Tuskainen ilta, yö ja aamu. Ahdistusta, itkua, itsensä satuttamista, rasittava kännykkä. En vastanut heti ystävän viestiin, yritti myös soittaa ja känny vain jatkoi rasittavaa nokian soittoääntä (temppuilee taas). Sanoin olevani vain väsynyt, mutta oikeasti olin tuskissani ja viilsin ranteeni sivuosaan ja raivotessani hakkasin käsillä seinään. Vaikka on ihmisiä, joille soittaa tai tekstata tarvittaessa, en vain aina halua huolestuttaa/vaivata heitä lisää. Haluan eroon tästä kaikesta, minun kuuluisi olla onnellinen niin kuin vuosi sitten olin. Ja vielä onnellisempi olin kun...Sieluni vain vaikeroi.
ahdistaa
###!!!
4384
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Melkein kaikki ovat olleet onnellisia joskus, sitten vain tapahtuu jotain ja elämästä tulee tuskaista. Monet saavat takaisin jonkin ajan kuluttua elämänilonsa, kunhan eivät jää kieriskelemään itsesäälissä (rakkaansa menettäneet, onnettomuudessa halvaantuneet, konkurssin tehneet). Tarvitset selvästi ammattiapua, nyt teet itsestäsi marttyyrin, kun et hoida itseäsi.
mutta mikään ei tunnu auttavan. Keskusteluapua en saa tässä kuussa ammatti-ihmisiltä, ainakaan omalta psykologiltani. On liian pimeätä ja pelottavaa. En jaksa edes huutaa apua.
Kriisipuhelin voi auttaa, soita sinne ja puhu kaikki paska pois mielestäsi. Koita jaksaa, elämästä löytyy vielä parempiakin jaksoja.
Kriisipuhelimissa keskustelu yritetään johtaa aina siijen että pitää hakea ammattiapua.
Jos on jo hakenut on kai väärässä paikassa.
Olen saanut kuulla päivystäjiltä myös uskomattoman lapsellisia juttuja siitä miten he itse ovat selviytyneet.
Ja yhdessä paikassa taustalta kuului kuinka paikan pomo kailotti yksityisasioita kaikkien kuullen.
Olin nähnyt tyypin telkkarissa puhumassa tärkeänä mutta tuon kokemuksen jälkeen en soittaisi ko. numeroon vaikka mikä hätä olisi.