Isä ei halua

Menkat on nyt kolme päivää myöhässä, aamupahoinvointia ollu viikon. maha kauhean kipeä. poikaystävä totesi äsken että saan tehdä "olennolle" mitä haluan, hän ei ota vastuuta eikä maksa mistään.Haluaa kuulemma olla minun kans, ei "olennon". Saan pitää sen mutta tukea ei häneltä tule missään vaiheessa, ei henkistä eikä muutenkaan, eli jään yksin. Ei kuulemma ole vara lapseen, haluaa vielä tehdä mitä tykkää ja mennä oman mielensä mukaan. Ja väittää välittävänsä minusta. Nyt istun yksin hereillä, poikaystävä nukkuu. selvää on että joudun jättämään hänet, mutta pidänkö mahdollisen lapsen? Miten poikaystävä voi olla noin kylmä? Olen jo 25-vuotias, poikaystävä vuoden nuorempi ja sanoi että ei ole valmis, mutta ei ole halunnut käyttää enää kondomia? Miten se voi sanoa välittävänsä? Aamulla on lääkäri, pelottaa kauheasti.
354312
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Jos teet abortin jäät yksin kuitenkin. Ennemmin lapsi kuin tuommoinen raukkis mies, joka ei osaa kantaa vatuutaan. Pärjäät kyllä!

Äänestä
  • Älä kuitenkaan jätä isyyskannetta ajamattakaan. Ei tässä vaiheessa enää ole hänen päätettävissään, haluaako hän lapsen vai eikö, jos jätti varta vasten kondomin pois, eikö se jopa tarkoittanut että hän lasta halusi! Parasta olisi jos hän tulisi järkiinsä, iloitsisi pienokaisestaan ja muuttuisi. Kun hän näkee lapsen sairaalan synnytysosaston pinnasängyssä tuhisemassa niin sitten saavat joka tapauksessa ne kuvitelmat "olennosta" huutia!

    Äänestä

  • mikko n. kirjoitti:

    Älä kuitenkaan jätä isyyskannetta ajamattakaan. Ei tässä vaiheessa enää ole hänen päätettävissään, haluaako hän lapsen vai eikö, jos jätti varta vasten kondomin pois, eikö se jopa tarkoittanut että hän lasta halusi! Parasta olisi jos hän tulisi järkiinsä, iloitsisi pienokaisestaan ja muuttuisi. Kun hän näkee lapsen sairaalan synnytysosaston pinnasängyssä tuhisemassa niin sitten saavat joka tapauksessa ne kuvitelmat "olennosta" huutia!

    Totta toi isyyskanne juttu. Ja jos päätän pitää lapsen, isyyskanne seuraa perässä. Nukuin tuossa juuri pari tuntia, poikäystävä oli töihin lähtiessä jättänyt lapun pöydälle: "ilmoita jos olet raskaana, ja pakkaa mun kamat jos olet. En jaksa keskustella enää mistään, menee liian vaikeaksi, kuin eläisi dr.phil ohjelmassa." mietin yöllä että taidan keskyttää raskauden, olen lähdössä opiskelemaan ja seurusteltukkin on vasta kolme kuukautta. Ehkä olisi hyvä aloitta puhtaalta pöydältä uudella paikkakunnalla.

    Äänestä

  • ei helevetissä! kirjoitti:

    .. TOTTA!
    Tuo mies kannattaa kyllä jättää heti! Pakatkoon ite kamansa!
    Ei tollanen voi olla totta!!
    Mieti vielä olisiko sinusta kuitenkin äidiksi... En halua ahdistella, mutta olet kuitenkin jo 25. Ja jos päätät pitää lapsen niin todellakin teet kaikki kanteet ja pistät sen miehen vastuuseen! Oletan siis, että kondoomi oli teidän ainoa ehkäisynne? Ja hän jätti sen pois, siis hän on vastuussa vauvasta.
    Uskomatonta!
    Abortti on tottakai myös vaihtoehto sinulle.

    Äänestä

  • tiina-tiikeri kirjoitti:

    Enpä olisi uskonut että omalla kohdalle tälläistä sattuu, lähinnä tää tuntuu painajaiselta.. Olen miettinyt tässä just tuota että pystyisinkö siihen yksin..tällä hetkellä tuntuu liian isolta palalta, mulla on alkamassa uudet opiskelut ja edessä muutto (ja meän piti alunperin muuttaa yhdessä). En tiedä jaksanko kaikkea. Olenkin suunnitellut jättäväni ton jätkän, miten ja missä..se jää nähtäväksi, mutta en mä sille helpoksi tätä tee, kostonhimolle ei voi mitään kun se päätti kääntää mulle selkänsä sillon kuin eniten olisin sitä tarvinnut ja jättää itekseen itkeen tätä.
    Kohta lääkäri..huhhuh.

    Äänestä

  • ei helevetissä! kirjoitti:

    Totta toi isyyskanne juttu. Ja jos päätän pitää lapsen, isyyskanne seuraa perässä. Nukuin tuossa juuri pari tuntia, poikäystävä oli töihin lähtiessä jättänyt lapun pöydälle: "ilmoita jos olet raskaana, ja pakkaa mun kamat jos olet. En jaksa keskustella enää mistään, menee liian vaikeaksi, kuin eläisi dr.phil ohjelmassa." mietin yöllä että taidan keskyttää raskauden, olen lähdössä opiskelemaan ja seurusteltukkin on vasta kolme kuukautta. Ehkä olisi hyvä aloitta puhtaalta pöydältä uudella paikkakunnalla.

    Kuulostaa vähän turhan paksulta ollakseen totta. Keksitty juttu ja huono provo.

    Äänestä

  • tiina-tiikeri kirjoitti:

    .. TOTTA!
    Tuo mies kannattaa kyllä jättää heti! Pakatkoon ite kamansa!
    Ei tollanen voi olla totta!!
    Mieti vielä olisiko sinusta kuitenkin äidiksi... En halua ahdistella, mutta olet kuitenkin jo 25. Ja jos päätät pitää lapsen niin todellakin teet kaikki kanteet ja pistät sen miehen vastuuseen! Oletan siis, että kondoomi oli teidän ainoa ehkäisynne? Ja hän jätti sen pois, siis hän on vastuussa vauvasta.
    Uskomatonta!
    Abortti on tottakai myös vaihtoehto sinulle.

    Etkö nyt huomaa noita viestejä lukiessasi, että näiden kirjoittaja on tuskin edes 18 vuotias?!

    Äänestä

  • mie vain kirjoitti:

    Kuulostaa vähän turhan paksulta ollakseen totta. Keksitty juttu ja huono provo.

    mutta ihan totta. ei tälläisillä asioilla kukaan leiki. sairasta edes väittää tuollaista. tietysti syytän tapahtuneesta myös itseäni. Ainoa ehkäisy mahdollisuus meillä vaan oli kondomi, mä en saa käytää mitään hormoneja. ja kuparikierrukka ois asennettu nyt syksyllä. Ja poikaystävä sanoi mulle että jos meille nyt vahinko käy niin yhdessä asia hoidetaan ja yhdessä pysytään. Ei se kondomi meillä aina unohtunut. Olin ehkä sinisilmäinen mutta nyt kärsin siitä myös ihan itse. Ei se silti tee poikaystävän käytöksestä hyväksyttävää. ja kaikki tuo on ihan totta, vaikea varmaan uskoa, koska uskomattomalta sopalta tää tuntuu itsestäkin.

    Äänestä

  • mie vain kirjoitti:

    Etkö nyt huomaa noita viestejä lukiessasi, että näiden kirjoittaja on tuskin edes 18 vuotias?!

    kuitenkin uskotaan häntä niin hän kirjoittaa olevansa 25

    Äänestä

  • ei helvetissä! kirjoitti:

    mutta ihan totta. ei tälläisillä asioilla kukaan leiki. sairasta edes väittää tuollaista. tietysti syytän tapahtuneesta myös itseäni. Ainoa ehkäisy mahdollisuus meillä vaan oli kondomi, mä en saa käytää mitään hormoneja. ja kuparikierrukka ois asennettu nyt syksyllä. Ja poikaystävä sanoi mulle että jos meille nyt vahinko käy niin yhdessä asia hoidetaan ja yhdessä pysytään. Ei se kondomi meillä aina unohtunut. Olin ehkä sinisilmäinen mutta nyt kärsin siitä myös ihan itse. Ei se silti tee poikaystävän käytöksestä hyväksyttävää. ja kaikki tuo on ihan totta, vaikea varmaan uskoa, koska uskomattomalta sopalta tää tuntuu itsestäkin.

    kuka alkaa hankkia lasta jos on seurustellut vasta 3 kk? Eihän siinä ajassa ehdi oppia tuntemaan toista mielestäni lainkaan - ehkä pidempään yhdessä eläneinä (niin, olette siis koko seurusteluajan asuneetkin yhdessä??) olisit tiennyt mitä poika todella ajattelee.

    Täytyy kyllä ihmetellä, käytöksesi tosiaan kuulostaa yhtä rationaaliselta kuin 17-vuotiaan teiniäitikaverini käytös - tapaili kundia 5kk, muutti yhteen ja kuukauden kuluttua hankkiutui raskaaksi. Puolen vuoden kuluttua siitä selvisi että vaikka kundi halusi lapsen, hän halusi myös muita naisia ja sitä "omaa elämää"..

    Mietin vain että mikä saa ihmisen luottamaan siihen, että muka parissa kuukaudessa tunnet toisen erittäin hyvin, kun jo tiedetään että vuosikausia yhdessä asuneet pariskunnat saattavat oppia koko ajan lisää toisistaan?

    Mielestäni miehen ajojahti on täysin tarpeeton. Totta, typerää että hän on muka puhunut olevansa vastuullinen ja melkein jopa iloinen jos tulisi HUPS mutta silti.. 3kk?!

    Äänestä

  • tätä mutta kirjoitti:

    saahan sitä kysyä, kyllä me siitä lapsesta leikillään aina puhuttiinkin, ei tosin suunniteltu sitä tehtäväksi vielä, kyllähän me ehkäisyäkin käytettiin, välillä se kondomi vaan kiihkossa unohtuu..se nyt on varmaan käyny monelle muullekkin. mies laittoi nyt viestiä töistä. 2olen sun tukena ja turvana kävi miten kävi, yhdessä me kyllä selvitään." saa nähdä pystynkö enää luottamaan. mutta..kai se rakkaus on sitten sokea. ja hyvänuskoinen.

    Ikuisena romantikkona vanha sydämeni kyllä suli, mutta tosiaan hieman ristiriitaista käytöstä...

    Rakastatko sinä häntä? Siitähän tämä homma on kiinni.

    Hei, voithan kokeilla! Sano, että harkitset vakavasti lapsen pitämistä ja katso mitä käy.
    Hieman riskialtista ja julmaahan se on, mutta saisit ainakin tietää tarkoittaako hän sitä mitä sanoo

    Sydän suli mullakin, mutta realistina tuli taas mieleen se vanha viisaus, että lapsen teolla ja uudella vauvalla ei suhdetta lujiteta - käytännössä asia on päinvastoin.
    Lapsen syntymä on "vanhoissa ja vakaissakin" suhteissa pieni koetinkivi.

    Äänestä

  • ei helvetissä! kirjoitti:

    saahan sitä kysyä, kyllä me siitä lapsesta leikillään aina puhuttiinkin, ei tosin suunniteltu sitä tehtäväksi vielä, kyllähän me ehkäisyäkin käytettiin, välillä se kondomi vaan kiihkossa unohtuu..se nyt on varmaan käyny monelle muullekkin. mies laittoi nyt viestiä töistä. 2olen sun tukena ja turvana kävi miten kävi, yhdessä me kyllä selvitään." saa nähdä pystynkö enää luottamaan. mutta..kai se rakkaus on sitten sokea. ja hyvänuskoinen.

    Ei ole lainkaan ihmeteltävää, että tunnekuohun rauhoittuminen ja viisastuminen tulivat jo saman päivän aikana. Asiaan on voinut vaikuttaa esimerkiksi se, että hän tuli ajatelleeksi, ettei välttämättä olisi työpaikallaan ainoa jolla olisi lapsia ja lisäksi sen, että nykyään miehetkin saavat pitää jossakin määrin palkallista vanhempainlomaa.

    Äänestä

  • ei helvetissä! kirjoitti:

    saahan sitä kysyä, kyllä me siitä lapsesta leikillään aina puhuttiinkin, ei tosin suunniteltu sitä tehtäväksi vielä, kyllähän me ehkäisyäkin käytettiin, välillä se kondomi vaan kiihkossa unohtuu..se nyt on varmaan käyny monelle muullekkin. mies laittoi nyt viestiä töistä. 2olen sun tukena ja turvana kävi miten kävi, yhdessä me kyllä selvitään." saa nähdä pystynkö enää luottamaan. mutta..kai se rakkaus on sitten sokea. ja hyvänuskoinen.

    Tässä ei kaikki natsaa kohdalleen ja kerrot asioista niin, että syntyy ristiriitaa...
    Aiemmin kerroit, että mies ei halunnut käyttää ehkäisyä ja nyt kerrot, että se vain kiihkossa jäi joskus unohtumaan....Ensin mies hylkää ja sitten ei hylkääkään...
    Miksi pitää provoilla vakavilla asioilla?

    Äänestä

  • kerrontaa kirjoitti:

    jos tämä asia ei olisi ristiriitainen tai asiat päässäni ristiriitaisia saatikka poikaystävän, eihän mulla olisi koko ongelmaa.
    kuten joku aikaisemmin sanoi "olette seurustelleet vasta 3kk:tta", niin meidän seksielämä on ollut erittäin virkeää, jokapäiväistä ja molemmille nautittavaa, ja se kondomi on jäänyt joskus poikaystävän toivosta ja joskus kiihkosta... vaikeaa tämä on, yritän ymmärtää poikaystävän kannan ja yritän ettei se vaikuttaisi omaani.. Että RISTIRIITAINEN on varmaan hyvä sana, tosin mulla erimielessä kuin sulla.

    Äänestä

  • tätä mutta kirjoitti:

    kuka alkaa hankkia lasta jos on seurustellut vasta 3 kk? Eihän siinä ajassa ehdi oppia tuntemaan toista mielestäni lainkaan - ehkä pidempään yhdessä eläneinä (niin, olette siis koko seurusteluajan asuneetkin yhdessä??) olisit tiennyt mitä poika todella ajattelee.

    Täytyy kyllä ihmetellä, käytöksesi tosiaan kuulostaa yhtä rationaaliselta kuin 17-vuotiaan teiniäitikaverini käytös - tapaili kundia 5kk, muutti yhteen ja kuukauden kuluttua hankkiutui raskaaksi. Puolen vuoden kuluttua siitä selvisi että vaikka kundi halusi lapsen, hän halusi myös muita naisia ja sitä "omaa elämää"..

    Mietin vain että mikä saa ihmisen luottamaan siihen, että muka parissa kuukaudessa tunnet toisen erittäin hyvin, kun jo tiedetään että vuosikausia yhdessä asuneet pariskunnat saattavat oppia koko ajan lisää toisistaan?

    Mielestäni miehen ajojahti on täysin tarpeeton. Totta, typerää että hän on muka puhunut olevansa vastuullinen ja melkein jopa iloinen jos tulisi HUPS mutta silti.. 3kk?!

    kysymykseesi:

    Ex-mieheni alkoi onnistuneesti hankkia lasta noin lyhyen seurustelun jälkeen.

    Sorry tunkeutuminen tähän väliin :)

    Äänestä

Olisit huolehtinut ehkäisystä!! Ei se ole yksin miehen tehtävä.

Äänestä
  • suosittelet, jos nainen ei voi käyttää mitään pillereitä, kierukkaa (Hormoni eikä kupari), eikä ole valmis striloitavaksi nuoren ikänsä vuoksi? Itsellä tämä tilanne, eikä paljon naurata leikkisät tokaisut, että oisit huolehtinut ehkäisystä. Kondomi voi pettää varsinkin, jos ukko ei tahallaan sitä edes suostu käyttämään. Ei kättelykään hanska kädessä tunnu miltään on kommentti leikin jälkeen, kun toinen itkee tapahtuneen jälkeen mahdollisten seurausten vuoksi. Naisen vikako??

    Äänestä

  • ehkäisyä kirjoitti:

    suosittelet, jos nainen ei voi käyttää mitään pillereitä, kierukkaa (Hormoni eikä kupari), eikä ole valmis striloitavaksi nuoren ikänsä vuoksi? Itsellä tämä tilanne, eikä paljon naurata leikkisät tokaisut, että oisit huolehtinut ehkäisystä. Kondomi voi pettää varsinkin, jos ukko ei tahallaan sitä edes suostu käyttämään. Ei kättelykään hanska kädessä tunnu miltään on kommentti leikin jälkeen, kun toinen itkee tapahtuneen jälkeen mahdollisten seurausten vuoksi. Naisen vikako??

    mulla oli sama tilanne. Ja nyt odottelen tuloksia, kello 15 lääkäri soittelis. kai tälläkin on tarkoituksensa.. onneksi mieheltä tuli viestiä äsken, aiko olla tukena ja turvana kävi miten kävi. kai sitäkin pelotti. Mutta katsellaan miten käy testeissä ja jatkuuko suhde.

    Äänestä

ehdottomasti jätä se mies jos ei halua lasta. ensinnäkin eihän teidän seurustelu voi ikinä johtaa mihinkään kun hän ei kanna tekonsa seurausta. ole onnellinen lapsesi kanssa! ihanaa, olet äiti :) :) ja toiseksi, jos se sitten kun näkee lapsen niin voi ihan hyvin olla että rakastuukin siihen eikä päästä teitä mihinkäään.

mutta lapsi valitse, pyydän! itse valitsin puoli vuotta sitten väärin, menetin lapseni ja miehen pidin mutta nyt haluan siitäkin eroon kun olen alkanut tajuta etten voi rakastaa häntä kun ei kantanut huolta lapsestaan! aikuinen ihminen!!

Äänestä
  • ..pyydellä. Hänen ratkaisunsa ei tuo sinua raskauttasi takaisin. Hänen on ihan itse löydettävä se ratkaisu, joka sopii hänelle ja vain hänelle. Itse myös tein abortin puoli vuotta sitten enkä ole katunut, vaikka olenkin saman ikäinen ja myös minun suhteeni loppui silloin. Ihan jokaisen täytyy kuunnella vain itseään tässä asiassa.

    Tsemppiä aloittajalle päätöksentekoon!

    Äänestä

saa kysyä.

Äänestä
  • positiivinen.

    Äänestä

  • ei helvetissä! kirjoitti:

    positiivinen.

    joko oot "aloittaja" päättänyt mitä teet?

    Äänestä

  • symppis kirjoitti:

    joko oot "aloittaja" päättänyt mitä teet?

    ..tää on. Mutta keskeytys taitaa nyt olla järkevin ratkaisu.

    Äänestä

..koitahan jaksaa oli päätöksesi sitten kumpi vaan. Raskas se on päätös molemmin päin.

Äänestä

No, miten tämä juttu päättyi? Oletko raskaana? Jatkoitteko miehen kanssa yhdessä?

