ahdistus

Itselläni oli ekan lapsen syntymän jälkeen pelkoja ja sen seurauksena ahdistusta.

Eli olin sairaalassa 5 päivää ja, kun tulimme kotiin alkoi pelot. Pelkäsin mm. että mieheni ajaa kolarin kauppareissullaan ja kuolee, luikastuu jäisillä kotirappusilla, lyö päänsä ja kuolee. Syö työpaikallaan myrkyllistä ruokaa ja kuolee, putoaa saunanrappusilta ja kuolee jne. kaikkea maan ja taivaan väliltä.

Peloista johtuen ahdistuin ja halusin valvoa miehen tekimisiä koko ajan ja soittelin monta kertaa kauppareissullekin hänelle, ettei vaan mitään ole sattunut.

Tätä kesti tasan 3 viikkoa kotiin tulon jälkeen. Toisen synnyttyä ei ole ollut mitään samanlaista tai vastaavaa oireilua.

Ekan kohdalla helpotti tieto, että tämmöinen kuuluu asiaan ja, että se on ohimenevää ja apua saa jos ei mene ohi!

uudessa ja epävarmassa tilanteessa alkaa stressata ihan pienilläkin asioilla niiden isojen lisäksi. Vauvan hoitaminen ja siitä huolehtiminen on uusi ja outo juttu ja sen aiheuttama epävarmuus voi ahdistaa ketä tahansa! Huoli lapsesta on jokaisella erilaista ja ilmenee eri tavalla jopa pelkona siitä että jäisi yksin huolehtimaan lapsesta. Monihan on todella hellyydenkipeä ja odottaa puolisolta kiintymyksen osoituksia vauvan syntymän jälkeen.

Raskausaikana hormoonit tekee tepposia, mutta niin tekee vielä alkuaikoina vauvankin kanssa jos vielä siihen väsymystä päälle..

Tokihan ahdistus voi pahentua ja kehittyä liiallisuuksiin, mutta ainakin nyt osaat seurata tilannettasi. Kerro ihmeessä miehelle ajatuksiasi niin saat ne jaettua ihan konkreettisesti pois.

Kolmannen lapsen kanssa välillä katselin häntä sylissä ja ajattelin miksi ihmeessä tähän rääkkiin piti vielä alkaa? Ajatus meni ohi, mutta se oli usein tietoisuudessa kun väsytti ja vauva ei olisi nukkunut muualla kuin sylissä ja nälkäkin sillä oli ihan liian usein.. Tuo ajatus syyllisti aina hetken kuluttua ja sitä seurasi myös pelko ettei vauvalle satu mitään esim nukkuessaan joten vahdin häntä haukkana. Varmasti raskautta edeltänyt keskenmeno vielä vaikutti tunnelmiin myös omalta osaltaan. Neuvolassakin lääkäri totesi että olen kotona loukussa vauvan kanssa ja sen huomaa! Tuttu ihminen tunnisti heti lähes vilkaisulla että olotila ei ole ihan tavallinen, mutta tiesi myös että se menee ohitse kunhan alusta päästään ja päästään vähän liikkeelle enemmän. Sosiaalisena ihmisenä kotona oleminen ei ollut yksistään tyydyttävä olotila..