Työpaikallani on eräs todella häikäisevä nuori nainen, johon olen paraikaa ihastumassa hyvää vauhtia, nyt olisi kiva saada ulkopuolisten näkemyksiä ja analyysiä tilanteeseen, ja hyviä, kalliita neuvoja kuinka tästä edetä.
Tilanne on jokseenkin tämä:
Katseemme ovat alkaneet kohdata viime aikoina lähes joka kerta kun hän kävellyt ohitseni, viime viikolla parina päivänä ja nyt tällä viikolla touhu on tihentynyt entisestään, neljänä työpäivänä keskimäärin kolme katsetta
päivässä, eli käytännössä nykyään AINA kun hän tulee vastaan. Hänen kanssaan en ole vaihtanut vielä sanaakaan.
Mitä tämä voisi mahdollisesti kertoa? :)
Katseet eivät tosin kestä ehkä sekuntia pitempään, eikä niihin ole (ainakaan vielä)liittynyt hymyä tai mitään "selvää" vihjailua,
katsomme toisiamme suht neutraalilla pokerilla, jos kohta "lempeällä" sellaisella, mutta ehkä varovainen katsanto johtunee molempien mahd. ujoudesta tai "tunnustelemisesta".
Olen miettinyt josko kyseessä olisi vain sitä "ihastuneen sokeutta" sille karulle tosiasialle, että hän "katsoo vain että mitä tuo mies tuossa katsoo", mutta sittenkin uskon, että pari seuraavaa pointtia kumoaa tämänkin mahdollisuuden:
1)En ole selkeä aloitteentekijä katseissa, hän tekee yhtä lailla aloitteita, näin ollen hän ei tod. näk. luo näitä katseitaan "mitä-siinä-mulkkaat" -tarkoituksella.
2)Pari kertaa, jolloin hän on kävellyt ohitseni samalla kun olen tehnyt hommaani ollen asemassa, josta en voinut edes tehdä vasta-katsetta, hän on silti vilkaissut minuun kääntäen kunnolla päätään, edes yrittämättäkään peitellä tekoaan.
Minusta tuntuu että jotain tässä täytyy olla, kun eiväthän muutkaan vastaavat täysin tuntemattomat duunipaikkani ihmiset
sentään JOKA kerta muodosta katsekontaktia kun vastaan talsivat, korkeintaan kerran tai kaksi, silloinkin lähinnä hyviä huomenia toivotettaessa.
Naiset, näettekö itsenne käyttäytyvän samoin kuin edellämainittu tapaus, mikäli omaatte jonkinasteista kiinnostusta johonkin tiettyyn vastakkaisen sukupuolen edustajaan, johonka törmäisitte päivittäin työpaikallanne?
Jos jotain todella on vireillä, mitä minun kannattaisi tehdä tilanteen edistämiseksi? Viedäkö silmäpeliä viedä askelta pidemmälle,
ehkä pienellä hymyllä varustettuna?
Kertokaapa ajatuksianne.
Tilanne on jokseenkin tämä:
Katseemme ovat alkaneet kohdata viime aikoina lähes joka kerta kun hän kävellyt ohitseni, viime viikolla parina päivänä ja nyt tällä viikolla touhu on tihentynyt entisestään, neljänä työpäivänä keskimäärin kolme katsetta
päivässä, eli käytännössä nykyään AINA kun hän tulee vastaan. Hänen kanssaan en ole vaihtanut vielä sanaakaan.
Mitä tämä voisi mahdollisesti kertoa? :)
Katseet eivät tosin kestä ehkä sekuntia pitempään, eikä niihin ole (ainakaan vielä)liittynyt hymyä tai mitään "selvää" vihjailua,
katsomme toisiamme suht neutraalilla pokerilla, jos kohta "lempeällä" sellaisella, mutta ehkä varovainen katsanto johtunee molempien mahd. ujoudesta tai "tunnustelemisesta".
Olen miettinyt josko kyseessä olisi vain sitä "ihastuneen sokeutta" sille karulle tosiasialle, että hän "katsoo vain että mitä tuo mies tuossa katsoo", mutta sittenkin uskon, että pari seuraavaa pointtia kumoaa tämänkin mahdollisuuden:
1)En ole selkeä aloitteentekijä katseissa, hän tekee yhtä lailla aloitteita, näin ollen hän ei tod. näk. luo näitä katseitaan "mitä-siinä-mulkkaat" -tarkoituksella.
2)Pari kertaa, jolloin hän on kävellyt ohitseni samalla kun olen tehnyt hommaani ollen asemassa, josta en voinut edes tehdä vasta-katsetta, hän on silti vilkaissut minuun kääntäen kunnolla päätään, edes yrittämättäkään peitellä tekoaan.
Minusta tuntuu että jotain tässä täytyy olla, kun eiväthän muutkaan vastaavat täysin tuntemattomat duunipaikkani ihmiset
sentään JOKA kerta muodosta katsekontaktia kun vastaan talsivat, korkeintaan kerran tai kaksi, silloinkin lähinnä hyviä huomenia toivotettaessa.
Naiset, näettekö itsenne käyttäytyvän samoin kuin edellämainittu tapaus, mikäli omaatte jonkinasteista kiinnostusta johonkin tiettyyn vastakkaisen sukupuolen edustajaan, johonka törmäisitte päivittäin työpaikallanne?
Jos jotain todella on vireillä, mitä minun kannattaisi tehdä tilanteen edistämiseksi? Viedäkö silmäpeliä viedä askelta pidemmälle,
ehkä pienellä hymyllä varustettuna?
Kertokaapa ajatuksianne.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Paitsi että tässä tapauksessa nainen on minua vanhempi ja tämä alkoi jo toukokuun alussa (tällä erää...), emmekä ole viime aikoina kovinkaan usein nähneet. Keskiviikkona 28.7. taisi olla edellisen kerran ja silloin tuli kyllä 5-10 minuutin sisällä 3 tai 4 niin intensiivistä katsetta, että se sai taas kuvittelemaan kaikenlaista... Kyllä niistä siniharmaista (niin olin katsovinani) silmistä ainakin jotain kunnioittamisen tapaista huokuu vaikka se ei mitään sen merkityksellisempää olisikaan. Ja melkein joka kerta hänellä on sellainen pieni hymyntapainen suupielissään, enkä minä osaa muuta kuin jurottaa ilmeettömänä vaikka sisällä kuinka myllertäisi. "Joku sinua nuorempi henkilö" ei ole osoittanut kiinnostusta sinua kohtaan, koska rohkeus ei riitä... Tiedän, että olet kaikille ystävällinen ja lämminhenkinen ihminen ja osaisit suhtautua minuun asiallisesti vaikka rukkaset antaisitkin, mutta silti. Kai se on jotain itsesuojeluvaistoa tai mitä lie.
Siis tietenkin keskiviikkona 28. kuudetta eikä seitsemättä, tänä vuonna. Sama pää kesät talvet... ;-)
heräsi. Onko tämä nainen avoin ja iloinen luonteeltaan? Oikein niin että yleisesti jutellaan, että "hän on aina yhtä iloinen"? Ajattelen vaan sitä että varmistat etteihän ihan kaikkia kohtaan ole samanlainen. Voihan ihminen luonteeltaankin olla sellainen että hakee syvää katsekontaktia. Minusta voisit vähän salaa katsella kun hän kohtaa muita miehiä, miten hän silloin käyttäytyy.
Sitten sanoisin että hymyile, ei se hymy vielä tarkoita mitään. Saahan mieskin hymyillä, ja naisesta se tuntuu kyllä aina hyvältä... Et nolaa itsesi millään tavalla vaikka hymyilet. Ehkä saat vastahymyn? Minulta ainakin saisit. :D
Sanoisin melko suurella varmuudella, että hän käyttäytyy näin vain minua kohtaan.
Perustan uskomukseni hänen mahdolliseen kiinnostumiseensa minuun sillä havainnolla, että hän on ainut kaikista noin paristakymmenestä naisesta jotka päivittäin työssäni näen, joka pelaa tällaista katseiden vaihtoa kanssani.
Tilanteita, joissa hän kommunikoisi muiden varteenotettavien ehdokkaiden kanssa ovat aika olemattomia jo siitäkin syystä, että työpaikkani on hyvin naisvoittoisaa, ja miespuolisia ovat lähinnä vain muutamat vanhemmat, esimiesasemassa olevat työntekijät, ja koko henkilökunnan keski-ikäkin on jotain väliltä 35-40v.
Ja aina kun olen ollut paikalla, tauoilla hän käy joko yksin, tai tyttökaverinsa kanssa, eikä juuri muiden kanssa edes keskustele. Hän ei siis ole mitenkään erityisen ulospäin suuntautunut, koska ei vaivaudu juttelemaan liiemmälti edes omien työkaveriensa kanssa.
Ajatuksesi on toki hyvä, näkisin kernaasti miten hän kommunikoi muiden miesten kanssa, mutta näyttää siltä, ettei hän ko. sukupuolen edustajien vajeen vuoksi edes tule saamaan tilaisuutta siihen! Tavallaan olen siis onnekas kun ei tarvitse pelätä kilpaflirttaajia, vaan voin punoa juoniani kaikessa rauhassa. ^^
Lisäksi minä ja ihastukseni kuulumme siihen pariin prosenttiyksikköön työntekijöistä, jotka ovat siinä parinkympin ikävuoden hujakoilla, joten luulen, että olen hänelle joka tapauksessa se ihkuin vaihtoehto mitä olosuhteet tarjoavat, sillä voihan olla, että potentiaalisten miesehdokkaiden vaje saattaa hieman myötävaikuttaa hänen "ihastumisresistenssinsä" heikentymiseen.
Ei sillä että olisin joku syyläinen inhoke, päinvastoin, olen varsin rakastettavan näköinen epeli, mutta tuo kilpailijoiden puute on kyllä hyödyllinen myötävaikutin. ^^
heips, olen samanlaisessa tilanteessa kuin sinä...olen tavannut töissä ihanan miehen ja olemme vaihtaneet katseita hymyn kanssa jo kuukauden ajan...en tiedä mitä se tarkoittaa, en tiedä onko hän kiinnostunut minusta niin, että haluasi minusta tyttöystävän...mutta luulen niin. Itse olen luonteeltni ujo, joten voisin kuvitella että myös tämä tyttö sinun tapauksessasi on ujo...näin me ujot tytöt käyttäydymme, emme tule heti juttusille. luulisin, että hän haluaisi sinun tulevan juttusille, ainakin itse olen toivonut samaa omalta ihastukseltani. Jommankumman on tehtävä aloite...jos hän hymyilee sinulle, on hän varmaan jonkin verran kiinnostunut sinusta,vähintäänkin ystävä mielessä...mene juttelemaan hänelle
Kiitos rohkaisusta. ^^
Oma käyttäytymiseni käy yksi yhteen tuon oman ihastuksesi vastaavan kanssa, joten olen aika saletti että hän on tosissaan kiinnostunut sinusta. Ei tuollaista silmäpeliä pelaa mies, joka pitäisi sinua yhdentekevänä.
Sinun kannattaa rohkaista häntä tekemään lähestyvän liikkeen, eli ei muuta kuin lisää intensiivisyyttä silmäpeliin. :)
Tarinasi antaa uskoa, ettei minunkaan tapaus ole vain toiveajattelua, vaan merkki minulle, että ihastukseni on raottanut ovea, ja siitä pitäisi tajuta astua sisään.
Seuraava askel onkin saada hänet hymyilemään. Vaikka katseita onkin jo vaihdettu tuhottomasti, on minun vietävä homma astetta pidemmälle, ja saatava rohkaisevia signaaleja hänen taholtaan, ennenkuin kykenen tekemään rohkeampia liikkeitä, ja lopulta menemään pokkana juttelemaan.
kiitos rohkaisusta ja mielipiteestäsi...toivon, että me molemmat saamme onnen lopulta HÄNEN kanssaan,vaikka se veisikin aikaa. Toivon sitä todellakin sinulle, kuulostat mukavalta mieheltä.
