Granden testit

On tullut luettua tuulilasin pikkuautojen testi ja autobildin testi. Tuulilasissa grande oli viimeinen ja lähes kaikkea haukuttiin, vääntö oli heikoin=sai huonoimmat pisteet vaikka esim. polo hävisi molemmissa vääntötesteissä puntolle.Ja yksi hyvä huomio on myös se että puntossa on kuusi vaihdetta, muissa viisi.

Autobildissä autoa taas kehuttiin, ulkonäkö tyylikäs ja alusta tehty kovaan ajoon. Ja moottorikin oli luvattua parempi.

Itse kävin koeajamassa granden ja en kyllä löytänyt mitään moitittavaa, vaihteistokin toimi todella hyvin vaikka tuulilasi väittää muuta.

Eli mihin nämä testit perustuvat, ei mihinkään näköjään.
157075
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Miten vääntö voi olla heikompi kun kiihtyvyysajat olivat parempia kuin polossa??

Ja puntossa taitaa vielä heikentää lukemia se, että autossa on kuusi vaihdetta.

Äänestä
  • No, mutta sehän on tuulilasi jota myös huulilasiksi kutsutaan välillä aika huumorilla saa lukea niitten juttuja, jos vertaa muiden maiden lehtiin. Naurattaa ihan oikeasti se porukka siellä on vain yksi hyvä testaaja jolla.

    Kuusi vaihdetta jos on niin silloin se näkyy vääntö testissä koska testissä on osioita jotka ajetaan suurimmalla vaihteella jolloin kuuden vaihteen etu menetetään.

    Mutta Grande Punto S2000 Abarth on pärjännyt erinomaisesti rallissa ja hakannut WRC autotkin eli jees. Vapari kone, joka on tuttu Alfan 156:sta WTCC sarjasta.

    Äänestä

Oli totuus mikä hyvänsä tästä testistä, mutta kun uusi Tuulilasi tuli postilaatikkoon, katsoin lehden kantta ja näin, että siinä on pikkuautotesti kera Grande Punton. Totesin: Grande häviää. Ja niinhän siinä kävi, kun sitten luin testin. Saman arvasi lukematta lehteä silloin, kun keskiluokan autoja vertailtiin ja siinä oli Stilo mukana. Tuulilasissa Fiatit on aina häntäpäässä joka asiassa. Ihme juttu.
Opelit ja Vw:t voi veikata aina ykkösiksi.

Äänestä
  • Kahden automerkin vertailussa Moskvitsh tuli toiseksi kun taas Ford jäi viimeistä edelliseksi.

    Äänestä

  • Parempi myöhään kuin milloinkaan, täin avautua.

    Äänestä

Tuulilasi testasi supermini-luokan autot tunnetuin tuloksin.Yksi maailman arvostetuimmista autolehdistä CAR MAGAZINE testasi kaikki luokan uutuudet keväällä viime aikojen suurimmassa(vai kaikkien aikojen suurimmassa ?)autotestissä,jossa oli mukana 18 autoa.Car magazinen testin voitti kittävin arvosanoin uusi FIAT GRANDE PUNTO.Kaikki Tuulilasin GP:n kilpailijat jäivät CAR-lehden testissä Grande Punton jälkeen.
Jokin tässä nyt mättää.Euroopassa arvostetun megatestin voittaja ja Suomessa jotain aivan muutta...
No Euroopassa ainakin ostava yleisö on äänestänyt jalollaan.Fiat Grande Punto on ollut Euroopan myydyin automalli.

Äänestä

on sellainen auto jota ei testien perusteella myydä/osteta. Ihminen joka fiat punton ostaa haluaa halvan hyvällä takuulla varustetun auton jonka ominaisuudet ja puuttet hän on valmis hyväksymään. Autolehdet painottavat enemmän ominaisuuksia kuin itse omistamiseen liityviä asioita ja testejä lukiessa ei kannata aina tuijottaa niitä tähtiä/pisteitä.

Äänestä
  • Ensinnäkin ei puntokaan niin halpa ole enää, onhan se kasvanut. Itse en löytänyt kyllä yhtään puutetta koeajolla, mielestäni todella hyvännäköinen ja ajettavuus todella hyvä. Näkyvyys mahtava ja hyvät isot peilit, jotka on lisäksi muotoiltu, toisin kuin muissa autoissa. Penkit hyvät ja mukavat kaksiväritteiset, ratti muotoiltu ja keskikonsolikin ihan tyylikäs mm. väriraidan ansiosta. Takapenkillä (5 ov.) hyvät tilat.

    Ainoa mitä ihmettelin oli imuputki, joka oli todella lyhyt ja ilma imettiin koneeseen suoraan konehuoneesta eli ei oltu viety minnekään puskurin taakse alas.

    Äänestä

Olisin ostanut uuden Grande Punton, mutta kun lähtöhintaan lisää tehokkaamman moottorin, paremman varustelutason, 4/5- ovisen korin ja toimituskulut, tuleekin kokonaishinnaksi yli 18.000€ ja tämä on ehdottomasti liikaa tuon kokoluokan autolle.
Myyntimenestystä ei hinnan vuoksi Grande Puntosta tule koskaan Suomeen. Italiassa tavallisen Punton ja Granden hintaero on n. 500€, mutta täällä, kuten aina, pistettiin reippaasti paremmaksi. Tosin sillä yritettiin kompensoida roimaa hintaeroa, että juuri ennen Grande Punton myyntiä Suomessa tavallisen Punton hintoja myös nostettiin tonnilla.
Joten ostin liki samalla rahalla uuden Stilo Multi Wagonin, jossa on sitten kokoa, varusteita, vakiona rittävästi tehoa, 5 ovea ja ominaisuuksia aivan eri lailla.

Äänestä
  • Grande Punto mahtaa olla varusteiltaan ja koneeltaan, jos eroa on vain 500€.

    Englannissa halvin GP on 1:n punnan halvempi kuin halvin tavallinen Punto, mutta tuossa halvimmassa GP:ssä on vain 1.2 moottori. Eikä paljoa muutakaan kilkettä.

    Suomeenkin tulee syksyllä tuo 1.2 koneella varustettu malli ja sen hinta on varmaan lähempänä tuon tavallisen Punton hintaa, eri asia sitten ostaako joku sitä, jos tuo 1.4 konekin on jo laiska tuohon GP:hen.

    Äänestä

  • italian kirjoitti:

    Grande Punto mahtaa olla varusteiltaan ja koneeltaan, jos eroa on vain 500€.

    Englannissa halvin GP on 1:n punnan halvempi kuin halvin tavallinen Punto, mutta tuossa halvimmassa GP:ssä on vain 1.2 moottori. Eikä paljoa muutakaan kilkettä.

    Suomeenkin tulee syksyllä tuo 1.2 koneella varustettu malli ja sen hinta on varmaan lähempänä tuon tavallisen Punton hintaa, eri asia sitten ostaako joku sitä, jos tuo 1.4 konekin on jo laiska tuohon GP:hen.

    Grande Punton hinnat Suomessa:
    FIAT Grande Punto 1.4 77 Active 3d 1368 cm3 14990 €
    FIAT Grande Punto 1.4 77 Active 5d 1368 cm3 15690 €
    FIAT Grande Punto 1.4 77 Dynamite 3d 1368 cm3 15690 €
    FIAT Grande Punto 1.4 77 Dynamic 3d 1368 cm3 16290 €
    FIAT Grande Punto 1.4 77 Dynamite 5d 1368 cm3 16390 €
    FIAT Grande Punto 1.4 77 Dynamic 5d 1368 cm3 16990 €
    FIAT Grande Punto 1.4 16V 95 Dynamic 3d 1368 cm3 17290 €
    FIAT Grande Punto 1.4 16V 95 Dynamic 5d 1368 cm3 17990 €
    *) Hintoihin lisätään toimituskulut.

    Ja vertailun vuoksi "tavallisen" Punton hinnat:
    FIAT Punto 60 Torino 3d 1242 cm3 12990 €
    FIAT Punto 60 Torino 5d 1242 cm3 13590 €
    FIAT Punto 60 Dynamic 3d 1242 cm3 13990 €
    FIAT Punto 60 Dynamic 5d 1242 cm3 14590 €
    FIAT Punto 60 Natural Power 5d 1242 cm3 19890 €
    (maakaasulla toimiva versio, joka ei ole hinnaltaan vertailukelpoinen tässä yhteydessä)
    *) Hintoihin lisätään toimituskulut.

