piikkisilmä parvikala??

mulla on akvassa piikkisilmä, mutta se vaikuttaa ehkä vähän yksinäiseltä. :/ jossain tetran lehtisessä on sanottu että se on parvikala, mutta silti akvariokaupassa myyjä selitti että se tulee hyvin toimeen yksinään, eikä tarvitse kamua. joten miten asian on? :)
4546
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Miksi aihe pitää kirjottaa useampaan keskusteluun, kyllä lukijat näkevät sen yhdestäkin keskustelusta ja jää turha toistelu väliin.

Äänestä

Minulla oli ennen yksi piikkisilmä, kunnes se vanhuuttaan kuoli. Se tuli hyvin toimeen, vaikka ei lajitovereita näkynytkään. Mutta itse olen sitä mieltä, että Piikkisilmiä täytyisi olla vähintään 2 kappaletta. Hankin vastikään kaksi piikkisilmää, jotka ovat totutuksen jälkeen vielä hyvin arkoja. Myyjä sanoi, että piikkisilmiä tarvitsisi olla vähintään 2 kpl! joten suosittelen toisen piikkisilmän ostoa.

Äänestä

Tämän olen ainakin itse todennut. Ensi alkuun oli 2 kpl 60L, olivat arkoja ja harvoin näkösällä.

Ostin 120L aluksi 4 piikkisilmää, olivat nämäkin arkoja sekä vähän näkösällä. Sitten parin kk päästä hankin 3 lisää. Johan alkoivat piikkikset luikertlelemaan näkösällä. Hankin vielä 5 kpl, jotak olivat aluksi 50L karantteenissa kasvamassa muutaman kuukauden. Olivat taas arkoja. Siirrettyäni nämä 5 kpl 120L ne piristyivät kummasti saatuaan lisää kavereita. Nyt 12 piikkisilmästä näkyy ainakin 8 kpl altaaseen katsoessa, niin kovia touhottajia ovat :)

Eli omien kokemusten mukaan ainakin 6 kpl saisi kyseisiä veitikoita olla.

Äänestä
  • Hyvä luonnehdinta josta lainattua;

    "Piikkisilmät eivät ole varsinaisia parvikaloja vaan niitä voi pitää myös esimerkiksi pareittain, tai vaikka yksinkin. Tietenkin akvaristin kannalta olisi paras että piikkiksiä olisi useita jolloin todennäköisyys niiden näkemiseen kasvaisi."

    http://www.varusteleka.fi/laura/kalat.php?nayta=17

    Siis selviytyy myös mainiosti yksinkin. Ei ole pakko hankkia kaveria.

    Mulla niitä on tuossa 250sessä useampi mutta ei ne oo ikinä porukassa vaan hujan hajan ympäri akvaariota, paitsi veden vaihdon aikaan ne kääriytyvät jostain syystä turvaten toisiinsa, sykkyrälle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kilipukki kirjoitti:

mulla on akvassa piikkisilmä, mutta se vaikuttaa ehkä vähän yksinäiseltä. :/ jossain tetran lehtisessä on sanottu että se on parvikala, mutta silti akvariokaupassa myyjä selitti että se tulee hyvin toimeen yksinään, eikä tarvitse kamua. joten miten asian on? :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu