Monilla ihmisillä on oma ulkokuorensa. Ulkokuorella saa usein, jopa vahingollisin seurauksin, viestitettyä todellisesta itsestään vääriä singnaaleja ympäristöönsä. Mielestäni tilanne vain korostuu baarimaailmassa, alkoholilla kun on tapana vääristää todellisuutta. Luodaan ohikiitäviä ihmiskontakteja, jotka mielestäni perustuvat juuri ulkokuoren sanelemiin ehtoihin; ihminen itsessään jää taka-alalle.
Mikä on totuus sinusta? Oletko juuri sitä, mitä ihmiset sinusta ulospäin saavat ymmärtää, vai onko sisäinen maailmasi ristiriidassa luomasi kuvan kanssa?
Vai onko ulkokuoresi vain rautainen panssari ympärilläsi, vankila josta tahtoisit vapautua ja näyttää millainen todella olet?
Mikä on totuus sinusta? Oletko juuri sitä, mitä ihmiset sinusta ulospäin saavat ymmärtää, vai onko sisäinen maailmasi ristiriidassa luomasi kuvan kanssa?
Vai onko ulkokuoresi vain rautainen panssari ympärilläsi, vankila josta tahtoisit vapautua ja näyttää millainen todella olet?
Vastaukset 27
Vanhimmat
Näytän tosi kiltiltä ja viattomalta, mutta oikeasti olen kiimainen narttu!
Hmmm...
Ulkokuoreni on ristiriidassa sisäisen minäni kanssa.
Lihaksikas nainen luokitellaan useimmiten kovaksi ja kylmäksi. Minä olen pehmo lihasmassan alla.
Muotikledjut ylläni pelottavat ns. tavisten tulevan juttelemaan, mutta mikäli minusta on ollut lähiaikoina alan lehdessä juttua niin kyllä ihmiset silloin uskaltanut lähestyä ja tulevat rohkeasti kyselemään kisakuulumisia tai valmistautumisestani seur. skaboihin.
Mä en paljasta ihan heti minkälainen mä oon oikeasti. Pitää olla sellainen yllätys etu. En tiedä mikä siinä sitten on, että pitää suojautua kaikelta niin kovasti.
Mä oon muutenkin enemmän sellainen hulivili, villi ja vapaa ja asun maalla X). Kaupungilla kun käy ei oikein voi ruveta hulivikoimaan... ;)
Minusta ihmisillä on muutenkin monta "minää", on kotiminä, kaupunkiminä, ensitreffiminä, opettajien miellyttämisminä jne...
Koita siinä sitten olla... Kaikkien miniensä kanssa. Vähemmästäkin jo menee pää pyörälle. Ja hyvänen aika kun jonain kapulapäivänä minät sekoaa ja lähtee kotiminänä oikean minänsä kanssa kaupungille! HuHHUI siinä vasta näky. Ei ole mulle käyny... VIELÄ.
Mulla on varmaan sellanen kilpikonnan suojapanssari, paino sanalla suoja. Luultavasti viestitän tahattomastikin sekavia viestejä ympäristöön varsinkin tuntemattomammassa seurassa, jos en tiedä henkilöiden motiiveja eli en oikein osaa luottaa.
Panssari on elämänkokemusten tulos. Ilman sitä sen sisällä oleva herkkä ihminen olisi musertunut naiviudessaan ja hyväuskoisuudessaan saamiinsa kolhuihin, kenties vetäytynyt omaan sisäiseen maailmaansa ja sulkenut kaikki ovet takanaan.
Mutta kilpikonnakin pyörähtää joskus selälleen, paljastaa kaiken haavoittuvuutensa ja joko kuolee tai saa kaiken sen mikä on elämisen arvoista, toisen ihmisen rakkauden ilman ehtoja.
...herkkyys on ihana asia. On toisaalta ihan hyväkin, et suojelee itseään ja on varuillaan ennen ku luottaa toiseen... sillä ei kuitenkaan kannata karkottaa pois ketään...
näin juuri helposti käy, karkottaa juuri ne tärkeät ihmiset luotaan ja huomaa sen liian myöhään-.
tietoisesti viestitä "väärää" kuvaa itsestäni, mutta usein saan kuulla samoja kommentteja, jotka eivät kuitenkaan kuvaile minua oikeasti. Ihmiset tekevät hirveästi johtopäätöksiä pelkästään ulkonäköni perusteella, mutta tietysti se on ihan ymmärrettävää. En kuitenkaan oikeasti ole sellainen, kuin ihmiset luulevat ennen kuin puhuvat kanssani....
Minä jatkuvasti lähetän jonkinlaista aggressiosignaalia ihmisille jotka yleensä kännissä sitten haluavat tulla rähjäämään minulle. Minä olen joutunut väkivallan kohteeksi uskomattoman monta kertaa. Minä viestin sellaista "minä tiedän paremmin", "minä olen parempi" -asennetta.
Mutta oikeasti olen herkkä, hauras ja epävarma. Vähän liian kiltti ja suostuvainen. Ihmisarka luimistelija. Vähään tyytyväinen ihminen jonka kanssa ei tarvitse esittää mitään. Ystävät ja rakastajat tuntevat minut tällaisena.
Minua tulkitaan butchmaisemmaksi kuin mitä olenkaan. Se kai tulee em. asenteesta. Oikeasti olen aika femme.
Arka luimistelukin tulkitaan vihamielisyydeksi.
Catsyn kolme viimeistä kappaletta kuvaavat myös minua ja suhdettani toisiin ihmisiin erittäin hyvin
helmat, pitkät hiukset, huoleton asenne. Mikä minussa pettäisi? Minä olen se kesäkuuman lopullinen niitti, kun haluaa todella heittää loputkin vaatteet menemään.
Mun ulkokuori ei ensinäkemältä taida ihan vastata sitä mun kaikkein sisintä minää. siis oon saanu kommenttia, että oisin vaikeastilähestyttävännäkönen ja jotenkin kova.
Aluksi jotenkin tulee vaan annettua usein sellanen vaikutelma, kun ei tunne toista..
Sit, kun oppii vähän tuntee ja huomaa, ettei oo tarvetta mihinkään kuoreen ja tulee juttuun, niin siitä sitä pikkuhiljaa alkaa paljastamaan itteään.
Humalassa yleensä suojakuori jotenkin tulee ohkasemmaks ja oon vähän lunkimpi..eli se suojautumisvaihe jää pois. mikä kyllä toisinaan on hyvä asia, mutta usein jälkikäteen hiukka hirvittää, että tulikohan paljastettua liikaa ittestään.
Haluisin usein olla välittömämpi ja avoimempi, mutta mutta mä oon mikä oon, ja jos haluu muhun oikeesti tutustua,niin siihen menee sitten hiukka aikaa ja vaivaa.
ihanalta :)
.. on siinä, etten oikein tiedä, mitä ulkokuoreni viestittää. Vähän aikaa sitten kuulin, että olen arka, jaa-a. Minä kun olen aina pitänyt tapaani olla tunkeutumatta kutsumatta porukoihin jonkin sortin kohteliaisuutena. Ehkä minua sitten pidetään ensin lievästi eristäytyvänä. En tosin ymmärrä, miten tuo liittyisi ulkokuoreen.
Mutta totta, ulkoasulla, pukeutumisella minäkin viestitän siinä kuin muutkin, tarkoituksella. Tilaisuus- ja viiteryhmäsidonnaista. Niin, ja omaksi huviksi myös, en keskustele vaatteista, mutta tietäisivätpä, miten tiukasti värien on mätsättävä sävy sävyyn. Muuten levoton olo.
siitä Ibsenin "naamiosta", ts. mun ei tarvi peittää habituksellani (vaatteilla, hiuksilla tai olemuksella) mitään.
Ennen nuorempana - kun en vielä uskaltanut olla oma itseni - elin ns. "hetero"elämää eli menin siihen "naisen" rooliin ihan kybällä sisään. Sitten vaan mietin, että mikähän mussa itsessäni on vikana, kun en sovi tähän muottiin.
Myöhemmin, kun mulle alkoi selvitä, kuka, mikä ja minkälainen todella oon, huomasin, ettei mussa mitään vikaa ollut vaan se vika oli siinä roolissa. Alkoi vihdoin se vapautuminen.
Mun ulkoinen olemus on just sellainen, millainen oon sisältäkin. Reipas, poikamainen, aktiivinen, huumorintajuinen, voimakas.
Hyvä aihe. Oma ulkokuoreni on todellakin kaikkea muuta kuin sitä, mitä oikeasti ja sisälläni olen. Olen "pakottanut" itseni johonkin puistattavaan ämmän rooliin, ehkä juuri siksi, että omaa sisintä on satutettu lähes rajattomasti, jo pienestä lapsesta pitäen.
Olen antanut itsestäni kuvan, koreilevan ja ehkä jopa diivamaisen nartun, noin niinkuin ulkopuolisten silmille, heille jotka eivät mua todellisuudessa tunne. Kova narttu, joka ei paljoa muusta piittaa kuin itsestään. Ajattelemattomalta ja arvaamattomalta. Luultavasti moni kuvittelee myös elämäni olevan loputonta juhlien ja juominkien sarjaa. (Puhuin nyt baarielämästä, "baariminästä".)
Totuus on kuitenkin aivan toinen, sen tietävät he, jotka lähelläni ovat, ystäväni ja läheiset ihmiset. En ole kylmä tai ajattelematon, minä jos kuka rakastan syviä ja pitkiä, älyllisesti haastavia keskusteluja. Rakastan puhua ja pohtia, miettiä ja taas pohtia. Kaikesta mitä löytyy maan ja taivaan väliltä. Ja huumorintajua jos mitä löytyy kuin pienestä pitäjästä, ihanaa kun saa ihmiset hymyilemään ja nauramaan :)
Ulkoinen "baariminä" on vain lumetta, kaikki se koreilu ja laittautuminen, kaikki. Okei, onhan se ihan mukavaa laittautua ym, mutta kyllä se oma tyyli arjessa on kaukana siitä naisellisesta keimailusta. Arjessa kun tykkään pukeutua aika "tyttöpoikamaisesti", rennosti ja sporttisesti, se on todellista itseäni, se vaan sopii paremmin omaan ja oikeaan tyyliini. Hyvä jos juuri ja juuri hieman meikkaan, ei sentään mitään renttumeininkiä kuitenkaan ;) Ja mitä jatkuvana bilettäjänä pitämiseenkin tuleepi, niin kyllä se meikeläinen aikasta terveellistä elämää kaikessa hiljaisuudessaan viettelee, urheillen ja kavereita tapaillenhan ne viikot ja se arki siinä suttaantuu töiden ja opintojen ohesssa. Eipä moni uskoisi joka ei tunne, he kyllä tietävät jotka tuntevat. Usein olen kuullut sanottavan että "enpä olis uskonut" mitä tulee todellisen itseni paljastuttua. Niin kova ulkokuori on rakennettu.
Ja kyllä, se on vankila, josta tahtoisi jotenkin vapautua. On se "baariminä" ja oikea minä, se on äärettömän hajoittava kombinaatio. Lähes mahdoton yhdistelmä. Miten alkoholi voikin muuttaa niin toiseksi ihmiseksi, sitä on saanut kysyä niin monta kertaa, saamatta vastausta etsimäänsä. Joten jäänpä taas tänään suosiolla kotiin lötköömään sohvalle ja laitan hyvän elokuvan pyörimään! :) (Tulipas oikein tilitettyä, hih)
Siinä tekstiä joka sopii minuun kuin hattu päähän!
Miten joku onkin kaltaiseni, tai onkohan niin, että kovin moni käyttäytyy samoin?
Jopas... Mä jo todella luulin että painin yksin ongelmani kanssa. On näemmä sitten muitakin kaltaisiani, heh.
Ongelma tosiaan, ja olen päättänyt ottaa nyt härkää sarvista ja teen kyseiselle asialle jotain, pakkohan se on, aikuisen naisen, helekutti soikoon. Hyvä "startti" tässä on takana, eipä tullut tänä viikonloppua radalle lähdettyä, hyvä niin.
Olen todella niin kyllästynyt sen roolin vetämiseen, että oksat poikki ja pinoon sano muija ku kirvestä käessään piti ;) Kaikkeen siihen koreiluun ja keimailuun, kaikkeen siihen mikä ei mua todellakaan ole. Mulla kun tosiaan se alkoholi muuttaa kaiken just eikä melkein niin, että todellisuudesta ei ole jäljellä kuin muisto siinä vaiheessa, ja voi niitä töppäilyjen ja törttöilyjen määrää siinä sivussa.. Niitä ei laske pirukaan. Eikä ne edusta mua ja mun omaa minääni, ei tod. Morkkikset on sitten jo ihan oma lukunsa...heh. Sitä niin usein herää kysymään itseltään että mitä v**tua on taas tullut sanottua, mitä v**tua taas tullu tehtyä. Mutta kaikkihan kuuluu siihen rakennettuun paska-ämmä imagoon, se on sitä lumetta mitä sitten kännissä edustaa.
Huoh sanon minä.
Mutta ei muuta ku etiäppäin sano taisto talvisodassa :D
tehdä asialle jotain. Siinä vaiheessa, kun joku oikeesti susta kiinnostuu ja annat sille vaan maskin, harmittelet kun se toinen tajuaa koko esityksen eikä haluakaan enää mitään. Mulle kävi niin, et ihastuin yhteen tyttöön, joka myös tykästyi muhun. Vähän ajan kuluttua se kyllästyi, koska sanoi, ettei jaksa esittämistäni. Sitten olikin jo kaikki liian myöhästä. Nyt se tyttö seurustelee sellaisen naisen kanssa, joka on just niinku mä olen oikeasti, lämminhenkinen ja kiltti, mutta se ei esittäny mitään. Se tyttö on avoimesti ystävällinen ja aina niin iloinen. Huh...hyvä ku pystyin sanoon ääneen...pakko myöntää, et nyt ottaa päähän ja oon mustis niitten suhteesta. Toisaalta se ajatus helpottaa, et oon pystyny lopettaa esittämisen ja oon ollu avoimesti oma itseni. Se on tuonu mulle sen, et oon tavannu yhen toisen naisen ja aika vaan näyttää mihin homma voi kehkeytyä...
Kyllä minuakin ottaa päähän sinun puolestasi.
mutta, onneksi virheistä oppii, niin siis jos haluaa. Toivon todella, että tästä hommasta tulis jotain, koska pidän tapaamastani naisesta hirmu paljon...
mä oon ulkoisesti aika viilee, jopa töykee..
sisältä oon täys pehmo:)
kovan näkönen, luonteelta sitten sekasikiö kovaa ja pehmoa. Muurin läpi ei niin vaan tulla .
Baarimaailma nyt ON aivan muuta kuin todellisuus... harva varmaan on siellä ihan se sama tuttu "kotiminä" jonka parhaat ystävät, perhe ja kumppani tuntee. Siis ventovieraiden silmissä. Baariin laittaudutaan, asennoidutaan ja pelkästään jo alkoholi "muuttaa" käyttäytymistä/olemusta. Esimerkiksi olen huomannut, että ne kaveruussuhteet jotka on baarissa pienessä hiprakassa solmittu, ei kanna pidemmälle koska on sellainen olo ettei OIKEESTI tunnekaan toista.
Niin, itsekin ennen baariin menoa laittaudun enemmän kuin yleensä: "täytyy" laittaa juhlameikki ja miettiä tarkemmin vaatetus... kai se itsellä on parempi fiilis kun on sellainen olo että näyttää ihan kivalta. Toisaalta, voisin kyllä mennä suoraan rannaltakin baariin jos niikseen tulee. Ei se loppujen lopuksi niin tärkeää ole, mutta yleensä sitä haluaa kyllä parhaan vaikutuksen antaa. Kai mä annan sellaisen iloisen, sporttisen vaikutelman... mikä ei nyt vikaan mene koska sellainen olenkin. Mutta ei ne vieraammat sitten muuta paljon näekään kuin pinnan -olen kuitenkin aika syvällinen ja ajatteleva, herkkä ihminen. Luonnollisesti sitä haluaa suojella itseään. Eikä musta muiden tarvikkaan tietää sen enempää jossain baarissa -riittää että ne tärkeimmät ihmiset tuntee minut :D Ja mitä olen lukenu näitä muiden vastauksia, niin harvat sitä "haavoittuvaisinta minää" vieraille avaa... ja miksi pitäisikään? Eli aina sellainen pinnallisempi kuva jää, kunnes paremmin tutustuu. Vaikka luonnollinen persoona oliskin!
Ulkokuoreni on juuri sellainen kuin minäkin olen.Minun ongelmani on vaan se että ulkokuoreni (kuuleman mukaan) viestittää että olen hetero.Tai siis että,lainatakseni erästä tyttöä,"minusta näkee että olen hetero".Tämä ongelmahan siis on se että en ole hetero.Voisi siis ehkä sanoa että sisäinen maailmani on ristiriidassa ulkomaailman kanssa juuri sillä tavalla että "näytän heterolta".Olenkin miettinyt että miltä minun sitten pitäisi näyttää jotta ulkopuoliset saisivat "oikean" käsityksen minusta?Tähän perään on pakko mainita että olen siis bi vaikka nyt kirjoitan lesbo-palstalle.Annettakoon se minulle anteeksi..Pointtini tässä nyt oli siis se että välillä voi käydä niinkin että olet oma itsesi ja annat itsestäsi sellaisen kuvan ulkopuolisille kuin todella olet mutta silti olemuksellasi tai ulkonäölläsi viestitätkin kaikille jotain aivan muuta.Vaikka asiat näin ovatkin omalla kohdallani niin en silti aio itseäni muuttaa sen takia mitä muut minusta ulkoapäin näkevät.
kaukana mitä olen. musta saa koviksen kuvan mut oon kyl ihan hiirulainen sisältä.
mitä enemmän ikää tulee, sitä mieluummin olisi ihan vaan oma itsensä.
Yleensä olen melko ulospäinsuuntautuva ja esim. yksin matkustaminen tai tuntemattomien ihmisten kanssa puhuminen ei tuota ongelmia. Oman reviirini haluan kuitenkin pitää.
Ainakin minulla on erilaisia kausia, joskus olen vakavampi ja askeettisempi, joskus reippaampi ja sporttisempi, joskus harvoin jopa hiukan naisellinen. Nämä vaiheet heijastuvat käyttäytymiseen ja tietysti myös pukeutumiseen ja siihen, millaisen kuvan ihmiset minusta saavat.
Ai juu, välillä esitän hössömpää kuin olen ja se rooli jää välillä pahasti päälle. Mutta tutut tietävät ja muista ei niin ole väliäkään.