Kesän pitäisi olla vuoden parasta aikaa. Toisille se on iloa ja hauskanpitoa. Minulle se on kuitenkin maanpäällinen helvetti! Koko elämäni on ollut yhtä helvettiä, ja minä myös todella tarkoitan sitä. Uskokaa huviksenne!
Olen kohta 19 v. mies. Valmistuin juuri ylioppilaaksi, ja elämän pitäisi olla vasta edessä. "Mahdollisuuksia täynnä", blaa blaa...
Valitettavasti asia on niin, ettei elämässä voi menestyä ilman tervettä itseluottamusta ja minäkäsitystä, joiden perusta luodaan jo varhaislapsuudessa ja nuoruudessa.
Jos tämä pitää paikkansa, olen jo tuhoon tuomittu. :(
Minulla on alkoholistiperheen menneisyys: riitelyä, pahoinpitelyä, laiminlyömistä, henkistä painostamista. Eikä se loppunut avioeroon. Faija oli juoppohullu, mutta sekään ei riittänyt: Mutsi meni ja otti tilalle väkivaltaisen psykopaatin, päästäkseen edellisestä eroon. Helvetti mikä hullu! Olen jo kohta 10 vuotta joutunut asumaan saman katon alla mielipuolisen isäpuolen kanssa. Siis 10 fuckin vuotta uhkailua, mollaamista, ja haukkumista läskiksi, neidiksi ja ties miksi!!! Isäpuolen hoitaminen pois päiviltä on monesti käynyt mielessä, mutta hän (siis SE!) on fyysisesti ylivoimainen. Tulisi vain pahasti turpiin!
Pahinta kaikessa on se, etten ole koskaan saanut näyttää vihaani SITÄ kohtaan! Enkä saanut sanoa mitään vastaan! VITUN PSYKOPAATTI!
Onneksi olen nykyään täysi-ikäinen ja se on helpottanut tilannettani huomattavasti. Tekisi mieli muuttaa pois, mutta se ei oikein onnistu iman vakituista työpaikkaa! Isäpuolikin on rauhoittunut (tai seonnut lopullisesti). Ei puhu mitään, nyhjää vain omissa maailmoissaan. Parempi sekin kuin rähjäämässä!
Kotiolot ja kiusaaminen ovat tehneet musta hermoraunion. Tilannetta pahentaa ihastuminen, jota on jatkunut jo kuukauden. Kärsin unettomuudesta, vainoharhaisuudesta ja alemmuudentunteesta. En kohta uskalla lähteä edes ovesta ulos, kun tuntuu että kaikki haukkuu homoksi tai luulee ties miksi. Tekis mieli hakata kaikki helvetin egoilijat, jotka on päässy elämässä liian helpolla.
Mä en ole mikään hullu. Enkä mä ole koskaan tehnyt kenellekkään pahaa. Kaikki energiani kuluu pään kasassa pitämiseen. Sen takia mulla ei ole enää kavereita. Yks tyttö olis kyllä kiikarissa, mutta eihän kukaan minunlaista huoli! Liikaa ongelmia. Mun ongelmat ei tosin näy päällepäin, osaan kyllä näytellä hyvinvoivaa. Ja onneksi mulla on mun rakkaat harrastukset, ilman niitä olisin seonnut jo ajat sitten!
Täällä palstalla tuskin on ketään, joka olisi kokenu yhtä paskan lapsuuden. Olis kyllä kiva keskustella jonkun sellaisen kanssa, jolla on samanlainen menneisyys. Mieluiten alle 30-vuotiaan.
Ja vielä anteeksi mun pitkä, itsekeskeinen litania. Nauttikaa kesästä te, jotka vielä voitte!
Olen kohta 19 v. mies. Valmistuin juuri ylioppilaaksi, ja elämän pitäisi olla vasta edessä. "Mahdollisuuksia täynnä", blaa blaa...
Valitettavasti asia on niin, ettei elämässä voi menestyä ilman tervettä itseluottamusta ja minäkäsitystä, joiden perusta luodaan jo varhaislapsuudessa ja nuoruudessa.
Jos tämä pitää paikkansa, olen jo tuhoon tuomittu. :(
Minulla on alkoholistiperheen menneisyys: riitelyä, pahoinpitelyä, laiminlyömistä, henkistä painostamista. Eikä se loppunut avioeroon. Faija oli juoppohullu, mutta sekään ei riittänyt: Mutsi meni ja otti tilalle väkivaltaisen psykopaatin, päästäkseen edellisestä eroon. Helvetti mikä hullu! Olen jo kohta 10 vuotta joutunut asumaan saman katon alla mielipuolisen isäpuolen kanssa. Siis 10 fuckin vuotta uhkailua, mollaamista, ja haukkumista läskiksi, neidiksi ja ties miksi!!! Isäpuolen hoitaminen pois päiviltä on monesti käynyt mielessä, mutta hän (siis SE!) on fyysisesti ylivoimainen. Tulisi vain pahasti turpiin!
Pahinta kaikessa on se, etten ole koskaan saanut näyttää vihaani SITÄ kohtaan! Enkä saanut sanoa mitään vastaan! VITUN PSYKOPAATTI!
Onneksi olen nykyään täysi-ikäinen ja se on helpottanut tilannettani huomattavasti. Tekisi mieli muuttaa pois, mutta se ei oikein onnistu iman vakituista työpaikkaa! Isäpuolikin on rauhoittunut (tai seonnut lopullisesti). Ei puhu mitään, nyhjää vain omissa maailmoissaan. Parempi sekin kuin rähjäämässä!
Kotiolot ja kiusaaminen ovat tehneet musta hermoraunion. Tilannetta pahentaa ihastuminen, jota on jatkunut jo kuukauden. Kärsin unettomuudesta, vainoharhaisuudesta ja alemmuudentunteesta. En kohta uskalla lähteä edes ovesta ulos, kun tuntuu että kaikki haukkuu homoksi tai luulee ties miksi. Tekis mieli hakata kaikki helvetin egoilijat, jotka on päässy elämässä liian helpolla.
Mä en ole mikään hullu. Enkä mä ole koskaan tehnyt kenellekkään pahaa. Kaikki energiani kuluu pään kasassa pitämiseen. Sen takia mulla ei ole enää kavereita. Yks tyttö olis kyllä kiikarissa, mutta eihän kukaan minunlaista huoli! Liikaa ongelmia. Mun ongelmat ei tosin näy päällepäin, osaan kyllä näytellä hyvinvoivaa. Ja onneksi mulla on mun rakkaat harrastukset, ilman niitä olisin seonnut jo ajat sitten!
Täällä palstalla tuskin on ketään, joka olisi kokenu yhtä paskan lapsuuden. Olis kyllä kiva keskustella jonkun sellaisen kanssa, jolla on samanlainen menneisyys. Mieluiten alle 30-vuotiaan.
Ja vielä anteeksi mun pitkä, itsekeskeinen litania. Nauttikaa kesästä te, jotka vielä voitte!
Vastaukset 20
Vanhimmat
https://www.secure-tukinet.net/index.tmpl
hyvii vointeja sulle
Älä kuule vaivaudu kirjottamaan, jos ei oikeasti kiinnosta!! Häh?
Onhan meitä olemassa, vaikka toivoit vastausta nuoremmilta ajattelin silti vastata. Minunkin vanhempani olivat alkoholisteja ja isäni lisäksi käytti psyykenlääkkeitä ja joi. Remmiä saimme päivittäin oli syytä tai ei.Eli aivan samanlaista oli meidän perheessä. Onneksesi olet täysi-ikäinen.Suosittelisin tilaamaan ajan sosiaalitoimistoon ja siellä selittämään tilanteesi. Myös mielenterveystoimistoon voit soittaa ja yrittää aikaa sinne, vaikka et hullu olekaan. Kotitilanteesi on niin ahdistava mielestäsi.Oletko koittanut soittaa lasten-ja nuorten puhelimeen, sielläkin osataan neuvoa.
Otsikon piti olla tervehdys, mutta s-kirjain jäi vahingossa pois. Jaksamista ja uskoa tulevaisuuteen.
Tarinani on puitteiltaan erilainen, mutta henkisessä mielessä samanlainen. Lapsuuskotini oli ahtaasti uskonnollinen, ja ei saanut ajatella vapaasti, saatikka tehdä mitään itsetuntoa vahvistavaa. Kaveritkin kiellettiin.
Olin yksin jo ennen yläasteelle menoa. 13-vuotiaana olen ensimmäisen kerran tiedostanut edessäni olevat taistelut itseni puolesta.
