Se, ettei SRK pyydä anteeksi väärinkäytöksiään 70-luvulla ja julkisesti tuo ilmi "anteeksi ei pyydetä" -asennetta,saattaa ruokkia yllättävän vaarallisia asenteita liikkeessä.
Tässä yksi esimerkki, joka ei kuulosta hyvältä, vaan vaaralliselta. Tämä on erään nimimerkin vastaus toteamukseen siitä, että Saksa on esittänyt anteeksipyynnön natsiaikojen julmuuksista.
"Kyllä olisi helppoa elämä, jos asiat tulisivat korjatuksi jollain kollektiivisella anteeksipyynnöllä. Jonkun liittokanslerin "Sori kun me vähän innostuttiin" ei auta yhtään niitä miljoonia tapettuja ja kidutettuja juutalaisia tai heidän elossa olevia jälkeläisiään. Lähinnä poliittinen ele, oman kilven kirkastamista ja tekopyhyyttä tuollainen."
Monet ihmiset saattavat tosiaan alkaa ajattelemaan tällä tavalla. Että julkinen anteeksipyyntö on samaa kuin tekopyhyys ja turhuus.
Tässä yksi esimerkki, joka ei kuulosta hyvältä, vaan vaaralliselta. Tämä on erään nimimerkin vastaus toteamukseen siitä, että Saksa on esittänyt anteeksipyynnön natsiaikojen julmuuksista.
"Kyllä olisi helppoa elämä, jos asiat tulisivat korjatuksi jollain kollektiivisella anteeksipyynnöllä. Jonkun liittokanslerin "Sori kun me vähän innostuttiin" ei auta yhtään niitä miljoonia tapettuja ja kidutettuja juutalaisia tai heidän elossa olevia jälkeläisiään. Lähinnä poliittinen ele, oman kilven kirkastamista ja tekopyhyyttä tuollainen."
Monet ihmiset saattavat tosiaan alkaa ajattelemaan tällä tavalla. Että julkinen anteeksipyyntö on samaa kuin tekopyhyys ja turhuus.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Kyllähän julkinen anteeksipyyntö pitää sisällään virheiden tunnustamisen.
Kun tarpeeksi aikaa kuluu, ei kenenkään tarvitse pyytää anteeksi enää omia virheitään vaan edeltäjiensä virheitä, joka paljon helpompaa.
Uskon, että SRK esittää julkisen kollektiivisen anteeksipyynnön jossakin vaiheessa. Se tapahtuu vasta sitten kun viimeinenkin nykyisin johtopaikalla oleva hoitomies on haudassa.
Sen jälkeen on helpompi pyytää anteeksi, koska omia virheitä ei tarvitse tunnustaa, tarvitsee tunnustaa vain edeltäjien virheet.
"Kun tarpeeksi aikaa kuluu, ei kenenkään tarvitse pyytää anteeksi enää omia virheitään vaan edeltäjiensä virheitä, joka paljon helpompaa."
Näinhän se on, ja sinänsä ihan inhimillistä. Mutta tuo juuri paljastaa sen, millaisesta eleestä pohjimmiltaan kollektiivisessa anteeksipyynnössä on kyse.
Tässä yhteydessä haluan vielä kerran korostaa, että minulla ei ole mitään totuuden ja oikeuden etsimistä vastaan. Jos on rikottu, niin pitää korjata. Kyse on siitä, kuka korjaa, mitä korjaa ja mistä korjaa. Nämä keskeiset kysymykset jäävät kasvottoman, kollektiivisen "kättelyn" alle piiloon.
Jos SRK todella päätyisi siihen Pyhän Hengen valaisemaan tilanteeseen, että esittäisi anteeksipyynnön hoitokousjulmuuksista, ei tämä anteeksipyyntö mielestäni ole "kollektiivinen".
Se olisi Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen yhdistyksenä esittämä anteeksipyyntö. Yhdistys on toimintayksikkö, jolloin anteeksipyyntökin tapatuisi yksikössä eikä monikossa.
Yksikkönähän SRK ei onnistunut itselleen asettamassaan tavoitteessa, eli kristillisten arvojen kunnioittamisessa silloin 70-luvulla. Yhdistys toimintayksikkönä laiminlöi tehtävänsä.
Tämä yksikön epäonnistuminen johtui tietysti pääasiassa johtokunnan jäsenten ja jäsenyhdistysten jäsenten kollektiivisesta epäonnistumisesta (yksittäisten ihmisten laiminlyönneistä).
