onko muita kolmannesta lapsesta haaveilevia? millaisia tuntemuksia on? itse olen aika peloissani ja kuitenkin toiveet korkealla; että vielä saisin pitää vaavelia sylissäni? Muita siis ?
kolmannesta haaveilen
mymmeli 22
7458
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
mutta kun mieheni ei halua lisää lapsia :(
Enkä minä osaa lakata haaveilemasta :(
Toivon, että sattuis vahinko ;)
täälläkin. Minkä ikäisiä lapsia teillä on? Meillä kohta 4 ja 5v pojat.(tasan 1v ikäeroa) Viime vuoden puolella olin vielä vakuuttunut että lapsiluku on täynnä mut tässä kesän kuluessa on alkanut vauva-ajatukset pyöriä taas mielessä... Mieskin on ollut tosi ehdoton ettei enää lisää mut kummasti on sekin pohdiskellut vauva-asiaa ja ilmoitti että jos vielä pari vuotta odotellaan... Ehkä toi pari vuotta oliskin ok niin nämä viikarit olis jo koulutiellä. Höyrähdin tohon madam mamman ennustukseenkin ja kahta poikaa sieltä vielä povattiin...
niin noista fiiliksistä vielä... jotenkin muakin pelottaa, arveluttaa. Meillä ensimmäistä odoteltiin kolmisen vuotta, jospa lapsia ei enää saadakaan? Jos tässä venaillaan toi pari vuotta ja nämä pojat on jo melkosen omatoimisia silloin, viitsinkö alkaa taas vauva-arkeen kaikkine riemuineen ja murheineen....
Raskaudet ja synnytykset olen kokenut melko helppoina, mitäs jos tuliskin jo alkuvaiheessa joku probleema tai synnytysongelmia, olisko vauva terve... tälläsiä asioita pyörii mielessä, mitä muilla?
joka toivon sitä vahinkoa.
Meillä jo 10v. ja 11v. lapset.
Olis pitänyt "tehdä" paljon aikaisemmin kolmas, nyt mies on sitä mieltä että hän on jo liian vanha.
Ja kyllä minäkin toisaalta nautin, kun ollaan päästy jo helpompaan vaiheeseen, lapset ei oo enää niin riippuvaisia äidistä. Käyvät itse uimassa, kavereiden luona jne.
Vaan silti on jotenkin sellainen olo, ettei se tässä voinut olla, että pieni vauva vielä olisi ihana.
Meillä kans kovasti sitä kolmatta yritetään..... kaksi poikaa on ennestään kohta 6v ja 3v.... molemmat olivat suorastaan kovan työn takana saada aikaseksi! Näiden jälkeen on ollut yksi ku ja yksi km vkolla 11 ja rupeaa nyt taas tuntumaan, että tämä pupuilu on kohta pakkopullaa =) Mutta yritetään vielä, niin kovasti sitä molemmat toivotaan.... tosin tässä kierrossa en ole tikuttanut ovista ollenkaan vaikka kierto yli puolen välin, joten eipä taida tässäkään kuukaudessa mitään tapahtua *blaah*
Elikkäs kolmatta haaveilen ja taitaa haaveeksi jäädäkin joksikin aikaa kun tuo ukko pisti stopin päälle yht'äkkiä...toukokuussa oli yksi km ja sen jälkeen mies tokas ettei ois ees halunnu kolmatta vielä...Se km vei meitä todella kauas toisistamme ja en todellakaan tiedä mihin päädytään...nukuttukin toisissa huoneissa...mutta katsotaan...kyllä tää tästä taas lähtee käyntiin...paistaa se aurinko risukasaankin...
niin, km on aina parisuhteelle koetuskivi, oli parisuhde kuinka hyvä tahansa. Toisia se lähentää kun taas toisia se vähäks aikaa erottaa. Meillä ollut rankkaa aikaa kans, kohdunulkopuolinen ensin, ja heti perään keskenmeno vkolla 11. Toi keskenmeno oli paljon rankempi kokemus kun ku, en tiedä miksi.... mutta myös miehelle se oli vaikea asia. Meillä käytännössä meni mies niin sanattomaksi, ettei osannut tehdä yhtään mitään. Toistemme kohtaaminenkin tuntui ylivoimaselta, kun ei oikeen tiennyt miten toimia. Ja mies paiski entistä enemmän töitä, ettei tarvinnut kohdata murtunutta vaimoaan, se oli sille niin vaikeaa. Mutta 8v ollaan oltu yhdessä ja olen sen nähnyt aiemminkin, että mitä kiperämpi tilanne, sen enemmän mies tekee töitä. Näin ollen pystyin hyväksymään tilanteen ja tiesin, ettei se ole pelkkää "välinpitämättömyyttä". Joka tapauksessa rankkaa se oli, sekä minulle että miehelle. Koittakaa ottaa päivä kerrallaan, kyllä se tosiaan aurinko paistaa risukasaankin =)