Vatsakipu n. kerran kuukaudessa

vatsan kipu

Minulla on nyt ollut n. 3-4 vuoden ajan satunnaisia, samanlaisia vatsakipuja n. kerran kahdessa kuukaudessa. Olen käynyt usein sairaalatutkimuksissa, ensimmäisellä kerralla tutkivat mielestään kaiken eikä mitään löytynyt. Viimeisinä kertoina, kun olen lääkärillä käynyt on todettu tulehdusarvojen olevan vähän koholla ja oireet ovat aina viitanneet umpilisäkkeen tulehdukseen.
Oireita siis: kipu pääosin oikealla alavatsassa. Joskus oksennus. Iskee yllättäen (ainakin olen koittanut mietti olenko syönyt jotain samaa tai muuta erikoista). Jatkuu pitkään kunnes katoaa ja tuntuu vain esim. painamalla alavatsaa. Tällainen tunne jatkuu muutaman päivän. Niin ja kuume nousee kivun iskiessä.

Laitoin tämän viestin, koska lääkäri on sanonut vain, että "ota lähete kirurgiaan ja leikkaukseen jos pahenee eikä katoa" aina, kun olen käynyt. Koskaan kipu ei ole pahentunut vaan aina sama kaava kuten yllä kuvasin. Toivoisin täältä löytäväni jonkun, jolla on ollut samanlaisia oireita ja saanut ne hoidetuksi, koska yllättävä ja melko usein vielä iskevä kipu ei todellakaan ole hyödyllinen.

Itse tutkin hieman nettiä ja tulin siihen tulokseen, että sappikivi olisi lähinnä näitä oireita. Täytyypä mennä uudelleen tutkituttamaan lääkärille ja laittaa MYÖS UÄ peliin, olen sitä sanonut muutaman kerran, mutta kun lääkäreiden mielestä ei ole ollut tarpeellinen niin en ilman vakuutusta ole sillä tutkituttanut...

Kiitos jo ennakkoon kaikille mahdollisille vastauksille.

26

11697

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ....

      Oletko mies vai nainen? Jos nainen niin merkkaapa kalenteriin milloin kivut iskevät. Tuttavallani oli endometrioosi ja siitä johtuva umpisuolentulehdus. Tai siis endojuttu jotenkin niin paha, käsitin että umpisuoleen kietoutuneet ne jutut.. kerran kuussa oli aina kamalat kivut, lopulta niin pahat että umppari poistettiin ja samalla sitä väärässä paikassa olevaa limakalvoa.

      • vatsan kipu

        Olen miespuolinen, mutta kiitoksia kuitenkin.

    • ihmeellistä

      Miehelläni ollut samantyylistä vaivaa 2004 vuodesta (intissä olo aikana eka kerran) asti ja sen jälkeen aina silloin tällöin iskee aika kovaki mahakipu alamahalle ja ilmeisesti juuri enemmän oikealle puolelle..kestää muutaman päivän lieveten ja sitten häviää..intin aikana kun eka kerran kipu iski niin epäilivät umpparia..kaikki kuulemma viittasi umppariin..ja tulehusarvotkin olivat koholla..kuumettakin oli (flunssakin oli kyllä yhtäaikaa joten ei osaa sanoa johtuiko kuume siitä vai mahakivusta)...umppari se ei kuulemma sairaalassa tehtyjen tutkimusten perusteella kuitenkaan ollut joten antoivat antibioottia suoneen ja kipulääkettä joilla kipu oli mennyt ohi...myöhemmillä kerroilla ei ole ollut kuumetta..ainakaan ei kuumeinen olo joten ei ole edes mitannut...sairaalassa olivat ottaneet verikokeita yms..ja tulleet vaan siihen tulokseen (kun eivät muutakaan keksineet) että mahdollisesti se tavallinen flunssavirus ikäänkuin levinnyt mahaan...tiedä sitten mitä se on...muissa tutkimuksissa mies ei ole käynyt...niin ja kerran mahakivun aikana tullut ulosteen mukana limaa..?? Onko sinulla ollut mitään vastaavaa??tai esim ripulia tms?? Tästä vastauksesta nyt ei ollut sinulle sinänsä hyötyä kosaka halusit kokemuksia sellaiselta joka saanut samanlaiset oireet hoidetuksi..mutta kohtalotoveri kuitenkin löytyy...vastailehan..ja olisi myös kiva tietää jos olet saanut vaivoihisi jotain uutta tietoa lääkäriltäsi tai muulta taholta...

      • vatsan kipu

        Minulla on nyt uusi lääkäri aika 30.7 vatsatautien spesialistille, toivotaan että siellä jotain selviää.
        Nyt kun on muutama päivä mennyt viime "kohtauksestani" niin on ensimmäistä kertaa vaihtunut vasemmalle puolelle vähän samantyyppiseksi kivuksi; kun liikkuu tai nostaa jalkaa sattuu.

        Minullakin aina juuri umpparia epäilty, mutta koskaan ei ole se ollut.

        Itse olen vähän skeptinen tuon "vatsaflunssa" jutun suhteen. Kerran pantu itselläkin sen piikkiin, mutta miten voi olla niin usein ja aina samanlainen? Varmaan nyt 7 "kohtausta" ainakin tässä muutaman vuoden aikana ollut...

        Viimeksi, kun kävin lääkärillä myös minulla oli tulehdusarvot hieman kohonneet, silloin en kyl muistaakseni ollut muuten mitenkää sairas (ei nuhaa, flunssaa tai mitään).

        Toivotaan, että selviää

      • ihmeellistä
        vatsan kipu kirjoitti:

        niin vielä aiheesta sen verran että jollain palstalla täällä netissä luin jonkun miehen kirjoittaneen että oli ollut norm (mutta aika raju) mahatauti ensin ja sen jälkeen alkanu kummallisia mahavaivoja olemaan aina silloin tällöin...samantyylisiä kuin mieheni ja sinun vaivat..niin ja kyseisellä hlöllä oli myös ollut vaivoja jo usean vuoden ajan..ja hän oli tutkituttanut jo kaiken..paksusuolentähystyksestä uä:hän jne eikä mitään ollut löytynyt...hän siis siellä palstalla kyseli että voiko tavallinen mahatauti tosiaan olla niin raju että jättää ikäänkuin jonkuu tulehuksen mahaan...mene ja tiedä sitten...kun lääkärikin varm sanois vaan että joskus saattaa näinkin käydä..tms..

      • vatsan kipu
        ihmeellistä kirjoitti:

        Kuulostaa aika "ihmeelliseltä" näihin omiin lääketieteellisiin käsityksiini verrattuna (tosin ne eivät varsinkaa vatsatautien suhteen ole kovinkaan laajat), mutta muistelisin, että itselläni oli myös tällainen kunnon vatsakipu reilut kolme vuotta sitten. Silloin en pystynyt olemaan missään asennossa, oksentelin ja särki niin saatanasti. Sitä ennen en mielestäni ollut näitä "kohtauksia", joten teoriassa saattaisi olla perää?
        Aika perseestä tosin, jos mitään hoitokeinoa ei löydy. Sanotaanpa vaikka, että olisin F1-kuljettaja, jota en tietenkään ole. Olisi varmaan todella mahtavaa, kun ennen kisaa iskee joku saatanan vatsakipu mitä ei voi hoitaa...

        ...ja me kun miehen kanssa ollaan kans puhuttu siitä et voisko se olla mahataudin jättämä jälki...??kun silloin intissä ollessaan siinä komppaniassa ja tupakavereillakin oli ollut lähiaikoina mahatautia..ja minä sanoinkin miehelleni silloin että onko sulla nyt se mahatauti..mutta mies oli sitä mieltä että ei..koska ei ollut oksettanut kuitenkaan ollenkaan..maha oli vaan kipeenä....mutta luulis että jos se olis ikäänkuin mahataudin jättämä tulehdus niin sitä vois jotenki hoitaa esim antibioottikuurilla...tms?? kysy siltä lääkäriltä voisko sillä olla perää yleensäkään että mahatauti jättää jotain tuollasta ongelmaa ?? Mutta ilmoittelehan kun olet käynyt lääkärillä että mitä sieltä löydettiin tai sanottiin...tai keksittiinkö mitään selitystä??
        mut toivoa sinne päin!!koitan muuten löytää sen miehen kirjoittaman jutun ja ilmoittelen tänne jos löydän sen!!:)

        Jos miehesi on intissä vielä, niin toivottavasti ei tule montaa "kohtausta".
        Täytyy kysellä tuotakin mahdollisuutta. Voihan se olla tietysti joku virustyyppinen tauti, kuten huuliherpes. Sehän jää kytemään koko loppu elämän ajaksi ja luo rakkulan silloin tällöin. Toivottavasti tämä vatsahomma ei ole samanlainen vaan joku johon löytyy hoito. Jos ei muuta keksi voisi kokeilla leikuttaa umpparin pois ja katsoa, josko homma pelittäisi sen jälkeen, kun kipu aina iskee sinne oikealla alavatsaan.

        Käyppä lukeen www.crohnjacolits.fi...siellä tietoa crohnintaudista...oireet aikalailla samanlaisia kuin sinulla ja miehelläni..paitsi että miehelläni ei ole sitä oksentamista ollenkaan...eikä kyllä kuumettakaan...kun siinä pitäisi vielä olla korkeakin kuume...mutta en sitten tiedä onko se heti alusta asti korkeaa..koska saatta olla että miehellänikin on huomaamatonta lämpöä kohtausten aikana...niin ja tällä palstallakin oli tuolla "etusivulla" joku jolla oli crohnin tauti todettu kirjoittanut otsikolla crohnin tauti...sieltä bongasinkin ed nettiosoitteen...toivottavasti ei kuitenkaan olisi crohnin tauti sinulla eikä miehelläni...ei tuo kovin helpolta taudilta kuulosta.....pitää kyllä nyt passittaa mieheni lääkäriin..ja pakottaa lääkärit ottamaan vakavasti...jos se tauti todetaan niin ei olisi ainakaan kovin pahaksi kerennyt..Toivetita paremmasta sinne päin!!!!:)

      • vatsan kipu
        ihmeellistä kirjoitti:

        ...ja me kun miehen kanssa ollaan kans puhuttu siitä et voisko se olla mahataudin jättämä jälki...??kun silloin intissä ollessaan siinä komppaniassa ja tupakavereillakin oli ollut lähiaikoina mahatautia..ja minä sanoinkin miehelleni silloin että onko sulla nyt se mahatauti..mutta mies oli sitä mieltä että ei..koska ei ollut oksettanut kuitenkaan ollenkaan..maha oli vaan kipeenä....mutta luulis että jos se olis ikäänkuin mahataudin jättämä tulehdus niin sitä vois jotenki hoitaa esim antibioottikuurilla...tms?? kysy siltä lääkäriltä voisko sillä olla perää yleensäkään että mahatauti jättää jotain tuollasta ongelmaa ?? Mutta ilmoittelehan kun olet käynyt lääkärillä että mitä sieltä löydettiin tai sanottiin...tai keksittiinkö mitään selitystä??
        mut toivoa sinne päin!!koitan muuten löytää sen miehen kirjoittaman jutun ja ilmoittelen tänne jos löydän sen!!:)

        Niin ottivat myös heliobakteeria varten näytteen, nopeasti googlettamalla heliobakteeri on sellainen vatsaan "asustelemaan" jäänyt bakteeri, joka sopisi yllä mainittuihin ajatuksiisi, mutta toisaalta sen oirekuvaukset eivät sovi kuvaan (ylävatsa). No katsotaan löytyykö näytteestä.

    • vatsan kipu

      Hyvä löytö, voi ainakin tutkia onko tuota sitten. Oireet ovat olleet minulla hyvin samanlaisia, mutta en kyllä ole laihtunut/lihonut eli paino on ollut aika vakiona eikä aftoja ole usein suussa.
      Vatsavaivat varsinkin ovat siitä juuri ongelmallisia, kun monet kuvaukset sopivat toisiinsa (tämä laitettu esim. umppariin useimmiten).
      Pääasia olisi nyt löytää sairaus, että se saadaan hoidetuksi. Pitää ottaa tämäkin asia esille sitten 30.7.

      • vatsan kipu

        Niin tämä jatko siis tuli kokonaan väärään viestiin, mutta ymmärrät varmaan mihin viittasin tuossa edellisessä.
        Itsellänikään ei aina ole oksentelua ollut, itseasiassa harmvemmin tulee oksennettua, mutta kuumetta on kyllä ollut lähes aina - aina ei tosin niin korkea. Ensimmäisinä kertoina muistan, kun heräsin yöllä vatsakipuun bokserit jalassa - oli niin kylmä, että joutui laittamaan melkein takin päälle eli ilmeisestikin aika kova kuume ollut silloin.

        mahavaivoissa on juuri se tympeys että oireet viittaavat kaikkiin tauteihin...voisi oireitten perusteella tehdä melkein minkä vaan diagnoosin ja oireiden perusteella on kaikki maaiolman taudit samalla ihmisellä....:)
        mutta eiköhän niihin joku selitys joskus löydy...tai jos ei löydy niin on varmaan vaan tyydyttävä artyneen suolen ongelmaan ja koitettava elää sen mukaisesti...ruokavalioa muuttamalla jne..jne....mutta ilimottele sitte mitä löytyi!!!!:)

    • vatsan kipu

      Tänään oli se lääkäri. Otti vain ylös kertomukseni ja kyseli hieman ja sen jälkeen passitti viiteen erilaisen verikokeeseen ja virtsakokeeseen. Muutaman viikon päästä uusi aika. Oli ainakin keliaki ja laktoosi-intoleranssi kokeet, joten ilmeisesti pyritään sulkemaan nuo yleisimmät nyt ensin (en usko pätkääkään, että voisi olla kumpikaan noista). Ihan mukava parinsadan lasku tuli tästäkin käynnistä, toivotaan että saavat selville edes jotain sitten.

      • ihmeellistä

        sitte taas ootteleen muutaman viikon ennen ku saat mitään tietoa...tympiä...onko sulla muuten tässä välissä ollu niitä kipukohtauksia?? Miehellä nyt reilu kuukausi siitä viimeisimmästä eikä oo tullu uudestaan..ainakaan vielä...

        Puhuko se lääkäri ees mitään et mikä se "vois olla"??...oireiden perusteella siis....

        Juu...toivotaan että selviäis!!!!:) Lämmintä syyskesää sinne päin!!!

        Ei puhunut mitään. Unohdin mainita siitä Crohnin taudista, mutta lääkäri oli muutenkin sen verran töykeän oloinen, että olisi tuskin sitä mitenkään ottanut huomioon.
        Lääkäri kyseli myös sitä onko koskaan tehty mitään tähystystä tai vastaavaa, eli varmaankin se on sitten kyseessä, jos verikokeista ei löydy mitään yksinään selittävää tekijää.

        Reilut 3 viikkoa on siitä, kun minulla oli viimeksi tämä kuuluisa "kohtaus"

    • vatsan kipu

      Tänään oli uusi vastaanottoaika. Läpäisin kaikki testit kirkkaasti: ei keliakiaa tai laktoosi-intoleranssia ja veriarvot ok, virtsatesti myös ok.

      Huomenna on vielä ylävatsan UÄ-kuvaus, jossa eliminoidaan mahdolliset rakenteelliset viat.

      Lääkäri oli sitä mieltä, että jos rakenteellisia vikoja ei löydy ei kannata enää mitään tähystyksiä alkaa käyttämään. Hänen mielestään kyseessä olisi suolen krammpi (suolenseinämä on lihasta). En muista tarkaa selitystä, mutta jotenkin näin se meni:

      Kaasua/ilmaa jää suoleen ja suoli luulee sen olevan täynnä tavaraa, jolloin se supistuu ja pyrkii täten viemään sitä eteenpäin. Koska tavara onkin ilmaa, aiheutuu kramppi.

      Joitain syitä tämä lääkäri antoi, miksei voisi olla tällainen krooninen tauti, mutta ne eivät mielestäni olleet aivan järkeenkäyviä.
      Ei tunnu kyllä vakuuttavan minua tuo suolikrammpi diagnoosina. Esitin kysymyksiä mm. siitä miksi tulehdusarvot ovat olleet "kohtauksen" aikana kohollla niin vastauksena "varmaan ollut jotakin muuta, esim flunssaa samalla". Lääkäri sanoi, että ruokavaliota pitäisi tarkkailla siinä mielessä, jos joku ruoka aiheuttaisi näitä.

      En itse usko tämän olevan kyllä selitys, mutta katsotaan nyt vielä huomenna löytyykö UÄ:stä mitään poikkeavaa.
      Jotenkin tuntuu kummalta miksi sitten usein on korkea kuume ja miksi vatsakipu alkaa koko vatsan tuntuisena.

      • ihmeellistä

        ..tuntuu kyllä hölmöltä ettei lääkäri voi tehdä sitä tähystystä...koska ei kait joku suolikramppi voi aiheuttaa kuumetta ja tulehdusarvojen nousua...vaadi mielenrauhasi vuoksi sitä tähystystä jos ultrasta ei löydy mitään....TOIVOTAAN nyt kuitenki ettei ultrasta löydy ainakaan mitään vakavaa...lycka till!
        Ilmottelehan taasen ultran jälkeen!

        UÄ:stä ei myöskään löytynyt mitään. Lääkärin mukaan tähystykset ovat erittäin epämukavia, eikä minulla tätä rahaakaa ylimääräistä ole, joten jätän varmaankin homman tähän. Ei kyllä aivan tyydytä tuo diagnoosi. Katsotaan nyt sitten ilmeneekö edelleen näitä (vaikka siis mitäänhän tässä ei ole tehty).

      • ihmeellistä
        vatsan kipu kirjoitti:

        UÄ:stä ei myöskään löytynyt mitään. Lääkärin mukaan tähystykset ovat erittäin epämukavia, eikä minulla tätä rahaakaa ylimääräistä ole, joten jätän varmaankin homman tähän. Ei kyllä aivan tyydytä tuo diagnoosi. Katsotaan nyt sitten ilmeneekö edelleen näitä (vaikka siis mitäänhän tässä ei ole tehty).

        kyllä ne rahatki aikanaan loppuu...varmasti ei kiinnosta alkaa ihan tonneja laittaan sinne sairaalaankaan..mut jos kerran vatsatautien erikoislääkäri ei ole huolissaan eikä laita sua tähystykseen niin pakko kait siihen on sitte luottaa. Eikö ultrassa kuitenkin näkyisi esim kasvaimet ja kaikki sellaset...joten ne on nyt sitte kuitenkin poissuljettu..niin ja se umpparikin varmaan näkyisi siinä ultrassa...??
        Mutta toivottavasti ne oireet ei enää tule takasi...Hyvää jatkoa sulle!:)

        Eihän lääkäri nyt tyhjästä tutkintoaan ole temmannut, silti vähän jäi kaivelemaan. Sano miehellesi, että katselee mitä ruokaa on tullut syötyä, jos (ja ainakin omalla osallani varmaan KUN) seuraavan kerran ilmenee. Kirjoittele siinä tapauksessa vaikka tänne, niin katsotaan, jos ratkaisu löytyisi sieltä. Hyvät jatkot miehellesi!

      • sama vaiva

        Minullakin on ollut samanlaisia oireita jo monen vuoden ajan. Olen käynyt lääkärissä vaivan takia ja vatsani ja suoleni on tähystetty syyn löytymiseksi. Lääkäriltä antoi loppujen lopuksi diagnoosin että suoleeni kerääntyy silloin tällöin kaasuja jotka aiheuttavat kivun. Olen oppinut tunnistamaan vatsakivun alkamisen ja kun kipu alkaa niin olen ottanut reseptilääkettä nimeltään Litalgin. Tämä lääke on ainakin minulla auttanut. Eikä kipu ole päässyt vatsasärkyä pidemmälle.

    • Ovulaatiokipuja

      Vaikuttaa ovulaatiokivuilta. Olen kärsinyt niistä koko hedelmällisen ikäni. Saattaa olla tosi koviakin välillä. Myös munasarjakystat aiheuttavat ko. oireita. Molemmista siis kokemusta on.

      • paitsi että

        aloituksessa puhuttiin miesten vatsavaivoista. Olisin sitä mieltä, että se on tuo lisäaine E621, jota jokainen vahingossakin kerran kuussa saa suoleensa. Se saa aikaan pahat oireet, jotka aiheutuvat mahahappojen liiallisesta kohoamisesta.

      • se E621
        paitsi että kirjoitti:

        aloituksessa puhuttiin miesten vatsavaivoista. Olisin sitä mieltä, että se on tuo lisäaine E621, jota jokainen vahingossakin kerran kuussa saa suoleensa. Se saa aikaan pahat oireet, jotka aiheutuvat mahahappojen liiallisesta kohoamisesta.

        johtuisi,sitä olisi itsellä enemmän kuin
        vaan pari kertaa kuussa.

    • Anonyymi

      samanlainen. arsenikkia laitettu mun ruokaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 180
      1935
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      52
      1868
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1568
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      137
      1413
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1174
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1152
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1143
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1109
    10. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1108
    Aihe