Ihmiset voivat pyydellä tekemisiään ja tekemättä jättämisiään anteeksi kukin yksittäisenä henkilönä tai joukoittain, kollektiivisesti. Yhdistys pyytää anteeksi yksikkönä. Tietysti joukko yksittäisiä rauhanyhdistyuksiä voisi näyttää esimerkkiä ja esittää kollektiivisen anteeksipyynnön - jospa SRK:ssa sitten edes harkittaisiin asiaa.
Tunnustan. Minä tuon kiivauksissani kirjoitin, ja pyydän anteeksi, jos se jotakuta loukkasi.
Edelleen olen silti sitä mieltä, että julkinen, kollektiivinen anteeksipyyntö on lähinnä poliittinen ele. Menee samaan sarjaan kaiken muun teeskentelyn, pokkuroinnin ja keimailun kanssa, jota tässä maailmassa ihmiset harrastavat. Todellinen arvostus, kunnioitus, osanotto tai muutkaan tunteet eivät ole kauniissa sanoissa ja päällepäin "puhtoisessa" ulkokuoressa. Ja näin olen ajatellut siitä alkaen kun olen itse ajatellut. Toki esimerkiksi liittokansleri voi henkilökohtaisesti pahoitella ja ottaa osaa, jos hänestä siltä tuntuu, ja vaikkei sekään tapahtunutta miksikään muuta, on se mielestäni paljon kunnioitettavampaa ja arvokkaampaa kuin jokin kasvoton, kollektiivinen anteeksipyyntö.
Siinä olen samaa mieltä, että kollektiivinen anteeksipyyntö on poliittinen toimenpide. Mutta: Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista!
Yhteisen, koko herätysliikettä ja siihen kosketuksissa olleita koskettaneen ja yhä koskettavan vääryyden anteeksi pyytäminen olisi mielestäni asiallista yhteisten asioiden hoitamista.
Minusta SRK:n anteeksipyyntö ei olisi ollenkaan "teeskentelyn, pokkuroinnin ja keimailun" tyyppistä toimintaa, vaan reilu ja rehti osoitus siitä, että tämä yhdistys nimeltä SRK johtokuntineen koostuu inhimillisistä ja erehtyväisistä ihmisistä, jotka eivät suinkaan pidä itseään tai edeltäjiääm jumalina, kuten yleisesti sekä herätysliikkeen sisällä että ulkona virheellisesti luullaan.
syvältä. Tiedän miten helposti toisten ihmisten ja ihmisryhmien asenteet leviävät, koska alitajunnallista matkista tehdään koko ajan.
Jos SRK:n ja veeällinen parissa leviää tuollainen mitätöinti ja omien tekemisten vähättely, niin siitä kasvaa röyhkeys meitä uhreja kohtaan - entisestäänkin. Sitten tietysti päinvastoin, jos nöyrästi tunnustetaan ja tehdään vaikka muodollisesti parannusta. Sanothan sinäkin arkielämässäkin "anteeksi", jos et kuule tai tönäiset vahingossa tai olet pahoillasi jonkun läheisesi tekemän töpin vuoksi. Se viestii asianomaisellekin jotain ja voi panna korjauskierteen liikkeelle. Mutta sinun asenteesi on sammuttaa kaikkinainen ihmisten välinen vähäinen yritys sopuissan kanssakäymiseen. Tuntuu pahalta!!!!
Tein tosi pahan mokan. Parempi jos Moppi poistaisi viestisi. Turha pyydellä anteeksi! Eihän se ole kuin teeskentyä puoleltasi.
Minäkin mokasin, kun kirjoitin tehneeni mokan, vaikka tarkoitin, että sinä teit mokan!
Mutta onhan se niinkin. Ei koskaan pysty täydellisyyteen edes moitteissaan.
Pyydän anteeksi, kun luokkaannuin kamalaan tekstiisi ja siitä henkivään karmivaan asenteeseesi.
Miltä kuulostaa?
Oliko vilpitön a-pyyntö?
Asiat pitää saada mediaan julkiseen ja voimeen käsittelyyn. Ryhmässä juuri kukaan ei tunne tehneensä mitään väärin, kukaan ei ole väkivallanteoista kauhistunut (kuten normaalietiikalla varustettu ihminen), kukaan ei sure uhrien puolesta, kukaan ei tunne syyllisyyttä, kukaan ei kadu... Ryhmässä koetaan, että mitään ei ole tehty väärin.
Kun ihminen on ryhmässä ja sydämessään tajuaa, että ryhmässä on tehty cväärin, silloin ihmisen omatunto alkaa huutamaan. Omatunto huutaa niin paljon, että se ihminen alkaa toimia sen eteen, että saalatut asiat tulisivat julki.
Kun ne julkisesti mediassa käsitellään, niin sitten ihmiset kauhistuvat sitä, sitten he alkaa tuntea syyllisyyttä, katumusta, surua, tuskaa... vasta sitten heidän sydämensä on herännyt ja he sydämestään haluavat pyytää anteeksi, rehdä parannuksen ja korjata väärät tekonsa.
Ei se riitä, että nämä "parantajat" anteeksi pyytelevät joltakin jotakin, kun he ovat rikkoneet koko vl-liikettä ja Suomen Ev.lut. kirkkoa vastaan: ihmisiä, jotka ovat siellä jäseninä.
Vasta kollektiivisen omatunnonherääminen nostattaa syädämen halun kantaa näistä asioista myös vastuu. Ja se on ainoa ja välttämätön asia (kollektiivinen omatunto), jotta mitään tämänkaltaista hengellisen vallan ja vallan väärinkäyttöä ei enää vl-liikkeessä eikä kirkno sisällä muutoinkaan tapahtuisi.
Mutta jos tällaiselta vallan ja hengellisen vallan väärinkäytöltä vaan suljetaan silmät, niin silloin on annettu lupa käyttää hengellistä valtaa ja valtaa miten haluaa väkivallan muodoissa.
Anteeksipyyntö ei ole oleellista, vaan se, että nämä asiat noudevat julkisuuteen. vasta sen jälkeen kollektiivi tajuaa, että kuuluu kollektiiviin, jossa näitä kauheuksia on tehty, ja vasta silloin, yhteisen häpeän, surun ja tuskan keskellä nousee yhteinen halu anteeksi pyyntöön, sillä silloin kollektiivissaon ymmärretty, että on tehty hirvittäviä väkivallantekoja.
On myös ymmärrettävää, että hoitojen uhreiksi toivovat julkisia anteeksipyyntöjä.
Se on vähintä, mitä he voivat toivoa.
ja meillä, jotka kuulumme evl-lut kirkkoon ja ne jotka lisäksi vielä kuuluvat vl-liikkeeseen, meille on vähintä se, että me teemme kaikkemme, jotta nämä asiat tulevat julkisiksi.
salailu ja vähättely, asioiden painaminen unohduksiin on yhtä suuri synti kuin olivat ne väkivallanteot, joita hoitokokouksissa tehtiin.
...et ymmärrä, mitä tarkoitan.
"Jos SRK:n ja veeällinen parissa leviää tuollainen mitätöinti ja omien tekemisten vähättely, niin siitä kasvaa röyhkeys meitä uhreja kohtaan - entisestäänkin."
Minä en todellakaan mitätöi enkä vähättele, kun ilmaisen mielipiteeni kollektiivisesta anteeksipyynnöstä. Olen totuuden ja oikeuden puolella, ja toivon, että jos korjattavaa on, se tulee korjatuksi. Kuitenkin sellaiset oleelliset kysymykset kuten kuka korjaa, mitä korjaa ja mistä korjaa jäävät kasvottoman "ryhmäanteeksipyynnön" alle piiloon ja anteeksiantamisen ja -pyytämisen todellinen ja varsinainen merkitys katoaa.
"Sanothan sinäkin arkielämässäkin "anteeksi", jos et kuule tai tönäiset vahingossa tai olet pahoillasi jonkun läheisesi tekemän töpin vuoksi"
Saatan sanoakin. Mutta silloin kyseessä on (toivottavasti) yhden yksityisen henkilön vilpitön kohteliaisuus tai osanotto, eikä mikään muodollinen "hyvän tahdon" ele.
"Mutta sinun asenteesi on sammuttaa kaikkinainen ihmisten välinen vähäinen yritys sopuissan kanssakäymiseen."
Minun asenteeni on lopettaa kaikenlainen turha muodollinen pokkurointi ja pintaliitely ja osoittaa tunteet aitoina. Jos ei tunne myötätuntoa, niin ei kannata teeskennellä, vaan kannattaa yrittää miettiä, miksi ei myötätuntoa löydy, ja opetella tuntemaan myötätuntoa.
