heij, haluaisin kysyä teiltä muilta oinailta että minkälainen on perhesuhteenne? onko perheessäne koskaan tapahtunut mitään mitä ette ole antaneet anteeksi? kelle perheessä uskoudutte? kuinka läheisiä olette?
itse olen nuori oinas ja olen aika viileissä väleissä perheeni kanssa (asun kotona) varsinkin isäni kanssa, sillä isäni hakkasi meitä kun olimme pieniä ja sitä en ole antanut anteeksi..
se on aika harvinaista sillä yleensä minä hellyn ja annan anteeksi kaiken nopeesti, oinaan tapaan. mutta tätä asiaa en ole antanut tai tule antamaan anteeksi. äyskin aina isälleni ja olen epäkohtelias sillä hän ärsyttää minua mielettömästi. hän ei osaa kasvattaa tytärtä ja pistää järkyttäviä rajoja eikä anna tilaa hengittää. en kestä sitä.
äitini kanssa olen sellaisissa väleissä että näytän hänelle piirrustuksiani ja kirjoituksiani ja juttelen hänen kanssaan niitä näitä. tärkeissä asioissa en kuitenkaan uskoudu, niinkuin en kellekään muulle perheessä. ystävät on sitä varten.
siskoni on "täydellinen" neitsyt ja siksi en voi hänellekään puhua sillä joka asia mitä teen on väärin ja niin edelleen. puhun hänelle joskus niitä näitä mutta siihen se jää.
mites siis teillä muilla kotona? :)
itse olen nuori oinas ja olen aika viileissä väleissä perheeni kanssa (asun kotona) varsinkin isäni kanssa, sillä isäni hakkasi meitä kun olimme pieniä ja sitä en ole antanut anteeksi..
se on aika harvinaista sillä yleensä minä hellyn ja annan anteeksi kaiken nopeesti, oinaan tapaan. mutta tätä asiaa en ole antanut tai tule antamaan anteeksi. äyskin aina isälleni ja olen epäkohtelias sillä hän ärsyttää minua mielettömästi. hän ei osaa kasvattaa tytärtä ja pistää järkyttäviä rajoja eikä anna tilaa hengittää. en kestä sitä.
äitini kanssa olen sellaisissa väleissä että näytän hänelle piirrustuksiani ja kirjoituksiani ja juttelen hänen kanssaan niitä näitä. tärkeissä asioissa en kuitenkaan uskoudu, niinkuin en kellekään muulle perheessä. ystävät on sitä varten.
siskoni on "täydellinen" neitsyt ja siksi en voi hänellekään puhua sillä joka asia mitä teen on väärin ja niin edelleen. puhun hänelle joskus niitä näitä mutta siihen se jää.
mites siis teillä muilla kotona? :)
Vastaukset 4
Vanhimmat
Anteeksi en kyllä ole antanut kaikkia niitä loputtomia riitoja, joita sain kuulla pienenä. Vanhempieni olisi pitänyt miettiä mitä vaikutuksia mm. aamuyöstä käytävät taistelut jättivät minuun ja veljeeni (neitsyt). En oppinut kotoa mitään neuvottelutaitoja vaan huutamisen mallin. Tämä kuulostaa ehkä nipotukselta, mutta mielestäni vanhempien tulisi ajatella AINA lastensa parasta.
Vanhemmistani:
Isäni, leijona, on joka asiassa aina "täydellinen". On todella huono ottamaan mitään kritiikkiä vastaan, äyskii ja kiroilee olohuoneessa iltaisin itsekseen jos muut juttelevat keittiössä. On ollut juoppo viimeiset parikymmentä vuotta tajuamatta sitä itsekään. Jättää kotityöt aina äidille ja valittaa pikkuasioista. On lyönyt äitiä pari kertaa. Välillä ällöttää yliempaattisuudellaan ja kiltteydellään kun tasan tiedän mitä se on joskus ollut. Oma avokkini on kyllä nähnyt tämän kuoren läpi! Tarkkanäköisyydestä pisteet kullalle. Epäilen, että isäni on jossain määrin narsistinen.
Äitini, kaksonen, antaa joka asian aina anteeksi isälleni. Suuttuu harvoin, vaikka korjattavaa olisi paljonkin. Huomaan kun kolme vuotta nuorempi veljeni käy kylässä miten helpolla äiti isäni ja hänet päästää. Veljeäni pitää aina erikseen käskeä putsaamaan lautasensa ruoan jälkeen ja siivoamaan jälkensä.
Mökillä ollessamme minua raivostutti kun äitini pyysi juuri minua tiskaamaan ja laittamaan astioita pöytään kun kultani ja veljeni istuivat joutilaina. Kysyin äidiltä mikseivät he tee mitään. Äiti siihen: "No ei noi miehet..." Tiuskaisin hänelle, ettei sukupuoli ole mikään helvetin peruste laiskottelulle ja komensin jätkät auttamaan. Kotioloissa tosin oma kultani itse siivoaa ja vie roskapussia, ehkä jopa ahkerammin kuin minä, kiitos anoppini kasvatuksen.
Rakastan kyllä perhettäni ja pidin sitä muutoin hyvänä perheenä asua ja kasvaa. Äitini kanssa olin hieman läheisempi kuin muiden, vaikka olin jollain tavalla "isin tyttö". Äidin kanssa olen läheisin, isän tunnen parhaiten ja veljestäni pidän eniten.
Jos itse lapsia saan:
Itse aion kasvattaa mahdolliset lapseni itsenäisiksi ihmisiksi, en miehiksi enkä naisiksi. Toivottavasti onnistun tavoitteessani.
tuli vähän toistoa.
Perhesuhteemme on hyvä M-oinas N-leijona.
Oinaan luonne on suorasukainen ja oikeuden mukainen.Jota kieroilu ja vääristely ärsyttää.
Pyrkii "kouluttaan" ja sanoo suoraan ennenkuin ehtii miettiä mitä sanoo.
Jotain tämä "sanavalmius" ärsyttää koska se vaikuttaa liikaa puuttumiselta asoihin mitkä ei kuuluisi muille sivullisille.
Kuten näissä kirjoituksissakin joskus huomaa kun hihat palaa vastaajilta.
olen itse kohta kolmekymppinen oinasnainen, mutta en ole tähään päivään mennessä poäässyt yli lapsuuteni "pimeistä" päivistä enkä antanut isälleni anteeksi tiettyjä asioita. Hänen kanssaan otamme usein yhteen nykyäänkin, mutta osaamme jopa pyytää anteeksikin joskus. Isäni on tyypillinen skorppari, jästipäisyyttä ja auktoriteetin hakua siis löytyy. En kyllä ollut mikään valloittava teinityttö vaan tulta ja tappuraa, mutta onneksi minulla oli ihana äiti- kaksonen, joka jaksoi minua myrskyissäni ymmärtää. Äidin kuoleman jälkeen isä- sude on onneksi hieman parantunut, mutta läheisiä meistä ei tule koskaan. mistään en ole katkera, mutta kaikkea ei voi unohtaa. Oinaalle on tyypillistä, että menneisyys jää elämään ja sitä mukanamme kannamme, varsinkin, jos meitä on syvästi loukattu. Pikkuasiat on helppo antaa anteeksi ja unohtaa saman tien, mutta isompia ei niin vaan työnnetäkään Ö- mappiin.