Kirjoitan kirjaa. Kirjan pääteemana on anoreksia, ja tarvitsen aineistoa, anorektikon ajatusmaisemaa ja arkipäivää. En tunne ainoatakaan anorektikkoa, joten pyydän teitä kertomaan omista kokemuksistanne. Kirjani, nimeltään Kaunis Nina tulee valmiiksi kai ensi vuoden syksyllä, vähintään. Pyydän, kirjoittakaa. En halua tehdä siitä stereotyyppien ja epätotuuksien täyttämää sontaa.
Aineistoa?
Ketutar
131339
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Minulla henkilökohtaisesti kuntoilu ja "elämän tapojen terveellistäminen" riistäytyi käsistä. Aloitin juoksemisen viime kesänä ja karsin ruokavaliotani terveellisempään suuntaan. Painoa tippui tasaiseen tahtiin ja ensiksi se ei haitannutkaan. Oli ihan kiva pudottaa muutama kilo vaikka kunnon kohottaminenhan sinä juoksemisessa pääasiana oli. Vähitellen vain lisäsin kuntoilua ja vähensin koko ajan syömisiäni. Se ei liittynyt laihuuteen millään tavoin, vaan johonkin "hallitsemisen" tunteeseen. Lopulta tajusin, että en halua enää laihtua (paino oli tippunut reilu 7 kiloa) ja päätin, että nyt en enää laihdu.
En kuitenkaan voinut enää palata takaisin. Olin juurtunut syömis- ja liikkumistapoihini, enkä osannut enää joustaa yhtään. Halusin lopettaa todella laihtumisen, mutta en kuitenkaan tehnyt mitään sen eteen. Ajattelin typerästi, että kun vain päätän mielessäni "nyt en laihdu" niin se loppuu siihen. En tajunnut miten suurella energiavajeella elin.
Minun kohdallani siis anoreksiassa ei ollut kyse laihuuden ihannoinnista tai tavoittelusta. En ole missään vaiheessa halunnut edes laihtua! Jatkoin kuitenkin samaan tapaan ja lopulta painoin 37 kiloa (ja olin 163 senttinen) ja jouduin sairaalahoitoon viikoksi. Onneksi, sillä siellä opin syömään taas normaalisti, lihoin viisi kiloa, joka oli lääkäreidenkin mielestä aika suuri tulos viikossa ja tajusin, etten kuole vaikka lopettaisin liian suorittamisen ja kuntoilun. :) Nyt olen vakaasti kohti parantumista.
kirjoitat kirjaa anoreksiasta, jos et tiedä anoreksiasta mitään. Pahoin pelkään, ettei kirjasi tule menestymään, koska anoreksiasta voi kirjoittaa aidosti vain kyseisen sairauden itse kokenut tai vähintäänkin lähimmäisen sairautta vierestä seurannut.
Miksi et kirjoita kirjaa sellaisesta aiheesta jonka tunnet ja joka on lähellä sydäntäsi? Jos aihesta on jotain omia kokemuksia, niin kirjallekin olisi jotain pohjaa, jonka päälle sen rakentaa. Kirjoittaminen on vaikeaa, mutta vähän sentään helpottaa, jos tietää mistä on kirjoittamassa.
... jos aloittaja "ei tunne yhtään anorektikkoa" kannattaa kirjaa tosiaan ryhtyä kirjoittamaan jostain muusta aiheesta.
olen jo onnistunut aloittamaan kirjoittamisen. Hitto, poltanko valmiit sivut ja kirjoitan vaikka idiootista joka ei tee eikä osaa yhtikäs mitään. olisitteko sitten tyytväisiä? se siitä kirjailijan urasta. muutan prostitoiduksi ukrainaan.
Ei kukaan halua lannistaa eikä kysymys ole siitä ettetkö kenties olis erittäinkin hyvä kirjottaja, mutta kai sulla on juttuja jotka ihan oikeesti koskee ja koskettaa sun elämää. Mikset vois aatella, että annettu palaute vaan sanoo, että sun elämäs on varmaan yhtälailla erikoinen ja kertomisenarvoinen, kun nyt luulet anorektikon tai prostituoidun elämän olevan.
Ehkäpä tuolla asenteella " se siitä kirjailijan urasta. muutan prostitoiduksi ukrainaan."
ei kannata kirjoittaa yhtään mitään. Vaikutat aika lapselliselta noin jo parin
hassun viestisi perusteella, joten jätä kirjailijan hommat ihmisille, joilla
on aikuisen kypsyyttä ja malttia ja niitä tarvittavia lahjoja.
Ei kukaan kirjailija keksi aihetta hatusta ja ala vasta sitten kirjan edetessä
miettimään että mistähän koko aiheessa on edes kysymys. Ei ainakaan kukaan
menestynyt kirjailija. Muutenkin luulisi kirjoittavan osaavan edes perus
kielioppia sen verran, että osaa edes kirjoittaa tekstiä oikealla kirjoitusasulla...
Ihan pikku-vinkki! luultavasti kirjastas tulee täyttä sontaa,koska et tiedä henkilökohtaisesti aiheesta mitään!
Kirjaa ei pysty kirjottaan syvällisesti ja lukijaa puhuttavaksi,jos siihen ei pysty sisältämään omia tunteita/kokemuksia kyseisestä asiasta.Tavallaan kirjastasi puuttuu henki,sielu! se on vain pelkkä kuori.
Älä nyt kuitenkaan polta jo kirjoitettuja sivuja,vaan säästä ne tulevaisuuden varalle! Ehkä saatat ajankuluessa tavata syömishäiriöisiä ihmisiä ja tutustua heihin.Sitten sun on helpompi lähtee kirjottaan sitä kirjaas,ehkä joskus tulevaisuudessa.
Mutta nyt sun kannattaa kirjottaa kirja jo sulle tutusta aiheesta esim.huumeista,viinasta,itsetuhoisesta käytöksestä,koulukiusaamisesta,masennuksesta,sairastumisesta tai kuolemasta! Noi nyt on vaan esimerkkejä,et jos joku noista asioista on jo sua tai sun läheisiä jotenkin koskettanut.
Mutta onnea kuitenkin kirjan kanssa! :)
että kirjoittajalla ei ole omakohtaista kokemusta ehdottamistasi aiheista!
Luen todella paljon kaikenlaisia kirjoja ja kirja voi olla todella hyvä, vaikka sen aihe ei olisikaan rankka! Hyvän kirjan voi kirjoittaa ilman syömishäiriöitä, viinaa, huumeita, itsetuhoista käytöstä, masennusta, kuolemaa ym. Kyllä ihmisiä kiinnostaa muukin kuin kurjuus. On paljon muitakin aieita, jotka koskettaa.
Onko kaikki rikoskirjailijat rikollisia?
Eikö ne etsi just tietoa eli tee taustatyötä ennen kuin kirjoittavat mitään.. siis eikö tämä kirjoittajatäti juuri pyytänyt apua ja kokemuksia anorektikoilta, eli tehnyt taustatutkimusta aiheesta anoreksia. En ymmärrä, miksi tämä on niin vaikeaa teille. Kertokaa kokemuksistanne, se on juuri sitä mistä puhuitte itsekin eli sillä tavalla hän oppisi tuntemaan anoreksiaan sairastuneita ja heidän ajatusmaailmaansa. Ko, kö?
kirjoittaneet kirjailijat ovat lähes poikkeuksetta kokeneet jollain tavoin itsekin anoreksian joko itse tai lähimmäisen kautta. Varmasti anoreksiasta voi kirjoittaa, vaikka ei itse kyseistä sairautta olisi kokenutkaan, mutta eipä silloin kovin syvälle anorektikon ajatusmaailmaan päästä. Voi tulla helposti aika stereotyyppistä tekstiä. Kyllähän sitä voi kirjoittaa laihduttamisesta, syömättömyydestä, liiallisesta liikunnasta ym., mutta harvoin se kirjaksi asti riittää ja on kiinnostavaa. Jotain muutakin sisältöä on oltava.
IDIOOTTI. Juurihan se kirjoitti että haluis tietää niitä TOSIASIOITA, ETTEI niitä stereotypioita tulisi......!!!!!!!!!!!!!!!!!!
En ole lukutaidoton enkä idioottikaan, mutta aika lailla stereotyyppisesti muut kuin anorektikot anoreksiasta ajattelee ja vaikka mitä aineistoa olisi, niin siitä huolimatta luulempa, että tulee helposti aika kökköä tekstiä. Mutta jos kirjoittaja aineistoa kaipaa, niin eihän sitä tarvitse täältä erikseen pyytää. Tämä palstahan on jo valmiiksi täynnä vaikka minkälaista juttua ja varmasi todella hyvää aineistoa kirjaa varten täältä löytyykin.
Aluksi oli tarkoitus laihduttaa vain normaalipainoiseksi. Kaikki siis alkoikin ihan hyvin. Olin erittäin ylpeä, kun näin, että olin laihtunut ja päätin vielä jatkaa. Asetin itselleni tavoitteen: Vielä 5 kiloa. Sitten se alkoi pahasti mennä överiksi. Tiesin, että pitäisi jo lopettaa laihdutus, mutten osannut. Paino vain tippui tippumistaan. Olin yhtäaikaa kauhuissani ja ylpeä. Tiesin, että minulla ei ollut kaikki ihan kohdallaan, mutta myös olin ylpeä (Jep, olin todella tyhmä), kun pystyin hallitsemaan syömisenhaluni. Sitten alettiin jo huolestumaan, kun mittani olivat 173 cm/45 kg. Olin tuolloin 14-v. Sitten olin hieman alle 2 viikkoa sairaalassa. Luulin jo parantuneeni, mutta sitten taas se kamala paska toistuikin, en edes itse tiedä miksi. Tällä kertaa olin entistäkin masentuneempi ja mukaan tuli itsetuhoisuus. Eräs ihana ihminen kuitenkin astui maailmaani ja sai minut hetkeksi tuntemaan itseni kauniiksi. Mutta ei aikaakaan, kun kyseinen henkilö poistui elämästäni ja sen jälkeen kaikki alkoi jälleen uudestaan.
Nyt n. 1-2 kuukautta sitten minut vietiin uudestaan hoitoon ja alkaa näyttää hieman valoisammalta tämä tulevaisuus. :)