Äänestä
  • ..on vielä hieman epäselvä..tai lopputulos on selvä, mutta miten kaikki tulee tapahtumaan on vielä selvitettävä. Asioita on saatu molemmin puolin puitua alkushokin jälkeen. Järkeviä keskusteluja ja toisten tukemista on saavutettu ja lisää on varmasti edessä. Onhan nämä parisuhteet sellaisia että pitää osata toistakin kuunnella ja arvostaa mielipidettä. Viikonlopun aikana sain oman päätökseni tehtyä, ja se oli raskauden keskeytys. Miehenkään mielipide ei ollut muuttunut joten tähän tulokseen tultiin myöhään eilen illalla.

    Mutta jotta elämä ei olisi koskaan "liian helppoa"..heräsin yöllä polttavaan kipuun. Kaksi tuntia itkin ja kipristelin kivun kans, enneku kroppa rauhoittui. Olen kärsinyt aina kovista kuukautiskivuista, mutta voin sanoa että tämä ylitti minunkin kipukynnykseni hurjasti. Aamulla sitten soitin lääkärille josta hain lähetteen naisten polille...verikokeiden ja ultran jälkeen lääkäri epäili että minulla kohdunulkoinen raskaus, oikeassa munasarjassa. Vielä verikokeet eivät kuitenkaan kertoneet tarpeeksi, joten keskiviikkona on uudet kokeet ja lääkäriaika jolloin selviää loput, toivottavasti. Siis koska vielä ei tiedetä onko raskaus normaali, ei keskeytystäkään tehdä. Ja käsittääkseni edessä on tähystysleikkaus mikäli raskaus on kohdun ulkopuolella.

    Näin. En tiedä miksi tämä vielä tapahtui, mutta ehkä kaikella on tarkoituksensa. Nyt olen kuitenkin niin kipeä että odotan vain keskiviikkoa jolloin kaiken pitäsi selvitä. Särky on valtava ja olo todella huono. Onneksi saatiin siis miehen kanssa asiat selvitettyä niin on kuitenkin joku johon turvata ja joku jonka olkapäähän saa itkeä. Nyt vaan toivon että kaikki järjestyy. Ja jos parisuhde tän kestää, niin silloin ollaan varmasti vahvoilla, luottamus on iso asia.

    Äänestä

  • ei helvetissä! kirjoitti:

    ..on vielä hieman epäselvä..tai lopputulos on selvä, mutta miten kaikki tulee tapahtumaan on vielä selvitettävä. Asioita on saatu molemmin puolin puitua alkushokin jälkeen. Järkeviä keskusteluja ja toisten tukemista on saavutettu ja lisää on varmasti edessä. Onhan nämä parisuhteet sellaisia että pitää osata toistakin kuunnella ja arvostaa mielipidettä. Viikonlopun aikana sain oman päätökseni tehtyä, ja se oli raskauden keskeytys. Miehenkään mielipide ei ollut muuttunut joten tähän tulokseen tultiin myöhään eilen illalla.

    Mutta jotta elämä ei olisi koskaan "liian helppoa"..heräsin yöllä polttavaan kipuun. Kaksi tuntia itkin ja kipristelin kivun kans, enneku kroppa rauhoittui. Olen kärsinyt aina kovista kuukautiskivuista, mutta voin sanoa että tämä ylitti minunkin kipukynnykseni hurjasti. Aamulla sitten soitin lääkärille josta hain lähetteen naisten polille...verikokeiden ja ultran jälkeen lääkäri epäili että minulla kohdunulkoinen raskaus, oikeassa munasarjassa. Vielä verikokeet eivät kuitenkaan kertoneet tarpeeksi, joten keskiviikkona on uudet kokeet ja lääkäriaika jolloin selviää loput, toivottavasti. Siis koska vielä ei tiedetä onko raskaus normaali, ei keskeytystäkään tehdä. Ja käsittääkseni edessä on tähystysleikkaus mikäli raskaus on kohdun ulkopuolella.

    Näin. En tiedä miksi tämä vielä tapahtui, mutta ehkä kaikella on tarkoituksensa. Nyt olen kuitenkin niin kipeä että odotan vain keskiviikkoa jolloin kaiken pitäsi selvitä. Särky on valtava ja olo todella huono. Onneksi saatiin siis miehen kanssa asiat selvitettyä niin on kuitenkin joku johon turvata ja joku jonka olkapäähän saa itkeä. Nyt vaan toivon että kaikki järjestyy. Ja jos parisuhde tän kestää, niin silloin ollaan varmasti vahvoilla, luottamus on iso asia.

    saaneet asioitanne kuntoon ja toivotaan että sairaalassa kaikki selviää lopulta hyvin. Olisi kiva tietää mitenkä sinulla meni tuo kohdun ulkoinen raskauden keskeytys...mikäli jaksat vielä sen jälkeen kirjoittaa. Ehkä tosiaan kaikella on tarkoituksensa.

    Äänestä

  • että olette kirjoitti:

    täytyypä sit kirjoitella miten kaikki päättyi. Kiitoksia vaan jo nyt kaikille tuesta, ja sympatiasta. En ole aikaisemmin tälläistä käyttänyt, mutta on helpottanu tää kirjoittaminen. Nyt särkylääkkeen ottoon ja hanin kainaloon. Toivottavasti ensi yö olisi helpompi kuin viime yö, ilta ei kyllä lupaile hyvää.

    Äänestä

monien tutkimusten ja tuskaisten päivien jälkeen, raskaus on normaali. Näitä kipuja en vain ymmärrä, lääkäri meinasi tänään että kysymys stressireaktiosta ja määräsi panacodia (voimakasta kipulääkettä)!!!! Keskytystä ei kuulemma tehdä enneku 7vkolla eli minun tapauksessani pitää odottaa vielä kaksi viikkoa..miksihän näin? kai se nyt voisi tehdä aiemminkin? En tiedä..haluaakohan ne varmistaa sit vielä että raskaus on normaali..sillon kai se näkyy jo kohdussa paremmin? Tänään näin jo ultrasta että kohdussa on musta pallo..reilua näyttää, vaikka lääkäri oli jo tietoinen keskeytyksestä. ihmeellistä.

Äänestä
  • Kummallista miten ihminen ei ole yhtään mitään.
    Se voidaan pyyhkäistä tosta vaan pois kun se ei itselle sovi kuvioon.

    Äänestä

  • Se kahden viikon odotusaika ja ultraäänikuvien näyttäminen palvelevat vain yhtä tehtävää: sinua hoitanut lääkäri ei haluaisi tehdä aborttia vaan toivoo, että muutat mielesi ajoissa. Haluavat joka tapauksessa tehdä selväksi, että abortissa syntymätön terve lapsesi menettää henkensä.

    Äänestä

No, huolehdipa ainakin, että poikaystäväsi kustantaa abortin. Hänenhän mokasi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ei helvetissä! kirjoitti:

Menkat on nyt kolme päivää myöhässä, aamupahoinvointia ollu viikon. maha kauhean kipeä. poikaystävä totesi äsken että saan tehdä "olennolle" mitä haluan, hän ei ota vastuuta eikä maksa mistään.Haluaa kuulemma olla minun kans, ei "olennon". Saan pitää sen mutta tukea ei häneltä tule missään vaiheessa, ei henkistä eikä muutenkaan, eli jään yksin. Ei kuulemma ole vara lapseen, haluaa vielä tehdä mitä tykkää ja mennä oman mielensä mukaan. Ja väittää välittävänsä minusta. Nyt istun yksin hereillä, poikaystävä nukkuu. selvää on että joudun jättämään hänet, mutta pidänkö mahdollisen lapsen? Miten poikaystävä voi olla noin kylmä? Olen jo 25-vuotias, poikaystävä vuoden nuorempi ja sanoi että ei ole valmis, mutta ei ole halunnut käyttää enää kondomia? Miten se voi sanoa välittävänsä? Aamulla on lääkäri, pelottaa kauheasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu