Tervehdys!

Ajattelin tulla kertomaan, harjoitettuani kohtuukäyttöä nyt jo kolme kuukautta rapajuoppuden ja raivoraittiuden jälkeen (ja jouduttuani mielipiteitteni vuoksi bännätyksikin), että alkoholismista voi parantua. En ole vieläkään katuojassa, joten AA:n täytyy olla väärässä.

Helteistä, iloista kesää kaikille. Luottakaa itseenne älkääkä uskoko sokeasti mihinkään.
764205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 76

Vanhimmat

Meidän kylilläkin on pari kohtuukäyttäjää. Toiselta meni eilen kortti, onneksi kukaan ei vammautunut. Toinen ei ole saanut vielä korttiaan takaisin.

Äänestä
  • Täysin raittiitkin ihmiset on menettäneet ajokorttinsa, ku hurjastelevat
    tien päällä ylinopeutta tarpeeksi monta kertaa.

    Onhan näitä tapauksia monenlaisia.

    Äänestä

Heti kerta heitolla yli 70 vuoden kokemukset ja maailman eniten käytetyn toipumisohjelman ja koko AA:n, aatelkaas pojat ja tytöt, Suomesta löyty ihminen joka teki sen jota kukaan ei ole vielä kyennyt tekemään, hän parani alkoholismi sairaudesta! sun kantsii nyt heti eka töikses ottaa yhteyttä WHO:hon USA:n lääkäriliittoon ja monien muidenkien maiden lääkäriliittoihin samoin kuin n. kolmeen miljoonaan AA:n jäseneen sekä Minnesotahoitolaitokset, myllyhoidot ynnämuut hihhuli hoidot jota on turhaan tehty yli 70 vuotta, älä nyt hyvä ihminen Suomi 24 palstalla pelkästään tätä kerro, susta tulee vähintään yhtä tunnettu ihminen kuin Bill Wilsonista tai muista vastaavista puoskareista ja sullahan on jo kolmen kuukauden kokemuskin takana, kyllä pitkä ja kärsivällinen työ palkitaan!! Hienoa!!!!

Äänestä
  • Mutta mihin pyrit?

    PS. Hiero vähän yhdyssanojasi vielä.

    Äänestä

  • "Retkahdit siksi, koska et viihtynyt kanssamme. Retkahdit siksi, koska et noudattanut ohjelmaamme."

    Eivät taida olla kovin vedenpitäviä nuo AA:n perustelut, aika naiiveja pikemmin.
    Itse en raitistunut AA:ssa, vaikka yritystä sielläkin suunnalla minulla aikanaan taatusti piisasi. Toisaalta en syytä AA:ta epäonnistumisesta. Kysymys ilmeisesti oli minun ja AA:n välisistä kemioista. Vähän niin kuin parisuhteiden yhteydessä puhutaan.

    Raitistumisestani puolestaan (monta vuotta jo) otan pitkälle (mutta nöyränä) pisteet omaan piikkiini. Yksinkertaisesti vain päätin lopettaa juomisen. Onnistuin.

    Äänestä

Kun nyt Sinäkin olet oppinut (hehehehe) kohtuukäytön?
"Suurimman kohtuukäyttöliikkeen perustaja on, saatuaan ensin mm. julkaisemiensa kirjojen avulla maailmanlaajuista julkisuutta asialleen, arvostellut ankarasti mm. AA-liikkeen toimintaa. Myöhemmin, ajettuaan humalassa autolla kaksi ihmistä hengiltä, hän on ilmoittanut olleensa väärässä ja palanneensa vankilassa AA:n suuntaviivojen kannattajaksi".

Äänestä
  • Ihmiset ovat yksilöitä, ei pidä yleistää.

    Äänestä

Usein on ullut selväksi, että alkoholisti sekoilee ja sikailee perheessään eniten humalassa.

Mutta kaikkein eniten alkoholisti pitää perhettä varpaillaan ollessaan selvin päin, niin sanotusti kuivahumalassa jolloin henki ei vielä haise viinalle.
Tällöin lapset kulkevat sukkasillaan ja puhuvat kuiskien, ettei iskä vaan lähtisi juomaan.

Useissa tapauksissa pitkään jatkunut piina jossa alkoholisti hampaat irvessä ja kädet nyrkkiin puristettuna pyrkii olemaan juomatta, ratkeaa sillä että älykäs puoliso 'aikaansaa' pienen riidan, josta alkoholisti sitten saa sen kaipaamansa syyn lähteä juomaan.

Äänestä
  • Tää on juuri se hoitamattoman alkoholismin perhehelvetti, jossa "kieltämisen karuselli" pyörii yhä vinhemmin ja vinhemmin.

    Todellinen raittius on myös henkistä ja hengellistä. Pelkkä fyysinen viinattomuus on juuri kuvailemaasi kuivahuikkakärvistelyä.

    T: monen alkoholistin läheinen lapsesta saakka

    Äänestä

Mukava kuulla sinustakin.Noitten inttäjien takia on hyvä, että joku uskaltaa kertoa olevansa ns. kohtuukäyttäjä.

Ei toi AA sovi kaikille eikä ole kaikkien pelastus. Tärkeintä on tehdä itse päätös eikä hokea jotain mantraa päivästä toiseen. Pitääkö aamu yleensä aloittaa alkoholin miettimsellä???

Äänestä

jotain erilaista näkemystä. tosin ei siinä ole loraustakaan totuutta tai järkeä. ihan normaalia alkoholistin maailmankuvaa tietyssä vaiheessa juomiskaarta.
niin minäkin uskottelin itelleni, osaan kyllä oppia juomaan kohtuudella vaikka joskus lipsuukin. kun se toinen vaihtoehto,juomatta oleminen oli silloin mahdotonta.

ilmottele välillä tänne palstalle kuinka kohtuukäyttö sujuu ja olethan siinä rehellinen.
kiitos ja hyvää kesää.

Äänestä
  • viimeiset 20 vuotta olen juonut keskiolutta ja/tai viiniä, yhteensä keskimäärin 20-30 annosta viikoittain.
    Useimmiten määrä on jäänyt lähemmäksi 20 kuin 30 annosta.
    Ei ole ollut pienintäkään oiretta siitä, että menettäisin tulevaisuudessa kontrollin juomiseeni eli retkahtaisin suurkuluttajaksi tai peräti alkoholistiksi.
    Halusin vaan sanoa, että kyllä sellaisiakin kohtuukäyttäjiä on olemassa, joilla juomishomma pysyy kontrollissa koko elämän ajan. Turha AA-porukan on sitä yrittää kieltää vaikka kuinka kateus ja katkeruus mieltänne kalvaisi!

    Äänestä

  • toinen kohtuukäyttäjä kirjoitti:

    viimeiset 20 vuotta olen juonut keskiolutta ja/tai viiniä, yhteensä keskimäärin 20-30 annosta viikoittain.

    Ei kukaan AA:lainen normaalisti alkoholia käyttävää ihmistä kokouksiin houkuttele eikä edes ehdota.
    Sinulta jäi huomaamatta, että alkuperäinen ilmoitti olleensa rapajuoppo.

    Äänestä

  • toinen kohtuukäyttäjä kirjoitti:

    viimeiset 20 vuotta olen juonut keskiolutta ja/tai viiniä, yhteensä keskimäärin 20-30 annosta viikoittain.
    Useimmiten määrä on jäänyt lähemmäksi 20 kuin 30 annosta.
    Ei ole ollut pienintäkään oiretta siitä, että menettäisin tulevaisuudessa kontrollin juomiseeni eli retkahtaisin suurkuluttajaksi tai peräti alkoholistiksi.
    Halusin vaan sanoa, että kyllä sellaisiakin kohtuukäyttäjiä on olemassa, joilla juomishomma pysyy kontrollissa koko elämän ajan. Turha AA-porukan on sitä yrittää kieltää vaikka kuinka kateus ja katkeruus mieltänne kalvaisi!

    on kohtuukäyttäjiä. Alkoholistille kohtuukäyttö on joko ihan tai lähes mahdotonta. Ei AA kiellä ketään juomasta, mutta jos alkoholia käyttävä haluaa raitistua siellä, niin se on mahdollista.

    Äänestä

  • osa juopoista kirjoitti:

    on kohtuukäyttäjiä. Alkoholistille kohtuukäyttö on joko ihan tai lähes mahdotonta. Ei AA kiellä ketään juomasta, mutta jos alkoholia käyttävä haluaa raitistua siellä, niin se on mahdollista.

    on juoppo, suurin osa ranskalaisista, espanjalaisista, italailaisista ym. keski- ja eteläeurooppalaisista on juoppoja!'
    Otapa toope selvää asioista ennenkuin tulet tänne typeryyttäs paljastaan!

    Äänestä

  • toinen kohtuukäyttäjä kirjoitti:

    viimeiset 20 vuotta olen juonut keskiolutta ja/tai viiniä, yhteensä keskimäärin 20-30 annosta viikoittain.
    Useimmiten määrä on jäänyt lähemmäksi 20 kuin 30 annosta.
    Ei ole ollut pienintäkään oiretta siitä, että menettäisin tulevaisuudessa kontrollin juomiseeni eli retkahtaisin suurkuluttajaksi tai peräti alkoholistiksi.
    Halusin vaan sanoa, että kyllä sellaisiakin kohtuukäyttäjiä on olemassa, joilla juomishomma pysyy kontrollissa koko elämän ajan. Turha AA-porukan on sitä yrittää kieltää vaikka kuinka kateus ja katkeruus mieltänne kalvaisi!

    Ei kaikista ihmisistä tule alkoholisteja ja tuskin tässä ketjussa kukaan on sellaista väittänytkään ja jos väittää niin väärässä ovat. Eikä "AA-porukka" sellaista edes väitä? mitään kinaamista en kaipaa mutta en minä ole tällä palstalla koskaan lukenut sellaista tekstiä jossa väitetään tai sanotaan että kaikista tulee alkoholisteja.

    Äänestä

3 kuukautta on mitä?

Intro. Itse sävellyksen kuulemme vuosien saatossa.

Äänestä
  • Emmehän vielä tiedä, onko tiedossa triumfilaulu vai surumarssi. Kuitenkin nautin elämästäni nyt täysin siemauksin, vaikka moni täällä toivookin, että mätkähdän turvalleni tuota pikaa ja löydän ns. nöyryyden.

    Äänestä

  • aa:ton ajatus kirjoitti:

    Emmehän vielä tiedä, onko tiedossa triumfilaulu vai surumarssi. Kuitenkin nautin elämästäni nyt täysin siemauksin, vaikka moni täällä toivookin, että mätkähdän turvalleni tuota pikaa ja löydän ns. nöyryyden.

    Toivoo... vai pelkää?

    Äänestä

  • ...................... kirjoitti:

    Toivoo... vai pelkää?

    se.

    Äänestä

Radiossa on menossa kaksikielinen heinäkuu, joten lykkyä ja menestystä myös toisella kotimaisella kielellä. Se mikä onnistuu yhdelle ihmiselle onnistuu varmaan myös monelle muulle. Täytyykin kehoittaa raitista miestäni aloittamaan alkoholin sivistynyt kohtuukäyttö. Harjoitus tekee tässäkin lajissa mestarin, ellei aika, ikä ja terveys lopu kesken.

Sääli että kultainen pokaali on jo sinulla, kulta voitetaan, mutta hopea hävitään vai miten se nyt menikään. Jos mieheni ei tule mukaan kisaan, se johtuu varmasti vain kateudesta! ;-D

Onnea, Onnea, onnea! Och samma på svenska: Huraa, Huraa, huraa!

Äänestä
  • Fast det skrivs nog "hurra". Tack för ironin också.

    Äänestä

  • aa:ton ajatus kirjoitti:

    Fast det skrivs nog "hurra". Tack för ironin också.

    Oiskohan toi Huraa tullut venäjän kielen uraasta.

    Tarkoitukseni ei ollut ilkeä, on vain kertynyt jo runsaasti yli oman tarpeen kokemusta juovien läheisten loputtomista selittelyistä.

    Alkoholi on oman kulttuurimme ikivanha nautintoaine ja kohtuukäytöstä en sano pahaa. Se vain, että yleensä ne jotka joutuvat käyttöään selittämään itselleen ja muille ovat jo ylittäneet kohtuuden rajan.

    Äänestä

  • calmato kirjoitti:

    Sinulla, calmato, on sana hallussa!

    Olen samaa mieltä, että jos omaa raittiuttaan joutuu päivittäin selittämään itselle ja toisille,
    on kohtuuden raja kyllä ylitetty.
    Ongelmia on ja pahoja alkoholinkäytön kanssa.

    Äänestä

Oletko lukenut Peelen kirjoja? Hänen ajatuksiaanhan on nimenomaan se, että juopostakin voi tulla kohtuukäyttäjä. Olisi mielenkiintoista kuulla, kuinka olet löytänyt tasapainon suhteessasi alkoholiin.
Toinen mielestäni mielenkiintoinen vaihtoehto AA:lle on ns. Rational Recovery: http://www.rational.org/
Tosin heidän periaatteensa on kyllä kertakaikkinen lopettaminen.

Äänestä
  • ...ja kotisivukin on tuttu. Peele oli yksi kimmokkeenantajia siihen ymmärrykseen, että ihminen ei välttämättä ole "sairas" ja heikko lopun ikää vaan voi kasvaa kohtuuttomuudestaan vastuulliseksi ihmiseksi.

    Vihjeeksi: Tällä palstalla ei kannata Peelellä tuuletella; turpaan tulee. Täällä on vain yksi totuus, nääs.

    Äänestä

  • aa:ton ajatus kirjoitti:

    ...ja kotisivukin on tuttu. Peele oli yksi kimmokkeenantajia siihen ymmärrykseen, että ihminen ei välttämättä ole "sairas" ja heikko lopun ikää vaan voi kasvaa kohtuuttomuudestaan vastuulliseksi ihmiseksi.

    Miten niin yksi totuus, minä olen ollut palstalla 1½ vuotta, kaikki tietää, että AA:han en ole päässyt. Yksikään ei ole minulle sanonut, että ilman et selviä. Kukaan ei tosin ole ehdottanut kohtuukäytön kokeilemistakaan.
    Se on jokaisen itse ratkaistava, yrittää ja vajoaa tai onnistuu.
    Olen miettinyt erittäin perusteellisesti alkon käyttöäni. Ensin se oli unilääke, nykyään nukun kuin possu ilman humalaa. Olenko kokenut ikimuistettavia asioita kännissä, no en. Olenko sosiaalisempi, saan ystäviä humalassa, en todellakaan. Saanko enemmän aikaan seuraavana päivänä, kaikki sujuu hienosti, työt luistaa ja tarmoa riittää jopa kokemuksiin, ei onnistu. Vaikka olen nainen, ajattelen kuin insinööri ja itsekeskeinen ihminen, mikä on minulle parasta.
    Sitten vielä rahakysymys, tässä on nyt ystävä lainailemassa, kun on "sairauslomalla" jo toista vuotta masennuksesta, käteen jää pakollisten jälkeen 300€ ja siitä pois tupakat 100€ ja lopulla pitäisi saada kännit joka päivä ja jotain syötävää. Käväsin siellä ja vein pari annosta makaroonilaatikkoa, yhden hernekeittopurkin ja kauraryynejä sekä sokeria ja kahvia. Arvaa pyysikö rahaa "lainaksi", kun jokin hautamaksu pitäisi maksaa, minä sanoin, että anna lasku minulle hoidan sen, ei löytynyt laskua. Kauhealta tuntuu, mutta en koskaan aio edistää alkoholismia, on se sellainen kurimus ja lopulta vain alle 50% selviää siitä.
    Mikäli alkuperäinen selviää seuraavat 3 vuotta ottamalla lasillisen viiniä ruuan kanssa ja pari saunaolutta, niin haluan raportin tänne ja minäkin kokeilen.

    Äänestä

  • mussukka1 kirjoitti:

    En yhdellä totuudella viitannut lainkaan aa:han. Tarkoitin sitä yhtä totuutta, jota vastaan Stanton Peele muiden muassa on käynyt. Nimittäin sitä, että alkoholismi on etenevä ja parantumaton sairaus. Väitän, että alkoholismistakin voi parantua ja että alkoholinkäytön voi saada kuriin, kunhan yksilö ensin saa elämänsä muut asiat ja ongelmat (lähinnä psyykkiset) selvitettyä. Psyykkisesti terve ihminen ei tarvitse kemiallista turva- tai pakovaippaa kestääkseen elämää.

    Minusta teit ystäväsi suhteen aivan oikean, viisaan ratkaisun, kun et antanut käteistä. Raha olisi mennyt vain kurkusta alas.

    Äänestä

  • aa:ton ajatus kirjoitti:

    ...ja kotisivukin on tuttu. Peele oli yksi kimmokkeenantajia siihen ymmärrykseen, että ihminen ei välttämättä ole "sairas" ja heikko lopun ikää vaan voi kasvaa kohtuuttomuudestaan vastuulliseksi ihmiseksi.

    Vihjeeksi: Tällä palstalla ei kannata Peelellä tuuletella; turpaan tulee. Täällä on vain yksi totuus, nääs.

    Kaksi totuutta! Lääketieteelinen totuus ja sitten on aa:ttoman ajatuksn totuus!

    Nääs!

    Äänestä

Ylläpito tuskin sinua mielipiteesi vuoksi bännäs, tais tulla muutamat sammakotkin ulos kirjoituksiesi muodossa!!

Äläkä vielä kolmen kuukauden kokeilun perusteella leuhki mitään, minä nimittäin olin juovana aikanakin kolme kuukkautta kuivilla vedon päältä, tai melkein, yhden keskarin join tuona aikana ja tunnustinkin sen kaverille, mutta kaveri sanoi että kyllä sinä silti voiton ansaitsit, et sillee.

Sanoisin että itteeni luotan Jumalan (korkeimpani)ja AA-n avustuksella enemmän kuin sinuun.

Muuten mehän taidetaan olla vanhoja kamuja. Pistä tuleen sähköpostia, luottamuksella, jos satun tunnistaan sinut ennestään, oisin tosi iloinen jos kirjoitelisit, sp-ni saat tuosta nimimerkistäni väännettyy suomi 24.sen muodossa, jatkettas viimmeisistä. Tosin voin olla väärässäkin.

Katse ylös, niin meitä kehoitettiin armejassakin, kapiaiset meinas että sieltä se apu tulee, johon minä uskon täydellisesti. Kesiä sulle, olet mielenkiintoinen veikko.

Äänestä
  • Pari korjausta:

    1) En kirjoittanut leuhkiakseni; en ole koskaan voinut sietää leuhki(vi)a tyyppejä.

    2) En ole pyytänytkään sinua luottamaan minuun. Luota mieluiten itseesi. Uskosta Jumalaan ei liene haittaa, mutta se on eri asia.

    En muista jääneeni kanssasi mihinkään, joten vaikea on jatkaa.

    Äänestä

  • Miksi se Jumala pitää vetää joka ainoaan keskusteluun mukaan?

    Mites minä pakana, joka en kuulu enkä haluakaan kuulua mihinkään kirkkoon, koska olen saanut lapsena yliannostuksen tupututusta?
    Sama asia on tupperit ja ja muut verkostomarkkinoinnit-samaa kastia.

    Mihin siis turvaudun?

    p.s.
    nykyinen paikka missä olen töisä, niin yks ATK-heppu yritti muinulle tyrkyttää tänä vkonlopuna olevia Vapaakirkon suurtapahtumia Messuhallissa. Sain jopa ilmaiset kahviliput. Sorry, vaan ei kiinnosta ei niin kahvin vertaa. Törkeetä.
    Ja sama asia on mennyt suvussa, koska siskoni on samaa mieltä ja siskon tyttö 27-v. myös.

    Äänestä

  • aa:ton ajatus kirjoitti:

    Pari korjausta:

    1) En kirjoittanut leuhkiakseni; en ole koskaan voinut sietää leuhki(vi)a tyyppejä.

    2) En ole pyytänytkään sinua luottamaan minuun. Luota mieluiten itseesi. Uskosta Jumalaan ei liene haittaa, mutta se on eri asia.

    En muista jääneeni kanssasi mihinkään, joten vaikea on jatkaa.

    1)Enhän minä tarkoittanut ku kirjoitin siitä leukimisesta että heti suuttuisit.

    2)Et tosin pyytänyt sinuun luottamaankaan! Mutta käsittääkseni olet sitä mieltä että rapajuoposta, spurkusta, suurkuluttajasta, jopa (alkoholististakin) voisi tulla kohtuukäyttäjä, siihen en vain tahdo jaksaa uskoa, voihan jokin poikkeus ollakkin, mutta mistään prosenteistakaan ei voida puhua! Uso pois.

    Pistä hana kiinni niin jää vettä muillekin! Muisteleppas jotta oisko sittenkin kirjoiteltu sp-viestejä toisillemme siinä edellisessä elämäsi vaiheessa jossa olit vielä täysin raitis, etkä ollut viineihin retkahtanut.?.?

    Äänestä

  • UPDATE_7553715 kirjoitti:

    1) En ole "retkahtanut". Ymmärrän kyllä, että retkahdus on aa:laiselle pahempaa kuin synti.

    2) En ole suuttunut. Miksi olisin?

    3) Luulen, että sekoitat minut johonkuhun toiseen. Emme ole kirjoitelleet koskaan. (Hassua, seriffikin väittää tuntevansa minut.)

    Vielä uskosta ja luottamuksesta: On hyvä uskoa Jumalaan mutta muista, että Jumala on antanut järjen, oman tahdon ja vapaan valinnan sinulle. Sinun on luotettava itseesi eikä heittäydyttävä Jumalan holhottavaksi.

    1)AA-ssa ollessasi olisit sanonut retkahtaneesi! Olithan henkeen ja vereen AA-lainen, niin kauan kuin sait olla luottamustehtävissä, ikäänkuin muiden yläpuolella, omasta mielestäsi, olikos se asia jotensakin näin?? Korjaa jos olen tässäkin asiassa väärässä! Enhän minäkään ihan kaikkea tiedä, enkä jaksa muisttaakkaan. Eikö mottosi ollut jotensakkin näin, sellaisillekin ihmisille jotka hoitolaitoksista kotiutuivat, että jos ottavat jatkohoidokseen AA-n niin sitten ovat oikealla tiellä!

    2) No hyvä että et suuhtahtanut!! Nimittäin silloin ei ole kiva olla ottavana puolena, ku sinä suutut.

    3)Kirjoiteltiin silloin eri nimimerkeillä noin vuosi sitten ehkä enemmänkin. Muistuuko mieleen mitään silloinhan et maistellut viinejäkään.?

    Uskosta en ala kinaan kenenkään kanssa kaikki saavat pitää oman uskonsa, olipa se mikä hyvänsä, tai ei sitten mitään.

    Sanassa sanotaan että, Katso taivaan lintuja eivät ne kylvä eivätkä niitä ja silti Jumala heidät ravitsee! Järkeä, ja tahtoa, Jumala on antanut mulle ihan liiaksikkin, valintoja vielä enemmän, paljon olen tehnyt vääriä valintoja, muutaman tosin hyvänkin. esim, kun valitsin hoitomuodokseni AA-n. Täydelliseksihän en ole tullut, mutta pyrkimys on vakaa! Uskonnosta, uskovaisuudesta puhuttaessa AA on eri asia tykkänään, kuten mitkään uskonnolliset yhteisöt. AA-ssahan hoidetaan alkoholismi nimistä sairautta, kyseisissä yhteisöissä sielumme tilaa.

    ...mutta edelleenkin sekoitat minut johonkuhun toiseen. En ole koskaan ollut henkeen ja vereen aa:lainen ja vielä vähemmän "luottamustehtävissä". Olet siinäkin väärässä, että aa:ssa hoidettaisiin vain alkoholismi-nimistä sairautta; siellä hoidetaan ihmiseen uskonnälkää, ja 12 askelta on uskonlahko. Enää en sano, että se on väärin - totean vain, että fanaattisuus, olipa usko vaikka oma ortodoksisuuteni (tai aa-vastaisuuteni, heh!), on aina pahasta.

    Nyt sinä vitsin murjaisit että AA-n 12 askelta ois uskonlahko! Olen käynyn monissa eri uskonnollisten yhteisöjen tilaisuuksissa, ja ne ovat aivan asia erikseen kuin AA, niin fanaattinen en suikkaan ole että palvoisin ja Jumaloisin AA-ta. Minulla on aivan eri uskkonnollinen yhteisöni missä hoidan sielun tilaani, AA-ssa hoidan sairauttani nimeltään alkoholismi, AA ei ole mikään uskonnollinen yhteisö, silti se onkin varsinkin tulokkaalle hyväksi, moni ku pelkää uskoon hurahtamistaan kuollakseen, se on kyllä mielestäni jonninlainen ihme, miksi sitä pelätä?? Jokkainenhan meistä johonnii uskoo.

    AA-n Askeleethan ovat vain ehdotuksia eivät mitään määräyksiä, tai käskyjä. Tosin on muutamia jotka luulevat niin, niinkuin sinäkin (aa-ton ailahdus), anteeksi aa:ton ajatus.

    En halua haastaa tästä riitaa, kunhan totean, että USA:ssa AA on määritelty uskonlahkoksi, ja siellä on myös terapiaryhmiä kyseisen kultin vangiksi jääneille. "Vain ehdotuksia"... joopa-joo; uskotko tuohon itsekään?

    Luepa askeleet uudelleen ja mieti, kuinka monta kertaa niissä mainitaan joku (tai jokin) jumalaan viittaava.

    Tarkoitus aa:ssa tarkoittaa sitä että kun omat voimat eivät riitä taistelussa alkoholia vastaan niin silloin tarvitaan jokin korkeampivoima, tämä korkeampivoima voi olla vaikkapa aa-ryhmä tai aa kokonaisuudessaan. Jos aa olisi uskonlahko mitä se ei ole niin suurinosa tulokkaista lähtisi jo eka palaverin ja luultavasti kesken palaverin pois, voin sanoa pitkän aa taipaleeni aikan kohdanneeni monia aa:n jäseniä jotka eivät usko Jumalaan, jotkut taas uskovat ja senkin voin kokemuksesta ja kokemuksista kertoa että mitä lujempi luottamus aa:n jäsenellä on johonkin itseään korkeampaan voimaan niin hänen on paljon helpompi elää ns. normaalia elämää. Raitista elämää. T: shefu ps. en jaksanut kirjoitaa tunnusta ja salasanaa.

    Äänestä

  • aa:ton ajatus kirjoitti:

    En halua haastaa tästä riitaa, kunhan totean, että USA:ssa AA on määritelty uskonlahkoksi, ja siellä on myös terapiaryhmiä kyseisen kultin vangiksi jääneille. "Vain ehdotuksia"... joopa-joo; uskotko tuohon itsekään?

    Luepa askeleet uudelleen ja mieti, kuinka monta kertaa niissä mainitaan joku (tai jokin) jumalaan viittaava.

    Sanoppas yksi paikka USA-ssa missä toimii terapiaryhmä AA-han vangeiksi jääneille? Haluan tietää koska siellä käydessäni voin sitten tutustua tällaiseen terapiaryhmään, odottelen osoitetta nimeä, paikkaa, missä tällaiset ryhmät kokoontuu ja milloin? Osoiteesta kiitos jo etukäteen! !Puhelinnumeronkin mielelläni haluisin,et paas tuleen!!

    Ja ehdotuksia ehdotuksia askeleet ovat, tuskin kukaan voi niitä täydellisesti (tehdä) tai noudattaa, vaikka jotkut tahot inttävät ne tekeneensä, on nääs olemassa näitä eriäviä pielipiteitä. Uskonlahkohan AA ei missään nimessä ole, sehän on kaikille päivän selvää. Tuskin uskot siihen itsekään,se on vain sinun ikioma päähänpiittymä, se ikäänkuin antaa luvan sinulle ottaa viiniä ja olutta, nyt jo kolmekuukkautta olet ollut kohtuukäyttäjä, vielä voi mennä pitempäänkin. Kehottaisinkin sinua olemaan leikkimättä tulella! Alkoholi on kuin tuli, menettelee renkinä muttei isäntänä. Jookosta joo.

    Toki ohjelmassa viitataan Jumalaan (korkeimpaan voimaan)näinhän se on elävässä elämässäkin. Monet ei alkoholistit lukevat myös AA.n askelia, ja sanovat soveltavansa niitä omaan elämäänsä. Et sillee! Kuten sanoin niin yhläähltähän se apu tulee, jopa sinullekkin. Eiköstä niin, eiköstä?

    Äänestä

Kiva ku tulit tervehtimään ja tuomaan eloa tähän lähes kuolleeseen palstaan.

Minä luulin, että sä olet ollut kauemminkin jo kohtuukäyttäjä, mut hyvä on toi kolme kuukauttakin.

Itse olen ollu pian puolivuotta ns kohtuukäyttäjä.
Kerran kuussa otan muutaman paukun 3-5.

Sit jos raflaan menen syömään, niin otan pari olutta, tai pari lasia viiniä ruuan kanssa.

Hyvin on toiminut.
Aikaisemmin ku meni kaksi pulloa viiniä illassa usen vuoden ajan.
Suurkuluttaja olen ollu tommosen 15-vuotta.

Piti vaan ottaa itteä niskasta kiinni, ku todella ahdisti se oma saamattomuus.

Hyvää kesää sinulle ja kirjoittele.
Minä ainakin tykkään lukea kirjoituksiasi.

Jännä muuten, ku sä kirjoitat, niin aina tulee vipinää palstalle.
"Sinussa on sitä jotain"

Äänestä
  • ...kivoista. Onko palsta kuollut? En ole seurannut tätä kuukauteen.

    Minulle ei riittänyt kaksi pulloa viiniä illassa. Meni ainakin kuusi pitkin päivää ja bentsot päälle. Minä tosin en ollut alkoholisti. Se diagnosoi on nimittäin varattu vain todella tärkeille ihmisille, jotka tietävät, että alkoholismista ei parane koskaan. He oikein hekumoivat diagnoosillaan ja ovat siitä turhankin tarkkoja, jopa ylpeitä (mikseivät nöyriä?). Suotakoon se heille.

    Äänestä

  • aa:ton ajatus kirjoitti:

    ...kivoista. Onko palsta kuollut? En ole seurannut tätä kuukauteen.

    Minulle ei riittänyt kaksi pulloa viiniä illassa. Meni ainakin kuusi pitkin päivää ja bentsot päälle. Minä tosin en ollut alkoholisti. Se diagnosoi on nimittäin varattu vain todella tärkeille ihmisille, jotka tietävät, että alkoholismista ei parane koskaan. He oikein hekumoivat diagnoosillaan ja ovat siitä turhankin tarkkoja, jopa ylpeitä (mikseivät nöyriä?). Suotakoon se heille.

    Olleesi kohtuukäyttäjä jo iät ajat. Sitten katosit jonnekkin, palasit ja sanot olleesi kohtuukäyttäjä "jo" kolme kuukautta. Olikos siinä välissä joku pidempi juomaputki?
    Kiinnostaisi tietää...

    Äänestä

  • aiemmin sanoit kirjoitti:

    Odotan edelleen vastaustasi esittämääni kysymykseen.
    Vastaahan weiari (ei vainoharhaisuutta eikä vainoa).
    Olet niin vekkuli tyyppi, kirjoitat tänään näin, huomenna puhut jo muuta.
    Yrität peitellä henkilöyttäsi, vaan kyllä sinut tunnetaan täällä aika laajastikin.
    Ihan nimeä myöten jos tarve vaatii. (et ole enää AA:lainen joten nimisuojaa et nauti). Joo joo, kohta jälleen pyydät sanomaan kuka olet (niinkuin et itse tietäisi), vaan voinpa sen jossakin välissä sanoakin.

    tuo härnäämäsi kaveri kyllä kirjottelee ihan pehmoisia. ei siinä mitään, jokainen omalla tyylillään ja tasollaan.

    mutta onko tuo ilmaus "weiari" kehu vai haukku ? ja missä tarkoituksessa sitä viljelet ? en ymmärrä perimmäistä tarkoitusta.

    ja sitte: jos ei kuulu enää AA:n niin sinäkö voisit tulkintasi mukaan laittaa vaikka lehteen kuvan ja nimen ja otsikon: hän ei kuulu enää AA:n.

    mitä ihmettä sinä höpiset ?

    Äänestä

  • vee-e kirjoitti:

    pidä nimettömyys perinettä minkään arvoisena kuten ei muitakaan perinteitä. kolmosesta kyllä jaksavat höpötää että pääsisivät sen varjolla suljettuun aa:palaveriin kalastelemaan jäseniä. kolmas on kirjoitettu tulokkaita varten,ei ulkopuolisten ryhmittymien kalastelu tarkoitukseen,jos kuvittelet tai luulet että samalla linjallahan ne on kuin aa-kin niin erehdyt pahemman kerran,voi hyvä vee-e jos tietäisit mutta kun sinä et tiedä tai sitten tiedät?

    Äänestä

  • vee-e kirjoitti:

    tuo härnäämäsi kaveri kyllä kirjottelee ihan pehmoisia. ei siinä mitään, jokainen omalla tyylillään ja tasollaan.

    mutta onko tuo ilmaus "weiari" kehu vai haukku ? ja missä tarkoituksessa sitä viljelet ? en ymmärrä perimmäistä tarkoitusta.

    ja sitte: jos ei kuulu enää AA:n niin sinäkö voisit tulkintasi mukaan laittaa vaikka lehteen kuvan ja nimen ja otsikon: hän ei kuulu enää AA:n.

    mitä ihmettä sinä höpiset ?

    Tämä henkilö ei ole kuuna päivänä kuulunut AA:han. Hän on ollut kilpailevan ryhmittymän, joita myös weiareiksi kutsutaan, jäsen. Heidän toimintamallinsa on kyseenalaiset verrattuna AA:n toimintaan. Tallaisen kyseenalaisen henkilön toimintamalleja noudatellen, voin julkaista netissä hänen nimensä, kuvansa ja henkilötietonsa mennen tullen. Tämä aloittajahemmo on tehnyt jo aivan liian paljon hallaa toimillaan monelle raitistumista haluavalle alkoholistille, etten epäröi sitä tehdä mikäli hän jatkaa tuohon tyyliinsä. Lisäksi hän on kusettajien kunkku, kirjoituksistaankin se paistaa selvästi läpi.
    Hyvä sanankäyttäjä, vaan vähän tarkempaan hänen satujaan lueskellut huomaa että kusetusta jutuissa on joskus enempi ja toisinaan vieläkin enemmän!

    Mitäs tuumaat, jos laitan linkkejä hänen aiemmalla nimimerkillään kirjoitetuista tarinoista?
    Jäisiköhän sulle epäilystäkään hänen henkilöydestään?

    Tarvittaessa voin näin tehdäkin!

    Hyvä että sinäkin huomasit hänen päästelevän pehmoisia.

    Äänestä

Voi surkeuksien surkeus. Sinä, vanha riidanhaastaja olet palannut, surkeuksien surkeus!!!
Tätä aloittamaasi ketjua en aio lukea, enkä lue!!!

Kauanpa täällä rauhallista olikin........!

Ei taida olla enää?

Äänestä

Mulla on kaveri, joka vakuuttaa henkeen ja vereen olevansa kohtuukäyttäjä, juo pullon väkevää joka ikinen päivä. Ei kuulemma ole alkoholisti.

Eli oppisi on: Kun sanot olevasi kohtuukäyttäjä, juot sitten kuinka paljon hyvänsä, niin oppiesi mukaan olet kohtuukäyttäjä??

Kiinnostaisi tietää, aa:ton ajatus, miksi entisenä weiareitten kantavana voimana olet alkanut tuomitsemaan AA:ta?

Juu juu, sinut tunnetaan täällä!

Äänestä
  • ...alkoholismi (vai raittius) vainoharhaisuutta? Mikä kantava voima? Mitkä weiarit?