Valmistuin ensimmäiseen ammattiini 19-vuotiaana, jonka jälkeen muutin pois kotoa. Aloin luomaan sosiaalisia suhteita vasta 20-vuotiaana. Kömpelöähän se oli. Samaan aikaan jouduin käymään läpi lapsuuden aiheuttamia haavoja. Olin päättänyt selviytyä. Koska en saanut tukea ulkopuolelta, kasvatin sisäisen maailmani vahvaksi. Tämä yksinäinen tie on kasvattanut minua onnelliseksi ja tasapainoiseksi mieheksi.
Harrastukset ja työ antoivat minulle paljon. Elin niiden kautta. Rakkaus antaa paljon voimia. Itse aloitin ensimmäisen seurustelusuhteeni vasta 22-vuotiaana. Nainen oli minua huomattavasti kypsempi sekä 5 vuotta itseäni vanhempi. Tämä antoi pysyvän sysäyksen itsetunnolleni. Jouduin hänet kuitenkin menettämään juuri 24-vuotissynttäreiden alla.
Sisälläni oli kuitenkin suuri määrä vihaa, joka kohdistui eritoten äitiini, joka oli koko perheen elämää onnistunut kahlitsemaan.
Purin vihaa kaikilla hyväksyttävillä tavoilla. Tärkeintä oli kuitenkin hyväksyä oma viha, ja tiedostaa, mistä se johtui. Mitä enemmän uskalsin vihata, sitä onnellisempi minusta tuli.Ylimääräisen vihan hävittyä on sen tilalle tullut aikuisen objektiivisuus. Olen edelleenkin vihainen, jos kuulen tai näen väärinkäyttöä ympärilläni. En kuitenkaan vihaa ihmisiä, vaan sitä tekoa minkä ihminen tekee.
Viha kuten kaikki muutkin tunteet ovat psyyken alitajuisessa osassa. Viha pitää minän rakenteet pystyssä. Viha kertoo sen, mihin on satutettu, mitä kohtaa psyykessä on rikottu.
Siksi onkin tärkeää purkaa viha rakentavasti.
Itse olen aina harrastanut urheilua, pyöräilyä ja nyrkkeilyä. Koen, että ne ovat säilyttäneet itseäni merkittävän paljon. Muistan jonkun joskus sanoneen, että urheilu on miehille tärkeä aggression purkuväline. Urheilu on myös kasvattanut kärsivällisyyttäni.
Ensimmäisenä ja tärkeimpänä konkreettisena asiana pidän kuitenkin sitä, että ottaa etäisyyttä ongelman alkuunpanijaan.
Elin lähes totaalisesti erillään perheestäni yli 5 vuoden ajan,jolloin olin saavuttanut sen, mitä olin lähtenyt hakemaankin.
Palautin läheiset suhteeni sisaruksiini, ja olen kyennyt antamaan heille todella paljon. En edelleenkään ole tekemisissä äitini kanssa.
Olen saanut sanottua hänelle kaikki hänen tekemät virheet ja myös sen, että hänen on kasvettava ulos luonteensa virheistään. Ja olen erittäin tyytyväinen itseeni.
Tälläinen oli minun tarinani. Halusin kertoa sen, koska tarinasi kosketti minua sisältä.
Elämä ei edelleenkään ole aina helppoa, mutta olen oppinut asennoitumaan oikein.
Hei!
Ensinnäkin yksi totuuden sana. Itsetunnon perusta luodaan lapsuudessa, se on totta. Itsetuntoa voi kuitenkin kehittää läpi elämänsä ja se myös kehittyy.
Minusta sinulla on kaikki hyvän elämän edellytykset edessäsi. Arvaa miksi niin ajattelen? Sinulla on sitä jotain korvien välissä, koska et ole tottunut siihen kurjuuteen, missä olet joutunut elämään. Tyhmempi ei edes erottaisi oikeaa väärästä tai helvettiä paratiisistä.
Tarvitset aikaa, rauhaa ja kunnon välimatkan nykyiseen kotiisi. Olet onneksi täysi-ikäinen, joten avun toteuttaminen on helpompaa. Joku sanoikin jo, että ota yhteyttä sosiaaliviranomaisiin. Niin sinun kannattaa ehdottomasti tehdä. Mene ja kerro kaikki. Sano siellä painavasti, että sinua ei ole kohdeltu ennenkään kotonasi asiallisesti, ja helvetti repeää totaalisesti jos saavat tietää sinun käyneen kertomassa viranomaisille tilanteestasi. Näin saattaa oikeastikin käydä, sillä tuollaisille isäpuolesi kaltaisille paskiaisille kauheinta on se, että joku ulkopuolinen puuttuu asioihin.
Tosiasia on se, että isäpuolesi tarvitsee sinua (sillä ei ole itsellään kaikki hyvin), mutta sinä et tarvitse isäpuoltasi. Ja tämä on sinun kannaltasi katsottuna oikein hyvä asetelma.
Sinulla on oikeus saada asiasi järjestettyä niin, ettei sinun tarvitse enää olla millään tavalla riippuvainen äidistäsi esimerkiksi taloudellisesti. Sosiaaliviranomaisilla on velvollisuus ja mahdollisuus tarjota sinulle toimeentulon edellytykset ja asunto. Jos kuulet ei-oota, niin ota yhteyttä sosiaalitoimen johtajaan.
Ala nyt katsoa eteenpäin, älä enää taaksepäin. Menneille sinä et voi tehdä yhtään mitään, mutta tulevalle voit.
Varmasti masentaa, olen kokenut itse tuon saman tunteen, mutta älä luulekaan, että et jaksaisi. Et todellakaan ole mikään luuseri, eivätkä äitisi ja hänen miehensä voi sinusta sellaista tehdä (heiltä on karannut mopo käsistä, joten miksi välittäisit mielipiteistä, jotka tulevat ihmiseltä, jonka sanalla ei ole mitään painoarvoa...). Mieti nyt itsekin. Olet kirjoittanut ylioppilaaksi tuollaisissa kotioloissa. Ei niin pitkäjänteinen ja vaativa opiskelu onnistu, jos ei korvien välissä ole sitä jotain. Ja sitä jotain sinun pitää nytkin käyttää. Ota elämäsi omaan hallintaasi.
Ja kuule. Elämässä todellakin voi menestyä vaikka vanhemmat olisivat kuinka epäonnistuneita. Ponnistelin itse kodista, jota voisin kuvailla samoin kuin sinä omaasi. Se tunne, mikä oli, kun pääsin omaan asuntoon ja eroon siitä kaikesta, on sanoinkuvaamaton.
Jonain päivänä olet sinut itsesi ja elämäsi kanssa. Jos se tyttö, johon olet ihastunut, on ihastunut sinuun, niin anna palaa. Siellä voi olla vastassa välittävä, lämmin ja ymmärtävä ihminen. Ethän sinäkään tytön vanhempien kanssa varmaan haluaisi seurustella, joten miksi tyttö sinun vanhemmista välittäisi. Mene siis ja tee teidät molemmat onnelliseksi.
Minusta tuli lukion lehtori. Isäpuolen mukaan minusta piti tulla pelkkä paska; huora olin tietysti jo ennen kuin tiesin, mitä sana tarkoittaa. Ennen kaikkea minusta tuli sitä, mitä halusinkin itsestäni tulevan. Mitä sinä haluaisit "isona" tehdä? Mene ja tavoittele sitä. Heti aamulla. Älä odota enää hetkeäkään, vaan ryhdy toimeen. Laita paperille ylös vaikka tärkeysjärjestyksessä, mikä on sinulle tärkeää ja ryhdy tekemään niitä asioita, jotka mahdollistavat sinulle ne tärkeät.
Mihin menet syksyllä opiskelemaan? (Huomaa, en kysy, menetkö, vaan MIHIN menet). Jos et saanut opiskelupaikkaa vielä niin soita ahkerasti heti syksyn alussa peruutuspaikkoja. Opiskelun myötä asunto- ja toimeentuloasiat alkavat kummasti rullata. Jos et mene opiskelemaan, niin haet sitä toimeentulotukea ja asuntoa sieltä sosiaalitoimen kautta.
Päätä, että tämän kesän aikana sinä hoidat asiat niin, että pääset elämään rauhallista elämää ilman mitään sekopäitä ympärilläsi. Ehkäpä tästä sittenkin tulee elämäsi paras kesä!!
Muista vielä sekin, että elämässä on niin onnistumisia kuin epäonnistumisiakin. Kaikista niistä voi oppia jotain. Älä kaadu epäonnistumisista; niitä tulee kaikille, eivätkä ne suinkaan aina johdu ihmisestä itsestään; sinunkin ongelmasi johtuvat nyt olosuhteista, joihin et ole voinut vaikuttaa aikaisemmin.
On ihan ymmärrettävää, että vihaat isäpuoltasi. Älä missään tapauksessa alennu kuitenkaan samalle tasolle isäpuolesi kanssa. Älä sano mitään äläkä koske mitenkään, sillä voit myöhemmin katsoa itseäsi paremmin peiliin, kun sait hillittyä itsesi. Älä käytä samoja keinoja asioiden ratkaisemiseen kuin olet nähnyt käytettävän.
Mutta nyt... alahan tehdä sitä listaa niistä hoidettavista asioista. Kuvittele, minkälaista haluaisit elämäsi olevan puolen vuoden kuluttua ja ala ponnistella kohti sitä mielikuvaa. Tsemppiä!
Edelliseltä sait hyvät neuvot. Keskity nyt vain niihin asioihin, joiden avulla saat elämästäsi sinun elämäsi. Tuo, että saat opiskelupaikan jostain, on hyvä alku. Sinun elämääsi ei vie eteenpäin, että piehtaroit toisten aiheuttamassa saastassa. Päätös on aina tekojen alku. Päätä aloittaa oma elämä ja unohda entiset. Linnunpojatkin jättävät tyystin pesänsä, kun aika koittaa ja siivet alkavat kantaa.
Jä ovi raolleen, kenties myöhemmin voit antaa anteeksi ja kohdata heidät uusina ihmisinä. Sellaistakin sattuu.
...amikseen. Tarvitsen sen ammatin, juuri siksi että pääsisin nopeasti töihin ja omaan kämppään.
Hyvä, että olet saanut opiskelupaikan. Huomaatko, että yksi ongelma ratkesi jo tänään?
Ota selvää opiskelupaikan lähettyvillä olevista opiskelija-asunnoista ja hae tai tilaa netistä asunnon hakupaperit. Varaa aika myös sieltä sosiaalivirastosta, koska he voivat edistää asunnon saamista ja saat taloudelliset asiat heti rullaamaan.
Vaikka tänään olisikin helpompi päivä, älä jätä hakemusta nyt laittamatta ja aikaa sosiaalitoimistoon varaamatta. Askeleesi on ihan varmasti keveämpi, kun tiedät, että sinulla on vaihtoehtoja.
Jos sinulla ei ole vielä omaa mottoa, saat lainata tätä minun "Asioilla on taipumus järjestyä."
Onnea opiskeluusi ja hyvää jatkoa muutenkin.
Aivan loistava juttu, että olet menossa opiskelemaan. Tiedäthän, että sinä voit hakea opiskelija-asuntoa, opintorahaa, opintotukea, asumistukea ja toimeentulotukea siksi kunnes olet valmis ja saat työpaikan.
Hae sitä opiskelija-asuntoa, vaikka et heti olisi ajatellutkaan muuttaa. Sitten sinulla on ainakin vaihtoehto.
Käy sosiaalitoimistossa joka tapauksessa puhumasta asioistasi, sillä alle 25-vuotiaan opiskeluun liittyviin tukiin vaikuttavat vanhempien tulot. Kysy mitä vaihtoehtoja olisi, ettei sinun tarvitsisi olla tekemisissä niissäkään merkeissä äitisi kanssa.
Tarvitset ammatin joka tapauksessa. Ilman koulutusta pärjäämisen mahdollisuudet kapenevat kummasti. Siksi on hyvä, että sinulla on tiedossa koulutuspaikka.
Jos sinulla ei ole vielä omaa mottoa, saat tästä lainaan sen, joka on kantanut jo monta vuotta: "Asioilla ON taipumus järjestyä."
Olen iloinen puolestasi. Pää pystyyn ja eteenpäin!
Ups, kirjoitin tämän viestin jo monta tuntia sitten, ja nyt kun kirjoitin lähes samansisältöisen viestin, tämäkin putkahti jostain virtuaalilangoilta tähän.
Tämän voi lukea tai unohtaa, seuraava on sitten kirjoitettu tämän viestin muistipohjalta.
Moi Helmiina kirjoittikin sinulle asiaa ja kunnolla, mutta vielä haluaisin sanoa, että koska kotiväkesi ei ole aivan normaalia. Ota huomioon, että he saattavat alkaa syyllistää sinua ja yrittää saada sinua jäämään kotiin.Pidä pintasi ja älä missään tapauksessa koske heihin, äläkä "hauku" kumpaakaan toisen kuullen, tällaiset ihmiset voivat olla koko ajan haastamassa kunnianloukkauksesta sinua oikeuteen. Todennäköisesti voittaisit asian, mutta se olisi vain ylimääräisenä huolenasi.Saattavat myös sanoa, ettei kotiin ole enää palaamista, mutta älä luovuta.Minullekin kävi mukavasti lopuksi elämässä ja sain hyvän miehen ja viisi lasta.Hyvää jatkoa.
Olen yli 30v. enkä paljoa lisäile kun olet jo saanut hyviä neuvoja.
Minun helvettini kalpenee sinun rinnallasi, mutta jos muuta en voi niin saat täältä paljon sympatiaa. Älä syyllisty siitä mitä muut mokaavat.
Jos sossun kautta saat oman kämpän.. se olis hyvä juttu. Poishan tuollaisesta huushollista pitäis päästä.
Itse jouduin lähtemään kotoa 16v. kun isäni on myös sellainen hakkaava sekopää ja kun hän alkoi haaveilla avioeroa ja yritti kait maineensa säilyttääkseen lavastaa mutsista joten siihen syyllisen oli piru irti ja niin minä häivyin.
Elämäni on ollut välillä melkoista vuoristorataa mutta nyt 49v. tuntuisi jotenkin tasaantuneen.
Juu..enkä tykää näistä heltreistä ja liiasta auringonpaisteesta.. oi tulispa jo syksy ja talvi =D
En minäkään tykkää helteistä.Syksy vaan heti miten ja tuulta ja myrskyä. Olen muuten sinua parisen vuotta nuorempi ja vieläkin tulee joskus mieleen ne kerrat kun isäni istui äitini selän päällä ja piti tätä hiuksista kaksin käsin kiinni ja hakkasi äitini naamaa lattiaan. Itse sain selkää jos en jaksanut valvoa koko yötä pitämässä saunaa lämpimänä kun he sikailivat naapureiden kanssa joko meillä tai heillä.Heidän huoneensa oli minun seinän takana ja jouduin joka ilta useamman vuoden ajan pidättämään hengitystäni kuunnellakseni koska riidat alkavat (en tietenkään yhtä soittoa).Sain hoitaa 11v alkaen miesten ja naisten kotityöt ja koulua olisi pitänyt jaksaa käydä.Onneksi he joivat itsensä hengiltä.HYvää jatkoa.
Sen tiedän että jos ei vihaansa pääse purkamaan kotonaaan,niin se voi tapahtua jossain muualla ja kenties ihan väärän ihmisen kanssa. Toivottavasti kun joskus kohtaat jonkun kivan tytön, pystyt hänen kanssaan käymään tätä läpi, ja oppimaan näistä lapsuutesi asioista ettei ne toistu.
Hommaa joku harrastus, kuntosali tai jokin jossa saa purkaa samalla tunteitaan. Hiihtokin on talvella hyvä, hiihdät ja hoidat kuntoasi. Siinä mieli puhdistuu ja virkistyy,usko vain. Mutta se pitää ottaa tosissaan se harrastus, joku fyysinen juttu siis ois hyvä.
Uskon että koska tiedostat asiat ja ongelmasi, niin niistä myös selviät!!!
Ja hae töitä mikäli mahdollista. Usko vain, vaikka kotonas oot saanut kuulla kaikenlaista negatiivista itsestäsi, niin se on vain kotonas. Ei ulkopuoliset siitä tiedä.Jos menet vaikka kauppaan, ei kukaan mitään ajattele sinusta, sen kummempaa kuin muistakaan. Se on vain mielikuvitustasi. Älä anna sille valtaa.
Ala harrastaa fyysistä juttua, niin siinä myös itsetuntosi kohenee huomattavasti. Kun huomaat, että kunto paranee ja pystyt yhä parempiin suorituksiin, esim. talvella hiihtäessä tai kesällä kuntopyöräillessä.
Tarvit nyt potkua persuuksille että et liikoja mieti huonommuutta, koska olet yhtä hyvä kuin kaikki muutkin ikäisesi, sulle on sattunut vain ikäviä juttuja, kuten isäpuolesi.
Olet selvästi fiksu, ja uskon että selviät.
T: suht nuori
mut ei sitä oikein jaksa, kun tekee fyysistä kesätyötä. Ei oikein huvita liikkua helteellä! Varsinkaan, kun ei ole ketään, jonka kanssa lähteä.
No, mut kyl se vielä tästä! :) Kiitos kaikille!
Pystyt selvästi puhuman ongelmistasi. Se on hyvä merkki :)
Minulla on taustalla koulukiusaamista. Perheen sisällä asiat ovat ainakin ulkoisesti ihan kohtuullisella mallilla..
Masennusta, paniikkikohtauksia, pelkoa sekoamisesta, depersonalisaatiota... Siinä muutamia oireita.
Pärjäsin myöskin yo-kirjoituksissa, mutta menneisyys vaikuttaa jatkuvasti.
Suosittelen terapiakäyntejä - itselleni jo parista kerrasta oli hyötyä ja olisi tarkoitus jatkaa pitempäänkin..
On tuskallista tulla tietoiseksi omista rankoista muistoistaan, mutta koskaan ei ole liian myöhäistä.
Hyvää jatkoa sinullekin :)
Mä kyllä tiedän miltä toi tuntuu vaikka en sitä itse olekkaan kokenut. Tuttuja on joilla on ollut huono lapsuus.. Jos todella haluat muuttaa pois kotooltasi mene käymään sossun puheilla, en tiedä ymmärtävätkö mutta ainahan sitä voi yrittää, kerrot lapsuudestasi ja että haluat päästä eroon kaikesta. Sitten kun sinulla on työpaikka niin hankit vaikka ihan oman kämpän jonka sitten maksat itse. Ja samalla voit koittaa anoa sitten tuota toimeentulotukea. Eli tässä minä kannustan sua sossupummiksi mutta jos todella haluat pois niin olet sellainen ihan mielelläsi. Ei tässä sen kummempia..
Olet järkevä nuori ihminen. Sinulla on tulevaisuus edessäsi! Sinusta saa rehellisen käsityksen. Uskon sinuun!
Minun lapsuuteni /nuoruuteni on kokonaan kadoksissa. Se ei ollut elämisen arvoista ollenkaan! Elämä ei todellakaan ole ollut helppoa, kun ei koskaan ole voinut referoida itseään minkäänlaiseen lähtökohtaan - ollenkaan. Koko nuoruus on kuin musta painajaisuni.
Että meidän osamme elämässä ovat olleet niin ankeat, on todella valitettavaa, mutta ei mitään niin negatiivista ettei sitä voi kääntää opiksi ja hyödyksi. Meillä on kaikilla elämäntehtävä. Kun minun elämäni oli vaikeimmillaan, kysin hiljaa sisimmissäni: mihinkähän minua koulutetaan tässä elämän kovassa koulussa. Vanhemmaksi varttuessani ymmärsin enemän ja enemmän, miksi me ihmiset saamme osallemme erilaisia kokemuksia. Meitähän odottaaa erilaiset elämäntehtävät.
Kirjeestäsi ei ilmene, mitä työelämän alaa harkitset. Mitä hyvänsä valitset, niin tulet pärjäämään, koska et luultavasti ole saanut mitään elämässäsi helpolla vaan sinulla on ollut taistelusi. Olethan oppinut taistelemaan?
Ikävä kyllä, kaltaisiasi nuoria on monen monta ja heidän joukkonsa lisäntyy päivä päivältä. Koska sinulla on nämä viitekehykset ja siis tiedät, mitä kaikkea voi kohdata perheelämässä, ja minkälaisissa vaikeissa olosuhteissa lapset ja nuoret elävät, niin voi olla, että sinun tehtäväsi yhteiskunnassa onkin auttaa sellaisia perheitä ja lapsia.
Sinusta voi tulla loistava psykologi!
Ajattele, että elämässä ei tapahdu mitään ilman merkitystä. Kaikki mitä koemme ja opimme, tulee ennemmin tai myöhemmin käytäntöön ja tarpeeseen. Ei siis kannata olla katkera. Katkeruus vaan nielee enegiaa joka rappeuttaa. Käytä ne energiat itsesi kehitykseen! Olet enemmän arvoinen kuin osaat luullakaan! Yritä ajatella, että et ole menettänyt enempää kuin mitä olet saanut osaksesi. Et ole luuseri vaan urhea elämän taistelija. Tulet menemään pitkälle!
Käytännölllisesti katsoen voisit hakea jatko- opinnoille. Saathan silloin myös opiskelija- asunnon ja saat opintolainan. Siis, sinulla on samat mahdollisuudet kuin useimmilla muilla. Et ole yksin! Kyllä me pärjätään!
Hyvää tulevaisuutta!