabis ei sovi kaikille.Joillain saattaa olla joku piilevä psyykkinen taipumus tai sairaus joka aiheuttaa kannabista käytettäessä oireita.Tätä ominaisuutta ei kuitenkaan pitäisi yleistää, voisimme samaan tapaan leimata kaikki alkoholia käyttävät väkivaltaisiksi rähisijöiksi.

Kannabiksen terveyshaitat, varsinkin ihmisillä jotka tupakoivat eivät muodostu merkittäväksi esteeksi aineen käyttämiselle.Jokaisesta nautintoaineesta pystytään kaivamaan jotain negatiivista esiin.

Kannabiksen positiiviset vaikutukset näkyvät käyttäjissään myös silloin kun ei olla aineen vaikutuksen alaisia.Tämä näkyy huomattavasti levänneempänä olemuksena, ja siis antaa lisää voimaa mm. paineensietokykyyn ja stressiin. Luulen että tällä asialla on ihan selkeä syy-yhteys siihen miksi Amerikkalaisten työmoraalia pidetään niin korkealla.Nämä kaverit kun jaksavat painaa täysillä pitkää päivää, ja huomattava osa heistä on kannabiksen käyttäjiä.

Kannabistuotteiden laillistaminen näkyisi yhteiskunnassamme monella eri tavalla.Ensimmäinen oleellinen asia olisi työttömyyden laskeminen.Tämä teollisuuden haara työllistäisi eri portaineen taatusti tuhansia ihmisiä, puhumattakaan niistä sadoista "unohdetuista maanviljelijöistä" jotka saataisiin valjastettua hampun kasvatukseen.
Toinen oleellinen muutos näkyisi ihmisten psyykkisessä hyvinvoinnissa.Burnout:it ja masennukset vähenisivät, ja ihmiset saataisiin pois sairaslomilta napsimasta mielialalääkkeitään.
Kolmas oleellinen muutos näkyisi verokarhun kirstussa lisääntyneiden verojen muodossa.Ehkä silloin ei tarvitsisi enää kajota pienituloisten lompakkoon niin usein kuin nykyisin.
Ja mikä parasta. Kertaheitolla saataisiin karsittua pikkurikollisuus pois häiritsemästä kaikkien elämää.Jotkut kriminaalithan tällä hetkellä kaiken kannabiksen maahamme tuottaa, viljelemällä tai salakuljettamalla!

Itse olen täysin vakuuttunut siitä, että muiden länsimaiden tavoin myös suomessa koittaa päivä kun minäkin voin marssia apteekkiin tai kauppaan ostamaan "valikoitua kotimaista kukkaa" ilman että olisin yhtään huonompi ihminen kuin kukaan muukaan.

Aikamies
322276
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Saatais suomeen muutama narkkari lisää kun porukka rupeis siirtyyn vahvempiin huumeisiin. Ja jo muutaman kannabiksen käyttö kerran jälkeen saattaa sairastua vakavaan depressioon, mitä en suosittele kellekkään.

Äänestä
  • Tuohan on vuosikymmeniä vanha valistusväite..Kannabis johtaa rujumpiin aineisiin.. 8)
    Mun kavereista ykskään joka pilveä on polttanut, ei itseään ole ruvennut piikittämään.
    Niinhan toi kirjoittajakin sanoi, et ei pilvikään kaikille sovi..mutta yleistämään!!!
    Pidetään vaan se "kammoasenne" ja hankitaan vaikka uusi elämä!

    Äänestä

  • Jaahas, kirjoituksestasi saa käsityksen, että kannabis nimenomaan aiheuttaa vahvempiin aineisiin siirtymistä.Tuota yleensä puolustellaan typerällä kommentilla: "kaikki heroinistit ovat joskus myös käyttäneet kannabista".Samalla tavalla jokainen heroinisti on VARMASTI polttanut tupakkaa ja käyttänyt alkoholia, pitäisikö nekin kieltää?

    Ei kannabis aiheuta vahvempiin aineisiin siirtymistä, vaan sen voi aiheuttaa esim. masennus,kaveripiirin luomat paineet tai se että yksinkertaisesti halutaan olla "sekaisin" johon kovemmat aineet taas sopivat paljon paremmin, kuin kannabis.

    Taas jos ihmisellä on piileiä psyykkisiä ongelmia tai suvussa taipuvaisuutta skitsofreniaan niin en suosittelisi kannabista enkä mitään muutakaan ainetta.En edes alkoholia, sillä se voi todellakin edesauttaa vakavan depression syntyä.

    Jos todellakin pystyt perustelemaan tuon teorian, että kannabis saa ihmiset siirtymään kovempiin aineisiin, niin yritä pois!

    Äänestä

  • esko kirjoitti:

    Jaahas, kirjoituksestasi saa käsityksen, että kannabis nimenomaan aiheuttaa vahvempiin aineisiin siirtymistä.Tuota yleensä puolustellaan typerällä kommentilla: "kaikki heroinistit ovat joskus myös käyttäneet kannabista".Samalla tavalla jokainen heroinisti on VARMASTI polttanut tupakkaa ja käyttänyt alkoholia, pitäisikö nekin kieltää?

    Ei kannabis aiheuta vahvempiin aineisiin siirtymistä, vaan sen voi aiheuttaa esim. masennus,kaveripiirin luomat paineet tai se että yksinkertaisesti halutaan olla "sekaisin" johon kovemmat aineet taas sopivat paljon paremmin, kuin kannabis.

    Taas jos ihmisellä on piileiä psyykkisiä ongelmia tai suvussa taipuvaisuutta skitsofreniaan niin en suosittelisi kannabista enkä mitään muutakaan ainetta.En edes alkoholia, sillä se voi todellakin edesauttaa vakavan depression syntyä.

    Jos todellakin pystyt perustelemaan tuon teorian, että kannabis saa ihmiset siirtymään kovempiin aineisiin, niin yritä pois!

    Puhut Esko asiaa koko replyn mitalta.

    Tämä huumevalistuksen muinaismuisto "Kannabis johtaa kovin aineisiin" on lausahduksena sellainen jonka itsekin muistan peruskoulussa aikoinaan kuulleeni.Samaan hengenvetoon luotiin kauhukuva HUUMEET, ja kuinka KAIKKI huumeet ovat vaarallisia. Okei, varmasti totta omalla tavallaan, mutta niin hirvittävän kapeasti katsottuna.Tämän valossa on toki ymmärrettävää että edelleen osalla väestöstämme on verrattain negatiivinen käsitys kannabiksesta, kun taas esim. kukaan ei ole koskaan edes kuullutkaan vaikka Kava Kavasta.

    Mielikuva:
    Laitetaan vierekkäin seisomaan kaksi tavallista, tervettä, 18vuotiasta nuorta miestä.

    Toiselle laitetaan käteen vesipiippu ja gramma hasista. Toiselle laitetaan käteen litra 40% vodkaa.Kuinka miehille käy?

    - Viinalla lastattu mies oletettavasti oksentaa mahansa tyhjäksi ennen sammumistaan, ja siinä välissä on lennellyt perkelettä ja saatanaa.

    - Mies vesipiippuineen myhäilee onnellisena, pohtii ajan resoluutiota ja yrittää löytää jostain jotain syötävää.

    Myöskään minun tuttavapiirissäni ei ole ketään joka olisi siirtynyt kannabiksen käytöstä "ruiskutavaraan".Sen sijaan olen kuullut kovia aineita käyttäneitten käyttävän hasista vieroitusoireisiinsa.

    Voidaan sitten vaan miettiä että mikä aine mihinkin johtaa, jos asiaa on pakko tuossa muodossa ajatella!!

    Aikamies

    Äänestä

  • Aikamies kirjoitti:

    "- Mies vesipiippuineen myhäilee onnellisena, pohtii ajan resoluutiota ja yrittää löytää jostain jotain syötävää."

    Mies tietää mistä puhuu :-D

    Äänestä

  • npä niin ja taas yx ennakkoasenteinen puupää tartui näppikseen. Ottaa päähän ku tollaiset sosiaalitantat alkaa "valistaa" ottamatta selvä asioista.

    Äänestä

  • Aikamies kirjoitti:

    Puhut Esko asiaa koko replyn mitalta.

    Tämä huumevalistuksen muinaismuisto "Kannabis johtaa kovin aineisiin" on lausahduksena sellainen jonka itsekin muistan peruskoulussa aikoinaan kuulleeni.Samaan hengenvetoon luotiin kauhukuva HUUMEET, ja kuinka KAIKKI huumeet ovat vaarallisia. Okei, varmasti totta omalla tavallaan, mutta niin hirvittävän kapeasti katsottuna.Tämän valossa on toki ymmärrettävää että edelleen osalla väestöstämme on verrattain negatiivinen käsitys kannabiksesta, kun taas esim. kukaan ei ole koskaan edes kuullutkaan vaikka Kava Kavasta.

    Mielikuva:
    Laitetaan vierekkäin seisomaan kaksi tavallista, tervettä, 18vuotiasta nuorta miestä.

    Toiselle laitetaan käteen vesipiippu ja gramma hasista. Toiselle laitetaan käteen litra 40% vodkaa.Kuinka miehille käy?

    - Viinalla lastattu mies oletettavasti oksentaa mahansa tyhjäksi ennen sammumistaan, ja siinä välissä on lennellyt perkelettä ja saatanaa.

    - Mies vesipiippuineen myhäilee onnellisena, pohtii ajan resoluutiota ja yrittää löytää jostain jotain syötävää.

    Myöskään minun tuttavapiirissäni ei ole ketään joka olisi siirtynyt kannabiksen käytöstä "ruiskutavaraan".Sen sijaan olen kuullut kovia aineita käyttäneitten käyttävän hasista vieroitusoireisiinsa.

    Voidaan sitten vaan miettiä että mikä aine mihinkin johtaa, jos asiaa on pakko tuossa muodossa ajatella!!

    Aikamies

    Nyt puhutaan kohtuukäytöstä eikö vaan? Onko mielestäsi gramma hasista ja litra 40% viinaa sama asia? OHHOH!!!!

    Äänestä

Kyllä Euroopan kannanotto kannabiskysymykseen on kehittymässä, ja ennemmin tai myöhemmin Suomi seuraa mukana taloudellisesti ja humaanisesti järkevämpään päihdepolitiikkaan.

Kannabis on nimenomaan rentouttava ja rauhallinen huume, joka ei sovi monen suomalaisen päänsekoitusasenteeseen eivätkä he siksi pidä siitä, tai sitten he ottavat kannabiksen kanssa runsaasti alkoholia ja kokevat huonoa oloa. Minä taas en kaipaa päänsekoittamista vaan rentoutumista. On mukava imeä piipullinen itsekasvatettua kukkaa, löhötä nojatuolissa ja kokea estetiikka paljon syvemmin ja viihtyä omissa vilkkaasti juoksevissa ajatuksissaan.

Terveyshaitat eivät minun käytölläni ole lääkärin todettavissa ja nautinto taas on sitäkin suurempi. Itsekasvatettua kukkaa nauttiessani en edes tue järjestäytynyttä rikollisuutta eikä satunnaisesta kannabiksen nauttimisestani ole juuri harmia kenellekään. Siksi on harmillista että yleinen ja yleensä perusteeton vihamielisyys saattaa tuhota elämäni, sillä omaan käyttöön kasvattaminen saattaa kohdallani johtaa raskaisiin sakkoihin, opintojeni jyrkkään päättymiseen ja pahoihin useita vuosia kestäviin työnsaantivaikeuksiin. Se ei ole mielestäni oikeudenmukaista.

Amerikan korkeahkoon työmoraaliin saakka en kuitenkaan kannabiksen vaikutuksia jaksa spekuloida, ja väärin käytettynä se saattaa johtaa työmoraalin laskuun. Mutta mitä tahansa voi käyttää kohtuuttomasti ja kaikki aineet tappavat, kysymys on vain määristä.

Äänestä
  • Tässä suhteessa saattaa olla todellakin onnenpotku olla jäsenenä euroopan unionissa...

    Yritin taannoin viljellä omat yrttini, ja se oli kyllä todellinen haaste.Sain kuin sainkin 4 kasvia aikaiseksi joista yksi osoittautui naaraaksi.Tämän kasvin "kypsyttelyssä" hurahti sitten puolisen vuotta, ja tuloksena tuli kukkaa joka ei toiminut käytännössä millään tavalla.Liekö vika ollut sitten siemenissä, tms.

    Kysymyksistä isoin koko kannabis-asiassa onkin juuri kotikasvatuksen dekriminalisointi, koska tässä mallissa et tosiaankaan ruoki rikollisuutta missään vaiheessa.

    Suomalaiset vihaavat kaikkea mitä he eivät entuudestaan tunne.Näin on kannabiksenkin kanssa.Tämän huomaa jo ihan normaaleissa kanssakäymis-tilanteissa, on varottava mitä suustaan ulos päästää.Nämä samat ihmiset jotka vihaavat, ovat myös niitä jotka tuomitsevat.Ja ovat maamme lait tehneet. Tilanne on pelottava ja kaikkea muuta kuin oikeudenmukainen.

    Tuo väitteeni amerikkalaisten työmoraalista on puhtaasti oman analyyttisen mieleni tuotetta..Mutta jos asiaa tarkastelee oikeasta kulmasta niin ei voi välttyä tämäntyyppisiltä ajatuksilta!

    Aikamies

    Äänestä

  • Aikamies kirjoitti:

    Tässä suhteessa saattaa olla todellakin onnenpotku olla jäsenenä euroopan unionissa...

    Hmm. Ties mikä sitten meni kasvatusyrityksessäsi vikaan, niin ei kannata luopua toivosta! Omaa satoa on aina mukavinta poltella ja siinä on yleensä tarpeeksi ganjaa jotta siitä voi valmistaa useita annoksia ruokaa, josta ei tule karstan muodossa fyysisiä haittoja. Jos jaksaa sijoittaa hyvään suurpainenatriumvalaisimeen, ravinteisiin ja nähdä hieman vaivaa hampun kasvattamisessa ja kukittamisessa saa kyllä hyvän sadon joka on melko vaikea hampun kaltaisen huimaa vauhtia kasvavan kasvin kohdalla saada epäonnistumaan, ja joka keskimäärin kyllä helposti voittaa Suomessa esiintyvän keskikurjan hasiksen toimivuudeltaan.

    Mielestästäni pelkkä depenalisaatio pysyvänä ratkaisuna ei kuitenkaan ole järkevä toimintamalli kannabiskysymyksessä, kun huomioidaan että silloin kannabismarkkinat jäävät järjestäytyneen rikollisuuden käsiin, tuoden näille tahoille huomattavia tuloja ja mahdollisuuden avata markkinakuntaa voimakkaammin addiktoiville aineille, kuten amfetamiinille ja heroiinille. Tosin kannabiksen depenalisointi toimii ainakin hyvänä askeleena eteenpäin ja tällöin luultavasti kotikasvattaminenkin yleistyisi.

    Suomessa narkofobia on tosiaankin suuri ongelma. Arvovaltaistenkin lääketieteellisten tahojen kannabikseen liittyvät toteamukset, jotka poikkeavat virallisesta linjasta, saavat perusteetonta kritiikkiä vastaansa. Kyllähän WHO:n kannabismyönteinen raporttikin sensuroitiin poliittisista syistä. Katso vaikka tuolta:

    http://www.mtv3.fi/uutiset/arkisto/9802/980218/9802180319.html

    Suomessa on suurinpana ongelmana nimenomaan tiedon puute. Määrärahojen toivossa poliisi pelottelee ja poliitikot keräävät hUUmeääniä jyrkällä linjalla, ja tämä taas johtaa päinvastaiseen reaktioon jossa jotkut alkavat väittämään että kannabis on täysin vaaraton substanssi. Nykyäänkin kouluvalistus on hyvin pitkälti jyrkän kielteisen asenteellista, ei tieteellistä eikä rationaalisen hyöty ja haittasuhteita pohtivaa. Sodassa ensimmäisenä kärsii totuus, sanoi muuan filosofi, ja tämä koskee myös huumesotaa.

    Äänestä

  • Filosofi Wahlberg kirjoitti:

    Filosofi Wahlberg, kyllä, en voi muuta kommentoida, kuin että puheessasi joka sana on täyttä asiaa!

    Olisin mieluusti vaihtanut ajatuksia kanssasi varsinkin kasvatusteknisissä asioissa, missä olet taatusti viisaampi kuin minä.
    Voit laittaa mulle mailia osoitteeseen:
    [email protected]

    Aikamies

    Äänestä

  • Aikamies kirjoitti:

    Tässä suhteessa saattaa olla todellakin onnenpotku olla jäsenenä euroopan unionissa...

    Yritin taannoin viljellä omat yrttini, ja se oli kyllä todellinen haaste.Sain kuin sainkin 4 kasvia aikaiseksi joista yksi osoittautui naaraaksi.Tämän kasvin "kypsyttelyssä" hurahti sitten puolisen vuotta, ja tuloksena tuli kukkaa joka ei toiminut käytännössä millään tavalla.Liekö vika ollut sitten siemenissä, tms.

    Kysymyksistä isoin koko kannabis-asiassa onkin juuri kotikasvatuksen dekriminalisointi, koska tässä mallissa et tosiaankaan ruoki rikollisuutta missään vaiheessa.

    Suomalaiset vihaavat kaikkea mitä he eivät entuudestaan tunne.Näin on kannabiksenkin kanssa.Tämän huomaa jo ihan normaaleissa kanssakäymis-tilanteissa, on varottava mitä suustaan ulos päästää.Nämä samat ihmiset jotka vihaavat, ovat myös niitä jotka tuomitsevat.Ja ovat maamme lait tehneet. Tilanne on pelottava ja kaikkea muuta kuin oikeudenmukainen.

    Tuo väitteeni amerikkalaisten työmoraalista on puhtaasti oman analyyttisen mieleni tuotetta..Mutta jos asiaa tarkastelee oikeasta kulmasta niin ei voi välttyä tämäntyyppisiltä ajatuksilta!

    Aikamies

    Tiedän mikä meni kasvatuksessasi vikaan... Olit ostanut kuitu-hampun siemeniä! Ei niitten kukinto potkikaan... Käypä www.scanseeds.com ja tilaa kunnon siemeniä, joiden kukinto potkii ja hyvin ;)

    Äänestä

  • Aikamies kirjoitti:

    Tässä suhteessa saattaa olla todellakin onnenpotku olla jäsenenä euroopan unionissa...

    Yritin taannoin viljellä omat yrttini, ja se oli kyllä todellinen haaste.Sain kuin sainkin 4 kasvia aikaiseksi joista yksi osoittautui naaraaksi.Tämän kasvin "kypsyttelyssä" hurahti sitten puolisen vuotta, ja tuloksena tuli kukkaa joka ei toiminut käytännössä millään tavalla.Liekö vika ollut sitten siemenissä, tms.

    Kysymyksistä isoin koko kannabis-asiassa onkin juuri kotikasvatuksen dekriminalisointi, koska tässä mallissa et tosiaankaan ruoki rikollisuutta missään vaiheessa.

    Suomalaiset vihaavat kaikkea mitä he eivät entuudestaan tunne.Näin on kannabiksenkin kanssa.Tämän huomaa jo ihan normaaleissa kanssakäymis-tilanteissa, on varottava mitä suustaan ulos päästää.Nämä samat ihmiset jotka vihaavat, ovat myös niitä jotka tuomitsevat.Ja ovat maamme lait tehneet. Tilanne on pelottava ja kaikkea muuta kuin oikeudenmukainen.

    Tuo väitteeni amerikkalaisten työmoraalista on puhtaasti oman analyyttisen mieleni tuotetta..Mutta jos asiaa tarkastelee oikeasta kulmasta niin ei voi välttyä tämäntyyppisiltä ajatuksilta!

    Aikamies

    ...kun pohdit näin analyyttisesti. Huomaatko itse millaista soopaa suollat suustasi näppiksesi kautta? "Nämä samat ihmiset jotka vihaavat, ovat myös niitä jotka tuomitsevat." Öhöm... tarkoitat ehkä että samat ihmiset jotka TUOMITSEVAT eivät TIEDÄ asiasta mitään? Vai? Koska ihminen joka vihaa jotain, otetaan esimerkiksi vaikka lasten raiskaus, ihan varmasti tuomitsee asian eikö vain? Eli mikä oli pointtisi? Ja toi ajatuksesi Ameriikan työmoraalista oli kerrassaan hupaisa, tosi filosofista!!! ;)

    Äänestä

  • eräs kirjoitti:

    tarkoitin juuri sitä mitä sanoin:
    Nämä samat ihmiset jotka vihaavat, ovat myös niitä jotka tuomitsevat.
    - Vähän niinkuin sinä olet nyt tuominnut minut.

    Sinähän olet sitten ollut mukana Amerikkalaisessa työelämässä kun noin hyvin asiasta tiedät..Hei, minä nostan sinulle hattua!

    *Piipertää äkkiä takaisin koloonsa ettei vaan ärsytä liikaa*

    No sitten mä en vaan älyä noi intelligenttiä tekstiä... ; )

    Äänestä

Ei sinusta eikä muista samankaltaisista (hashispössöttelijät) ole sanomaan minkälaisia te olette. Teiltä on mennyt oman käytöksenne arvostelukyky! Te olette muka onnellisia, asioita syvästi pohdiskelevia ja ymmärtäväisiä. Te ette ole mitään edellä mainituista vaan te olette ITSEKÄITÄ, käytätte toisia rahallisesti tai ainakin henkisesti hyväksenne. Te luulette, että olette vapaita mutta olette hasiksen vankeja. Te puolustelette lieviä huumeita vertaamalla sitä viinaan. Jos hasis olisi todella hyvä asia sitä ei tarvitsisi verrata mihinkään. Pysykää vain kaikki kaukana huumeista koska jos käytätte niitä alamäki alkaa. Joillakin alamäki on loiva toisilla hyvinkin jyrkkä!

Äänestä
  • Ja mikä sinä sitten olet? Jos meinaan hasiksen käyttäjät ovat itsekkäitä ja toisten hyväksi käyttäjiä??
    Sinä olet yleistävä ja luulet tietäväsi kaikesta kaiken. Se mitä sinun pojastasi on tullut kannabiksen käytön aloittamisen jälkeen ei ole välttämättä se, mitä kaikki muutkin sitten ovat. On surullista, jos pojallasi menee noin huonosti. Pahoittelen...

    Äänestä

  • Surullista, että sinä pössyttelijän äiti olet joutunut muodostamaan noinkin negatiivisen kuvan ihmisistä, jotka eivät ajatuksiltaan välttämättä mahdu niihin jotka sinä luokittelisit normaaleiksi ihmisiksi.Ymmärrän toki hyvin, että olet elänyt tai edelleen elät vaikeassa tilanteessa poikasi kanssa ja tarvitset jotain tai jonkun jota tästä kaikesta voi syyttää.Onko kuitenkaan oikein vyöryttää tuota taakkaa kaikkien niiden niskaan jotka ovat kannabis-myönteisiä?

    Muistathan kuitenkin sen että todennäköisesti tiedät poikasi toilailuista ainoastaan sen mitä hän ei ole onnistunut sinulta salaamaan.On hyvinkin mahdollista että se mitä hän on poltellut, onkin ihan jotain muuta kuin kannabista.

    Omassa mielessäni sovellan kannabiksesta samaa ajatusta kuin mitä laki määrää alkoholin kanssa.Täysi-ikäinen pitäisi olla.Valitettavasti kaikki nuoret eivät ole tästä asiasta samaa mieltä, ja voin kyllä kuvitella millaisiin ihmisiin olet saattanut törmätä.

    On varmasti pelottavaa omata kaltaisesi ajatusmaailma, ja samalla ymmärtää että "pahan pilven pössyttelijä" saattaa olla vaikka lähin työtoverisi tai vaikka siskosi mies.Kukaan ei heihin kiinnitä mitään erityishuomiota koska he ovat silmissäsi tavallisia ihmisiä.Ja muuten ovat ihan tavallisia ihmisiä, by the way!

    Jos minä olisin hasiksen vanki, olisin pössytellyt tauotta viimeiset 10-15 vuotta.Nyt vaan on niin että välissä oli reilut 7 vuotta täysin pilvetöntä päivää, mikä mielestäni kertoo kaiken tarpeellisen.

    Miksi olen verrannut kannabista viinaan? Ihan siitä yksinkertaisesta syystä että on aika vaikeaa kertoa jollekkin asiasta tietämättömälle mitään kannabiksesta jos ei ole mitään mihin sitä verrata. Itseasiassa tuolla sinun ajattelumallilla älä koskaan mene ostamaan autoa..ainakaan käytettyä!!

    En koskaan ole syyllistynyt rahalliseen saati sitten henkiseen hyväksikäyttöön, ja mielestäni onkin hieman paheksuttavaa että sinulla on "pokkaa" lokeroida ihmisiä noin hatarin perustein.Yhtälailla paheksun sitä, että epäilet älykkyyttäni, pelkästään siksi että olen ihminen joka ajattelee kannabis-myönteisesti.

    En aio tuhlata enempää aikaani sinulle, ilman että saan sinulta jotain JÄRKEVÄÄ kritiikkiä aiheesta.

    Niin, ja kerro pojallesi terveisiä! Herranjumala että sitä käy sääliksi!

    Aikamies

    Äänestä

  • Aikamies kirjoitti:

    Surullista, että sinä pössyttelijän äiti olet joutunut muodostamaan noinkin negatiivisen kuvan ihmisistä, jotka eivät ajatuksiltaan välttämättä mahdu niihin jotka sinä luokittelisit normaaleiksi ihmisiksi.Ymmärrän toki hyvin, että olet elänyt tai edelleen elät vaikeassa tilanteessa poikasi kanssa ja tarvitset jotain tai jonkun jota tästä kaikesta voi syyttää.Onko kuitenkaan oikein vyöryttää tuota taakkaa kaikkien niiden niskaan jotka ovat kannabis-myönteisiä?

    En ole väittänyt, että pojallani menee huonosti. Sinä sen johtopäätöksen teit. Hänellä ei mene huonosti! On surkuhupaisaa todeta, että teillä pössyttäjillä on kaikilla niin samanlainen tapa ajatella ja aina samat argumentit kannabiksen hyvyydestä. Täytyy myöntää että olette erittäin taitavia kirjoittajia (puhujia) kuten myös poikani on, onko se sitten kannabiksen syytä (ansiota)?
    Joka tapauksessa olette riippuvaisia huumeesta ja pidätte itseänne parempina, fiksumpina kuin muut "kovien" huumeiden käyttäjät. Te olette kuitenkin samassa jamassa kaikki.
    En epäile sinun enkä muidenkaan älykkyyttä! Ei tyhmä noin hyvin kirjoita kuin sinä! Käyttäisitpä ( muut samankaltaiset)älykkyytäsi jonkun hyvän asian puolustamiseen eikä huumeiden.
    Olisit vain jatkanut huumeetonta elämää. Oli todella ikävää että retkahdit niin monen vuoden tauon jälkeen. Mutta toivoa ei saa heittää.

    Äänestä

  • Kannabista polttavan pojan äi kirjoitti:

    Hyvä Äippä!

    Hieman ristiriitaista ainakin omasta mielestäni on se, että ensin annat pössyttelijoistä kuvan jossa he ovat kykenemättömiä arvioimaan omaa tilaansa, mutta silti he omaavat mielestäsi poikkeuksellisen hyvät artikulointitaidot!

    Olen jo sanonut aikaisemmin että en ole riippuvainen.Sanon sen nyt uudelleen. Voin ihan koska tahansa pitää taukoa tai lopettaa kokonaan.Tämä väite perustuu kokemukseen, tänäkin vuonna on tullut koettua 6kuukautta ilman kannabista, alkoholista puhumattakaan.

    Kysymyshän on siitä mitä ihminen itse haluaa.Ja tämä on minusta ihan kiva tapa elää.
    Ainakaan minä en ole missään vaiheessa "kaupannut" elämäntapaani jotenkin fiksun ratkaisuna.Minusta fiksu on se, joka saa aikaan harmonian elämässään ilman että tarpeettomasti vaarantaa terveyttään.

    Voit Äippä olla huoletta..Minun älykkyyteni (jos näin vain voin asian ilmaista) on ihan oikeasti valjastettu muihin aktiviteetteihin. Satuimpa vaan kertomaan oman mielipiteeni tällä palstalla, ja tässä sitä ollaan!

    Näihin sanoihin on hyvä lopettaa, toivotan sinulle lämmintä joulun odotusta ja haasteellista uutta vuotta!

    T: Aikamies

    Äänestä

  • "Ei sinusta eikä muista samankaltaisista (hashispössöttelijät) ole sanomaan minkälaisia te olette. Teiltä on mennyt oman käytöksenne arvostelukyky!"

    Vaadin perusteluita. Sinä et tunne minua etkä varmastikaan suurinta osaa maailman yleisemmin käytetyn päihteen, kannabiksen, käyttäjistä, ja silti sinä tulet tälle keskustelupalstalle väittämään että pystyt arvioimaan meidän luonteemme paremmin kuin me itse? Etkä sinä ole edes keskustellut kanssasi kertaakaan. Tuo ei ole ainoastaan huikean ylimielistä, se on äärimmäisen typerää.

    "Te olette muka onnellisia, asioita syvästi pohdiskelevia ja ymmärtäväisiä. Te ette ole mitään edellä mainituista vaan te olette ITSEKÄITÄ, käytätte toisia rahallisesti tai ainakin henkisesti hyväksenne."

    Nyt et sorru ainoastaan keskinkertaisen idioottimaiseen ennakkoluuloisuuteen, rupeat väitteissäsi sortumaan epäloogisuuksiin. Onnellisuus ja ymmärrys eivät ole ristiriidassa itsekkyyden kanssa, se on täysin asenteesta riippuva kysymys. Ja millä tavalla minä käytän toisia rahallisesti, tai ainakin henkisesti, hyväkseni? Tuollainen oletus ilman mitään tietoa henkilöstä johon se kohdistetaan ei ole ainoastaan perusteeton, se on loukkaavaa ja sivistymätöntä. Osuit muutenkin tuossa väitteessäsi väärään. Olen onnellinen. Tuskin pystyt sanomaan että olen oikeasti onneton ja kuvittelen onnellisuuteni vaikka tunnen itseni onnelliseksi?

    "Te luulette, että olette vapaita mutta olette hasiksen vankeja."

    Me siis luulemme ja sinä tiedät, mutta miten niin? Emme ole saippualaatikoiden päällä huutamassa merkityksetöntä sanahelinää sitä haluaville, joten yrittäkäämme edes pyrkiä rakentavaan keskusteluun ilmaan heitettyjen spekulaatioiden sijasta.

    "Te puolustelette lieviä huumeita vertaamalla sitä viinaan. Jos hasis olisi todella hyvä asia sitä ei tarvitsisi verrata mihinkään."

    Kaikki ne runoilijat jotka vertauskuvallisesti kuvailivat rakkautta tekivät väärin? 'Hyvä' tai 'huono' ovat erittäin suhteellisia käsitteitä joten paremmin ihminen ymmärtää asian sellaisen vertauskuvan kautta, johon hän itse pystyy samaistumaan. On myös erittäin tärkeää verrata kannabista alkoholiin sillä alkoholi on Suomessa laillinen huume ja lääketieteelliseltä pohjalta ei tällöin ole kannabiksen kieltämiselle syytä.

    "Pysykää vain kaikki kaukana huumeista koska jos käytätte niitä alamäki alkaa. Joillakin alamäki on loiva toisilla hyvinkin jyrkkä!"

    Suomessa monet käyttävät alkoholia ja vain murto-osa heistä sortuvat ongelmakäyttöön alkoholin voimakkaasta addiktiopotentiaalista huolimatta. Hyvin harvan suomalaisen elämässä voidaan todeta selvä muutos huonompaan siitä pisteestä, kun kyseinen henkilö alkoi nauttimaan alkoholia. Sama koskee myös kannabista. Kannabiksen lievän addiktiopotentiaalin vuoksi vain hyvin pieni osa sortuu ongelmakäyttöön, ja tämä niinkuin alkoholissakin, johtuu enemmänkin käyttäjän psykologisista ongelmista kuin itse huumeesta.

    Esimerkiksi minä taas koen että kannabis on rikastuttanut elämääni, ja psykedeelisine (tajuntaa laajentavine) ominaisuuksineen se oikeassa motiivissa käytettynä saattaa toimia esimerkiksi henkisen kehityksen välineenä, ja tämän olen huomannut omalla kohdallani etenkin estetiikan ymmärtämisen kehittymisenä. Myös on kannabiksen käyttänyt suonut minulle paljon viihdyttäviä hetkiä, hyviä muistoja ja yleisesti katsoen onnellisuutta.

    Äänestä

  • Kannabista polttavan pojan äi kirjoitti:

    En ole väittänyt, että pojallani menee huonosti. Sinä sen johtopäätöksen teit. Hänellä ei mene huonosti! On surkuhupaisaa todeta, että teillä pössyttäjillä on kaikilla niin samanlainen tapa ajatella ja aina samat argumentit kannabiksen hyvyydestä. Täytyy myöntää että olette erittäin taitavia kirjoittajia (puhujia) kuten myös poikani on, onko se sitten kannabiksen syytä (ansiota)?
    Joka tapauksessa olette riippuvaisia huumeesta ja pidätte itseänne parempina, fiksumpina kuin muut "kovien" huumeiden käyttäjät. Te olette kuitenkin samassa jamassa kaikki.
    En epäile sinun enkä muidenkaan älykkyyttä! Ei tyhmä noin hyvin kirjoita kuin sinä! Käyttäisitpä ( muut samankaltaiset)älykkyytäsi jonkun hyvän asian puolustamiseen eikä huumeiden.
    Olisit vain jatkanut huumeetonta elämää. Oli todella ikävää että retkahdit niin monen vuoden tauon jälkeen. Mutta toivoa ei saa heittää.

    On ihmisen oma valinta käyttääkö hän kannabista vai ei.Ei valtio pysty ihmisiä estämään siinä.

    Kannabiksen käyttäjät ovat jokseenkin samassa jamassa muiden huumeiden käyttäjien kanssa, koska kannabis on laitonta.En tajua miksei kannabiksen käyttöä suvaita, jos remuaminen kännipäissään kylän raitilla on muuttunut Suomessa käytännöksi.

    Ei se tee ihmisestä narkomaania, jos hän silloin tällöin polttelee kannabista.Jos joku ihminen käyttää alkoholia silloin tällöin ei puhuta retkahtamisesta vaan kohtuukäytöstä.

    Oletko muuten huomannut, että teillä kannabiksen vastustajilla on kaikilla niin samanlainen tapa ajatella ja aina samat argumentit kannabiksen pahuudesta?

    Äänestä

  • eipäs yleistetä noin rankasti. Todistat vain oman tyhmyytesi ja tietämättömyytesi!!

    Äänestä

  • Aikamies kirjoitti:

    Surullista, että sinä pössyttelijän äiti olet joutunut muodostamaan noinkin negatiivisen kuvan ihmisistä, jotka eivät ajatuksiltaan välttämättä mahdu niihin jotka sinä luokittelisit normaaleiksi ihmisiksi.Ymmärrän toki hyvin, että olet elänyt tai edelleen elät vaikeassa tilanteessa poikasi kanssa ja tarvitset jotain tai jonkun jota tästä kaikesta voi syyttää.Onko kuitenkaan oikein vyöryttää tuota taakkaa kaikkien niiden niskaan jotka ovat kannabis-myönteisiä?

    Muistathan kuitenkin sen että todennäköisesti tiedät poikasi toilailuista ainoastaan sen mitä hän ei ole onnistunut sinulta salaamaan.On hyvinkin mahdollista että se mitä hän on poltellut, onkin ihan jotain muuta kuin kannabista.

    Omassa mielessäni sovellan kannabiksesta samaa ajatusta kuin mitä laki määrää alkoholin kanssa.Täysi-ikäinen pitäisi olla.Valitettavasti kaikki nuoret eivät ole tästä asiasta samaa mieltä, ja voin kyllä kuvitella millaisiin ihmisiin olet saattanut törmätä.

    On varmasti pelottavaa omata kaltaisesi ajatusmaailma, ja samalla ymmärtää että "pahan pilven pössyttelijä" saattaa olla vaikka lähin työtoverisi tai vaikka siskosi mies.Kukaan ei heihin kiinnitä mitään erityishuomiota koska he ovat silmissäsi tavallisia ihmisiä.Ja muuten ovat ihan tavallisia ihmisiä, by the way!

    Jos minä olisin hasiksen vanki, olisin pössytellyt tauotta viimeiset 10-15 vuotta.Nyt vaan on niin että välissä oli reilut 7 vuotta täysin pilvetöntä päivää, mikä mielestäni kertoo kaiken tarpeellisen.

    Miksi olen verrannut kannabista viinaan? Ihan siitä yksinkertaisesta syystä että on aika vaikeaa kertoa jollekkin asiasta tietämättömälle mitään kannabiksesta jos ei ole mitään mihin sitä verrata. Itseasiassa tuolla sinun ajattelumallilla älä koskaan mene ostamaan autoa..ainakaan käytettyä!!

    En koskaan ole syyllistynyt rahalliseen saati sitten henkiseen hyväksikäyttöön, ja mielestäni onkin hieman paheksuttavaa että sinulla on "pokkaa" lokeroida ihmisiä noin hatarin perustein.Yhtälailla paheksun sitä, että epäilet älykkyyttäni, pelkästään siksi että olen ihminen joka ajattelee kannabis-myönteisesti.

    En aio tuhlata enempää aikaani sinulle, ilman että saan sinulta jotain JÄRKEVÄÄ kritiikkiä aiheesta.

    Niin, ja kerro pojallesi terveisiä! Herranjumala että sitä käy sääliksi!

    Aikamies

    Kiesus perkele mitä jeesustelua. Taidat lirautella itseksesi muutamia kyyneleitäkin vai??

    Miten helveteissä kaikista teistä tulee tuollaisia ämmiä?? Miten ihmisistä joiden maailmankuvasssa vain itse ja tämä tässä ja nyt ihmiset joilla ei ole mitään muuta kuin oma napa kehkeytyy tuollaisia naukumaijoja ja läyryäviä iineksiä kun teidän herkkää (!) hipiää turmellaan ikävillä asioilla reaalimaailmasta missä TE ette olekaan joikkiossa missä toinen TEISTÄ nuolee vastavuoroisesti TEIDÄN anustanne?

    Missä välissä henkistä ja fyysistä onaniaanne te ehditte omaksua nyyhkysarjojen sananparsia noin paljon että saatte niitä tungettua paatokselliseen ja ah niin loukkaantuneeseen paheksuntaanne kun teitä paheksutaan?

    Miten kauheaa teistä on kun teitä sanotaan pahantekijöiksi, ja laitetaan epäilyksenalaiseksi se että ehkä se mitä TE teette ei olekaan kaunista ja jaloa vaan alhaista ja paskamaista. Vaikka se onkin alhaista ja paskamaista ja itsekkyydessään ja lyhytnäköisyydessään vastenmielistä ja tuhoavaa, niin silti niin ei saa sanoa koska TE olette rakentamassa itsestänne ja tekemisistänne tarunhohtoista sankaritarinaa.

    Raukkaparat ja reppanat. teitähän kiusataan vieläkin täällä??? Miten se VOI OLLA MAHDOLLISTA. Eikö teidän kärsimyksenne koskaan tapaa päätä???

    piti olla hetki poissa täältä nilviäisten ja itesensähivelijöiden joukosta kun alkoi niin pahasti ellottaa. Ja täällähän ei kun meno paranee. Olisi luullut riman olleen jo alitetun niin matalalta kuin mahdollista, mutta teistähän löytyy varsinaisia kaivosmiehiä mitä tasoon ja tyyliin tulee. Eipähän pääse huimaamaan ainakaan ilman kemikaallista itsensätylsistyttämistä.

    Äänestä

  • Aikamies kirjoitti:

    Hyvä Äippä!

    Hieman ristiriitaista ainakin omasta mielestäni on se, että ensin annat pössyttelijoistä kuvan jossa he ovat kykenemättömiä arvioimaan omaa tilaansa, mutta silti he omaavat mielestäsi poikkeuksellisen hyvät artikulointitaidot!

    Olen jo sanonut aikaisemmin että en ole riippuvainen.Sanon sen nyt uudelleen. Voin ihan koska tahansa pitää taukoa tai lopettaa kokonaan.Tämä väite perustuu kokemukseen, tänäkin vuonna on tullut koettua 6kuukautta ilman kannabista, alkoholista puhumattakaan.

    Kysymyshän on siitä mitä ihminen itse haluaa.Ja tämä on minusta ihan kiva tapa elää.
    Ainakaan minä en ole missään vaiheessa "kaupannut" elämäntapaani jotenkin fiksun ratkaisuna.Minusta fiksu on se, joka saa aikaan harmonian elämässään ilman että tarpeettomasti vaarantaa terveyttään.

    Voit Äippä olla huoletta..Minun älykkyyteni (jos näin vain voin asian ilmaista) on ihan oikeasti valjastettu muihin aktiviteetteihin. Satuimpa vaan kertomaan oman mielipiteeni tällä palstalla, ja tässä sitä ollaan!

    Näihin sanoihin on hyvä lopettaa, toivotan sinulle lämmintä joulun odotusta ja haasteellista uutta vuotta!

    T: Aikamies

    Artikulointi on muuten eri asia kuin argumentointi. Se että osaat käyttää lingvistisiä kykyjäsi ei tarkoita sitä että osaisit suhtautua objektiivisesti omaan käyttäytymiseesi. Ja nyt en kommentoi kenenkään älyä tai kannabiksen käyttöä.

    Äänestä

  • Jasu kirjoitti:

    Kiesus perkele mitä jeesustelua. Taidat lirautella itseksesi muutamia kyyneleitäkin vai??

    Miten helveteissä kaikista teistä tulee tuollaisia ämmiä?? Miten ihmisistä joiden maailmankuvasssa vain itse ja tämä tässä ja nyt ihmiset joilla ei ole mitään muuta kuin oma napa kehkeytyy tuollaisia naukumaijoja ja läyryäviä iineksiä kun teidän herkkää (!) hipiää turmellaan ikävillä asioilla reaalimaailmasta missä TE ette olekaan joikkiossa missä toinen TEISTÄ nuolee vastavuoroisesti TEIDÄN anustanne?

    Missä välissä henkistä ja fyysistä onaniaanne te ehditte omaksua nyyhkysarjojen sananparsia noin paljon että saatte niitä tungettua paatokselliseen ja ah niin loukkaantuneeseen paheksuntaanne kun teitä paheksutaan?

    Miten kauheaa teistä on kun teitä sanotaan pahantekijöiksi, ja laitetaan epäilyksenalaiseksi se että ehkä se mitä TE teette ei olekaan kaunista ja jaloa vaan alhaista ja paskamaista. Vaikka se onkin alhaista ja paskamaista ja itsekkyydessään ja lyhytnäköisyydessään vastenmielistä ja tuhoavaa, niin silti niin ei saa sanoa koska TE olette rakentamassa itsestänne ja tekemisistänne tarunhohtoista sankaritarinaa.

    Raukkaparat ja reppanat. teitähän kiusataan vieläkin täällä??? Miten se VOI OLLA MAHDOLLISTA. Eikö teidän kärsimyksenne koskaan tapaa päätä???

    piti olla hetki poissa täältä nilviäisten ja itesensähivelijöiden joukosta kun alkoi niin pahasti ellottaa. Ja täällähän ei kun meno paranee. Olisi luullut riman olleen jo alitetun niin matalalta kuin mahdollista, mutta teistähän löytyy varsinaisia kaivosmiehiä mitä tasoon ja tyyliin tulee. Eipähän pääse huimaamaan ainakaan ilman kemikaallista itsensätylsistyttämistä.

    "Kiesus perkele mitä jeesustelua. Taidat lirautella itseksesi muutamia kyyneleitäkin vai??

    Miten helveteissä kaikista teistä tulee tuollaisia ämmiä?? Miten ihmisistä joiden maailmankuvasssa vain itse ja tämä tässä ja nyt ihmiset joilla ei ole mitään muuta kuin oma napa kehkeytyy tuollaisia naukumaijoja ja läyryäviä iineksiä kun teidän herkkää (!) hipiää turmellaan ikävillä asioilla reaalimaailmasta missä TE ette olekaan joikkiossa missä toinen TEISTÄ nuolee vastavuoroisesti TEIDÄN anustanne?

    Missä välissä henkistä ja fyysistä onaniaanne te ehditte omaksua nyyhkysarjojen sananparsia noin paljon että saatte niitä tungettua paatokselliseen ja ah niin loukkaantuneeseen paheksuntaanne kun teitä paheksutaan? "

    Onpa järkevää ja perusteltua tekstiä taas...
    En välitä, vaikka paheksuisit kuinka paljon tahansa, koska päihteidenkäyttöni on oma asiani, joka ei koske sinua millään tavalla.

    "Miten kauheaa teistä on kun teitä sanotaan pahantekijöiksi, ja laitetaan epäilyksenalaiseksi se että ehkä se mitä TE teette ei olekaan kaunista ja jaloa vaan alhaista ja paskamaista. Vaikka se onkin alhaista ja paskamaista ja itsekkyydessään ja lyhytnäköisyydessään vastenmielistä ja tuhoavaa, niin silti niin ei saa sanoa koska TE olette rakentamassa itsestänne ja tekemisistänne tarunhohtoista sankaritarinaa."

    Millä tavalla "meidän" päihteidenkäyttö on "alhaista ja paskamaista ja itsekkyydessään ja lyhytnäköisyydessään vastenmielistä ja tuhoavaa" ?

    Ensinnäkään se ei ole alhaista, mitä alhaista on päihteidenkäytössä, jos se tapahtuu ei-julkisella paikalla?

    Tuosta paskamaisuudesta olet oikeassa, pitää piilotella päihteidenkäyttöään syyttä suotta.

    Ja tuota itsekkyys-osaa en ymmärrä, voisitko perustella?

    "Raukkaparat ja reppanat. teitähän kiusataan vieläkin täällä??? "

    Ei, vaan "meitä" kiusataan aivan julkisesti tässä yhteiskunnassa.

    "piti olla hetki poissa täältä nilviäisten ja itesensähivelijöiden joukosta kun alkoi niin pahasti ellottaa. Ja täällähän ei kun meno paranee. Olisi luullut riman olleen jo alitetun niin matalalta kuin mahdollista, mutta teistähän löytyy varsinaisia kaivosmiehiä mitä tasoon ja tyyliin tulee. Eipähän pääse huimaamaan ainakaan ilman kemikaallista itsensätylsistyttämistä."

    Eipä oma tasosikaan päätä huimaa, ei todellakaan.Ajattelin jo toiveikkaana , että olet häipynyt jollekin toiselle palstalle häiriköimään.Jos et pidä vapaasta keskustelusta voit painua vaikka lähimpään kapakkaan kännäämään ja örisemään.

    Äänestä

  • "Te olette muka onnellisia, asioita syvästi pohdiskelevia ja ymmärtäväisiä.Te ette ole mitään edellä maitituista vaan te olette ITSEKKÄITÄ, käytätte toisia rahallisesti tai ainakin henkisesti hyväksenne."

    Onko oma poikasi tällainen? Jos on, niin se on valitettavaa, mutta johtuuko asia hasiksesta?
    Voin sanoa aidosti olevani onnellinen, ja pohdiskelen asioita syvällisesti, olen saanut tästä positiivista palautetta mm. entiseltä filosofian opettajaltani. Ymmärtäväinenkin olen, siitäkin minua on kiitelty, joten mikä sinä olet sanomaan minkälaisia olemme ja minkälaisia emme ole!? Minua et tunne, enkä minä sinua.
    Jos poikasi todella on tälläinen, kuin kuvailit niin älä herranjumala yleistä. En minäkään tule tänne sanomaan että 'minun äitini on tällainen, joten kaikki te äidit olette samanlaisia'.

    Jäi vielä mietityttämään tuo väitteesi hyväksikäyttämisestä. Kun kerran olet hyvin perillä tästä 'hyväksikäyttämisestä', niin olisitko niin ystävällinen, että kertoisit minullekkin miten käytän ihmisiä hyväksi, itse en nimittäin ole vielä edellä mainittua asiaa havainnut.

    Äänestä

  • nina kirjoitti:

    "Te olette muka onnellisia, asioita syvästi pohdiskelevia ja ymmärtäväisiä.Te ette ole mitään edellä maitituista vaan te olette ITSEKKÄITÄ, käytätte toisia rahallisesti tai ainakin henkisesti hyväksenne."

    Onko oma poikasi tällainen? Jos on, niin se on valitettavaa, mutta johtuuko asia hasiksesta?
    Voin sanoa aidosti olevani onnellinen, ja pohdiskelen asioita syvällisesti, olen saanut tästä positiivista palautetta mm. entiseltä filosofian opettajaltani. Ymmärtäväinenkin olen, siitäkin minua on kiitelty, joten mikä sinä olet sanomaan minkälaisia olemme ja minkälaisia emme ole!? Minua et tunne, enkä minä sinua.
    Jos poikasi todella on tälläinen, kuin kuvailit niin älä herranjumala yleistä. En minäkään tule tänne sanomaan että 'minun äitini on tällainen, joten kaikki te äidit olette samanlaisia'.

    Jäi vielä mietityttämään tuo väitteesi hyväksikäyttämisestä. Kun kerran olet hyvin perillä tästä 'hyväksikäyttämisestä', niin olisitko niin ystävällinen, että kertoisit minullekkin miten käytän ihmisiä hyväksi, itse en nimittäin ole vielä edellä mainittua asiaa havainnut.

    minun sanomani sitten kun itse joskus olet äiti tai ainakin "ikää on tullut lisää". Eihän kukaan voi tietenkään tietää mikä on parasta toiselle ihmiselle mutta tässä huume asiassa olen varma - äidin vaisto. Huumeet ovat varmasti antaneet teille paljon kokemuksia mutta toivon sinulle kuin myös muille huumeetonta elämää.
    Terv. Äippä

    Äänestä

Ai onko amerikkalaisten työmoraali korkea? Mun mielestä jenkeissä kukoistaa lähinnä rikollisuus... Entäs Japanilaisten työmoraali? Sehän on ihan oikeasti huippuluokkaa eikä varmasti ole kannabiksen ansiota...

Oma mielipiteeni tohon rentoutuneempaan olemukseen on se, että mieluummin harrastan mieltälaajentavaa seksiä illalla tai vaikka aamusellakin, niin jo on töissä letkeä olla, ei huolet paina eikä rasitu polla ; D

Työttömyydestä puheenollen, sairaanhoitoalalla on valtava puute työvoimasta, töihin kelpaa melkein kuka tahansa kun ei pätevää henkilökuntaa löydy, että mulla olis kyllä ratkaisu työttömyyteen ellei tää paska valtio tukis kaikkea muuta paitsi hyvinvointia...

Äänestä
  • Minun mielestä kannabis ei juuri vaikuta työmoraaliin.Japanilaisten kulttuuri taas on täysin erilainen kuin länsimainen kulttuuri.

    "Oma mielipiteeni tohon rentoutuneempaan olemukseen on se, että mieluummin harrastan mieltälaajentavaa seksiä illalla tai vaikka aamusellakin, niin jo on töissä letkeä olla, ei huolet paina eikä rasitu polla ; D"

    Näinhän se on :)
    Harrastakaa enemmän seksiä ihmiset, se pidentää ikää, tutkittu juttu.

    Äänestä

Juu tosta kannabiksesta sen verran, että monet väittää ettei siihen jäisi kiinni, niin no en mäkään tavallaan, mut halut on kovat saada sitä joka päivä, ja sit vituttaa suoraan sanottuna kun sitä sitten ei saa joka päivä, vaikka tää Forssakin on aika lailla huumekaupunki...ja tosiaan noista et miten se vaikuttaa, niin enhän mä muuten sitä käyttäis, jos en saisi siitä rauhottavaa mieltä ja sopivasti hilpeen olon... ja lopuksi hyvät yö unet...ja kun kumminkin niin moni nuori on maistanut jo kannabista ja niin moni on jäänyt siihen "kiinni", niin ei auta että harva vaan jää kiinni, että ei sillä tavalla tästä maasta huumeet lähde...samalla voisi koko kannabiksen laillistaa ja kasvattaa aivan vapaasti, niin moni sitä jo nyt tekee ja loppua ei siihen tule, se on aivan varma, ja hyvä niin!
Vaikka itse olen hoitoalan opiskelija ja olen jo reilut pari vuotta tutustunut aineeseen ja tiedän haittavaikutukset, mutta kummiskaan loppua ei tule ainakaan mun käytölle!

Äänestä

Luin ruotsalaisesta lehdestä "Stockholm City" 26.11.02, että Ruotsin uudella terveysministerillä Morgan Johansonilla 32 v. on hyvät tavoitteet eli hän yrittää saada "Sverige fritt från narkotika om tio år". Se on jo voitto kun yhä useampi sanoo ei huumeille. Mikäli olen ymmärtänyt oikein ette tekään jotka käytätte huumeita "markkinoi" niitä?!?
Terv. Äippä

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Aikamies kirjoitti:

Tuossa aikani pällisteltyäni muitten kommentteja kannabiksen käyttämisestä olisin halunnut jakaa oman näkemykseni kanssanne.

Itse olen jo yli kolmen kympin ehtinyt, työssäkäyvä isä, jonka suhde alkoholiin on vähintäänkin kriittinen, jo ihan oman alkoholisti-isän takia.Mukavana lisänä olen perinyt uskomattoman kyvyn saada sellaisia "super-kankkusia", eli perinteisin keinoin on aika riskaabelia yrittää rentoutua. Parikymppisenä elin yhden kesän kannabiksen pauloissa ja jätin sen taakseni yli 7:ksi vuodeksi kunnes tuossa muutamia vuosia sitten tutustuin aineeseen uudelleen.
Olenkin ollut siitä edespäin satunnainen, onnellinen käyttäjä.
Mielestäni kannabiksen tarjoamaa rentoutusta on vaikea verrata mihinkään muuhun nautintoaineeseen.Ymmärrät asiat ihan eri tavalla, paljon syvemmin.Analysoit näkemiäsi ja kuulemiasi asioita tarkkaavaisesti.Kivut kaikkoavat ja jännitykset häviävät.Koet itsesi erittäin rauhalliseksi ja rentoutuneeksi.Esim. alkoholin kanssa tämä kaikki jää haaveeksi.

Aivan kuten minkä tahansa lääkkeen tai päihteenkin kanssa, myöskään kannabis ei sovi kaikille.Joillain saattaa olla joku piilevä psyykkinen taipumus tai sairaus joka aiheuttaa kannabista käytettäessä oireita.Tätä ominaisuutta ei kuitenkaan pitäisi yleistää, voisimme samaan tapaan leimata kaikki alkoholia käyttävät väkivaltaisiksi rähisijöiksi.

Kannabiksen terveyshaitat, varsinkin ihmisillä jotka tupakoivat eivät muodostu merkittäväksi esteeksi aineen käyttämiselle.Jokaisesta nautintoaineesta pystytään kaivamaan jotain negatiivista esiin.

Kannabiksen positiiviset vaikutukset näkyvät käyttäjissään myös silloin kun ei olla aineen vaikutuksen alaisia.Tämä näkyy huomattavasti levänneempänä olemuksena, ja siis antaa lisää voimaa mm. paineensietokykyyn ja stressiin. Luulen että tällä asialla on ihan selkeä syy-yhteys siihen miksi Amerikkalaisten työmoraalia pidetään niin korkealla.Nämä kaverit kun jaksavat painaa täysillä pitkää päivää, ja huomattava osa heistä on kannabiksen käyttäjiä.

Kannabistuotteiden laillistaminen näkyisi yhteiskunnassamme monella eri tavalla.Ensimmäinen oleellinen asia olisi työttömyyden laskeminen.Tämä teollisuuden haara työllistäisi eri portaineen taatusti tuhansia ihmisiä, puhumattakaan niistä sadoista "unohdetuista maanviljelijöistä" jotka saataisiin valjastettua hampun kasvatukseen.
Toinen oleellinen muutos näkyisi ihmisten psyykkisessä hyvinvoinnissa.Burnout:it ja masennukset vähenisivät, ja ihmiset saataisiin pois sairaslomilta napsimasta mielialalääkkeitään.
Kolmas oleellinen muutos näkyisi verokarhun kirstussa lisääntyneiden verojen muodossa.Ehkä silloin ei tarvitsisi enää kajota pienituloisten lompakkoon niin usein kuin nykyisin.
Ja mikä parasta. Kertaheitolla saataisiin karsittua pikkurikollisuus pois häiritsemästä kaikkien elämää.Jotkut kriminaalithan tällä hetkellä kaiken kannabiksen maahamme tuottaa, viljelemällä tai salakuljettamalla!

Itse olen täysin vakuuttunut siitä, että muiden länsimaiden tavoin myös suomessa koittaa päivä kun minäkin voin marssia apteekkiin tai kauppaan ostamaan "valikoitua kotimaista kukkaa" ilman että olisin yhtään huonompi ihminen kuin kukaan muukaan.

Aikamies

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu