Luun paksuuntuminen

Mulla alkoi polvivaiva muutama viikko sitten. Oli turvotusta, lukko-oiretta ja särkyä. En pystynyt edes kävelemään kunnolla. Menin lääkäriin ja epäilivät nivelkierukan repeämää. Menin kuitenkin magneettikuvaan, ettei tulisi turhaa leikkausta. Magneettikuvassa havaittiin, että reisiluu on vahvasti paksuuntunut. Lääkärini selitti, että reisiluu ja pohjelihas jotenkin liikkuvat siellä toistensa lomitse koko ajan, kun luu on liian paksu. Tästä johtuu kuulemma kipeytyminen ja naksuminen ja turvotus.
Onko kellään ikinä ollut tällaista vaivaa ja jos on, niin miten se on hoidettu, vai onko hoidettu? Haittaa huomattavasti elämää, kun ei pääse liikkumaan.
11572
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta


Ivus kirjoitti:

Mulla alkoi polvivaiva muutama viikko sitten. Oli turvotusta, lukko-oiretta ja särkyä. En pystynyt edes kävelemään kunnolla. Menin lääkäriin ja epäilivät nivelkierukan repeämää. Menin kuitenkin magneettikuvaan, ettei tulisi turhaa leikkausta. Magneettikuvassa havaittiin, että reisiluu on vahvasti paksuuntunut. Lääkärini selitti, että reisiluu ja pohjelihas jotenkin liikkuvat siellä toistensa lomitse koko ajan, kun luu on liian paksu. Tästä johtuu kuulemma kipeytyminen ja naksuminen ja turvotus.
Onko kellään ikinä ollut tällaista vaivaa ja jos on, niin miten se on hoidettu, vai onko hoidettu? Haittaa huomattavasti elämää, kun ei pääse liikkumaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu