Henkinen väkivalta?

henkinen väkivalta jättää samanlaiset jäljet kun lyöminen..ei sitä että joku on loukannut sinua henkisesti unohda ehkä koskaan....

mutta en koskaan ottaisi turpaan..sillä minua ei lyö kukaan...
en ole niitä naisia joka rakastaa mustaa silmää..
saati sitten alistuu kenenkään sylkykupiksi:)))

vaan miksi alistua????

Kumpikaan ei ole sallittua. Turpaan en ottaisi, kuin korkeintaan kerran. Ja sen jälkeen saisi mies lähteä. Ja siitä henkisestä väkivallasta vasta pahat "jäljet" jääkin. Joiden parantaminen on hidasta ja hankalaa. Mielestäni kahden aikuisen ihmisen olisi kyettävä kunnioittamaan toista niin paljon, että kyseistä ei pääsisi tapahtumaan.

Molemmat teot ovat rangaistavia työelämässä tai kodin ulkopuolella. Miksi avio-/avoliitto tekisi sen jotenkin sallituksi kotona.

nämä eivät ole ainoat vaihtoehdot, vaikka joskus siltä tuntuukin. Toiveena on vielä löytää väkivallaton mies. Olen kokenut henkistä väkivaltaa, joka heijastuu edelleen elämässäni ja käytöksessäni. Tuskin se turpaan saanti olisi sen mukavammalta tuntunut, mutta silloin olisin tehnyt ratkaisuni erosta heti. Henkinen väkivalta on salakavalaa, se vähitellen muokkaa uskomaan olevansa huono ja syyllinen kaikkeen siihen mistä syytetään.

Jos kohteena on lapsi, kumpi väkivallanmuoto on hyväksyttävämpi?

ovat yhtä pahoja. Henkisestä väkivallasta ei kuole fyysisesti.

sisältyy aina myös henkinen väkivalta. Perheväkivalta ei yleensä tarkoita mitään korvapuustia suutuspäissään, vaan mustia silmiä ja katkenneita luita. Kuten joku jo kirjoitti, se voi johtaa kuolemaan. Tai vammautumiseen..

Henkinen väkivalta on salakavalaa ja jättää syvät jäljet. Ei kenenkään pitäisi joutua kestämään kumpaakaan väkivaltamuotoa.

Henkinen jättää pitempiaikaiset jäljet... tai miten sen ottaa, toisaalta. Lyönnin jälki paranee ulkoapäin, mutta sisälle jää arpi. Vaikea sanoa. Sen vain tiedän, että yhtä pahaa saa aikaan kumpikin. Molemmat koskettavat myös ihmisen mielten sopukoita. Että silleen..

..... loppuu älli, niin annetaan tälli.

Sillainhan se menee tos fyysises puolessa.

Jouduin aikoinani pomoni silmätikuksi. Hän oli ns. pienen miehen syndroomaa poteva hlö. Riskinä ja reippaana naishenkilönä tein hänet ilmeisesti heikoksi tai jotenkin voimattoman tuntuiseksi, joten hänpä päätti näyttää, että kyllä hänkin pärjää.

Pienille miehille ei pitäisi antaa minkäänlaista valtaa. He ovat ikuisia Napoleoneja - ei tietenkään kaikki.....

Henkistä minulle ennemmin kiitos, koska en usko että
isommin välittäsin, lähtisin vaan nykimään tai vetäsin 15-0 takasi, on sitä yritettykkin joskus, huonolla menestyksellä.
Mut jos joku mua vahvempi turpiin vetelis, se sattuis.

ei kuuntele lässytystä, enkä ota turpaan. Siinä on mun ratkaisu tohon pulmaan.