Runoniekat hei,
sanat mikä vei.
Lämpö vienyt kai
hiljaiseks sai.
Uudet runot,
sä tänne punot.
Mukava lukea
sanoiks pukea.
Ajatukset hyvät
mietteet syvät.
Jatkakaamme tätä
ketjua ethän jätä.
Täs saa iloisen mielen
lukiessa runokielen.
Jatkoa toivon näin
oi runo ystäväin.
sanat mikä vei.
Lämpö vienyt kai
hiljaiseks sai.
Uudet runot,
sä tänne punot.
Mukava lukea
sanoiks pukea.
Ajatukset hyvät
mietteet syvät.
Jatkakaamme tätä
ketjua ethän jätä.
Täs saa iloisen mielen
lukiessa runokielen.
Jatkoa toivon näin
oi runo ystäväin.
Vastaukset 97
Vanhimmat
Minäkin jatkan hiukan viellä
vanhalla, mukavalla runontiellä.
Toivon, että sutkaukset,
mukavat niin - ei loukkaukset,
ketjua eteenpäin kiidättävät
palstalaisia viihdyttävät.
Kivahan tätä on jatkaa
runollista matkaa
älä mulle suutu
äläkä ynseäksi muutu
vaikka sinulle vinoilin
ihan huumorimielessä ilveilin
siitä potkupallosta.
Loukata en koettanut
kunhan vain miehiä kiusoittelin.
Ei ole potkupallo multa
liikaa vienyt ukkokultaa.
Enhän minä helposti suutu
en lainkaan toisenlaiseksi muutu
Runoilen täällä vain sitä ja tätä
ei mielessä minkäänlainen hätä.
Kohta katselen taas "futista"
kun taistellaan World Cupista
Saisi Italia voiton viedä
vaikk' kaikki ei sitä ehkä siedä.
Taas on meillä runoketju
runot ei vielä notku
vaikka kesä kaunis on
pari sanaa runohon.
Runoketjulle onnea vaan
toki toivottaa saan
aina vaan ja uudestaan
runoja uusia punomaan.
Tulkaa myös toisetkin
runoketjun runoihin
piristystä antamaan
rivin pari rustaamaan.
Vietetään kesää kiireettä
nautitaan joka hetkestä
pian tämä loppuukin
ilmat muuttuu syksyisiin.
Mutta joskus elokuu
kun on vielä täysikuu
parhaintansa näyttää
lämmintäkin riittää.
Vaari elossa
on vielä, tanssii hupsu
elontiellä, hoi:
tulkaa mukaan kuovit, muut,
mehiläiset simasuut!
Vaari vakaasti vaan
elontietä porskuttaa
ei oo hätääkään
vaarin elämässä enempää
vaari aikaansa nyt seuraa
vaikka muut muuta pauhaa
sehän nyt on selvä kuitenkin
vaari leikkiä laskee vankemmin
runon vaari vetää varmaan
hauskasti niikuin tyhjää vaan
tanssit elontiellä maistuu
vaari siitä vain nuortuu.
Pitäsköhän vielä muuvan sana mättää
nettiin, ennenku kiinni sen lättää.
Tarttisi vielä kaupassa käyvä,
ja emännän mukkaan lyöttäyvä.
ilima on lämmin, jos talavveen verttaa
eikä sen enempiä tällä kerttaa.
Jalosta sahhaaja vikoja löyttää,
ku luiskalle lattialle sovittaa pöyttää.
Minä sahasin äskön, nyt silimässä malaka,
ja tällä runollaki ontuva jalaka.
minulle painajaisen luo.
Aina kun rivi melkein valmis on,
sen lempo heittää suohon.
Suunnittelen niin ja näin,
kuitenkin menee väärin päin.
Rivissä niin siistissä,
neljä kukkaa niiaa nätisti,
vaan viidettä kun yritän,
se hyppää aivan väärin päin;((
Tuossapa nakkasit verttauskuvan
ja tulukihten sitä, jos annat luvan!
Ku kukkarivi ei pysy hanskassa,
niin sama on homma riiminki kanssa:
Riimiki hukkaapi ojennuksen
ja mutkkaapi suoran ojelmuksen.
Vai kukapa meistä virhheetön oisi
ja kaiken justiisa tehä voisi?
Ja entä jos oltais täyvelliset?
Sitä eivät sietäsi tavalliset.
Onneksi virhheetön meistä ei kukkaa.
Se masentas tavallista ressukkarukkaa,
joka tuntisi ihtesä huonommaksi,
ja elosa entistä raskkaammaksi :-(
---
..Vai nyhhän onki jo nukkuma-aika
ja sammuupi samalla runnoustaika.
Hyviä öitä ja makijjaa unta,
Suomi-kaksnelosen jäsenkunta!!!
Nukku-Matin mukkaan, kun futistulosta ei tiedä kukkaan?
Voi miten hauskasti sanoit
mukavasti runon punoit
Kun runoasi usein luin
mieleni kovin ilahtui
niin mielelläni vieläkin
runojasi mukavia lukisin.
Muorin kukkatarha tuo
löytyy netistä.
Meeppäs Iltalehden luo
ja etsi Peleistä.
Kiva onpi peli tuo,
mutta liikaa kutsuu luo.
Tekee mieli yrittää
kukkasia istuttaa.
Viisi pitäis riviin saada,
eikä yritys tahdo laata..
...loppua kahtelin ja näij jo siitä,
että sRanskalla eivät rahkkeet riitä.
Vaikka menihän tuo tasaseksi,
ei maalia tullu ilimaseksi,
ja ranskalaisten rangastuspotku,
siitäpä niille tuliki sotku,
ku ylärimmaan pomppasi pallo,
taisipa turvota potkijan kallo
pettymyksestä pahimmasta,
Ranskalle kärsimys potkijasta!
Surffaillessa eksyin kukkatarhaan
jossa kolme kukkaa kasvoi vain
olisinko poikennut mä tieltäin harhaan
kun käteeni mä kuokan jostain hain
lisää kukkasia kokoon haalin
ja täysin poikkesin mä tavoistain
yhden kukan maahan istutin
suoran rivin niistä tehdä aioin
vaan silloin elämäni ihmeen koin
kolme kukkaa sivusta kun saapui
ne tunkivat mun suoriin riveihini
ja sekoittivat kaiken kokonaan
siirsin kukan sinne
vielä toisen tänne
vaan liian heikot oli voimani
kun tuli kukkaa sieltä
samoin myöskin täältä
mitä heille enää mahdoinkaan
tarha täysin kukkasista täyttyi
en rivejä vaan saanut syntymään
seitsenkymmenestä enempään
En oo peli ihminen
siksi tiedä en
en oo käynyt katsomassa
kiinnostuksen puutteessa
mut' haitanneeko tuo
mistä runot luo
onko kukat kukkivat
tai jonkin muunlaiset.
Moonika, Moonika , Moonika - laulettiin.
On meillä hauska täti
tuo täti Moonika - leikittiin.
Myöskin sinä
mukaan tulit
siinä monen sydän
suli.
Herttaiselta vaikutat
kun kukkiakin rakastat
etkä jalkapallisteille
varmaan koskaan vinoile.
Unikoitani ihailin
kun koiralenkiltä palailin
karpaattienkello sininen
myös mieleni sai siniseksi.
Voi nyt Likka kiltti
leikkiä sulta riitti
herttainen, tiedä en
toiset tietää sen
vinoilua vältän kyllä
se huonoa oloa pitää yllä
laulut kyllä lauletaan
Monikakin mainitaan
kukkia kun rakastan
osan sulle lahjoitan
kiitokseksi laatimastasi runosta
jonka aamulla jaksoit punoa
me Likan kanssa runoillaan
ja siitä kovin iloitaan.
Kellä kukat sielussa
sillä sydän riemussa,
silmissänsä lemmenkukka
ruusun tuoksu, keltatukka
neito, muori yhtä nuori
aatoksissa, unelmissa.
Minäkin kukkia istutin kovin
tuolilla istuin pitkän tovin
Riveistä pisin oli kahdeksan
uskokaa vaan - tottahan.
Neljä kukkaa, kolo ja kolme vielä
siis yksi kukka koloon viedä
Näin tulosta syntyy paremmin
tähän päädyin kun kokeilin.
Ei tulosta kummoista syntynyt
en paljon yli sadan pystynyt.
Kysyn vaan, paljonkos itse saitte
kun parastanne pelissä panitte?
No eipäs tulosta synny,
mietinkin olenko täysi nolla.
Toisilla satoihin kipuaa tulos,
minä jo hetkessä lennän ulos.
Mut sitkeesti vielä yrittää jaksan,
vaik´ajastain ottaa korkean taksan.
Optimistinen luonteeni puoli,
sisun nostaa ja päätän,
vielä tulokset minäkin näytän.
Kerta,kerran jälkeen pettyä saan,
vielä kerran yritän uudestaan.
Sama juttu, mut eroon ei päästä,
ja pahasta mieletäkään ei säästä.
Sitten kun viimein tuloksen saan,
sen teille kerron ja hihittelen vaan.
250. Mutta on harjoiteltukin.
Vinkki: kerään ne rivit vierekkäin keskelle.
ja toivoin, sekä uskoinkin, et voiton veisi saapasmaa, jota calco innoittaa.
Teeveen eessä katselimme, jännäsimme, pelkäsimme, että "gallistit" nyt voittaa sen
ottelun tuon viimeisen.
Jalkapallo paras peli, usko sisko, sekä veli, jos oot itse potkinut, niin into liiviis tarttunut. Lähde ei ees kulumalla, vaikka ikähaarukalla oisit penska taikka vaari -
potku palloon - lento - kaari...ja
voi veljet kun tuo maali ratkaiseva tehty on,
olos onnellinen tahi onneton!
Jännitystä loppuun asti.
Bravo Marco Materazzi, sekä pastapojat muut.
Hymyyn meillä veti suut.
Saitte pelin kulkemaan - nyt
onnellisna nukkumaan!.)))
Rakkaus, mitä se on?
Onko se parhaimmillaan,
tuskaa, sielua repivää.
Onko se aurinkoa, hellyyttä,
käsi toisen kädessä.
Miten sen tunnet?
Elämäkö hymyilee,
kaikki kauniilta näyttää.
Pilvetön taivas,
vieressä ihminen, rakas.
Kaiken se kestää.
Kestääkö se pettämisen,
anteeksi antaen
ymmärtääkö piilevän ,
kirvelevän mustasukkaisuuden.
Kyllä se kestää.
Rakkaus kestää ikuisesti,
kun tunne on mielen vienyt.
Rakastunut ihminen kärsii,
kestää, lohduttaa,
sillä hänhän on rakastunut.
Taivaan ranta punertaa.
Kuin tulessa se loimuaa.
Heijastaa järven pintaan.
Kuin palo veessä pinnan.
Se huumaa polttaa mieltä.
Kuin sillan nään
mik kulkee eessä palon.
jos silalle mä uskallan.
Kulkea loistees auringon.
ja laskeutua vetehen .
uida rantaan seesteiseen.
Siell rauha onni odottaa.
Puu varjon antaa.
Levätä saan hetken.
On pisaroita puussa,
ne otsalleni kosteutta,
virkistystä elämään.
Sulle laulun laulaisin,
onneen kantaisin.
Vaan osaa en,
siks runoilen.
Vinot silmäs nuo,
soman katseen luo.
Suloinen oot ystäväin
ja mun oot sä näin.
Notkea kävelys sun,
hymyyn saa mun.
syliini tuut
ja unohdat muut.
Uskon melkein
kun omistajan elkein,
marssit eteeni mun
et oon vain sun.
Pylly ylös nousi
jalat kummasti sousi.
Selkää silittäessä
kisulle näin höpöttäessä.
Kesästä nyt kerron vaan
luonto näyttää parhaintaan
ilolla katselen kaunista
luontoa niin runsasta.
Lehdet puut on täyttäneet
kukat kaikki auenneet
lämmin ilma helteinen
nautitaan siitä iloiten.
Syksy pian tavoittaa
kesä kohta mennä saa
vuodenajat vaihtelee
onnea sekin lienee.
Se on meillä rikkaus
monen maan ihastus
nauttikamme isänmaasta
vuodenajoista ihanista.
Kesä helle meillä paahtaa
syksy pian saavuttaa
talvi kylmä meitä odottaa
kevät onkin sitten ihanaa.
Mökin työleirillä raadan
vesurilla pajukkoa kaadan.
Mustikoita hikisenä poimin
punkkeja koirasta roimin.
Kanttarellit kuivuneet
ruusupuskat kuihtuneet.
Saunan katto vuotaa
mökin akka huokaa.
Onneksi on läppäri
siellä aina puhekaveri.
Meren tuuliin kaipaan
on itikoista vaivaa.
Ensi viikolla
kaukana ulapalla
tämä tyttö seilaa
mukana oma heila.
Ahkeria tarvitaan
ne kyllä huomataan
jälkeä kyllä tulee
oo siitä ylpee.
Roimi punkit menemään
niitä nyt pelätään
mustikat on hyvä juttu
monille asia on tuttu.
Katsos, kun kattos vuotaa
siihen minäkin huokaan
itikat nitistä pois
niistä haittaa vain ois.
Merituuli ihana, niin
kovin raikas vilpoisa
nauti elon elämästä
siippasi kanssa merellä.
Raatajille myötätunto
heille kertyy hyvä kunto.
Ulkona kun puuhailette
paikat kaikki kuntoon saatte.
Sitten toki nauttikaa
käsienne tekoja.
Pajukot on kyydin saaneet,
sauna jälleen ehjät katteet.
Koirallekin olo maittaa,
kun ei enää punkit haittaa.
Mä lapsuuden aikaa muistelen
maaseudulla niin rauhaisalla
Niin hiljaisia äänet sen
lehmihaassa, taivasalla.
Lehmänkellojen kilke, laulu lintujen
kuinka hyvin, niin hyvin, muistan sen
Nyt on ympärillä melu kaupungin
ilman puhtaan tilalla saastekin.
Ei kilkahda lehmänkello enään
vain moottorien äänet yhtenään.
Pois tästä pahasta tahtoisin
sinne jonnekin - kotihin.
Siteeraan vanhaa laulua:
Täällä Pohjantahden alla
on nyt kotomaamme
mutta tähtein tuolla puolen
toisen kodon saamme.
Täällä on kuin kukkasella
aika lyhyt meillä
siellä ilo loppumaton
niin kuin enkeleillä.
ikävää minäkin koin, kun
kaupungin keskellä kuljin.
Vaikka hälinän, kiireen
ympärilläin, usein mieleni
taustalle suljin.
Kuitenkin kontrasti "onneni aikaan",
lapsuuden maaseutuun, leikkien
taikaan,
sai minut muuttamaan takaisin sinne,
minne stressi ja kiire ei yllä.
Nyt kuitenkin pakko on todeta kyllä,
et' paljon on muuttunut täällä.
Ei edes tänäkään heinäkuun säällä
voi heinäpellon tuoksua haistaa.
Pois ovat ahot marjamaat, missä
mansikan mau sain maistaa.
- Vaikka muutumme itse ja maisemat
muuttuis, niin vasta sillin paljon-
paljon puuttuis, jos sielusta
katoais Kaikkeuden kaipuu, se tunne,
mihin mielemme kaipaava vaipuu.
On ihminen tuntemaan ikävää luotu,
"kotitietä", etsimään, löytämään suotu.
Tuo laulu tuntuu nyt
ja sattuu sydämeen.
Ystävän oon menettänyt
kutsuttuna taivaaseen.
Hän oli kovin nuori
ja täynnä elämää.
Puistaa päätä muori,
eikä voi ymmärtää.
Elämä on arvoitus aina,
sit kiireessä ei huomaa.
Vaan ikävä sydäntä painaa,
iloisuutta ystävän tuomaa.
Jäi suuri tyhjyys mulle,
ainiaaksi lähdit pois.
Puhua en voi enää sulle,
miten surun pyyhkiä vois...?
Älähän toki
elon tahtoa hukkaa,
montakin kukkaa
- takaan, vanhuuden joki
vielä sullekin tarjoo.
Kuolemaa ei ymmärtää voi,
se kuitenkin suuren surun toi.
Ei millään käsitä
ettei enää nähdä.
Ovikello soi,
onko hän siellä, oi.
Taas petyin
ja kertaa monta
toivotonta
ennenkuin uskoa voin.
Minusta puolet poissa,
kuinka elää voin
kun vain puoli sydäntä
yksi käsi ja yksi jalka.
Mutta vähitellen
alkaa
haamusärky lakata.
Puolikkaasta kokonainen kasvaa
ja taas elää jaksaa
ja jatkaa matkaa-yksin.
Luoja on järjestänyt niin
kun ihmisen elämä käy vähiin
kaipuu mieliimme hiipii salaa
sinne mistä paluuta ei saa.
Kaikki tämä tapahtuu luonnostaan
kun elämä rassaa ja on vaikeaa
tärkeimmät elämässä tehty on
mieleen hiipii kohtalo.
Tunne tulee mieleen varmaankin
kaipuu luo toisten omaistenkin
tuntee elämänsä tarpeettomaksi
voimat uupuu ja tulee sairaanmaksi.
Yhteenvedon kun kaikista tekee
mieli yhä enemmän kaipailee
sinne missä punnita ei taitoja
missä saa levätä ikiaikoja.
Kaikki nää on kohdallaan
kukin meistä vuorollaan
silmästä, silmään kohdata saa
tuonelan portteja kun avataan.
Herätkää vihdoinkin
aamu kun koittavi
nauttimaan kesästä
näistä onnen hetkistä
runojakin punomaan
niitäkin tarvitaan
aina vaan uudestaan
piristystä antamaan.
Enkelikö?
Tulisitko enkelinä
lennähtäen luokseni?
auttaisitko unelmaani
jos vielä saapuisit
minun maailmaani
auttavana lentävänä
kultasiipisenä
mieleltäsi enkelinä
Onhan aikaa vierähtänyt,
kai jo multa unohtunut..
kun rakastaen kaivaten
sä eksyit ovelleni,
lahja mukanasi
kultaisena enkelinä
satuolentona
maailmaani piipahtaen.
Vaan kadotitko karttasi,
et luoksein tulla osaa.
ohjaisitko eksynyttä
jos enkeli taas olisit,
tuo kultasiipinen,
ajatuksin lohduttavin
lahjakääröinesi
oveani etsiskellen.’
Silloin kun sä luoksein riensit
toit ilon tullessasi.
nyt et tohdi enkeliksi,
toisit murheet mukanasi,
rikoittuine siipinesi
silti minä kaipaelen,
unhoon viskattua
särkynyttä enkeliä.
Niin pieni enkelini mun
pysy luonani, olenhan sun
tule, tuo onni tullessas
sua kiitän olostas
ole suojani matkallain
vaik' oletkin hento vain
siivin puhtain valkoisin, tule
sydämmeen asumaan kansani
kulje kanssani yhtä matkaa
yksin en tahdo jaksaa
anna lahjoistas paras mulle
että hyvyyttäs olis mulla.
Väsyikö kulkija maan,
murtuiko elämän voima?
Katosiko hän,
jonka sydän innolla sykki?
Ei ymmärtää voi
minne tie nyt kulkenut on.
Onko petoksen peikko
korjaillut satojaan?
Vaiko rakkauden hurma
kalvava kukistanut?
Ylpeyden julma voima
sekö voittanut on?
Oli riemua halukkuutta,
se minne katosikaan?
Iskikö apeuden tauti,
laimensiko mahdillaan?
Haihtuiko tuulihin taivaan
luomisvoimat riemukkaat?
Nouse, murheinen mieli,
riennä tielle taas elämän!
Älä unohda parhaintasi,
sitä innolla kannusta!
Sait lahjat kohtalolta,
niitä saa ei kuka vain.
Kadonneelle hyvä on
päästä vähän lepohon
kauniina se kulkee ain
minun mietteissäin
se ihanasti kukkii tunteissain
sitä hoivaan ja vaalin rakastain
uutta voimaa kadonneelta lähti
mielen virkeyttä taakseen jätti
kadonneen vuoro oli kadota pois
muuten uutta ei syntyä vois
tuttu ja turvallinen kadonnut oli
se eteenpäin meni, vaik' myrsky tuli
onnea kadonnut tarvitsi ain
se ystävä halus olla kaikille vain.
Arpiin on kätketty kipu ja tuska,
pettymys karvas - murhe niin musta.
Rukoilin, kaipasin, itkinkin salaa.
Kuitenkin tietäen, mennyt ei palaa.
Kohtalon koulu ei ehtoja anna.
Opi, tai läksysi taakkaa vain kanna!
Vasta kun nöyrtyen pääsi voit painaa -
on onnesi viikatemies itse vainaa.
Aamun hetket nuo ihanat
päivän askareisiin johtavat
tänäänkin on toimintaa
katsastan onko mustikkaa.
Aamun raikas metsäpolku
ihanainen metsäntuoksu
voisko olla parempaa
luonto kun tarjoaa
luonnon luomaa rauhaa
linnut vain laulaa.
Katsos, kun kerron asian
näin sunnuntaiaamun tarinan
mietin mistä vois kirjoittaa
sit' hoksasin tein piirakkaa.
Tutultani reseptin sain
hiukan rasvainen se oli kai
maualtaan mitä mainioin
söinkin niin, että pahoinvoin.
Seuraava piirakka on mustikan
siihen pohjan teen seuraavan
laitan vähän vain kasvisrasvaa
se terveellinen on ainoastaan.
Piirakkaa kannattaa valmintaa
sittenkun alkaa saada mustikkaa
rahkasta minä tein piirakan
mansikasta olis saanut paremman.
Onneksi ei tuule enää
ettei roskat silmiin lennä.
Eikä tarvi pinnistää
vastatuuleen polkemaan.
Sitä itse ihmettelen,
miks ain vastatuuleen menen.
Mennessä on vastatuuli,
taas palatessa se kääntyi juuri.
Ei siis koskaan myötätuulta,
onneksi vain heitän huulta.
monica muistat
varmaan puhuessamme
Tsehovista ja
hänen näytelmistäänsä
olimme yhtä mieltä.
Tää on leppoisa leikki,
aivan kuin helppoheikki.
Jutun juurta ei laisinkaan,
sitä kaihoisasti jäin
vaatimaan.
Mut kun ovet tänne sai auki,
se melkoinen on tauti.
Ei lopettaa voi milloinkaan,
sitä aina-vain jatkaa saan.
Otapas sinä selvää tästä,
siinä sitä onkin miettimistä.
Mikä aiheeksi tälle laitettais,
ettei kokonaan taittettais.
Tyhjät riimit tässä riimittelee,
sitten se vain kismittelee.
Uninen on olotila,vaikka eihän
siihen auta mikään pila.
Useakin tätä lueskelee, ihmeissään
ihmettelee, mikä sanoma vois olla tässä,
siinäpä sitä ihmettelemistä.
Ei me olla tuttuja
en muista moista juttua
Anton Tsehovista puhuttua
se on toisten jutustelua.
Ehkä on toinenkin monica
joka vois oikein kertoa
Tankavaarille tarinan
Tsehovistasta kertovan.
Poikkes pohjoistuuli
ihan keskellä kesää
Lintu oksallaan sen kuuli,
korjatessaan pesää.
Voi sinua paha halla,
pois pysy vielä hetki.
Et talvea saa puhaltamalla,
lämpöä kaipaa kukkasetki.
Uskoi pohjoistuuli sanasen
ja muualle muutti.
Löys pohjois napasen,
iloissaan oli kuutti.
Viel hetken oottaa saa,
kun varaslähdön otti.
Talvella mukavampaa
antaa pakkaspotti.
Selvää tästä ei saa
ei oo alkuakaan
sanat ovat sanoja vain
kuin politikon ain,
sanoja paljon ladellaan
mitään ei oo asiaa
vaan onhan saanut sanella
suomalaisia sanoja ladella,
sanomatta mitään kuitenkaan
onni on kohdannut sanojaa
tästä otin selvää kuitenkin
ennenkuin liitän muistoihin
siis sanomatakin voi sanoa
ja runoa näin punoa.
Jostain kaukaa,
onnenmaasta
liitoon lähti pieni
onnenkihara.
Halusi hän jakaa
onnen hiutaleita
kaikkialle, minne liisi
onnenpusseinensa.
Oli hällä mukanansa
monta onnenpisaraa.
Hän kootuks’ saanut oli,
ne kyynelistä kirkkaimmista,
lähtehistä surun, ilon,
joita joskus vierähteli,
silmistänsä poskillensa,
saaden aikaan monta,
onnenpisaraa.
Kulki maita maailman,
pien’ onnenkihara.
Jakoi kaikki hiutaleensa,
antoi lisäks’ omiansa,
kultaisia , kirkkahia.
Ei jäänyt yhtäkään,
onnenpussiin hälle kiharaa
onneen johtavaa
onnenpisaraa
Suuren onnen löytyvän
uskoi maailmasta,
pien' onnenkihara.
Etsi sieltä, etsi täältä,
vaan joutui pettymään.
Ei ollut päällä maan
ei yhtään rahtua,
ees’ onnensiementä
kylvettäväks’ kelpaavaa.
Pieni onnenkihara
oli murheissansa.
maailma ei ollut paikka
jonne kylvää voisi
onnen hiutaleita.
entisetkin oli täällä
täysin maatuneet,
ja kaikki onnenpisarat
kauas kaikonneet.
Istun auringossa,
kuuntelen tuulta,
linnunlaulukin häipyy,
vain tuuli huminoi.
Ajatukset kaukana,
luona rakkaan.
Miten voit,mitä kuuluu,
minä yksin, ikävöin.
Sudenkorento istuu vatsalle.
Kysyn, mistä tulet, mitä kerrot,
viestinikö tuot,
kerrotko salaisuuden.
Siinä lepäät, olet hiljaa,
minulle tulee kevyt olo.
Oletko rakkaani lähetti,
lohduttamaan tulit- ikävääni.
Viivyt kauan, pyrähdät pois.
Mikä oli viestisi sisältö,
senkö itse arvata saan
Tulit lähelleni, rakkaani.
Korento hyvinkin viestiä toi
se tunteen sinulle hyvän loi
viestin toi sinulle varmaankin
kaikki on hyvin ...........
Minä olen uskonut, Luojan luomaan
viesti sieltä, oli korennon tuomaa
minäkin uskon uudelleen syntyyn
lintuna laulan, kun pois olen mennyt.
Palstan ystävät:
Palsta riemukas on tää,
mikään täällä ei unhoon jää.
Runoketjut, kahvipirtit,
nuoruus-muistot, krempat
iän mukana tulevat.
Mökkielämät, onnittelut,
pissat, kakat, ja kaikki muu,
mielissämme avartuu.
Kaiken me täällä livenä koemme,
sitä itsellemme hoemme,
jos saisi kaiken kokee ja nähdä,
niinkuin oikeassa elämässä.
Vaan ystävinä kun täällä olemme,
sillä ei väliä, mitä sanomme.
Kunhan emme toisiamme loukkaa,
niin voi,voi sitä moukkaa, ken'
uskaltaa tänne tulla, irvailu ja
häiriköinti suulla.
Sellainen täällä höyhennetään, ilomielin
tervassa pyöritellään.
Sitten onkin sovun aika, kunhan
saadaan kurin palautusta, serifimme
huolen pitää siitä, eihän kaikkeen
aika muuten riitä.Ystävät kaikki
tervetulleeks toivotamma, ilomielin
kirjeitä vaihdamme.
Siispä tervetuloa kaikki mukaan,
poishan ei jää nyt kukaan.
Kahvipirttiin aamusella, kahvit, teet
juomme ja napostellaan.
Iltasella hyvät yöt käymme toivottamassa,
Konjaniimit yömyssyks käymme kilistämässä,
sitten emäntäämme kiittämässä.
puuttunut, eikä kukaan
myöskään suuttunut.
Esiin toit sä kahvit konjakit,
höyhenet ja tervatynnyrit.
Ajattelin, et' oot naukannut,
tai leikinlaskun kakkupalan
haukannut.
Enkä runoile nyt ilkimielelä,
pahantahtoisella keljukielellä.
Älä siis mua tervatynnyrihin
lykkää, vaik'et tästä loruilusta
tykkää!
Aloitithan rempseästi kuvaten -
kaiken luonnollisen mukaan ottaen.
Pissat, kakat kera sherifin ja
muiden kremppain tähden nauraa
hihitin :)))
Kiitos, Anu runostasi nyt - se ikääni
on taaskin lisännyt !:)))
Nyt vain mietin
mistä liekin
aiheesi tuo
tullut sun luo
runojas en tunne
oudot on mulle.
Kirjoitit sanoman
vähän oudomman
arvostele en
luen vain sen
nyt vain odotan
runojesi tulevan
alun kun sait
jatkat kai
aamen ja loppu
nyt tuli hoppu
kiire tuli juuri
korjaan luuni.
kiitos seurasta
mukavasta runosta.
Luulin sua Anuksi
vielä silloinkin
kun muutuit Monicaksi
vaan erehtyä taisinkin
aivan kamalasti.
Epäilin myös Kirjar'iksi
joskus aikoinani
vaan ethän ollut kirjarkaan
olit vain sä "myöskin"
kirjoitan nyt tämän siksi
kun aina kuvittelen
oletko sä tuo,
vai olisitko joku muu
---- sillä niin ei tehdä saa.
Juuri noinhan täällä
aina tapahtuu
kun ollaan sillä päällä
niin avoinna on suu
vastaanottamaan
kahvia tai pullaa
myös kysellään:
miten sulla rullaa?
asiaa sun runosi
on aivan täydelleen
siispä toimeen intosi
samoin jatka edelleen.
Olin vain myöskin**
FiiuliNille tiedoksi
muutin nimen Monicaksi
kuten tiedätkin
älä epäile muuksi
nyt, kuin Monicaksi
älä jää miettimään
entisiä nikkejä
pari nikiä oli mulla
tutuksi en voinut tulla
kirjoituksen tyylistä
tunnet paremmin kuin nikistä.
Mustikka metsään johtaa mun tieni
mukavaa on ja piristyy mieli,
metsän poluilla viihdyn hyvin
mustikat poimin mielihyvin.
Talvi kun tulee ja jäässä on maa
silloin osaan mustikkaa arvostaa,
mielikin siitä piristystä saa
kun muistaa mustikkamaan.
Mustikoita kaikki poimimaan
eikä, torilta niitä ostamaan,
kunto siinä myöskin kohenee
ja olotila senkun paranee.
Tuolla tanssilavan luona
mulla marjapaikka oiva.
Siihen paikkaan aina luotan
ei se pettymystä tuota.
Mustikat jo katsastin
ja pieniksi ne havaitsin.
Silmälasit siihen auttaa
ne mustikatkin kasvattaa.
Niinpä taidan huomenna
lasit päässä poimia.
Huomenna on juhlapäivä
se joka vuosi meillä on
kulu ei kun pieni häivä
uus päivä on taas verraton
liekö sitä lainkaan syytä
nyt joka vuosi juhlia
ainakaan me emme pyydä
yhtään uutta ryppyä
vaan joka vuosi tullessaan
se tuo pintaan rypyn uuden
siinä sitten miettimään
mä kuinka rypyt peitän
huomenna siis juhlin minä
ja lahjaksi saan rypyn
katsomaan myös tule sinä
saanko enemmän kuin yhden
mä pullat kakut kahveineen
oon vieraille valmistanut
kun saapuvat he lahjoineen
sanon vain, sä oot tervetullut
vaan joskus sattuu käymään niin
ei kukaan luokse saavu
mitä silloin tehtäisiin
..... no, eihän maailma siihen kaadu.
Juhlapäiväsi kun tänään on
liityn onnittelijoiden joukkohon,
ruusuni tahdon sulle ojentaa
ja paljon onnea toivottaa.
Kahvit kun kerran tarjoat
kiitoksen saat kauneimman,
Elämän matkaa kun kuljetaan
otetaan vastaan mitä annetaan.
Vuodet vierii, ikää karttuu,
muistoja,
niitähän vuodet jättää.
Mukavia,lapsena olosta, nuorena
ja aikuisena,
miten olen elänyt,
mitä seuraavaksi.
Tulevaisuus tuntematon,
onneksi.
Elettyjä vuodet menneet,
katuisiko jotakin, ei kannata,
täysillä vai eteenpäin,
se on elämän laki.
Sinullakin Fiiulin on monia
vuosia takana,
iloineen suruineen.
Vuodet tulevat,
ne voivat antaa vielä paljon,
siksi onnitella tahdon
ja toivottaa monia ihania
vuosia eteenpäin.
Terveyttä ja auringon paistetta elämääsi.
Sinä vuosia täytät,
iloiselta näytät,
aivan kuin huolilta
ja murheilta säästynyt
ois, tämä fiiulimme
ystävämme,ei ryppyjä
sulle ikä tuoda voi.
Joten :
Onnea sulle toivotan,
ja onnellista aikaa,
uskollista ystävää,
sä ethän muuta kaipaa.
onnen kukan kuljettaa.
FiiuliN'in oven pieleen
kauniisti sen asettaa.
Kukkapuska tullessaan
tuo myöskin pienen kortin.
Siihen korttiin kirjoitettiin
sanat tämän sortin:
"Onnea ja pitkää ikää, meit' ei
rypyt haittaa.
Nythän vasta aikuisiän tytön elo
maittaa.
Töihin ei oo kiire, eikä penskat
perään vingu, eikä ukkokaan
niin paljon peiton alle hingu.
Nyt on aikaa kirjoitella
myöskin tänne nettiin ja iltaryyppy
meillä saakin vaikka käydä
lettiin.
Rypyt ovat kauniita, ne elämän on
merkkiä. Vietetty on aikoja, niin
vaikeita kuin herkkiä.
Onnea siis toivotamme koko
runotiimi. Ilman sua puutteellinen
oiskin tämä piiri!
Kaunehimmat kesäkukat pääsi kruunuks
taitetaan ja kuplivaista kristallisisiin
laseihin myös laitetaan!"
Päättyi päivä tämäkin
taas edessä on huominen
elämäni jatkuu näin
aina vuosi eteenpäin
senkin huomata mä sain
ystäväni piilossa on vain
mutta kyllä minä teidät löydän
ja lämpimästi halaan, kiitän
Anu, Skillan, Monica ja Merimona
jossain olette mun luona
nähdä en voi ketään teistä
vaan yhdistäähän kone meitä
ootte lasin tuolla puolen
vielä monen monen vuoden
kiitollinen olen teille
siksi kiitos "enkeleille".
Siirsin tämän onnitteluni Pirtistä
tänne muiden onnittelujen joukkoon.
Minäkin onnittelen fiiuliNia
Kirjoittanut: Catleija 20.7.2006 klo 10.25
"Niinkuin poimit mansikoita,
poimi onnen pipanoita!
Niitä kun nuoleksit kielellä,
pysyt onnellisella mielellä."
Elina Karjalainen
Vietä hyvä syntymäpäivä. Ainakin virtuaaliystävät juovat kahvit kanssasi.
Kuin mustasilkki saapuu yö
jo kello kahta lyö.
Ei kuulu linnun liverrys
ei nuorenparin kiherrys.
Nukkuu taivas maa,
tuulikin uinahtaa.
On kesän ihanin yö
ei ees kala syö.
Kalastaja hetkeks uinahtaa
aurinko kaukaa kajastaa.
Unimaailma on tää
aatos ilmaan jää.
Kuvitelmaa ihanaa
voi, niin upeaa.
Arvasinhan sen
vielä yhden ystävän
löydän piilostaan
esiin saapumaan.
Nythän on jo mulla
monta ystävää
kaikki voitte tulla
meille "rääppimään"
Pakasteessa kakku
on yksi syömatön
se mitä tekee siellä
pois se syödään vielä.
Aamun hiljaiset hetket
mielee tuo runojen retket
runon sanoin olemme matkanneet
monet asiat runoiksi tulkanneet.
Runoja ei synny tyhjästä
niitä pitää oikein miettiä
runoja ei tuu aina vaan
ajatukset kun karkaa toisinaan.
Mut' kun aiheen jostakin saa
se kovin heti innostaa
aiheita jos puuttuu
ajatukset muuttuu
ilo kaikki mennyt on
olo ompi toivoton.
Pieni runo tää
meitä yhdistää
mielikuvitus tuo
vie meidät runon luo.
Voi sinua, tuli paha mieli puolestasi : iloko mennyt, oloko toivoton?
Hyvä kun jaksat kauniisti tunteesi runoiksi pukea ja usein muitakin lohduttaa.
mutta palaa takaisin -
se vain pienen harharetken
tekee jonnekin.
SE ilo mikä sisimmässä asustaa
ei edes nauraman ja riemuitsemaan
aina saa,
vaan antaa tyynen mielen
seesteisemmän pinnan ja
elää, laannuttaen myrskyn alla
rinnan.
Ken sielun silmät avoimena
kulkee, hän turhan ilonlähteen
elämästään sulkee.
Kun kiiltää kulta säihkyy timantit
ja kristallit, niin niiden keskellä
jo vihdoin oivalsit -, sehän on vain
katoavaa pintaa,
se usein pyytää parhaan osas hintaa.
Jos siihen tartut, siihen tuhlaat,
niin sydämesi ääntä silloin
uhmaat.
Takkavalkealla yksinäinen hetki,
tai meren rantaan tehty rauhoittava
retki,
voi antaa paljon, paljon enemmän,
kuin edes seura parhaan ystävän.
Kuunnellessa luontoa ,- sen Luojaa,
niin sisimmästään löytävänsä
huomaa
ilosuonen pulppuavavan, lähteen hyvän.
Sen vesi antaa ilon, onnen syvän.
iloko mennyt, olo toivoton
siinäpä vasta kupla on
iloitaan yhdessä ilomielellä
kirjoitetaan runokielellä
pahaa mieltä sulle en kannata
runoja pitää osata lukea.
****************************
Mustikassa
taas poimin mustikat
teen niistä piirakat
vieraaleni tarjoan
ja loput pakastan.
lukutaitoa kaikille suotu
joku on kuin siihen luotu.
aatoksista teille.
Kun kirjoitatte
kauniit sanat meille.
Runoilla en osaa enkä
laulaa, vaikka kaljalla
mä kostuttelen kaulaa.
sama ompi mulla
kuin ompi sulla
voisko meistä
pari tulla?
kansi päällä vakan, sä musta saisit
kaikkein parhaan akan.
Kirjoittaa en osaa, enkä laulaa
soitta, mut'
voisinhan mä puuron keittää
koittaa:)
Mainitse en tässä kyllä seksiä,
mut senkin saatan joskus vielä keksiä.:D
Jos arvostella täytyy
palstan parasta runoniekkaa
niin... vaik' sydämeni räytyy
äänestän merimonaa
me hyviähän kaikki
ollaan ilman muuta
vaik' mitä sanokookaan maikki
mä en käsitystäin muuta
paras vallaton se ville
katosi joukostamme
lähetän sanoman "sille"
taas palaile porukkaamme
rohkaiset,- et tyrmää
värssyjäni koskaan et.
Mä myöskin pidän runoistasi sun
ja joskus oikein jopa takerrun.
Kun puhut kukista ja kiharasta onnen,
niin vaistoan ja tunnen
tunteen palon, ponnen.
Luen, miettien ja aattelen, ne
sisällensä kätkee herkän
ihmisen.
Se mitä joskus muuten sanoa ei voi,
se runosäikeissämme kipunoi.
Sai Luoja monet tarveaineet käyttää
ja luodussansa viisautensa näyttää.
On toinen puoli sussa terästä ja rautaa
ja käytetty on myöskin raakalautaa.
Ei puutu jalometallit, ei vaha ja
huomannut, et luontos ei oo paha,
vaikka joskus käytät sanan ruoskaa ja
melkein ilmaiset, et lempoon juoskaa.
Tään runon kiireessäni rustasin, kun
arvostavat sanas huomasin.
Mukava on runoruokaa keittää
ja kaverille terveiset näin heittää!
Lyödään hynttyyt yhteen
minä leikkaan viljan
ja sinä sidot lyhteet.
aiemmin mä täällä väänsin
sanat runoksi mä käänsin
kuultuani ministerin jutun
itse hain mä runon tutun
mimeksi mä annoin sille
oodi taitetulle indeksille
alunperin teema toinen
aihe tuskin erikoinen
ajankohtainen kai Kosovossa
uusi vain nyt kuviossa
siispä
RAUHANNEUVOTTELUT
linnan puistossa juhlat
viivasuorina shampanjalasien rivit
panssavaunujen kyljillä
sakaalit!!!
odottakaa!!!
tänään klovni soittaa mykkää flyygeliä
kapellimestari liiaksi humalassa
huomena me
sovimme
ruostuneista
aseista
Kun runoja sä rustasit
oli nikkinäsi vallaton
ville , siis toisinpäin
chatissa taas kävi
ville-vallaton
ja sekoitti mun mielen
samako sä olet kuitenkin
ville-vallaton
tai vallomaks käynyt ville
mitäs tehtäin sille
nyt ymmällänsä on
tää vanha fiiuli.
kun nimeään ei muista
on kai sitten puista
pudonnut
mua ennen joku matki ja
nimen sotki
siis anteeks anna
en toiste enää ville vallattomaksi itseänsä kehu
tää vanha jehu
Jo hämärtää
ilta tää.
Pois aatos jää
ei voi ymmärtää.
Unohdinko sen,
kadotinko rakkauden.
Onko dementiaa
milloin rakastaa..
Mua hän katsoen
kuin ymmärtäen,
sanoo nyt
oon yllättynyt.
Minne katsotkaan,
mitä sanotkaan.
kuitenkin vain
oot armahain.
Ei liene dementiaa
ja vastauksen saa.
Onni kukoistaa,
kun rakastaa.
Mun oot sä vain
oi armahain.
Hämärään kietoutuu
katsoo puolikuu.
Leikkiin kanssasi antaudut
hellästi kylkeen painaudut.
Kielen kostea lipaisu
karvaposken hipaisu.
Uskollinen katse hellä
rakkaus suuri sydämellä.
Kumppanina joka työssä
turvana pimeässä yössä.
Kaveri lenkkipolulla
mukana joka solulla.
Kaikki ruoka sulle kelpaa
et kiukuttele minkään vertaa
vaikka olisin pahalla päällä
olet ystäväni joka säällä.
torin äänet kuulen
heinäsirkan niin ikään
olen riisunut yksinäisyyteni pakkopaidan
unohtanut kadun kiviset kaiut
varpaani upotan kesän hiekkaan
tänään osaan aaltojen tanssin
pystyn kulkemaan tuulien tien
taivaan sinen olen nähnyt
rakkaani katseessa
meren kohinan kuullut hänen suudelmissaan
välittäisinkö enää narsisseista
kauniimmin kukkivat metsäorvokit
hänen lähteellään
Nyt tulee kirjoittamiselle hoppu
enenkuin tämä ketju loppuu
laiskasti olen kirjoitellut
sitä tässä oon pahoitellut.
Ketju kun painuu pimentoon
tämäkin joutaa, kadotkoon
kesä on tehnyt tehtävänsä
nautittu on kesäsäästä.
Puuhailtu on monenmoista
tehty, yhtä ja toista.
Nyt illan rauha laskee
ylle maan
ja hämärtää.
Kuin samettia ilma on,
mä tänne jään.
Näin istun siimeksessä
piilipuun
ja näen metsän takaa
täysikuun.
Oi vanha tuttu
ikiaikainen,
mua seurannut oot
kautta vuosien.
Mee toki nuorempia
seuraamaan.
Tää mummu menee pian nukkumaan.
Vaan ilta tää ,
yhä lämmittää.
Muistot nuo
polun luo
aikaan menneen
pois kadonneen.
Katson veden pintaa,
muisto läikytti rintaa.
Muisto rakkauden
oudon salaisuuden.
Uutta kaikki silloin ,
kanssas illoin.
Vain muistot jää
ja sydäntä lämmittää.
Rakkaus elontiellä
vaik piilossa siellä.
yhä onnea kantaa
ja hymyn antaa.
Kasteinen ruoho kietoutuu jalkoihini
seison viljapellon laidassa
kesän lämpö viipyy
keltaisen vainion yllä
taitan tähkäpään
punnitsen sitä kämmenelläni
kauan.
Vadelman kypsän punainen mehu
värjää sormeni
piirrän mehulla käsivarteeni
sydämen.
Viinimarjoja kahmin suuhuni
rikon marjat hampaillani
kirpeys viipyy kielellä
kauan.
Kuusta hienosti runon sait
kun se seuras sua vain
istuit päällä piilipuun
ihailit, kun on täysikuu.
Vanha tuttu jokaiselle
ilta myöhään istujille
seuraa meitä kaikkialle
antaa ilot kuutamolle.
Kuu-ukko hymyilee
kaukaa meitä katselee.
ritari katso!
kuunsillalla neito
tansikutsua vailla
ritari hänen eteensä
ratsusi pysäytä
laske kilpesi
tänä yönä valitullesi
voittajan seppele kanna
peitsesi kärjessä
Tänä iltana
kuu ei noussutkaan,
vaan käy pimeäksi metsät maat.
Mutt' pehmeä on
illan pimeys,
taas kehrääjälintu
kehrää.
Minäkin kirjoitan kerran viel,
teille ystävät kaukana, lähellä siel.
On päättynyt eilisen päivän retki
ja ympärillä yön pimeä hetki.
On kesä ollut luonnolle raskas
kun Luoja tekemisiimme vastas.
On vesi paljolti puuttunut
ja karreksi kaikki muuttunut.
Vielä puuttuvat rankkasateet ja myrskyt
tuuli vinkuen soi ja iskevät tyrskyt.
Saa ihminen tuta pienuutensa,
kyynelin kokea aikaansaannoksensa.
Päivän lämpö silokalliolla
kuunsilta silmissäni
uitan sormiani hiljaisuudessa
solahdan veteen
yhtä ovat kaikki:
vesi, kuun hopea , uimari.
Tänä iltana en kaipaa mitään.
Ikinä en kirjoita runoja
kun en kuitenkaan osaa
runoni ovat niin huonoja
etteivät kelpaa ees roskiin
Iltalehdessä runokilpailu on
rakkausrunoista
pistin mä yhden joukkohon
sitä ei edes julkaista
Voittona olisi siellä
lahjakortti etelään
nyt olen vain pahalla miellä
en päässytkään lähtemään.
Vielä jatkuu vastaanotto
siellä rakkausrunoista
mutta ottakaa joku voitto
teistä palstalaisista
Yhyy.... mulle mahdollista ei
lahjakortti