"Parempi jos Moppi poistaisi viestisi. Turha pyydellä anteeksi! Eihän se ole kuin teeskentyä puoleltasi."
Kuulepa ystäväni, sinulle minun on ehkä turha vakuutella, että pyysin vilpittömästi ja sydämestäni anteeksi niiltä, joita kirjoitukseni loukkasi. Nyt pyydän vielä erityisesti anteeksi sinulta, koska olet ilmaissut loukkaantumisesi. Kirjoitus oli ehkä hieman suutuspäissään tehty ja harkitsematon, mutta aion edelleen pitää oman kantani tässä asiassa.
"Anteeksipyyntö ei ole oleellista, vaan se, että nämä asiat noudevat julkisuuteen."
Tuossa se tuli. Tätä sillä kaikella ajetaan takaa. Tarkoituksena ei ole asioiden korjaaminen, vaan julkisuus - mielellään negatiivinen sellainen. Onneksi täällä löytyy rehellisiäkin ihmisiä, jotka tunnustavat todelliset päämääränsä.
Luuletko todella, että yksittäiset oikeat anteeksipyynnöt tulevat ihan kuin luonnostaan asioiden korjaamiseksi? Hoitovuosista on kulunut jo kolmisenkymmentä vuotta, eikä kukaan hoitaja ole käynyt korjaamassa edes ylilyöntejään uhriensa luona. Ei ole ollut kai tarvetta tai tuntoa? Omassa piirissä kyllä itketään syntisyyttä mutta ei korjata jälkiä.
Luuletko että tilanne muuttuu joksikin tulevaisuudessa. En usko, jos asiat ovat siellä maton alla.
Tunnen veeälliä ja he ovat kiinni kollektiivisessa yhteisön omassatunnossa. Koko ajan he mallaavat sisintään seurakuntansa mukaan. Sehän kertoo mistä pitää tulla huono omatunto, esim vieraista kultturellisista ratkaisuista, joita vl-seurakunta ei pidä uskovisille sopivina.
Nyt SRK:n viesti tapaa lopullisetkin tunnot entisiin vääryyksiin! Sinä siis kannatat sitä. Ei kukaan vl tee yksilöllisiä ratkaisuja tuon asian suhteen, on paljon helpompi mennä seurakunnan antaman kaavan mukaan: "Meillä ei ole anteeksipyydettävää!"
Julkisuus voi herätellä jos sekään mitään voi. Anteeksipyytäminen voi sammuttaa tuota vihattua julkisuutta. Siihenkään ei suostuta. Julkisuus on oleellista, että vääryydet eivät jää piiloon. Ei anteeksipyytäminen ole mikään väärintekojen peite. Olet oikeassa, silloin se on teeskentelyä.
Jos syyllisyytensä tuntee, ei julkisuus pelota!
olla teeskentelystä kertova sana kirjoituksessasi?
Jos sitä empatiaa ei ole, niin ei ole!
Hyvä kun olet rehellinen etkä turhan kohteliaskaan. Sekin on teeskentelyä.
Ei ole mitään anteeksiannettavaa sinulle.
Pyydän loukkaantumistani oikeasti anteeksi muualla. Ja saankin sen anteeksi. Ihan sydämeltä.
Negatiivista julkisuutta on ollut ennenkin. Jo heti hoitovuosina. Ei auttanut.
Siksi voit olla rauhassa, ei tämäkään tehonne?
Mutta vain julkisuus, tässä asiassa ei kai olekaan positiivista julkisuutta, voi herätellä veeälliä menneisyyden luurankojen tuhoamiseen. Mutta jos yhteisön julkinen linja on sitä vastaan, niin yksittäiset veeällät eivät varmasti nouse seurakuntaa vastaan tekemällä toisin eli anteeksipyytämällä entisiä tekojaan.
Vai oletko jotenkin optimistisempi?
Vain julkinen asioiden käsitteleminen voi herättää omat-tunnot. vain se voi johtaa todelliseen sydämestä lähtevään anteeksipyyntöön.
negatiivinen julkisuus ja näistä ko. asioista julkisesti ja avoimesti keskusteleminen ovat kaksi täysin eri asiaa.
Miksi sinä tahdot olla ilkeä kirkkoa ja vl-liikettä kohtaan? Mihin luulet asenteillasi pääseväsi? Loukkaat vain koko ajan ihmisiä: kaikkia eri osapuolia.
Oletko nimimerkki larsleevi?
Kirjoituksesi ovat täysin samanhenkisiä kuin hänen bloginsa. Olet vain riidankylväjä, joka et välitä oikeasti mistään mitään, vaan tahdot kaikille asiaa koskeville osapuolille jotakin kielteistä.
>>
Kyllä olisi helppoa elämä, jos asiat tulisivat korjatuksi jollain kollektiivisella anteeksipyynnöllä. Jonkun liittokanslerin "Sori kun me vähän innostuttiin" ei auta yhtään niitä miljoonia tapettuja ja kidutettuja juutalaisia tai heidän elossa olevia jälkeläisiään.
>>
Aivan samoin ateistit mollaavat uskovaisia että eihän se anteeksipyyntö auta yhtään sitä, jota on pahoinpidelty, tai jolta on varastettu tai varsinkaan jos jokin on tapettu.
Aivan samoin spekuloidaan että mainehan siitä menisi jos minä synneistäni parannuksen tekisin myös yksilön kohdalla!
Tällaista ajattelua vastaan saarnaavat lestadiolaiset saarnamiehet usein kertoessaan kuinka Jumala huolehtii että kaikki kääntyy parhain päin kun parannuksen tekee!
Itse lestadiolainen liike ei kuitenkaan kykene tekemään parannusta, eli mielenmuutosta, entisistä hirmutöitstään, vaan puolustautuu juuri samoin kuin ateistit joita vastaan vl-liikkeen saarnamiehet saarnaavat.
Onko vl-liikkeen johtajilla todellista uskoa, vai johtavatko he liikettä vain kuin poliittista- tai liike yritystä? SRK:n puheenjohtajan Aimo Hautamäen kommenteista kuvastuu ettei vaikuttimena ole ainakaan elävä usko vääryyksien korjaamiseen, vaan yritys lakaista vääryydet maton alle parjaamalla asioista kritisoijat yleistäen heidät kaikki "katkeriksi", kuten surullisen monilla vl-kirjoittelijoilla täälläkin on tapana.
Tällainen itseään vastaan toimiva liike EI VOI OLLA MINKÄÄNLAISEN "JUMALAN VALTAKUNNAN" ASIALLA!
"Aivan samoin ateistit mollaavat uskovaisia että eihän se anteeksipyyntö auta yhtään sitä, jota on pahoinpidelty, tai jolta on varastettu tai varsinkaan jos jokin on tapettu."
Ei autakaan. Ei edes sydämestä tuleva anteeksipyyntö auta loukattua, jos hänellä itsellään ei ole anteeksiantoa. Mistä tuleekin mieleeni Matteuksen kirjan 6. luku (15. jae): "Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne."
"Itse lestadiolainen liike ei kuitenkaan kykene tekemään parannusta, eli mielenmuutosta, entisistä hirmutöitstään, vaan puolustautuu juuri samoin kuin ateistit joita vastaan vl-liikkeen saarnamiehet saarnaavat."
Kerropa miten liike tekee parannusta tai mielenmuutosta? Mielestäni parannus ja mielenmuutos on aina henkilökohtaista. Minä en puhu SRK:n tai minkään muunkaan yhteisön, en edes muiden ihmisten, vaan pelkästään omasta puolestani. Minä myös kannan henkilökohtaisesti vastuun teoistani ja tekemättä jättämisistäni.
SRK:sta syntyy, että sen toiminnan motiivit ovat enemmän maalliset kuin hengelliset.
Ihmiset eivät pyydä anteeksi, jos he eivät ymmärrä tehneensä väärin. Heillä ei ole hätää ja huolta niiden puolesta, joita kohtaan on tehty väärin. he eivät tunne katumusta, eivätkä syyllisyyttä. He eivät sitä myöskään sure väärintekojaan.
Oleellista ei ole nyt anteeksi pyynnöt, vaan se, että tämä menneisyys (väärinteot) nostetaan mediaan avoimeen ja julkiseen käsittelyyn. Vain se herättää nuo paatuneet omattunnot ymmärtämään sen, että on tehty väärin. he alkavat tuntea katumusta, alkavat tuntea syyllisyyttä, alkavat surra väärientekojen uhrien puolesta, tahtovat pyytää anteeksi....
Kun ryhmän sisällä pelkästään käsitellään asioita niiden toimesta, jotka ovat väärintekijöitä, silloin ei koskaan synny tervettä ja luonnollista katumusta ja sen jälkeisiä tekoja, vaan ryhmälle jää mielikuva, että ryhmä itsessään ei ole vastuussa siitä, että osat ryhmäläisistä toimii väkivallantekoja tehden.
Avoin julkinen keskustelu, mediassa, on ainoa toivo siihen, että omattunnot heräävät ja ihmiset kauhistuvat sitä, mitä on tehty.
vain se, että kauhistutaan kaikki, näitä väkivallantekoja ja aletaan tuntea surua, voi johtaa ainoaan todelliseen koko sydämestä lähtevään anteeksipyyntöön.
vastuu on jokaisella, joka uuluu Suomen Ev.lut. kirkkoon ja/tai vl-seurakuntaan.
Kuka on se mies tai nainen, joka sulkee silmänsä silloin, kun väärin on tehty, eikä mene auttamaan väärientekojen kohteiksi joutuneita?
Se mies ja nainen toimivat kuin jumalattomat, vailla omaatuntoa.
Asioiden nostaminen mediaan julkiseen ja avoimeen käsittelyyn on ainoa tie sekä vl-seurakunnan että koko kirkon parantumiseen tästä kauheudesta.
"Asioiden nostaminen mediaan julkiseen ja avoimeen käsittelyyn on ainoa tie sekä vl-seurakunnan että koko kirkon parantumiseen tästä kauheudesta."
Olen samaa mieltä. SRK ei kuitenkaan ole halukas käsittelemään asiaa, vaan kiistää hengellisen painostuksen hoitokokouksissa.
Se jopa kiistää olleensa prosessista vastuussa!
Aimo Hautamäen lausunto Kotimaassa on täydellinen limbo jota ei usko enää kukaan.
Eihän kollektiivisella anteeksipyynöllä tietenkään voi korjata niitä kärsimyksiä joita ihmisille on aiheutettu ja joiden kanssa he ovat vuosikymmeniä kipuilleet, mutta olisi syytä julkisesti tunnustaa että pileen mentiin monessakin asiassa.
Pitäisi selvästi tiedottaa että esim."henkiparannusoppi" oli väärää ja samoin julkirippivaatimukset ja monet muut asiat joissa ylilyöntejä tapahtui.Samoin kuin ihmisten julkinen nöyryyttäminen yleisön edessä.
Kyllä noista asioista pitäisi pystyä julkinen anteeksipyyntö esittämään.Kun näin meneteltäisiin niin ehkä monet sitten lähtisivät korjaamaan henkikohtaisestin asioitaan, jos tuntevat piston sydämessään.
Sodassahan aina tulee tulee haavoja kaikille osapuolille ja anteeksipyydettävää on puolin ja toisin.
Onhan julkisesti tiedossa, että ihmisiä hoidettiin väärin ja "hoitajatkin" tiedätään. Niin laajalti kuin pahennusta on tapahtunut olisi hyvä pyytää anteeksi.Myös henkilokohtainen anteeksipyyntö niiltä joita on loukattu. Onhan näistä yksittäisistä tapauksista kirjoissakin kirjoitettu ja olen kuullut ettei monellekaan heistä ole kukaan mitään anteeksipyyntöa esittänyt.
Eihän ketään tietenkään voi pakottaa anteeksipyyntöön, mutta jos tunto tulee kipeäksi näistä asioista, niin voisi pyytää Jumalalta voimaa että saisi korjata asiat omalta kohdaltaan.
Se on oma kunnia joka ei anna käydä parannuksen askelille tässä asiassa.
joka kerran tallattuna kuihtuu eikä enää nouse. (Leopardi)
Ei kukaan ole niin arka kunniastaan kuin se, jolla sitä on hyvin vähän. (Melartin)
Kunnianhimo tarttuu nopeammin pieniin sieluihin kuin suuriin, niinkuin tuli tarttuu helpommin olkiin ja mökkeihin kuin palatseihin. (Chamfort)
Ihminen on aina ylpeä saadessaan kirjoittaa nimensä jonnekin, vaikkapa puun kylkeen, ja aina ihmeissään, kun ei tapaa sitä enää. (Dumas nuor.)
Kiitos hyvästä analyysistasi. Meitä on paljon jotka olemme aivan selkeästi tuonkaltaisessa ymmärryksessä.