Kirjoitan ruokapäiväkirjaa joka päivä ja yritän syödä terveellisesti. Käyn salilla ja juoksemassa silloin tällöin. Joskus minulle tulee ahmimiskohtauksia, jolloin ajattelen et ihan sama syödään sitten. ja sit ku oon syöny mulla on kauhee olo ja itseinho päällä :/ ruoka & laihdutus ovat yksi tärkeä osa päivää. mietin sitä lähes kokoajan.
saatan illalla vuoteessa miettiä mitä söisin aamupalaksi. ei taida siis olla ihan normaalia?
aluksi laskin painonvartijoiden pisteitä.. laihdun sen avulla muutamia kiloja. sitten lopetin sen ja siirryin tarkkailemaan kaloreita.. nyt olen pitänyt ruokapäiväkirjaa.. olen siis ollut laihdutuskierteessä 1,5v. aina kun olen ahminut, ajattelen et huomenna alkaa kaikki taas alusta siis laihdutus. Olen yrittänyt puhua tästä muutamalle kaverille ja poikaystävälle, mutta tuntuu että kukaan ei tajua. :(
saatan illalla vuoteessa miettiä mitä söisin aamupalaksi. ei taida siis olla ihan normaalia?
aluksi laskin painonvartijoiden pisteitä.. laihdun sen avulla muutamia kiloja. sitten lopetin sen ja siirryin tarkkailemaan kaloreita.. nyt olen pitänyt ruokapäiväkirjaa.. olen siis ollut laihdutuskierteessä 1,5v. aina kun olen ahminut, ajattelen et huomenna alkaa kaikki taas alusta siis laihdutus. Olen yrittänyt puhua tästä muutamalle kaverille ja poikaystävälle, mutta tuntuu että kukaan ei tajua. :(
Vastaukset 5
Vanhimmat
ihan niinkun olisit puhunut musta tossa äsken.. mun tilanteeni on lähes täsmälleen sama vaan etten o siitä kenellekkään puhunu ko hävettää kamalasti ko ei se kyllä ihan tervettä touhuu oo..
täälläkin.. itse oon tunnesyöppö... mieti miksi syöt ja lue kirja tunteet ja syöminen.. ehkä saat siitä apua. Mua se auttoi niin et ymmärsin että mulla on ongelma mutta olen kyllä ahminut senkin jälkeen koska se on jäänyt tavaksi.. se vaan on hauskaa iltaisin vaikka lopulta tulee huono olo niin fyysisesti kuin henkisesti.. Elämä pitää kai täyttää muilla asioilla..
Joo, nyt täytyy kyllä sanoa, että tuo mitä kerrot kuulostaa jotenkin tutulta. Vakavaa tietysti ja etenkin se kun sanoit asian vievän paljon (aikaa/ajatusta) päivästäsi.
Itse suunnittelen ruokiani toisinaan viikoiksi eteenpäin. Ja tavallisimmin ratkean ahmimaan aivan hetipian.
Tää alkaa oikeasti olla jo vakava ongelma koska en tee juuri paljoakaan asioita miettimättä miten se vaikuttaa siihen miten ja missä voin syödä, kuinka paljon, mitä jne.
Ja tää pysyy hyvin salassa oikeastaan kaikilta muilta paitsi siskoltani, jonka kanssa elän ja asun. Olen onnistunut pysymään vaatekoossa 34 (pituutta 165, painoa 50kg) sillä, että liikun ehkä poikkeuksellisen paljon.
Mikä onkin sitten taas uusi aihe peitellä ja häpeillä. Mua hävettää myöntää hyville ystävillenikään, että saatan käydä vaikka kahdesti päivässä lenkillä tai monta tuntia peräkkäin jumpassa. Ja teen kyllä kaikkeni, ettei nää häpeäharrastukset paljastuisi.
Tänään tää on taas ahdistanut poikkeuksellisen paljon. Jatkoin nyt tähän topiciin ihan suinpäin lukematta paljoa aikasempia.
Kysyisin kuitenkin tässä samassa, että tietääkö joku foorumin, jossa me syömisvammaiset muualla kokoonnumme. Siis oikeen "asialle vihkiytyneet"?
T
niin, syli löytyi, joten jatkan keskustelua siellä!
T
Todella tutulta kuulostaa tuo sinun tekstisi, ruokapäiväkirjaa olen pitänyt viimeisen 6 kk. Sitä ennen olen laskenut kaloreita ulkomuistista, ylös kirjoittaminen vain helpottaa hommaa. Joskus laskin minäkin painoani Painonvartijoiden tyylillä, mutta en siis tietenkään painonvartijoissa koska en sinne normaalipainoisena pääse.
Mäkin mietin jatkuvasti ruokaa ja suunnittelen aina etukäteen mitä päivän aikana syön. Ja sitten välillä kuitenkin repsahdan syömään vaikka karkkia tai leivoksen, ja siitä seuraa kauhea itseinho.
Ei minuakaan kukaan ota tosissaan, koska olen päällisin puolin ihan normaalipainoiden näköinen. Ja olenhan mä, mutta omissa silmissäni ole lihava. Inhoan läskiä, haluan olla LAIHA. Haluan hoikat sääret, niinkuin joillain naisilla. En viihdy tässä vartalossa.
Itselläni tätä laihdutusta ja lihomista ja laihdutusta on jatkunut jo 5 vuotta. Siitä lähtien kun äitini kuoli. Silloin laihdutin n. 7 kiloa, ja siitä se laihdutus ikäänkuin jäi päälle.
Ei tämä tule ikinä loppumaan, kyllä mä sen tiedän. Mä pelkään lihomista hysteerisesti.