Voisit vaikka palailla tänne joskus ja kertoa sitten onko edistystä tapahtunut :) Muista vielä se, että hän ehkä epäilee sitä, oletko vain ystävällinen vai pidätkö hänestä tosissaan, minä ainakin ajattelen niin omasta ihastuksestani...siksi en ole uskaltanut mennä puhumaan hänelle...anna hänelle selvä merkki siitä, että pidät hänestä, mitä menetettävää sinulla on? Hän voi olla elämäsi rakkaus :)
Olen musertunut ja neuvoton.
Minulle selvisi että ihastukseni on virolainen...
Mitä voin tehdä? Kuinka nyt saatan edes mennä keskustelemaan kun ei ole takeita ymmärtääkö hän edes minua? Onko edes mitään järkeä yrittää, sillä jos ei veljeskansallinen kielimuuri tarjoa jo tarpeeksi estettä, niin viimeistäänkin Itämeri sen tulee aikanaan tekemään - parikymppinen tyttö kyseessä vielä, tuskin on aikeissa asettua aloilleen Suomeen.
Voihan olla että kuvittelen omiani, saattaahan hän pysyäkin Suomessa, mutta virolaisella rekisterillä oleva auto ja maihinnousukortit kojelaudalla enteilevät kyllä pahaa. Kortit voisivat tarkoittaa sitä, että hän käy viikonloppuisin kotimaassaan. Tästä voisi edelleen vetää sen johtopäätöksen, että hän on todennäköisesti vain määräaikaiskomennuksella Suomessa tienaamassa opiskelurahoja, tms. ja tulee ennemmin tai myöhemmin palaamaan pysyvästi Eestiin.
Kaikki unelmani tuntuvat yhtäkkiä tuhoon tuomituilta, vaikka hänen viestintänsä toisin todistaakin. Turmiokseni taitaakin koitua karu todellisuus, joka julmasti lyö kiilaa minun ja onneni väliin.
Kuitenkin hän katselee minua edelleen niin lämpimästi ja hymynkin kera jo, sydämeni huutaessa turhautumistaan, sillä mitä muuta voin kuin vastata ääneti noihin katseisiin ja hymyihin, ja tuntea yht´aikaisesti suurimman ihanuuden ja suurimman surun.
Vaikka tilanne vaikuttaakin aika epätoivoiselta, en voi vain katsoa sivusta ja antaa onneni ajautua karille. En saata kuvitella itseäni murehtimassa lopun ikääni, jossitellen josko olisin voinut sittenkin tehdä jotain asialle.
Olisin kiitollinen mikäli voisitte näyttää minulle sen viisasten kiven, millä tilanne vielä voidaan kääntää suotuisaksi?
Loppujen lopuksi, tällä hetkellä epätoivo ja maltittomuus sumentavat liiaksi järkeäni, joten ehkä tapaukseni ei todellisuudessa ole niin lohduton kuin annan viestissäni ymmärtää?
heips, ymmärrän sinua täysin, itsellänikään ei mene tällä hetkellä kovinkaan hyvin...omaa ihastustani en ole nähnyt nyt kahteen viikkon ja ikävöin häntä joka päivä...en voi keskittyä töihin, koska pelkään , etten näe häntä enää koskaan...en tiedä onko hän vain viettämässä kesälomaa vai onko hän vaihtanut työpaikkaa. Pelkään, että kadotan hänet, ja sitähän en kestäisi. Kadun sitä, etten mennyt aikaisemmin puhumaan hänen kanssaan, ehkä tietäisin hänestä nyt enemmän kuin pelkän nimen...älä kadota omaa ihastustasi...hän voi olla sinulle se oikea, mutta et saa koskaan tietää sitä, jos et tutustu häneen. Voi olla, että jonain päivänä hän ei tulekaan enää töihin, älä tee samaa virhettä kuin minä. Kai hän silti englantia osaa? Voihan seurustelu silti onnistua, vaikka hän asuisikin virossa, älä menetä toivoasi...minäkin toivon, että oma rakkauteni vielä palaa parin viikon päästä takaisin...hänen on pakko tulla takasin:)
Totta puhut, turha tässä on vaipua epätoivoon. Nyt kun on rauhallisempi, voi ajatellakin rationaalisemmin. Ei maantiede tosiaan ole niin iso ongelma, Eihän Viro ole sen kauempana kuin Ahvenanmaakaan, pääseehän sinne lautalla vaikka joka päivä, jos niikseen tulee. Ja onhan Suomen ja Viron kieletkin ytimiltään aika samanlaiset, kyllä niillä voi loppupeleissa kommunikoida ja tulla ymmärretyksi ihan hyvin kun artikuloi vain selvästi ja käyttää tarvittaessa kiertoilmaisuja.
Olenkin jo paljon paremmalla mielellä, ja piiritys jatkuu taas kuumana ensi viikolla. :)
Äläkä sinäkään huoli, olen erittäin varma että hän on kesälomalla, tällä hetkellä sadattuhannet suomalaiset ovat. Tiedän kyllä tunteen, jota joudut paraikaa läpikäymään. :( Kaksi viikkoa erossa tuntuu ikuisuudelta, ikävä on hirmuinen ja raastava, ja tuntuu että räjähtää sisälle patoutuneesta kaipuusta ja rakkaudesta, mutta pitää vaan pysyä lujana ja toistella itselleen että kyllä hän pian palaa. :)
Ja vaikka hän jostain syystä lähtisikin, näin pienessä maassa on vaikea kadota, etenkin kun käytettävissä on numerotiedustelut, seurakunnan rekisterit, yms. ;)
Itse olen tehnyt paljon juuri ed. mainitun tapaista tutkimustyötä ihastukseni taustoista, ihan varmuuden varalta, jos käykin niin ikävästi, että tiemme eroavat ennen kuin ehdin saada keskustelukontaktia häneen. Niinpä onkin aika läppä juttu että tiedän jo hänen nimensä, kotikaupunkinsa ja opiskelutaustansa enkä ole vielä vaihtanut sanaakaan hänen kanssaan. :D
Näistä tiedoista voi olla vielä paljon hyötyä reploja kehiteltäessä. ;)
Minunkin tilanne heikkeni nyt kun Hänen työvuoronsa vaihtui, eli hän on vain noin puoli tuntia samaan aikaan töissä kuin minä, mikä vaikeuttaa tuntuvasti "satunnaista törmäilyä." Tämä äkillinen yhteisen ajan vähentyminen pakottaakin minut nyt entistä rohkeampiin ja läpinäkyvämpiin viestinantoihin...
Kanssasi on kiva jutella Katherine, kukaan muu maailmassa ei voisi ymmärtää paremmin kuin kohtalotoveri, joka käy läpi samanlaista onelmavyyhtiä. Tapaamisiin taas... :)
Hetkeksi sait katherine21 pulssini kiihtymään, vertauksellisesti sanottuna sanasi olivat kuin peilikuva minun ajatuksistani. Itsekään en ole omaa ihastuksen kohdettani nähnyt kahteen viikkoon. Sillä erotuksella kuitenkin, että itse olen vielä töissä, uskoisin hänen jääneen lomille. Kaipuu on kova vaikka en tiedä hänestä mitään, en edes hänen nimeään. Hän on todella kaunis, silmissäni täydellinen. Tapa jolla hän hymyilee, tapa jolla hän katsoo silmiin, tapa jolla hän kävelee, tapa jolla hän on keskittynyt työhönsä, kaikki on niin täydellistä hänen kohdallaan. Näin hänet hänen ensimmäisenä työpäivänään ja tiesin heti että hänessä olisi jotain tavoittelemisen arvoista. Tuosta lähtien sydämeni on hakannut joka kerta tuhatta ja sataa kun hänet näen. Vielä kun riittäisi vain rohkeus mennä juttelemaan hänen kanssaan. Ehkä kuitenkin vielä odotan, työni puolesta pääsen ennen pitkää hänen kanssaan kuitenkin juttelemaan, tai niin ainakin toivon, samalla kuitenkin peläten :)
kiitos paljon piristävistä ja ymmärtäväisistä sanoistasi, minustakin tuntuu hyvältä, kun on joku samanlaisessa tilanteessa oleva, joka ymmärtää ja jonka kanssa voi keskustella avoimesti.Tiedän, että sinä ymmärrät minua...minun täytyy vaan jaksaa uskoa, että jonain päivänä saan taas nähdä hänen kävelevän ohitseni :) On todella ikävää, kun työvuorot eivät osu yksiin. Minäkin nään rakkaani hyvin harvoin, koska minun työaikani on paljon lyhyempi kuin hänen. Onneksi saan kuitenkin pari tilaisuutta päivässä puhua hänen kanssaan...:)
Hyvä, älä missään tapauksessa vaivu vielä epätoivoon, mitään ei ole vielä menetetty...toivottavasti asiat etenevät haluamallasi tavalla...tapaamisiin taas...:)
heips, nyt olen taas saanut hymyn huulilleni takaisin,kahden viikon jälkeen. Näin nimittäin hänet taas. En osannut odottaa sitä, koska oletin, että hän on poissa vielä seuraavat kaksi viikkoa. Mutta toisin kävi...olen kuitenkin jonkin verran surullinen, koska en vieläkään tiedä mitä hän ajattelee minusta. Hän katsoo minua, joskus hymyilee muttei kuitenkaan aina. Hän tuntuu välillä etäiseltä...en tiedä yhtään mitä ajatella. Miksei hän tule puhumaan minulle, olisiko hän ujo? Täällä minä vaan jakelen sinulle neuvojani, mutten itse kuitenkaan uskalla noudattaa niitä.
Tunnen niin voimakkaasti kun olen hänen lähellään, kemiaa on todella paljon,mutta kumpikaan ei puhu mitään...pelkään,pelkään todella paljon kun olen hänen kanssaan samassa huoneessa kahden!!!En halua tyytyä pelkkiin uteliasiin katseisiin, haluan paljon enemmän :) Silti pelkään...
Hienoa kuulla että ihastuksesi on taas iskuetäisyydellä. Hehe, älä ole milläsikään, olen kuule itse ihan yhtä lukossa, neuvosi ovat erittäin hyviä, mutta se vain on ikiaikainen totuus, että niiden toteuttaminen onkin sitten jo toinen juttu :)
Vaikka tilaisuuksia on ollut jo monta, loppupeleissä ei ole löytynyt tarpeeksi sisua tehdä mitään repäisevää. Veikkaan vahvasti että kys. herralla on samalla tavalla perhosia vatsassa kuin minullakin, eli ei vaan ole kanttia mennä ja toimia, kun sitä ajattelee että onko se oikein "korrektia" mennä ventovieraalle neidolle juttelemaan.
Itse uskon, että tämän tyyppinen ujous ja keskustelun vältteleminen on vain alitajuista pelkoa siitä että:
a)pelkää että sekoaa sanoissaan ja nolaa itsensä
b)pelkää että antaa itsestään "tunkeilevan hyypiön" kuvan
c)ei yksinkertaisesti tiedä mitä sanoa, eikä halua lähteä kylmiltään kokeilemaan, ettei anna liian läpinäkyvää käsitystä aikeistaan.
Olen itse yrittänyt häivyttää näitä pelkoja pyrkimällä mieltämään ihastukseni samanlaiseksi
tavikseksi kuin muutkin työpaikkani ihmiset, ja toistamalla itselleni, ettei hän ole sen kummempi kuin joku keski-ikäinen mies- tai naishenkilö, joiden kanssa minulla ei ole mitään ongelmia keskustella estoitta.
Tosin minun tapaukseni on kyllä hivenen astetta hankalampi kun en tiedä miten virolaiselle pitäisi mennä juttelemaan niin, ettei keskustelu tyrehdy heti laakista kielierojen takia...
Niinpä yritänkin parhaillaan selvittää naiseni harrastuksia tai jotain häntä kiinnostavia aiheita, että saisin jotain järkevää jutun juurta kekoon kun sen aika tulee. :)
Muuten, yksi mikä voisi olla aika kova juttu voisi olla kirje, tiedäthän, semmoinen hyväntuoksuinen, vienosti vihjaileva kahville kutsu tms. ja jos uskaltaa, niin vielä kukka mukaan, minkä sitten lähettäisit ihastuksellesi vaikka jonkun työkaverin kautta, tai ihan vaan suoraan firmasi osoitteella ja kys. herran nimi päälle, jos kerta tiedät sen. ;)
Itse olen vakavasti harkinnut tätä vaihtoehtoa oman jumalattareni suhteen jos keskustelumahdollisuudet työpaikalla tyrehtyvät olemattomiin.
Tämäkin temppu tosin kyllä vaatii aika paljon pokkaa, kun ei tiedä täysin miten toinen ottaa sen vastaan, ja sitä ennen mielellään haluasi vähän vielä rohkaisevia vihjeitä.
Ainakin tämä on semmoinen äkkikuolemaratkaisu, jos ei halua pitkittää epätietoisuuttaan.
Näin ei ainakaan jää epäilyksen varaan onko hän kiinnostunut vai ei.
Varmaa on ainakin, että asiallinen ihminen vastaa kutsuun hyvien tapojen mukaisesti joka tapauksessa korrektisti, ilman että tarvitsee häpeillä jatkossa kun kävelee vastaan.
Jos hän ei ole kerta kaikkiaan kiinnostunut, (mitä en usko hetkeäkään kaiken kertomasi jälkeen, tai sitten hänellä luulisi olevan todella hyvät perustelut katseilleen ja hymyilleen)hän torjuu kutsun hienotunteisesti.
Kiinnostunut ihminen taasen vastannee...no, voisin kuvitella että kohtalaisen myöntyvästi! :)
heips, täällä olen taas. Et tiedäkään kuinka paljon sanasi auttavat minua, lataat minuun uskoa ja toivoa, että tästä jutusta voi tullakin vielä jotain suurta ja ihanaa...että saan hänet vielä omakseni. Voi kuinka inhoankaan epätietoisuutta. Haluan tietää hänen ajatuksistaan kaiken :)
Olet oikeassa tuon ujous- asian kanssa. Se menee juuri niin kuin abc- vaihtoehtosi. Itse en tiedä oikein mitä sanoisin hänelle, luulen, että kuulostan ihan hölmöltä ja pelkään hänen reaktiotaan. Pelkään mitä hän ajattelee. Tiedän, että ylireagoin. En todellisuudessa edes kuulostasi hölmöltä, en sanoisi mitään typerää eikä hän ajattelisi negatiivista minusta. Vika on siis omassa päässäni.
Tuo sinun kirje ehdotuksesi kuulostaa romanttiselta, mutta tiedän etten itse pystyisi ikinä lähettämään sellaista :) Pelästyisin ja perääntyisin loppuhetkellä...:( Mutta hyvä, jos itse pystyt siihen. Mitenköhän reagoisin, jos itse saisin tuollaisen kirjeen? Jos kirjeessä ei olisi lähettäjän nimeä, pelästyisin todella paljon :)
menkää nyt seuraavalla kerralla kun tapaatte tämä ihanan tyypin/naisen juttelemaan sille jotakin, ettei käy niinkuin mulle... Tämä ihana nainen ei ollutkaan enää töissä siinä yrityksessä kun kävin siellä viimeksi, joten jäin rannalle ruikuttamaan kun en saanut aikaisemmin kerrottua hänelle mitä hänestä ajattelin yms.. Odotin vain sitä oikeaa hetkeä vähän turhan pitkään.