Rahat palaa

Eli alkoholi sinänsä ei ole tuottanut vaikeuksia, olen vain liikakäyttäjä, mutta ongelmaksi muodostuu rahan palaminen. Kun jäin nyt työttömäksi, niin tulee baarissa istuttua tuttavien kanssa päivät pitkät, mutta rahat häviävät kuin tuhka tuuleen. Laitan aina vuokra ym -rahat rauhaan, mutta kaiken muun juon. Siis istuminenhan on mitä mukavinta, elämä hymyilee, mutta en saa ostettua mitään sinänsä. Uudet vaatteetkin olisivat mukavat tai vaikka jätskitötterö näin helteellä. Mutta sitten alkaa miettiä, että voisinhan juoda nuo rahat. Miten ihmeessä esim 40 euron farkut tuntuvat kalliilta, mutta 80 euron baari-ilta normaalilta? Heh en tiedä miksi tämänkin kerron, ei tähän voi mitään sanoa, voisihan noita juomia ostaa halvalla kaupasta, mutta juon lähinnä sosiaalisen tapahtuman vuoksi. Kyllä ilmankin voisi kai olla, mutta tuntuu hölmöltä istua mehun kanssa "toisessa olohuoneessa". Raitistuminen ei tule kysymykseen, kyllä tarvitsee vähän ottaa molemmille jaloille. Ei minulla muuta, vähentää ajattelin, mutta myöntäkää pois, jos katsoo lompakkoon ja siellä seteli hymyilee, niin kyllähän aivot heti sanovat että kadun yli mies, dartsia heittelemään. Kesää kaikille, yritetään olla herroja eikä renkiä pullolle :)
3322
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Näinhän se alkoholismisairaus monessa tapauksessa lähtee. On niin työlästä koettaa jotain pikkuisenkaan älyä vaativaa ajankulua, ei muuta kuin aivot vapaalle ja baariin. Sitten muutaman vuoden päästä itketään että miten pääsisi viinasta eroon.
Miksi ihminen on niin tyhmä, miksi se raittius pitää hakea sieltä vaikeimman kautta? Aikanaan kun antaisi viinapullon olla ja tekisi jotain kunnollista niin ei tulisi ainakaan tuota vaivaa. Sitä kunnollista tekemistä kun on maailma täynnä.

Äänestä

Missähän asuskelet? Ajattelin tänään yrittää olla hakematta perjantaipulloa. Lähdetään pitkälle kävelylle koiran kanssa. Juttuseura taattua ja henkevää, naurattaisi molempia ilman viinaakin. Eikä särkisi päätä huomenna!!
Mukavaa päivän jatkoa joka tapauksessa!!

Äänestä

ranskalainen sanonta:

Vain ensimmäinen pullo on kallis.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kinkkinen ongelma kirjoitti:

Eli alkoholi sinänsä ei ole tuottanut vaikeuksia, olen vain liikakäyttäjä, mutta ongelmaksi muodostuu rahan palaminen. Kun jäin nyt työttömäksi, niin tulee baarissa istuttua tuttavien kanssa päivät pitkät, mutta rahat häviävät kuin tuhka tuuleen. Laitan aina vuokra ym -rahat rauhaan, mutta kaiken muun juon. Siis istuminenhan on mitä mukavinta, elämä hymyilee, mutta en saa ostettua mitään sinänsä. Uudet vaatteetkin olisivat mukavat tai vaikka jätskitötterö näin helteellä. Mutta sitten alkaa miettiä, että voisinhan juoda nuo rahat. Miten ihmeessä esim 40 euron farkut tuntuvat kalliilta, mutta 80 euron baari-ilta normaalilta? Heh en tiedä miksi tämänkin kerron, ei tähän voi mitään sanoa, voisihan noita juomia ostaa halvalla kaupasta, mutta juon lähinnä sosiaalisen tapahtuman vuoksi. Kyllä ilmankin voisi kai olla, mutta tuntuu hölmöltä istua mehun kanssa "toisessa olohuoneessa". Raitistuminen ei tule kysymykseen, kyllä tarvitsee vähän ottaa molemmille jaloille. Ei minulla muuta, vähentää ajattelin, mutta myöntäkää pois, jos katsoo lompakkoon ja siellä seteli hymyilee, niin kyllähän aivot heti sanovat että kadun yli mies, dartsia heittelemään. Kesää kaikille, yritetään olla herroja eikä renkiä pullolle :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu