Bongasin, tai oikeammin näin (koska en ole lintuharrastaja lainkaan) oudon linnun eilen. Se istui ikkunani edessä olevan koivun latvassa sulat pörhöllään ja nakkeli niskojaan välillä. Lintu oli ainakin harakan tai variksen kokoinen ja täysin valkoinen.
En osaa kuvailla linnun muotoa muuten kuin että se oli pullea (johtui varmaankin kovasta pakkasesta ja siitä että lintu tosiaan pörhisteli sulkapeitettään) ja sillä oli aika pitkä nokka ja pyrstö myöskin. Nokka oli mielestäni kellertävä.
Kun lintu sitten viimein lähti lentoon se ensin pudottautui siivet supussa kohti maata ja aukaisi ne vasta melkein maanpinnassa, sen edestä lähti joku pikkulintu lentoon, olisiko jahdannut tätä syöksyllään? Siivistä en saanut kovin hyvää käsitystä koska lintu oli jo matalalla avattuaan siipensä ja lensi harvan risukon takana, väriltään siivet olivat valkoiset niin kuin koko muukin lintu.
Mikä kumma se oli?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Olisi tietysti pitänyt nähdä, että voisi sanoa mitään varmaa, mutta tässä yksi teoria: Lintu oli hieman harakkaa pienempi ja kyseessä oli mustarastat, albiino versiona. Mustarastaiden albinismi ei ole hirvittävän harvinaista ja teoriaa tukee keltainen (tai oranssi) nokka ja jos oli vielä keltainen rengas silmän ympärillä, niin voisi sanoa jo melko varmasti mustarastaaksi. Myös linnun pörheys sopisi asiaan, koska mustarastas ei ole kovinkaan vanha talvehtija Suomessa ja varsinkin jos ollaan muualla kuin aivan etelä-Suomessa. Eli tällä reppanalla oli oikeastikin kylmä ja poikkeava väri voi myös vaikuttaa yksilön huonoon "pärjäämiseen" talvi olosuhteissa. Lentotapakin täsmää ja saattoipa ko. kaveri hätistellä pikkulintuja pois omalta ateriapaikaltaan (ei siis pedon käyttäytymistä).
Oikeastaan ainut muu, joka tulisi mieleeni, on pulu elikkäs kesykyyhky, mutta luultavasti olisit tämän tunnistanut?