Peugeot

Aikomuksena on hankkia vähän ajettu 307 farkku. Onko autossa jotain erityistä mihin kannattaa kiinnittää huomiota? Mitä vikoja on ollut? Olen myös kuullut että etenkin talvella on esiintynyt käyntihäiriöitä, pitäneekö paikkansa?
121489
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Itse olen ajellut vm.-03 307SW:llä nyt reilut 30tkm ja ainoita 'pikkuasioita' jotka nekin ovat menneet takuun piikkiin on ollut nk. koiranluut ja jäähdytin. Muutoin auto on toiminut moitteettomasti. Renkaat vaihdoin H-nopeusluokkaiseksi, rengasmelu pieneni huomattavasti. Miinuksena vain onnettomat ensiasennus stereot, laiskuuttani en ole päivittänyt niitä. Lapset pitävät lasikatosta ja tekeehän se tilantuntua sisälle jos vertaa vaikka tavalliseen 307 farkkuun.

Äänestä
  • Renkaiden nopeusluokkahan on tietysti T eikä H niinkuin kirjoitin.

    Äänestä

  • On siinä meillä auto.Mikähän siinä on että Pösö vuodesta toiseen käyttää ala-arvoisia osia autoissaan.Noin pian ei mitään autoa pitäisi joutua korjaamaan,eikä ainakaan niveliä.

    Äänestä

Vikoja oli omassa '04 mallisessa 307 s-edition wagonissa 90 tkm aikana niin paljon, että en edes pystynyt kuvittelemaan autossa voivan olla niin paljon vikaa... Saatikka että autossa voi hajota sellaiset osat jotka pösössä hajosi.

Eli eipä enää ikinä pösöä tähän talouteen, vaikkakin ajoltaan 307 farkku on erittäin hyvä, joskin rengasmelu on reiluhko.

Äänestä
  • Olen oikeasti kamalan eläinrakas ja säälin kaikenlaisia kurjuuteen joutuneita yksilöitä.

    Erityisesti minua säälittää nämä teryleenihousuiset tojotamiehet jotka joutuvat koko ikänsä ajelemaan ja kärsimään niillä tojotillansa ja vain pienenä lohtuna voivat iltaisin kirjoitella oikeitten autojen omistajille provoja.

    Sääli heitä.

    Kirjoituksessasi oli yksi paha virhe...

    Äänestä

  • eikös se s-edition tullu -05 vuonna? ;)

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    eikös se s-edition tullu -05 vuonna? ;)

    Kyllä se 1. sarjan s-edition tuli 2004. Varusteina metalliväri, radio, ilmastointi ja 15" aluvanteet.

    Niin joo, epäilijöille on myös saatavana kyseisen romun rekisterinumero, jolla voi automaasta tms. tiedustella auton korjaushistoriaa. :)

    Äänestä

  • exomistaja kirjoitti:

    Kyllä se 1. sarjan s-edition tuli 2004. Varusteina metalliväri, radio, ilmastointi ja 15" aluvanteet.

    Niin joo, epäilijöille on myös saatavana kyseisen romun rekisterinumero, jolla voi automaasta tms. tiedustella auton korjaushistoriaa. :)

    Epäilen edelleen että sinulla on tojota! Eihän pösössä voi olla vikoja!!!

    Äänestä

307 sw vm. 2002. Vikoja oli melkoisesti, mutta ei mitään suurempaa. Ajoin n. 50 tkm. Kesällä 2005 ostin uuden 307 Wagonin. Ajettu nyt n. 20 tkm ja ainut vika ollut talvella jarrujen "kitinä". Se korjattiin takuuseen. Eipä ole ollut muuta. Olen ollut tyytyväinen. Saattahan noita vikoja tietysti jatkosa tulla, mutta niin se on myös muissakin merkeissä. Omistanut myös 2000 luvun volkkarin (ostettu uutena) ja vikoja oli paljon enemmän kuin pösössä.

Äänestä
  • tasapuolisuuden nimissä: mulla on 2005 VW Bora, jolla olen ajanut nyt 25tkm. Ainoa vika on ilmeisesti huoltoilmaisin, kun ei ole vielä ilmoittanut huoltotarpeesta(long life-huoltoväli). 2 takavalon polttimoa olen vaihtanut, ei muuta vikaa.

    Äänestä

  • Himanen kirjoitti:

    tasapuolisuuden nimissä: mulla on 2005 VW Bora, jolla olen ajanut nyt 25tkm. Ainoa vika on ilmeisesti huoltoilmaisin, kun ei ole vielä ilmoittanut huoltotarpeesta(long life-huoltoväli). 2 takavalon polttimoa olen vaihtanut, ei muuta vikaa.

    VW CADDY vm. 2004, 1.6 bensa. Öljynpaineen merkkivalo syttyi 6000 km:ssa (lisättiin "long life" öljyä reilu litra). Etupää kolisi tosi pahasti, eikä löytynyt syytä. Valojen vilkunta (kirkastui ja himmeni, kun auto oli tyhjäkäynnillä). Tähänkään ei useista tutkimuksista huolimatta löytynyt syytä. Ym. pientä vilppiä. Vaihdoin pois 10000 km:ssä, koska pelkäsin, että hajoaa kokonaan. 307 ei tarvinnut lisätä öljyä ennen öljynvaihtoa (20000 km) ja muutekin on pelittänyt oikein hyvin.

    Äänestä

  • Ei kannata kehua 20000km kokemuksella. Joillakin se tulee mittariin jo 1/2 vuodessa.

    Autolehtien kestotestitkin ovat 30000 - 50000km mittaisia, eikä niissäkään mitään suurempia murheita pitäisi tulla esille.
    Mm. VW-konsernin autoissa on ensimmäinen huolto vasta 30 000km kohdalla.

    Siitä huolimatta en luota näihin nykyautoihin pätkän vertaa.
    Toista se oli ennen vanhaan: vm-85 riisikupillani (Mitsu Lancer) ajelin 180000km ilman ongelmia. Sitten meni bensapumppu ja kori ruostui alta.

    Nyt saa laittaa kiittimet ristiin, jos pääsee 100000km ilman ongelmia - liikaa hituvirta tekniikkaa ja mikropiirejä tiesuolaa ja kosteutta (=ongelmia alle 100tkm).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


307 STW kirjoitti:

Aikomuksena on hankkia vähän ajettu 307 farkku. Onko autossa jotain erityistä mihin kannattaa kiinnittää huomiota? Mitä vikoja on ollut? Olen myös kuullut että etenkin talvella on esiintynyt käyntihäiriöitä, pitäneekö paikkansa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu