ei ole mitään tarvetta pyydellä anteeksi, jos uutena keskustelijana ottaa esille aiheen, jota on jo käsitelty. Ei kai kukaan ole niin lyhytpinnainen, ettei voisi neuvoa/kommentoida asiaa, jota on jo puitu??? Täh? Itse en kyllä ole jaksanut lukea kaikkea aiemmin kirjoitettua...
Hikiä pukkaa...
Hikiä pukkaa...
Vastaukset 5
Vanhimmat
kait kukaan ihan tosissaan sellaisesta hiilly?
Mun mielestä on kyllä kätevää tuo, että joku hyvämuistinen ja tietäväinen linkittää sen vanhan keskustelun uudestaan esille otettuun aiheeseen. Sit voi ite kukin tykönään lukea tai olla lukematta edellisen aiheeseen liittyvän ketjun ilman että joutuu itse sitä etsiskelemään. Aikojen saatossa täällä on kuitenkin käsitelty näköjään jos sun vaikka millaisia aiheita, ja olis kamalan hankalaa aloittaa uutta ketjua jos ensin pitäis aina käydä koko varhaistuotanto läpi...
ei tartte anteeksi pyydellä, ainakaan jos ko. aihetta ei löydy ekalta sivulta.
Kunhan kyselijälle kelpaa linkki johonkin aiemmin käytyyn keskusteluun, jonka joku muu muistaa tai kaivaa. Eikä välttämättä tarvitse kirjoitella samoja asioita uudelleen. Niinkun laitoin tuohon edelliseen aiheeseen.
Aina joku asian muistaa ja mahdollisesti linkityksen tekee.
on kaikki sallittua
tarvitse anteeksi pyydellä ja uusia
näkökantojakin varmasti tulee asioihin
joita on ennenkin puitu.
Monet aiheet on kone jo poistanut,
joten rohkeasti vain aiheita kysymyksineen :)