LUULETTEKO TODELLA?

...että SRK toimii ja tekee päätöksiä ym. tämän palstan kirjoittelujen ja tänne kirjoittelevien vaatimusten perusteella. Se on suuri harhaluulo ja kannattaa sellainen kuvitelma hyljätä syntinä. Sellaiseen ei SRK:n pidä missään tapauksessa lähteä, eikä tietysti ole tarkoituskaan lähteä.

Minulla on sellainen tuntuma, että tälle palstalle kirjoittaa aktiivisesti muutama kymmenen ihmistä, jotka esittävät SRK:lle ponnekkaasti vaatimuksiaan ja muutenkin solvaavat VL:lliä jutuillaan. Mukan tietysti ne muutamat, jotka ovat mielestään ovat kärsineet vääryyttä hoitokokousaikoina. He saavat sitten tämän maailman pilkkaajilta vahvaa taustatukea. Ei niitä asioita kuitenkaan sellaisella kuviolla hoideta, se on selvä.

Itse olen asiallisen ja toista kunnioittavan keskustelun kannattaja, tällä palstalla sellaista ei voi käydä.
161466
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Olen asiallisen ja toista kunnioittavan keskustelun kannattaja. Mutta te muut vaan solvaatte. Tai siis te kymmenen vaan solvaatte. Te luulette harhoja, jonka minä olen päättänyt määritellä nyt sen synniksi. Harhaluulo on tästä lähtien synti, josta on tehtävä parannusta.

Mutta minä kunnioitan toisia ja vaadin teiltä asiallista keskustelua, joka tässä tapauksessa tarkoittaa, että mielipiteitäni ja syntikäsitystäni (jonka olen itse kehittänyt) ei saa arvostella, sillä minä kunnioitan toisia. Te kurjat pilkkaajat!

Äänestä

korkeampaa elintä kuin harhakuvitelman puolustamiseen. (Goethe)

Valhe on kuin lumipallo: mitä enemmän sitä vyöryttää, sitä suuremmaksi se kasvaa. (Luther)

Äänestä
  • ...kun täältä saa lukea niin älyttömiä juttuja kaiken maailman asioista, että huh huh.

    Äänestä

  • Aloittaja kirjoitti:

    ...kun täältä saa lukea niin älyttömiä juttuja kaiken maailman asioista, että huh huh.

    Eikö olisi järkevämpää puhua sitten siitä, että täältä saa lukea kaikkea älytöntä, kun sen sijaan haukut muut ja heti perään vaadit asiallista keskustelua ja siihen perään ilmoitat kunnioittavasi toisia.

    Apukoulu....here we come...

    Äänestä

  • äläkä hauku toisia kirjoitti:

    Eikö olisi järkevämpää puhua sitten siitä, että täältä saa lukea kaikkea älytöntä, kun sen sijaan haukut muut ja heti perään vaadit asiallista keskustelua ja siihen perään ilmoitat kunnioittavasi toisia.

    Apukoulu....here we come...

    ...puhuin tuossa siitä, että täältä saa lukea niin älyttömiä juttuja, sinulla on vissiin oikolukutaidossa jotain vikaa?

    Äänestä

  • Aloittaja kirjoitti:

    ...puhuin tuossa siitä, että täältä saa lukea niin älyttömiä juttuja, sinulla on vissiin oikolukutaidossa jotain vikaa?

    No niin, on päästy selvästikin sen asiallisen keskustelun makuun, jota tuossa peräänkuulutit.

    Äänestä

PALSTALLA ON VOIMAA

Sen todistaa se, että palstan keskustelut ovat tulleet laajalti myös painettuun mediaan. Kotimaa on nostanut palstan takia SRK:lle hyvin kiusallisia asioita pöydälle. Ja syystä.

Uusimmassa kotimaassakin yksi aippa joutui erittäin kiusalliseen juttuun mukaan, ja se oli provokatiivisessa mielessä kirjoitettu.

Aippa esitettiin siinä piinkestävänä mitäänkatumattomana koviksena.

heh. ansaan meni aippa. hih.

Myös "pravda" on ollut helisemässä. Useissa sen numeroissa on päivitelty ko palstaa.

Ei todellakaan ole yhdentekevää keskustelua!! Kaikki seuraavat tätä.

KIRJOITTAKA EPÄKOHDISTA JA VEDOTKAA MYÖS PAINETTUUN MEDIAAN!

anonymiteetti on VOIMAA!!!

Äänestä

Onko sinulla tiedossasi, mikä alkuaan aiheutti sen, että SRK on julistanut nyt mediassa kantansa hoitokokouksiin.

Sillä ei olisi ollut mitään syytä julkistaa asiaa, jos siitä ei olisi käyty julkista kansalaiskeskustelua. Nyt keskustelu jatkuu kirkon virallisilla foorumeilla. On vain ajan kysymys kun se siirtyy muihin tiedotusvälineisiin.

Vapaalla, sensuroimattomalla kansalaiskeskustelulla on vaikutuksensa tänä nopean tiedonvälityksen aikana. Edes SRK ei kykene estämään Internetissä käytävää keskustelua, vaikka se näyttää tekevän kaikkensa jotta sen omat kannattajat eivät saisi tietoa tästä.

Jos olisi puhtaita jauhoja pussissa, ei olisi tarvetta salailla, eikä estää vapaata keskustelua ja osallistumista.

Äänestä
  • Otanpa yhden esimerkin, millaiset ihmiset ovat vaatimassa Srk:lta/Rauhanyhdistyksiltä kaikenlaista, Melperi 1 ja kumppanit muunmuassa. Kun lukee heidän kirjoituksiaan ja mielipiteitään uskonkysymyksissä, tulee vain mieleen, että kaukana ovat, kaukana...

    Mutta anteeksipyyntöä he ovat vaatimassa, niimpä tietenkin. Mutta ei se näin mene, ei tietenkään.

    Äänestä

  • Aloittaja kirjoitti:

    Otanpa yhden esimerkin, millaiset ihmiset ovat vaatimassa Srk:lta/Rauhanyhdistyksiltä kaikenlaista, Melperi 1 ja kumppanit muunmuassa. Kun lukee heidän kirjoituksiaan ja mielipiteitään uskonkysymyksissä, tulee vain mieleen, että kaukana ovat, kaukana...

    Mutta anteeksipyyntöä he ovat vaatimassa, niimpä tietenkin. Mutta ei se näin mene, ei tietenkään.

    Kirjoitit: "millaiset ihmiset ovat vaatimassa Srk:lta/Rauhanyhdistyksiltä kaikenlaista".

    Kyseenalaistat siis - jos oikein ymmärsin - joidenkin palstalla SRK:lta selvitystä vaatineiden henkilökohtaisen opillisen käsityksen.

    Sillä seikalla, millaiset henkilökohtaiset käsityksent kristinuskon opista eri ihmisillä tässä maassa on, ei ole mitään tekemistä sen asian kanssa, että jokainen joka näkee vääryyttä tapahtuvan, on velvollinen puuttumaan siihen.

    Argumentaatiosi oli tällä kertaa kestämätön.

    Äänestä

  • Ristonpoika kirjoitti:

    Vasta sitten oikeutta voisi odottaa, kun itse on veeällille kelvaava? Opillisesti ja elämäntavoiltaan.
    Sitähän he ovat vaatimassa. Aina vaan vaatimuksia. Niistä ei tule loppuakaan.

    Kukaan ei ole niin täydellinen, että hän voisi pyytää veeälliä korjaamaan jälkensä. Koska meissä on sitä ns. maailmallisuutta ja ns. synninluvallisuutta! Siispä meillä ei ole oikeuttakaan...

    Huokaus.

    Äänestä

  • Ristonpoika kirjoitti:

    Kirjoitit: "millaiset ihmiset ovat vaatimassa Srk:lta/Rauhanyhdistyksiltä kaikenlaista".

    Kyseenalaistat siis - jos oikein ymmärsin - joidenkin palstalla SRK:lta selvitystä vaatineiden henkilökohtaisen opillisen käsityksen.

    Sillä seikalla, millaiset henkilökohtaiset käsityksent kristinuskon opista eri ihmisillä tässä maassa on, ei ole mitään tekemistä sen asian kanssa, että jokainen joka näkee vääryyttä tapahtuvan, on velvollinen puuttumaan siihen.

    Argumentaatiosi oli tällä kertaa kestämätön.

    ...kuuntelemaan Jumalan sanaa. Se on paljon parempaa ajankäyttöä, kuin täällä kirjoitella arvostelulistoja Vl:llistä.

    Äänestä

  • Aloittaja kirjoitti:

    ...kuuntelemaan Jumalan sanaa. Se on paljon parempaa ajankäyttöä, kuin täällä kirjoitella arvostelulistoja Vl:llistä.

    Sinun omatuntosi siis hyväksyy vääryydet ja mielestäsi toistenkin tulee ne vaieten hyväksyä. Näinkö mielestäsi kristitty toimii oikein?

    Vastuun kantaminen lähimmäisen murheista ja yhteiskunnassa oikein toimimisesta ei siis mielestäsi kuulu kristityn velvollisuuksiin.

    Jos olen tulkinnut kannanottosi virheellisesti, olen iloinen jos ystävällisesti oikaiset minua. Kiitos!

    Äänestä

  • Aloittaja kirjoitti:

    ...kuuntelemaan Jumalan sanaa. Se on paljon parempaa ajankäyttöä, kuin täällä kirjoitella arvostelulistoja Vl:llistä.

    Ei ole ongelmaa, joka ei ratkeaisi seuroihin tulemalla, ei.

    Äänestä

"Minulla on sellainen tuntuma, että tälle palstalle kirjoittaa aktiivisesti muutama kymmenen ihmistä, jotka esittävät SRK:lle ponnekkaasti vaatimuksiaan"

Muutama kymmenen on yliarviointia. Kymmenkunta on lähempänä totuutta.

Äänestä
  • Kuinka paljon oli palstalaisia suviseurojen nettimiitissä paikalla?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Suviseuravieras kirjoitti:

...että SRK toimii ja tekee päätöksiä ym. tämän palstan kirjoittelujen ja tänne kirjoittelevien vaatimusten perusteella. Se on suuri harhaluulo ja kannattaa sellainen kuvitelma hyljätä syntinä. Sellaiseen ei SRK:n pidä missään tapauksessa lähteä, eikä tietysti ole tarkoituskaan lähteä.

Minulla on sellainen tuntuma, että tälle palstalle kirjoittaa aktiivisesti muutama kymmenen ihmistä, jotka esittävät SRK:lle ponnekkaasti vaatimuksiaan ja muutenkin solvaavat VL:lliä jutuillaan. Mukan tietysti ne muutamat, jotka ovat mielestään ovat kärsineet vääryyttä hoitokokousaikoina. He saavat sitten tämän maailman pilkkaajilta vahvaa taustatukea. Ei niitä asioita kuitenkaan sellaisella kuviolla hoideta, se on selvä.

Itse olen asiallisen ja toista kunnioittavan keskustelun kannattaja, tällä palstalla sellaista ei voi käydä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu