Olen viimeisen kahden kuukauden aikana ahminut aivan tajuttomia määriä herkkuja ja tosi nopeeseen tahtiin. Sitten olen yrittänyt okentaa , mutta en ole oikein saanut tulemaan ulos mitään. Jotakin vähän vain. Olen aina ollut todella onnellinen jos olen saanut vähänkin oksennettua.
Esimerkki päivä.
Aamulla autossa ennen töihin menoa kahdeksan sitruuna muffinssia parkkipaikalla, lähi huoltikselle vessaan yrittään oksentamista.
Päivällä söin normaalisti, koska olin muiden seurassa.
Töistä tullessa kaupan kautta ja jätti kingis ja puolikas isosta kääretortusta suoraan paketista parkkipaikalla. Kääretorttu käsilaukkuun piiloon.
Illalla loput kääretortusta, pussi poppareita (selitin etten ollut niitä pitkään aikaan syönyt)neljä sämpylää. Kun mies suihkussa yritin oksentaa ja sain jotain uloskin. Sattui tosin selkään aika lailla.
Onkohan tää jo vakavaa?

Vastaukset 1
Vanhimmat
ja kyllä toi bulimialta kuulostaa. Hae ihmeessä apua ennen kuin menee vakavammaksi!
Kannattaa myös miettiä miksi ahmit, koska yleensä siihen on joku tunnepuolinen syy, jonka yrität mahdollisesti siirtää ahmimisella pois.. en kerkee nyt kirjottaa enempää mut tosiaan kyllä sinun kannattaisi edes puhua tuosta jollekin!