    Äänestä

  • aa:ton ajatus kirjoitti:

    ...alkoholismi (vai raittius) vainoharhaisuutta? Mikä kantava voima? Mitkä weiarit?

    aa:ton ajatus vastauksia viestiini,joka on tuolla ylempänä. Uskoisin että noin viisas mies pystyy osoiteet ja puhelinnumerotkin AA-han hurahtaneiden terapia ryhmistä antaan, jotka siellä uudella mantereella sijaitsee. Minulla on ystäviä siellä aika lailla, varmaan voin jo huomenna tarkistaan minkä tyyppisistä terapiaryhmistä on kyse, kun saan sulta niitä osoteita ja puhelinnumeroita.Täytyyhän sulla senverta faktaa olevan!!!

    Miksi sinä niitä numeroita ja osoitteita kaipailet? Minusta sinulla ei ole mitään oikeutta "vaatia" mitään julkisella keskustelupalstalla. En ymmärrä, että kun tulen kertomaan, että pääsiäisestä asti olen käyttänyt alkoholia kohtuudella ja onnistunut siinä lipsumatta kertaakaan, *minua* nimitetään riidankylväjäksi, vaikka muut, sinä etunenässä, aloitatte uskomattoman ajojahdin ja täysin vainoharhaisen personoinnin, jossa ei ole totuuden häivääkään. Jopa ns. takavasemmalle siirtyneet palaavat välittömästi palstalle kertomaan, kuka minä muka olen ja mitkä ovat vaikuttimeni. Onko alkoholisti (siis sellainen, joka aa:n oppien mukaan on sairas lopun ikää) todellakin noin herkkä, ajatuksiltaan ahdas ja kateellinen? Kaikkein kornein on väite, jonka mukaan minä ajan ihmiset juoppouteen ja kuolemaan. Ihminen on omien valintojensa tuotos.

    Ei kait tuosta ois noin tarvinnut nokkiinsa ottaa oisit laittanut vain osoiteet reilusti näkösälle. Nythän jää kaikille epäilys onko kyseisiä terapiaryhmiä olemassakaan, eikä pidä uskoa kaikkea mitä netistä löydät, tarkista asia ennen kuin kirjoitat yleiselle palstalle perättömiä.

    Mitä riidankylvämiseen tulee niin riitaa kirjoituksesi saavat aina aikaan ennemmin tai myöhemmin! Tule parinvuoden päästä uudesti kertomaan vieläkö olet kohtuukäyttäjä! Noita kolmenkuukauden ja jopa vuodenkin kohtuukäyttäjiä on kyllä aikalailla mutta aina ennenpitkää he ovat pudonneet juomakentille.

    Sinä kun tulit palstalle aa:toman ajatuksen muodossa ja väitit että AA olisi tappanut ystäväsi jota epäilen, silti rohkenenkin väittää että juova holisti kyllä helposti samaistuu sinuun ja jatkaa kohtuukäyttöään, joka voi olla pari väkevää pulloa päivässä hänen kohdallaan, ja sehän jo ennenpitkää on hengelle hupaa!

    Hupsu veikko olet, ennen pitkää kuin jatkat kirjoitteluasi noin ja sitten taas niinkuin ennenkin alat tyhjästä rähjään,niin ylläpito lempaa sut vähäks aikaa jäähylle. Tällaista tää elo on. Elä kiikoile ota rennosti!

    Hengitä jo paperipussiin ja lausu muutama tyyneysrukous. Käy askeleetkin läpi ja elä sitten niiden mukaisesti kaikissa toimissasi, myös netissä.

    Äänestä

  • aa:ton ajatus kirjoitti:

    Miksi sinä niitä numeroita ja osoitteita kaipailet? Minusta sinulla ei ole mitään oikeutta "vaatia" mitään julkisella keskustelupalstalla. En ymmärrä, että kun tulen kertomaan, että pääsiäisestä asti olen käyttänyt alkoholia kohtuudella ja onnistunut siinä lipsumatta kertaakaan, *minua* nimitetään riidankylväjäksi, vaikka muut, sinä etunenässä, aloitatte uskomattoman ajojahdin ja täysin vainoharhaisen personoinnin, jossa ei ole totuuden häivääkään. Jopa ns. takavasemmalle siirtyneet palaavat välittömästi palstalle kertomaan, kuka minä muka olen ja mitkä ovat vaikuttimeni. Onko alkoholisti (siis sellainen, joka aa:n oppien mukaan on sairas lopun ikää) todellakin noin herkkä, ajatuksiltaan ahdas ja kateellinen? Kaikkein kornein on väite, jonka mukaan minä ajan ihmiset juoppouteen ja kuolemaan. Ihminen on omien valintojensa tuotos.

    Kaivellaanko netistä todellakin ensin sinun vanhat tarinasi, sitten nykyisellä nimimerkilläsi kirjoitetut jutut ja verrataan. Kokonaisia lauseita ihan sanasta sanaan, jopa kokonaisia kappaleita sanasta sanaan molemmilla nimimerkeillä!

    Silloin olit kantavana voimana weiareissa. (Bill W:n ystävät) Kehtaat tulla kysymään että mitkä weiarit!!!!!!!!

    Olet useampaan kertaan kehottanut ihmisiä jättämään AA:n ja kokeilemaan kohtuukäyttöä. Menet jopa edelle lääketieteen sanoessasi että alkoholismista voi *parantua*.
    Eikö tuollaiset pehmoiset puheet muka voi vaarantaa alkoholistin terveyttä?

    Sanot myös että "ison veden" takana on olemassa yhdistyksiä jotka "pelastavat" AA:n "koukusta". Et sitten kuitenkaan vaivaudu laittamaan edes pikkusta nettilinkkiä, jossa moisesta puhutaan.

    Kehoitttaisin sinua 'bannaamaan' itse itsesi ja lopettamaan tuon paskanjauhantasi, jossa ei ole totuuden hiventäkään!!!!!!!

    Äänestä

  • Johan kehtaat kirjoitti:

    Kerro nyt ihmeessä, missä Bill W:n ystävissä (ryhmän nimi, kaupunki jne.) ja mikä kantava voima. Kerro ihan suoraan henkilönimikin, kun tunnut sen niin tietävän. Minuakin kiinnostaisi kuulla, kenä minua pidät.

    Sen jälkeen pese suusi saippualla.

    Äänestä

  • aa:ton ajatus kirjoitti:

    Hengitä jo paperipussiin ja lausu muutama tyyneysrukous. Käy askeleetkin läpi ja elä sitten niiden mukaisesti kaikissa toimissasi, myös netissä.

    sinähän alat lämpeneen. Vähäkun vielä sinulle kirjoitellaan totuuksia niin auttaakohan sinua enää muu kuin palata takas Anonyymein pariin. Sitten lueskellaan askelia yhdessä. Minä tässä jo aloitelen. Tyyneysrukouksen aionkin vielä tänään lausua. Kyllä sinulla oikeat työkalut tuntuu olevan tiedossa käytä niitä!!

    Äänestä

  • aa:ton ajatus kirjoitti:

    Kerro nyt ihmeessä, missä Bill W:n ystävissä (ryhmän nimi, kaupunki jne.) ja mikä kantava voima. Kerro ihan suoraan henkilönimikin, kun tunnut sen niin tietävän. Minuakin kiinnostaisi kuulla, kenä minua pidät.

    Sen jälkeen pese suusi saippualla.

    on oikeus vaatia nimiä, kaupunkia, ryhmännimeä?? Muilla ei sitten ole kyseisiä oikeuksia, kysyä edes terapiaryhmää USA-sta missä hoidetaan AA-han koukkuun jääneitä? Olet kyllä ihmeellinen poika. Jos sinäkin pesisit suusi ensin vaikka tinnerillä kurlaamalla ja sitten siistisit mäntysuopa liuoksella. Sen jälkeenhän voisit ottaa vaikka viini hörppyjä, ja vertailla eri makuja.

    Äänestä

  • aa:ton ajatus kirjoitti:

    Miksi sinä niitä numeroita ja osoitteita kaipailet? Minusta sinulla ei ole mitään oikeutta "vaatia" mitään julkisella keskustelupalstalla. En ymmärrä, että kun tulen kertomaan, että pääsiäisestä asti olen käyttänyt alkoholia kohtuudella ja onnistunut siinä lipsumatta kertaakaan, *minua* nimitetään riidankylväjäksi, vaikka muut, sinä etunenässä, aloitatte uskomattoman ajojahdin ja täysin vainoharhaisen personoinnin, jossa ei ole totuuden häivääkään. Jopa ns. takavasemmalle siirtyneet palaavat välittömästi palstalle kertomaan, kuka minä muka olen ja mitkä ovat vaikuttimeni. Onko alkoholisti (siis sellainen, joka aa:n oppien mukaan on sairas lopun ikää) todellakin noin herkkä, ajatuksiltaan ahdas ja kateellinen? Kaikkein kornein on väite, jonka mukaan minä ajan ihmiset juoppouteen ja kuolemaan. Ihminen on omien valintojensa tuotos.

    Jos olet mainitsemasi kaltainen ihmemies, kyllä luulisi olevan kanttia ihan omalla nimellä kirjoittaa.

    Olethan ainutlaatuinen. Nyt - nimimerkillä kirjoittaessasi - todistuksellasi on yhtä suuri arvo kuin kasalla paskaa. Ehkä ei edes niin paljon. Paskasta voi sentään jotain hyvää kasvaa otollisissa olosuhteissa.

    Todennäköisesti vain kusetat itseäsi ja luulet samalla, että onnistut myös kusettamaan muita.

    Ja jos olet ihmemies, kuulut siihen promilleen, joka kykenee tähän. Joten älä saatanassa mainosta kokemuksiasi jonain yleisenä totuutena. Ainakaan nimimerkillä.

    Äänestä

  • Henrik Rinne kirjoitti:

    ...tosin myös ihmetyttää tämä raittiiden ja tasapainoisten ihmisten kielenkäyttö.

    Äänestä

  • aa:ton ajatus kirjoitti:

    ...tosin myös ihmetyttää tämä raittiiden ja tasapainoisten ihmisten kielenkäyttö.

    No voi herrantuutelis sentään. Pikku valehtelija loukkaantui. Pitäisikö nyt pelätä ja paskantaa housuun...

    Tiesitkö, että heroiiniakin voi käyttää kohtuudella. Tiedän nimittäin yhden kaverin, joka käytti heroiinia kahdeksan vuotta. Nyt hän käyttää sitä kerran tai kaksi kuukaudessa. Tämä väite on tosin ihan yhtä suuri valhe tai sen todennäköisyys on yhtä pieni kuin sinunkin "totuudellasi", jota täällä yrität kaupata. En väitä etteikö tämä kaikki olisi mahdollista, mutta on moraalitonta (sinulle siis tuttua kauraa) väittää tällaisia totuuksina, kun tiedetään, kuinka vakavasta riippuvuudesta niin alkoholismissa kuin kovien huumeiden käytössäkin on.

    Jos et itse tätä tajua, sinua ei todellakaan ihan viisaaksi voi sanoa. Sillä viisas on hiljaa, jos hän tietää olevansa niin erikoinen, että hänen kokemuksiensa soveltaminen muihin on melko marginaalista. Ja hän tietää, että hänen neuvojensa seuraamisesta seuraa todennäköisesti enemmän pahaa kuin hyvää. Kuten sinun neuvojesi seuraamisesta.

    Eikä minun ei tarvitse olla sinulle ystävällinen, et ansaitse sitä millään tavalla.

    Toipuvana (?) alkoholistinahan sinä olet maailman napa ja kaukana vielä terveydestä ja sivistyksestä. Sinä päätät, kelle olet ystävällinen ja kelle et. Sydämeltään sivistynyt ei toimi noin. Sinun keinosi on solvata yksilöä eikä tuoda keskusteluun mitään rakentavaa. Avaus ei ollut kohdistettu kehenkään henkilöön, mutta vastaukset ovat kuitenkin olleet toinen toistaan törkeämpiä alatyylisiä henkilökohtaisuuksia. Jos tuo on raittiutta, en toden totta koskaan halua sitä.

    En ole moneen vuoteen juonut alkoholia humaltumiseen saakka. Humalassa olen ollut ehkä 30 kertaa koko elämäni aikana. (yli 40v)

    Mutta olen nähnyt ihmisiä, jotka ovat niin tehneet. Ja suuressa määrin.
    Ja lopulta alkoholiin kuolleet.

    Sydämeltään sivistynyt ei myöskään kirjoittele palstoille valheita, joihin muut (yhtä heikot ihmisparat) voivat takertua epätoivossaan ("jos tuo, niin miksen minäkin")ja jotka saattavat suistaa heidän muutenkin heikolla pohjalla olevan raittiutensa taas roskakoriin.

    Eikä sinun tarvitse kokea raittiutta, ethän ole sellainen. Jos kirjoitus on pelkkää sontaa, ei ole ihme, jos tulee myös paskaa niskaan. Jos et tajua omaa "erikoisuuttasi", kykyä siirtyä alkoholinarkomaniasta jonkinlaiseen kohtuukäyttöön ja sen erikoisuutta - marginaaliluonnetta - ja selität sitä yleisenä totuutena, on aina vaara, että upotat muita kirjoituksillasi. Ajattele vähän enemmän, luulet vähemmän.

    ...että sinulla on pahoja patoutumia ja selvittämättömiä ongelmia; ei vähimpänä käytösongelma kuten tuntemattoman väittäminen valehtijaksi ja alatyylinen kielenkäyttö. En halua jatkaa tätä riitelyä kanssasi, koska riita ei alun perinkään ollut tarkoitus.

    Ihan tietoisesti sinä haastat täällä riitaa, joka kerta kuin tänne ilmestyt. Mutta yleensä jäät hopeelle ja syyttelet muita. Etkähän sinä pysty vastaamaan edes asiallisiin kysymyksiin ja kaikenlisäksi kirjoitelet vielä perätömiäkin juttuja. Muuten olet kyllä minulle kiinnostava heppu! Minäkun en sinulle edes suutu kun ovat juttusi niin huvittavan iroonisia. Perätöntä kakkiahan sinä kirjoitelet. Kuluuhan se aika näinkin. Tuskin sinua kukaan tosissaan uskoo.

    Tietysti viksuna miehenä voisit vetäytyä syrjäänkin, niinkuin yleensä teetkin kuin huomaat jääväsi toiseksi, mutta kohta aloitat uuden ketjun. Sitä minä kyllä ihmettelen miksi olet sellainen fanaatikko mielipiteinesi, minullakun ei ole niitä oireita. (he,he!)

    Ns. kuivan huikan tila on sittenkin totta. Olen kai ennenkin, pappa hyvä, kirjoittanut, että elämä ei ole kilpailua eikä sitä, jääkö toiseksi vai tuleeko ykköseksi. Sinulla taitaa olla henkiseen raittiuteen vielä aikamoinen matka. Tsemppiä kuitenkin yrityksellesi!

    Kenttä on nyt sinun, en riidanhaastamiisi enempää vastaile.

    mutta minulla ei ole mitään vakituista kiirustakaan. Kuivia on huikat olleet, ihan pölähtelee ku aivastaa! Minäkö olen niin vaatimaton että ihan ilettää itteäkin. Mutta kun en voi sille mitään että olen aina ekana.

    Kiitos kovasti kentästä. Minä annankin nyt kentän muille, niin saavat kirjoitella asiallista asiaa. Kiitos vielä kerran sinulle kallisarvoinen ystäväni. t,joonatan11

    Äänestä

  • Henrik Rinne kirjoitti:

    Jos olet mainitsemasi kaltainen ihmemies, kyllä luulisi olevan kanttia ihan omalla nimellä kirjoittaa.

    Olethan ainutlaatuinen. Nyt - nimimerkillä kirjoittaessasi - todistuksellasi on yhtä suuri arvo kuin kasalla paskaa. Ehkä ei edes niin paljon. Paskasta voi sentään jotain hyvää kasvaa otollisissa olosuhteissa.

    Todennäköisesti vain kusetat itseäsi ja luulet samalla, että onnistut myös kusettamaan muita.

    Ja jos olet ihmemies, kuulut siihen promilleen, joka kykenee tähän. Joten älä saatanassa mainosta kokemuksiasi jonain yleisenä totuutena. Ainakaan nimimerkillä.

    aa:ton voitti 4-0 Jeeeee!!!!!

    Äänestä

  • Rimpeen Repa kirjoitti:

    aa:ton voitti 4-0 Jeeeee!!!!!

    Ja sinä olet yksi niitä valopäitä, jotka luulevat että kommentillasi on jotain merkittävää arvoa. Se on kuitenkin samanlainen, jota lapset käyttävät lastentarhassa ja ala-asteella. Vain pieni muutos "Läl-läl-lieru"-lorusta - tiedät varmasti. Olen melko kauan sitten päässyt ohi sen henkisen asteen, jolloin tuollaiset olisivat jotain minuun vaikuttaneet. Jos vielä tuolla asteella kuitenkin olet, niin pyydän - yritä kehittyä, jotta massa ja päättäjät ei tallo myös sinua, ja vedä perseeseen kuten melkein koko kansaa. Ehkä sinun kohdallasi on vielä toivoa?

    Kysymys ei koskaan ole sinusta ja minusta yksilöinä. Olemme pelkkää väliaikaista lihaa, jossa kuitenkin kulkee kansamme perintö. Ja perimmäinen kysymys - The big picture - on pelkästään selviytymisestä, tämän pienen kansan ja maan. Ja juuri tuota selviytymistä nämä alkoholimainostajat nakertavat. Kuten myös monet muut asiat. Vaikka ongelma on jo nyt sitä luokkaa, että alkoholistien hoitoa ei kymmenen vuoden päästä kyetä rahoittamaan millään, kun nytkin jo tekee hyvin tiukkaa. Ammutaanko heidät silloin? Vai minne laitetaan?

    Lähitulevaisuuden arviot liikkuvat 500 000 - 700 000 alkoholistissa. Jos tälläkin hetkellä on yli 500 000 alkoholin suurkuluttaa, matkalla alkoholismiin, niin ajattele mikä tilanne on sadan vuoden päästä tai tuhannen, jos tämä samanlainen paska jatkuu ja tuollaiset pro alcohol-ihmiset edesauttavat koko kansan rappiota.

    Suurin on kansasta on tosiaan henkisesti aika sokeaa, jos he eivät kykene näkemään kuin viikon tai kaksi (tilijakson korkeintaan) eteenpäin. Valitettavaa.

    Joten haistakaa paska koko pajuskylän väki. Tietenkin jos alkoholilla (ja tupakalla) on tarkoitus eliminoida kansamme geeniperimästä paskasakki pois, niin sitten tietysti homma menee hyvin eteenpäin. Tyhmät on nielleet koukun, ja kohonkin. Ja mikä oli niellessä, mato oli lihava ja halpa...

    Äänestä

  • Rimpeen Repa kirjoitti:

    aa:ton voitti 4-0 Jeeeee!!!!!

    Jännittävä ottelu oli, mut paras voitti.
    Palkintojenjako pitää vielä katsoa.

    Ei siinä ole muilla oikein mitään saumaa pärjätä, koska yksi on niin ylivoimainen.
    Mut työstä se varmaan käy,kun iskuja tulee jokasuunnalta, vaatii keskittymistä ja hyvää peruskuntoa.
    Onnea voittajalle.

    Äänestä

  • Jännäri kirjoitti:

    Niin ja ilman omaa tahtoa ja päättäväisyyttä ei tämmöisiä kilpailuja voiteta.
    Luja tahto ja se, että luottaa itseensä vie pitkälle.

    Äänestä

  • Hurja kisa kirjoitti:

    Niin ja ilman omaa tahtoa ja päättäväisyyttä ei tämmöisiä kilpailuja voiteta.
    Luja tahto ja se, että luottaa itseensä vie pitkälle.

    Aivan oikein! Italia voitti juuri tuon vuoksi, että sillä oli itseluottamus kohdallan, eikä ne käyttäneet päihteitä. Tuli MM-voitto kotiin, jezzzzz!

    Äänestä

  • del Piero kirjoitti:

    Aivan oikein! Italia voitti juuri tuon vuoksi, että sillä oli itseluottamus kohdallan, eikä ne käyttäneet päihteitä. Tuli MM-voitto kotiin, jezzzzz!

    Mut paras voitti, eikä siitä sen enempää.
    Voitonjuhlat ovat varmaan mahtavat ja alkoholia kuluu voitonkunniaksi kohtuudella.

    Äänestä

  • Kannatin ranskalaisia kirjoitti:

    Mut paras voitti, eikä siitä sen enempää.
    Voitonjuhlat ovat varmaan mahtavat ja alkoholia kuluu voitonkunniaksi kohtuudella.

    Minä olin Italian puolella, mutta olisi peli kyllä saanut päättyä pelaamalla - ei rankkarikisalla. Tavallaan jotenekin symppasin Zidanea siitäkin huolimatta - tai ehkä siitä syystä - että hänet ajettiin ulos pelin lopulla. Onhan kyseessä sentään ihan Mestarimies.

    ...Italiassa juhlitaan kohtuullisesti ranskalaisella shampanjalla, koska shampanjaa ei tehdä muualla kuin Ranskassa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

aa:ton ajatus kirjoitti:

Ajattelin tulla kertomaan, harjoitettuani kohtuukäyttöä nyt jo kolme kuukautta rapajuoppuden ja raivoraittiuden jälkeen (ja jouduttuani mielipiteitteni vuoksi bännätyksikin), että alkoholismista voi parantua. En ole vieläkään katuojassa, joten AA:n täytyy olla väärässä.

Helteistä, iloista kesää kaikille. Luottakaa itseenne älkääkä uskoko sokeasti mihinkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu