karate väsyttää

nakkikioski

TÄstä on taas miljoona kertaa keskusteltu mutta olen tullut vaan niin tieni päähän. Olen harrastanut karatea 2 vuotta ja kyllästynyt totaalisesti katan ja kihonin hinkkaamiseen. Ne ovat ihan hyviä kuntoilumuotoja mutta minusta tuntuu että perus kamppailutaidon kehitys on lähes nollassa kun treeniajasta tuhlataan 70% tuohon "perustekniikkaan" yms.

Kaikkein järkyttävintä minulle oli se että pystyn sparrissa voittamaan helposti ruskeavöisiä (itsellä oranssi) lähes kymmenen vuotta treenanneita tyyppejä. Kerran sparritreeneissä eräs keltavöinen hallitsi sinivöistä mennen tullen ja kaatoikin hänet vielä nolosti potkulla. En todellakaan haluaisi siihen tilanteeseen että hinkkaan katoja mestarinomaisesti mutta itse pääasia eli kamppailu/itsepuolustustaito on ikuisesti samalla keltavöisen tasolla. Seurassamme on muutama todella taitava mustavöinen mutta heilläkin on kaikilla muista lajeista kokemusta.

Minä tykkään karaten ideoista. Tykkään siitä että siinä ei ole mitään täysin kiellettyjä tekniikoita. Pidän siitä että monet kadulle tarkoitetut ideat ovat toimivia. Tekniikoiden paljous sekä se että kaikkea vielä rasittaa tuo katojen, kihoneiden yms. lyöntiratojen millintarkkojen linjojen hinkkaaminen, on vienyt hommasta hohdon. Lisäksi karatea rasittaa jatkuvasti tuo kilpakaraten ja perinteisen karaten keskinäinen vääntö. Harrastajien pitäisi treenata perinteistä osastoa saadakseen vyön ja modernimpaa osastoa pärjätäkseen kadulla.

Onko olemassa mitään hyvin kiteytettyä selkeää karaten tyylisuuntaa, jossa katan osuus olisi pieni ja tekniikoidenkin määrä kohtuullinen (ei liian paljon tekniikoita)? Ei minulla itsessään ole mitään katoja vastaan mutta en jaksa itse keskittää kaikkea tarmoani niihin.

14

2532

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • harjoitusseurasta

      Jokaisella seuralla on oma tyylinsä opettaa. Joissain seuroissa on erikseen tekniikka-, kumite- kunto- ja kataharjoitukset. Ja yhteistreenejä joissa käydään läpi hieman kaikkea.

    • flamm'ee

      " Onko olemassa mitään hyvin kiteytettyä selkeää karaten tyylisuuntaa, jossa katan osuus olisi pieni ja tekniikoidenkin määrä kohtuullinen (ei liian paljon tekniikoita)? Ei minulla itsessään ole mitään katoja vastaan mutta en jaksa itse keskittää kaikkea tarmoani niihin. "

      Wado ryu voisi olla sellainen, riippunee tosin hieman seurasta. Perustekniikkaa toki on joka treenissä, mutta suurin osa on jotain muuta. Ja enpä muista että sitä perustekniikan kanssa olisi ollut juurikaan millintarkkaa säätämistä.

    • kummamies

      mihin ihmeeseen sinä kadulla tarvitset karatea, tietääkseni mikään karateseura Suomessa ei opeta karatea katukäyttöön. Minusta onkin hyvä että lopetat harrastuksen, koska ajatusmaailmasi on kehittymätön

      • Nerompi

        No et sinä sitten paljoa tiedä. Meidän tyylisuunta ainakin on tehty ihan katua varten.


      • Fujiwara
        Nerompi kirjoitti:

        No et sinä sitten paljoa tiedä. Meidän tyylisuunta ainakin on tehty ihan katua varten.

        kun homma menee pieleen niin sitten saa "katua".


    • karate

      no mutta johtuisko se siitä, että karate on jo pois muodista, vaihda lajia, tai lopeta se karates, jos noin pännii katat, kyllä me muutkin ollaan jouduttu siel pomppii ja hyppii!

      • jo vuodesta....

        "kyllä me muutkin ollaan jouduttu siel pomppii ja hyppii!"

        Kuulenko kenties katkeruuden suloisen äänen...? ;)


    • mieluummin

      Jotain ihan semmoista peruslajia, missä ei näitä katoja ja muita seremonioita ole. Paini, nyrkkeily, thainyrkkeily, BJJ, krav maga, lukkopaini ja mitä kaikkea niitä nyt onkaan. Käyt vähän katselemassa paikallisia saleja ja valkkaat siitä. Ei kai sitä pakko ole karatea harrastaa: tyyli se on muukin tyyli. Noissa tyyleissä ei ainakaan ole niitä karaten huonoja puolia (katoja, käsikainalolyöntien sahaamista salin päästä päähän jne.). Ihan jotakin tommosta perusvääntöä rupeet kuule nyt sahaamaan ja jätät noi japanilaisten vouhotukset jollekin henkisen kasvun etsijöille.

    • Polvipotku

      Aika samanlaiset kokemukset. Vähän rupesi itseänikin oudoksuttamaan, että miksi matsissa pärjään joillekin ruskeavöisille, ja vastaus oli tietenkin siinä, että pistekilpakaratessa ei ole mikään pakko matsata päästäkseen sille tasolle.

      Myös siinä seurassa vöitä myönnettiin SELKEÄSTI myös kaveriperusteella, eli tuo Liisa on sen ruskeavöisen Matin vaimo, että pakko sille on se vihree antaa.

      No, mutta ei ole pistekarate ainoa esimerkki tästä. Tuossa jokin aika sitten otin kickboxing tyyliin kevyttä sparria mustavöisen taekwondoin kanssa, jolle pärjäsin ihan hyvun. Itselläni vain parin vuoden treenikokemus. Tämäkään jamppa ei matsaa ikinä.

      Karate olisi minusta mielenkiintoinen laji, mutta siitä puuttuu uudistumisen ja kehittymisen halu ja treenimetodeissa on paljon kehittämisen varaa.
      Sillä kun oikeasti ei ole mitään väliä mitä mieltä se jokin japanilainen jamppa on siitä miten sinun varpaat pitä harottaa tässä ja tässä tekniikassa. Se on oikeastaan kamppailullisesti haitallista, että ulkoinen muoto ja yhteneväinen treenitapa menee yli terveen järjen käytöstä.

      Koitahan etsiä itsellesi sopiva seura. Se saattaa olla tosi yllättävää mikä laji antaa sinulle eniten, eli pidä silmät auki, on minun nöyrä vinkkini...

    • Karate Kid V

      Valitettavasti valtaosassa karateseuroissa touhu on juuri tuollaista, mitä kuvaat. Paritekniikkana treenataan pistekaraten tekniikoita tai sovellukset ovat täysin degeneroituneita alkuperäisistä muodoistaan. Eiköhän seuran vaihto olisi paikallaan. Valitettavasti sekään ei millään muotoa takaa tilanteen paranemista.

      Kävin joskus taannoin katsomassa Krav Magan näytöstä ja panin mielihyvällä merkille, että suurin osa heidän ns. katuteknikoistaan oli omia lempitekniikoitani. Näkemäni perusteella uskaltaisin suositella Krav Magaa henkilölle, joka haluaa oppia käytännön itsepuolustustaidon, jolla en tarkoita minkään sortin kilpakamppailutaitoa. Krav Magassa ei käsittääkseni treenata liikesarjoja lainkaan. Vaikka olen hinkannut katoja vuosien varrella todella paljon ja tykkään tehdä niitä, liikesarjojen opettelu ja hiominen on käytännön itsepuolustuksen kannalta täysin hukkaan heitettyä aikaa.

    • Karate Kid V

      Niin, ja jos haluat pysyä karaten syrjässä kiinni, niin hakeudu seuroihin, jotka ovat tekemisisissä Ilpo Jalamon tai Ante Brännbackan kanssa. Ainakin nämä kaksi opettajaa osaavat opettaa karatea käytännön itsepuolustuksen kannalta.

      Kannattaa myös muistaa, että kaikenlainen matsaaminen on aivan eri asia kuin käytännön itsepuolustus. Ns. vapaassa ottelussakin on yllättävän paljon kiellettyjä tekniikoita, joita ainakin itse treenaan jatkuvasti.

      Matsissa ei myöskään välttämättä tekninen taituruus riitä, vaan siinä vaaditaan osin samoin kovuutta kuin käytännön itsepuolustustilanteessa. Oma mielipiteeni on, että jos kantti pettää matsissa, niin se pettää myös tosi tilanteessa. Tässä mielessä matsaaminen on erittäin suositeltavaa - mahdollisimman vapailla säännöillä ja vähillä suojilla tietenkin. Mutta matsaaminen on kuitenkin aina matsaamista.

    • Itse harrastaessani karatea oivalsin kihonin ja katan merkityksen. Katasta on erityisen hyvä hyöty keskittymisen harjoittelussa, sillä siinä tietää mitä pitää tehdä ja pystyy keskittymään siihen paremmin kuin vapaammassa harkoituksessa (varjonyrkkeily). Ja jos huippu-urheilijat keskittyvät ja henkisesti harjoittelevat suoritustaan voi amatöörikin tai harrastelija kokeilla samaa. Se auttaa kummasti.

      Kihonin tarkoitus ei ole aina pelkkä liikkeen harjoittelu. Se on enemmänkin voimaharjoitteluun rinnastettavaa toimintaa.

      Mutta jos oikein tarkaksi mennään karate omaa vain kolme iskua (paikaltaan, etukäsi, takakäsi), neljä potkua (eteen, taakse, sivulle, sivaltaen) tai sitten vain yhden (eteen)¨. Torjuntoja on neljä (ylös, alas, sisälle, ulos), joten tekniikoiden määrä on aika pieni.

      • Nauru pidentää ikää

        Hyvä juttu! Hetken jo mietin, että mitä h-tiä..


    • MarkiisiDeFuckingÅmÅl

      vaihda kick-boxingiin, muay thaihin tai vapaaotteluun, jos semmoinen kiinnostaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      74
      1410
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      13
      957
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      882
    4. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      90
      818
    5. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      704
    6. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      654
    7. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      45
      605
    8. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      47
      603
    9. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      134
      598
    10. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      50
      564
    Aihe