Kun sinua niin harvoin täällä näkee kirjoitettaman.
Kerroppa, miten sinun suviseurareissusi oikein meni ja millaiset tunnelmat olivat suviseuramiitissa tällä kertaa.
Kyllä sinä tuolla chatissa ahkeraan olet, mutta voisit olla täälläkin ahkerammin.
Tule siis keskusteleman ja ottamaan kantaa asioihin, vai oletko jo nin väsynyt ja kyllästynyt kaikkiin jorinoihin, ettet vaan viitsi.
No eihän siä aikaa ole, sehän tiedetään, mutta olis kivaa, kun joskuskaan ehtisit kirjoitella, miten sinula on uskon asiat.
Kun on saanut vuosia lukea, mitä kaikkea lestadiolaisuudesta ollaan mieltä, sen luuluisi vaikuttavan jotenkin, joko uskonasioita avarruttavast, tai uskoa hiipuvasti.
Ja kuinka kauan aijot sietää keskustelua tuosta tupakka-asiasta, ennenkuin poistat niitä.
Saako samoista asiosta jankuttaa ja keskustella loputtomasti.

Vastaukset 10
Vanhimmat
...loputtomasti. Osalla Vl:llien vastustajista näyttää jääneen sama, puhki kulunut levy päälle ja sitä vaan hinkataan edelleen...
Toista levyä pyörittävät vanhoillislestadiolaisuuden tapauskovaisuuden vastustajat, toista taas sen kannattajat.
Tarkoitan noita viestisi viimeisiä lauseita.
Ei tässä ollut mistään kelkan kääntämisestä puhetta, joten kommenttisi meni yli hilseen.
Ehkäpä sanomasi oli tarkoitettu jollekkin toiselle henkilölle.
Ei kannata lähteä arvailemaan nimimerkkejä
Kerrankin näin päin ;)
Itse asiassa olen sanottavani sanonut aikanaan vl-opena, eikä minulla ole juurikaan uusia näkökulmia täällä käytäviin keskusteluihin. Siksi en juurikaan kommentoi täällä.
Toisaalta tämän palstan moderointi vie sen verran runsaasti aikaa, ettei minulla ole ainakaan toistaiseksi suurempia intressejä kirjoitteluille.
Chat on hieman toisentyyppistä kommunikointia, lähellä arkielämän rupattelua, ja sitä ajoittain harrastan - tosin nykyään paljon vähemmän kuin ennen. Varsinkin näin kesäaikaan on lisäksi muitakin aktiviteetteja koneen ääressä istumisen rinnalle.
Kyllähän tämän palstan keskustelut herättävät monenlaisia ajatuksia minussakin. Pohdin niitä syvällisemmin parin tämän palstalaisen kanssa sähköpostitse.
Olin Sotkamossa foorumin ja chatin yhteisessä miitissä ja tapasinkin siellä joitakin tänne kirjoittavia ihmisiä. Oli oikein kiinnostavaa jutella kasvokkain. Olisi ollut mukava nähdä useampiakin paikalla, mutta ehkäpä jotkut arkailivat anonymiteettinsä menettämistä ja siksi eivät uskaltautuneet paikalle. Itselleni se ei ole mitenkään suuri ongelma ja henkilöllisyteni onkin monen tänne kirjoittavan ja kirjoittelua seuraavan tiedossa;)
Tämä päivä on sujunut auringonpalvonnan ja uimisen merkeissä. Nautitaan kaikki kesästä ja tankataan virtaa tulevaa talvea varten. Hyvää illanjatkoa kaikille teille!
Viikko jo kesälomasta vierähtänyt. Kuuntelin suviseuraradiota jonkin verran. Olisi haluttanut olla miitissä "kärpäsenä katossa", mutta en oikeasti halunnut mennä seurapaikalle, koska tärkein osuus, uskon perustus siellä on muuttunut.
Joo, nautitaan kesästä ja kirjoitellaankin!
Terveisin sirkka
...Sirkka höpöttää tuommosia. Missä ne ovat sitten sinun suviseurasi?
Eipä tällä kertaa muuta.
...millään pahalla, enkä loukatakseni. Mutta on ne ikäviä tapauksi tuollaiset, itse koin suviseuroissa kuitenkin uskomisen iloa.
Olen tässä keskustelussa ulkopuolinen, mutta minun on pakko tämä kirjoittaa.
Sinun kirjoituksesi on loukkaava ja asiaton.
Kun Sirkka-nimimerkki asiallisesti vastaa Sheriffin viestiin ja toivottaa kaunista kesääkin, niin sinä kommentoit sitten hänen kirjoitustaan "että älä kehtaa höpöttää".
En tiedä, mitä iloa saat toisten loukkaamisesta ja asiattomasta kirjoittelusta, mutta voin kertoa: kirjoituksesi loukkaa myös minua, vaikka en ole Sirkka.