Olen ihan tajuttoman ihastunut yhteen mieheen, en ole koskaan nähnyt ketään vastaavaa, se mies on kuin olisi ilmestynyt suoraan jostain ihanasta unesta, ja välillä mietinkin että olenko kuvitellut sen vaan. Me ollaan naapureita, mutta sanaakaan ei olla vaihdettu, ei edes "moi" tai mitään, enkä tiedä sen nimeäkään. Olin jo aikasemmin nähnyt sen, mutten ollut koskaan uskaltanut katsoa sitä silmiin, koska olen niin ujo, ja sillon se ei ainakaan voinut ajatella että olisin siitä kiinnostunut kun en edes katsonut sitä. Mutta nyt keväällä törmäsin siihen yllättäen niin että katsoin tavallaan vahingossa sitä silmiin, ja sekin näytti jotenkin pelästyneeltä. Se oli aika pitkä katsekontakti, ja
tarpeetonta kai sanoa, että sen jälkeen olen viettänyt unettomia öitä, ja odottanut entistä enemmän että näen sen. Mun polvet menee ihan veteläksi kun näen sen ja sydän hakkaa, ja pelkään että mokaan, niin tyrmäävä sen vaikutus muhun on, että yritän pitää itteni aina kasassa kun jossain kävelen sen ohi.
Tähän mennessä ajattelin ja pelkäsin että mä oon vaan kiinnostunut/ihastunut, mutta nyt ollaan ruvettu vaihtamaan katseita vähän enemmän, tuntuu että se olis rohkaistunut jotenkin kanssa sen keväisen katseenvaihdon jälkeen, ja sattui yks hassu juttu vähän aikaa sitten, jonka ansiosta se hymyili mulle ja vilkutti ja mä hymyilin sille takas. Mut oltiin aika kaukana toisistamme joten juttelu sillä hetkellä ei tullut kyseeseen. Mutta nyt taas on ollut vähän hiljasempaa, ei olla paljon nähty. Paitsi eilen, nähtiin taas aika läheltä, mutta se oli vakava katse, ja mietteliäs.
Mitä mieltä olette? Miksei se tule juttelemaan? Samasta syystä kun mäkään en mene, eli koska olen hirveän ujo tollasissa jutuissa? Hassua kyllä en muuten yleensä ole, olen aika ulospäinsuuntautunut ja tuun hyvin ihmisten kanssa juttuun, mutta sille miehelle en uskalla sanoa mitään. Pitäisikö mun tehdä aloite vai odotella rauhassa tilanteen kehittymistä? Tuntuu vaan etten kestä enää.
tarpeetonta kai sanoa, että sen jälkeen olen viettänyt unettomia öitä, ja odottanut entistä enemmän että näen sen. Mun polvet menee ihan veteläksi kun näen sen ja sydän hakkaa, ja pelkään että mokaan, niin tyrmäävä sen vaikutus muhun on, että yritän pitää itteni aina kasassa kun jossain kävelen sen ohi.
Tähän mennessä ajattelin ja pelkäsin että mä oon vaan kiinnostunut/ihastunut, mutta nyt ollaan ruvettu vaihtamaan katseita vähän enemmän, tuntuu että se olis rohkaistunut jotenkin kanssa sen keväisen katseenvaihdon jälkeen, ja sattui yks hassu juttu vähän aikaa sitten, jonka ansiosta se hymyili mulle ja vilkutti ja mä hymyilin sille takas. Mut oltiin aika kaukana toisistamme joten juttelu sillä hetkellä ei tullut kyseeseen. Mutta nyt taas on ollut vähän hiljasempaa, ei olla paljon nähty. Paitsi eilen, nähtiin taas aika läheltä, mutta se oli vakava katse, ja mietteliäs.
Mitä mieltä olette? Miksei se tule juttelemaan? Samasta syystä kun mäkään en mene, eli koska olen hirveän ujo tollasissa jutuissa? Hassua kyllä en muuten yleensä ole, olen aika ulospäinsuuntautunut ja tuun hyvin ihmisten kanssa juttuun, mutta sille miehelle en uskalla sanoa mitään. Pitäisikö mun tehdä aloite vai odotella rauhassa tilanteen kehittymistä? Tuntuu vaan etten kestä enää.
Vastaukset 6
Vanhimmat
niin tee ihmeessä aloite. Naisen aloite on hienoin asia mitä miehelle voi tässä elämässä näissä asioissa tapahtua.
Älä tee aloitetta,koska et voi tietää onko hän esim.varattu.Mies tekee aloitteen ensin,jos haluaa ja on kiinnostunut.Jäät vain odottelemaan
josko kiinnostus lisääntyy niinpaljon että rohkaisee itsesnä ja tulee juttelemaan,ja koska sinä et sitä tee hänen on pakko.
Viisaasti neuvoit, kiitos.
vaan menee. Naisen on syytä ootella kunnes mies tulee ja esittää asiansa. Ja kun se vihdoin tulee sen tekemään, kannattaa aina antaa sellainen vaikutelma, että ei kiinnosta pätkääkään. Silloin lopputulos on aina aivan varma. Muistakaa naiset siis aina nämä viisaat sanat.
No mitäs järkeä siinä on että esittää ettei kiinnosta pätkääkään?
Et ole ainut. Itsekin olen ulospäinsuuntautunut ja puhelias, mutta kun menee sen lähellä välillä sanattomaks ja ihan lukkoon ja punastelee eikä uskalla itse mennä jutteleen eikä keksikkään mitä sanoisi. Ne sanatkin jäis varmaan änkytysasteelle. Ja on myös polvet ollut heikoilla :) ja se sydän kanssa tekee voltteja. Ja muuten en todellakaan ole ujo.