    Eli, halvimpien mallien hintaeroa on reilusti, ja varustelu, ovien lukumäärä vaikuttaa reippaasti enemmän hintaan.

    Italiassa Grande Punton hinnat (65 - 130 Hv, ja kuudella eri moottorilla, joista tietääkseni vain kahta tuodaan / tullaan tuomaan Suomeen):
    5- ovinen malli:
    Da Euro 11.800,00 a Euro 18.750,00
    3- ovinen malli:
    Da Euro 11.111,00 a Euro 18.050,00
    Tavallisen Punton hinnat Italiassa alkaen:
    Euro 10.700,00
    Halvimmat / riisutuimmat versiot lienevät aikalailla samoilla varusteilla ja - koneilla sekä Suomessa että Italiassa, mutta Italiassa kalleimmissa malleissa löytyy jo moottoreissakin kokoa ja tehoa, joita tuskin koskaan tänne tuodaan. Tulisi nykyisten, mielestäni kohtuuttomien hintojen päälle vielä niin paljon lisää, että potentiaaliset ostajat varmaankin harkistsivat mieluummin uuden Mersun ostoa samaan hintaan :)

    Äänestä

Ei ole mikään ihme eikä mitään uutta siinä, että Fiat jää vertailun peräpäähän, näinhän on ollut monen aiemmankin mallin suhteen, niin Suomen vertailuissa kuin myös kansainvälisten autolehtien vertailuissa. Fiat teknisenä tuotteena ja autona on vain kokonaislaadullisesti sen verran kilpailijoitaan heikompi ja ehkä jopa jälkeen jäänytkin. Italialainen pikkuautokulttuuri ja suunnittelu sekä työn laatu ei vain yllä parempaan.

Aiemmin Fiattien puutteet kompensoituivat edes jotenkin edullisempina hintoina mutta nyt hinnatkin ovat karanneet käsistä ja Fiateista on tullut jpa kalliita.

Tuulilasi ja muutkin lehdet ovat todella asiantuntijoita ja testausten ammattilaisia. Vertailun lopputulos todistaa myös tämän puolesta. Fiat on vain Fiat ei sille mitään voi.

Äänestä
  • Totuus on vain päässyt unohtumaan.

    Referoitu lainaus keskustelijan "CAR MAGAZINE" kirjoituksesta.

    "Yksi maailman arvostetuimmista autolehdistä CAR MAGAZINE testasi kaikki luokan uutuudet keväällä autotestissä,jossa oli mukana 18 autoa.Car magazinen testin voitti kiitettävin arvosanoin uusi FIAT GRANDE PUNTO. Kaikki Tuulilasin GP:n kilpailijat jäivät CAR-lehden testissä Grande Punton jälkeen."

    "laadullisesti heikompi", "jopa jälkeen jäänytkin", "heikko työn laatu" ja mitä vielä.

    Kuitenkin parempi kuin muut. Eikö Punto ole silloin paras ja muut vieläkin surkeampia.

    Itselleni GP:menestys euroopan markkinoilla ei ollut mikään yllätys. Näin se pitikin mennä.

    Äänestä

  • "Tuulilasi ja muutkin lehdet ovat todella asiantuntijoita"
    Jos tuo "muutkin lehdet" tarkoittaa tekniikan maailmaa, heitit viikon parhaimman pilan.

    Äänestä

Vielä kerran:Luokan perusteellisimman ja suurimman(mukana 18 autoa)ja näin ollen luotettavimman testin Fiat Grande Punto voitti.
http://www.carmagazine.co.uk

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


AQA kirjoitti:

On tullut luettua tuulilasin pikkuautojen testi ja autobildin testi. Tuulilasissa grande oli viimeinen ja lähes kaikkea haukuttiin, vääntö oli heikoin=sai huonoimmat pisteet vaikka esim. polo hävisi molemmissa vääntötesteissä puntolle.Ja yksi hyvä huomio on myös se että puntossa on kuusi vaihdetta, muissa viisi.

Autobildissä autoa taas kehuttiin, ulkonäkö tyylikäs ja alusta tehty kovaan ajoon. Ja moottorikin oli luvattua parempi.

Itse kävin koeajamassa granden ja en kyllä löytänyt mitään moitittavaa, vaihteistokin toimi todella hyvin vaikka tuulilasi väittää muuta.

Eli mihin nämä testit perustuvat, ei mihinkään näköjään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu