yleistä. Lainaan tässä erästä nuorta naista, joka kirjoitti aiheesta viime syksynä Kalevassa. Hän kirjoitti siitä, kuinka tunsi toiseutta omien joukossa eli vl:ien joukossa. Luulen että samoin tuntevia on paljon, mutta he eivät halua sitä tuoda esille, vaan kärsivät hiljaa itseksensä. Siksi, ettei heitä tuomittaisi.
Ajattelen teitä lapsettomat parit, vähälapsiset perheet, naimattomat, köyhät, hiljaiset, yksinäiset, psyykkisistä ongelmista kärsivät. Tunnette varmasti monesti toiseutta, jopa eriarvoisuutta, suoranaista ilkeilyä ja painostusta omienne joukossa. Tottahan on tietenkin se, että ihmisiä vl:tkin ovat, ja heidän joukossaankin on työpaikkakiusaamiseen verrattavia tarinoita.
Samassa elämäntilanteessa olevat ymmärtävät paremmin ehkä toisiansa: lapsettomat muita lapsettomia jne.
Ajattelen teitä lapsettomat parit, vähälapsiset perheet, naimattomat, köyhät, hiljaiset, yksinäiset, psyykkisistä ongelmista kärsivät. Tunnette varmasti monesti toiseutta, jopa eriarvoisuutta, suoranaista ilkeilyä ja painostusta omienne joukossa. Tottahan on tietenkin se, että ihmisiä vl:tkin ovat, ja heidän joukossaankin on työpaikkakiusaamiseen verrattavia tarinoita.
Samassa elämäntilanteessa olevat ymmärtävät paremmin ehkä toisiansa: lapsettomat muita lapsettomia jne.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kiitos tosi kohdalle osuneesta kirjoituksestasi! Lohdullista lukea että on meitä erilaisia ehkä muitekin kuin minä yksin.
Itselläni on tätä "toiseutta" eli jonkinmoista etäisyyttä ja yksinäisyyden kokemusta synnyttävä se asia että en ihan ole samaa mieltä kaikesta mitä saarnamiehet julistavat.
Suviseuroissa viimeksi jäin useamman kerran miettimään. Minua oikeasti kiusaa toisten ihmisten tuomitseminen helvettiin, sillä en itse pidä sitä Raamatun pohjalta tarpeellisena.
Miksipä emme voisi ajatella ja todeta kuten Matti Lääkkö vuosia sitten sanoi eräässä haastattelussa: "Me olemme löytäneet armon tässä (herätysliikkeessä). Mutta emme käy arvioimaan toisten ihmisten uskoa." Tuossa Lääkön sanomassa on suuri viisaus, ja uskon että se perustuu myös Raamattuun.
Raili Pursiainen oli kirjoittanut tästä asiasta aika hyvän kolumnin Kotimaahan. Laitan siitä katkelamn tähän, josko olisi joku toinenkin jolla olisi samansuuntaisia pohdiskeluja. (Tuskin on, en oo näistä jutellut iltakylässäkään.)
"Minulle soitti tässä yhtenä päivänä mies, joka tuntui tietävän tarkkaan, ketkä kaikki pääsevät taivaaseen ja varsinkin, ketkä kaikki joutuvat helvettiin.
Hän oli ymmärtänyt Vapahtajan puheen anteeksiantamisesta niin, että me ihmiset – tai oikeammin vain oikealla tavalla uskovat – voimme antaa ihmiselle synninpäästön kautta pääsyn taivaaseen ja vastaavasti pidättää synnit ja siten tuomita helvettiin. "Ei Jumala enää siihen puutu!"
No, onhan se yksi tulkinta tämäkin. Mutta en totta totisesti haluaisi harteilleni taivaaseen tai helvettiin määrääjän vastuuta ja taakkaa. Sen alle kyllä musertuisin, kun näissä maallisissakin ratkaisuissa on jo usein aivan riittävästi.
Lapsellisesti olen ajatellut, että lopullinen tuomio on Jumalalla, hänen vastuullaan ja ajallaan. Luotan siihen, että hänellä on enemmän järkeä ja myös armoa kuin yhdelläkään ihmisellä.
Tuota minulle soittanutta ihmistä tuntui eniten kiusaavan se ajatus, että jääkö nyt helvetti kokonaan tarpeettomaksi tai kylmilleen, jos taivaaseen pääsisivät myös ne, jotka uskovat toisella tavalla kuin hän. - - Puhelun jälkeen jäin ihmettelemään, miksi jollekin on niin tärkeätä jo tässä ajassa tietää, miten jollekin toiselle tulee iankaikkisuudessa käymään. Ja varsinkin se huonompi vaihtoehto. Useimmalle riittää huoli omastakin kohtalosta ja toive ainakin rakkaiden ja läheisten pääsemisestä lopulta taivaan kotiin.
Liittyykö helvetillä pelottelu ihan aitoon huoleen lähimmäisten sieluntilasta vaiko puhtaasti omaan vallanhaluun?
Onko jotenkin hekumallista olla varma omasta kohtalostaan ja samalla määritellä toisten tila kuolemankin jälkeen? Eikö se ole sukua sille samalle halulle, mikä syntiinlankeemuskertomuksessakin on keskeinen – halulle olla Jumalan kaltainen ja tietää kaikki?"
http://www.kotimaa.fi/kotimaa/index.php?option=com_content&task=view&id=369&Itemid=75
Juuri näin asia on. Vallanhaluhan se tahtoo määrätä toisten ihmisten elämästä, iankaikkisuutta myöten...
"Jos ET tee parannusta meidän joukkoomme, jos ET liity miedän seurakuntaamme, niin joudut kadotukseen..."
Mitä arvelet Jumalan moisesta mestaroinnista ajattelevan?!
Olet terveellä pohjalla, koska olet herännyt kyseenalaistamaan oman herätysliikkeesi lempiopetukset. Rukoilen Sinulle vielä rohkeutta lähteä elävää Jumalaa seuraamaan, pois ryhmästä, joka opettaa Hänen Sanaansa vataan. Kysele rohkeasti Jumalalta totuutta, ja pyydä Häntä kirkastamaan Sinulle totuus Sanassaan!
Muista, että jokainen on vastuussa itse omasta elämästään. Viimeisellä tuomiolla emme kukaan vois anoa, että "mutta kun seurakuntani opetti niin ja niin...!"
Kirjoitit, avaaja, näin: --kärsivät hiljaa itseksensä. Siksi, ettei heitä tuomittaisi.--
Tarkoitatko, avaaja, että jollain tavalla poikkeavat meikäläiset, jotka eivät itse poikkeavuudelleen mitään mahda, joutuvat tuomitsevan menetelyn kohteeksi?
Jos on erilainen ilman omaa syytään, eikö se erilaisuus ole silloin Jumalasta lähtöisin?
jos tuntee toiseutta ja kertoo siitä, kysytään, onko sydämesi luopunut uskosta tai oletko enää oikein uskomassa,kun tunnet toiseutta tai erilaisuutta. Minun mielestäni jokaisen tulisi kokea vapautta ja iloa uskostansa, oli sitten elämäntilanne mikä tahansa.
Miten on mahdollista, että ihmisen aitoa tuntemusta, tunnetta, voidaan pitää vääränä ja tuomita ihminen sen perusteella epäuskoiseksi?
Eikö ihmisen aito tunne ole rehellinen ja totinen, olemassaoleva tunne, eikä sitä tule arvioida uskovainen - epäuskoinen -akselilla lainkaan?
Miten tämän asian kanssa oikein on?
Asun Oulussa, ja tällaisesa suuressa siionissa ei ole yhtään helppoa tutustua ja saada ystäviä. Kärsin kai samoin kuin ehkä joku muukin jonkinlaisesta erilaisuuden tunteesta, kokemuksesta ettei löydä samanhenkisiä ystäviä. Sellaisia joilla olisi kiinnostus keskustella syvemmistä asioista. Kuten kulttuurista ja tieteestä, kirjallisuudesta, filosofiasta ja historiasta, politiikasta jne.
pyydän minäkin.